Moi.
Olen 15-vuotias ysiluokalla oleva poika. Ensimmäisen kerran jo kaksi vuotta sitten tuli mieleen, että mitä jos minusta tulee lääkäri. Olen nyt yhteishakujen kynnyksellä pohtinut asiaa paljon ja kyllä, uskon että minusta sellainen lopulta tulee. Ihmisten auttaminen kiinnostaa. Lukioon siis haetaan aluksi.
Mutta hei, mitä aineita mun kannattaisi ottaa lukiossa? Mistä olis erityisesti hyötyä ammatin kannalta, ja onko jopa sellaisia aineita joiden lukeminen on välttämätöntä jos haave on tuollainen kuin minulla?
Olen tasaisen hyvä kaikissa aineissa, lukuaineiden keskiarvo oli nyt välitodistuksessa 9,8.

Vastaukset 6
Vanhimmat
9,8 0n vain tasaisen hyvä...? En ole perehtynyt asiaan, mutta luulisin fysiikan, matikan, kemian ja englannin olevan välttämättömiä..
No eikö se ole aika tasaista, jos kaikki aineet ovat 10 tai 9, kuten arvelisin olevan. Vähempi tasaista olisi, jos todistuksesta löytyisi kaikkia numeroita 4-10.
Fysiikka, matematiikka, kemia ja biologia on hyvä hallita. Eduksi opiskelussa on, jos kielet sujuvat. Kannattaa valita mahdollisimman paljon matemaattisia aineita, pitkä matematiikka on käytännössä lähes pakollinen.
Kannattaa kuitenkin pitää huolta siitä, että pysyy tasaisen hyvänä myös muissa aineissa.
Okei, kiitos.
Englanti ja muut kielet sujuu tosi mukavasti ja vieläpä pidän niistä. Kielet=ehkä lempiaineitani, joten siinä suhteessa ei ongelmia ole.
Matikassa on sellainen jännä juttu, että sen kohdalla se tykkäänkö vai enkö riippuu tosi paljon käsiteltävästä asiasta. Ongelmanratkaisu yhtälöillä on parasta mitä olla voi, mutta funktiot on kyllä jotain ihan kauheaa.
Fysiikka ja kemia ei kumpikaan kuulu lempiaineisiini, mutta aika hyvin nekin hallussa on. Ja ihmisbiologian kurssia oon odotellut alkusyksystä asti. Kohta se alkaa! :)
Mites muuten psykologia? Koko termi on mulle itseasiassa aika outo, kaikki mitä tiedän siitä taitaa perustua mutu-tuntumaan. Kai se jotain tyyliin ihmismieltä ja sen kiemuroita käsittelee...?
"mutta funktiot on kyllä jotain ihan kauheaa."
Lukiossa käsitellään pitkälti funktioita, mutta ei ne niin kamalalta tunnu sen jälkeen kun siihen tottuu:) (itse vihasin funktioita myös) Lukiossa ei muuten sitä funktion kuvaajan piirtämistä pahemmin enää harrasteta, sen voi tehdä laskimella.
Psykologia on nimen omaan mielen tutkimusta. Esim. motivaatio, tunteet, psykoanalyysi...
...kun itse olin lukiossa, mutta muistini mukaan jossain kursseilla käsitellään kyllä aivojen toimintaa ja rakennetta ainakin jonkin verran. Se kurssi voi olla ainakin pohjatietona, kun joskus sitten opiskelet lääketieteellisessä aivoja. Kuitenkin ne tärkeimmät painotukset ovat nimenomaan noissa matemaattisissa aineissa sekä biologiassa.
"Lukiossa ei muuten sitä funktion kuvaajan piirtämistä pahemmin enää harrasteta, sen voi tehdä laskimella."
Mukava kuulla. Juuri se piirtäminen on tosi ressaavaa, varsinkin kun paraabeleista ei vapaalla kädellä saa katsomisen kestäviä millään :)