Isäni joka siis menehtyi Uuden Vuoden aaton aamuna ja josta kirjoitin tuossa palohälytinjutussa. Kertoi tämän minulle. Tuossa 1900-luvun alussa isäni oli nuoripoika ja töissä jossakin rakennuksilla kirkonkylässä. Tuohon aikaan ei ollut autoa ja niinpä hän kävelikin tuon matkan n.5 km kotoa kirkolle aamuin illoin. Eräänä talviaamuna kävellessä hän huomasin sivutieltä edelleen kääntyvän miehen kävelemään. Isä ajatteli, että pimeänä talviaamuna on mukavampaa kävellä toisen seurassa ja yritti saavuttaa kulkijan. Isäni sanoin: Minä kävelin ja kävelin, lempo vietä, minä en saavuttanut miestä. Sitten minä katsoin jalkojeni juureen. Yöllä oli satabnut vitilunta( Puuterilunta) eikä siinä ollut ainoatakaan jalanjälkeä, omieni lisäksi. Vähän ennen kirkonkylää outo kulkija haihtui ilmaan. Illalla kotiin palattuani minun isä kertoi, että Ojalan vanha Jaali-pappa oli kuollut aamuyöstä. Juuri tämän talon kohdalta outo kulkija oli noussut maantielle...
isäni kertomaa
stirling
141416
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Eikö olekin niin että vainajat ikään kuin hyvästelevät eloon jääviä - tosin oudon satunnaisesti. Minullekin kävi näin anoppini kanssa. Välimme olivat hyvät, eivät kovin läheiset. Olimme kotona perheen kanssa, kilometrien päässä anopista. Yhtäkkiä tunsin hänen läsnäolonsa, se tapahtui ilmeisesti sillä hetkellä kun hän kuoli, kylmä henkäys, mutta se ei tuntunut pahalta. Se oli ystävällinen hyvästijättö.
onko vainajista kyse. Tässä ainoita ilmiöitä, joille en ole oikein
luonnollisista selitystä keksinyt:
Tuli edellisestä mieleen palstalla aiemmin esittämäni tapaus, jolle en selitystä ole löytänyt. Kun olen tuttujen kanssa luottamuksellisesti asiasta puhunut, olen saanut käsityksen, etteivät tällaiset ilmiöt aivan ainutkertaisia ole, niistä ei vain moni julkisesti viitsi puhua:
Kyseessä 50-luvun omakotitalo. Kellarikerrokseen vievä väliovi. Oven salpa tuon ajan mallia, läpimenevä akseli, joka yhdisti kiinteästi toisiinsa kummankin puolen kääntökahvat (ei siis nuppeja), niiden alapuolella avainpesä, johon sopivalla avaimella oven sai tarvittaessa lukittua. Tapahtuma-aikaan talo toimi enää kesäasuntona, ja olin syksyllä panemassa paikkoja talvikuntoon. Suljin kellarissa vesijohdon pääsulun, ja olin sulkemassa mainittua ovea.
Se tapahtuu siten, että kahva käännetään alas, ovi vedetään kiinni, ja annetaan kahvan nousta jousen voimasta ylös, jonka jälkeen avainta kiertämällä ovi lukittuu. Toimenpiteen olen suorittanut satoja kertoja aikaisemmin, mutta nytpä kahvan alaspainovaiheessa siihen kohdistui voimakas vastakkaissuuntainen vääntö, ikään kuin toisella puolella ovea olisi haluttu estää lukitseminen. Hämmästyin, en pelästynyt. Suoritin oven lukituksen uudelleen, jolloin se onnistui normaalisti. Tiesin varmasti, että talossa ei ole ketään muuta, mutta kuitenkin avasin oven uudelleen ja kurkistin alas vievään rappukäytävään, eihän siellä ketään ollut. Ei ollut tarpeen suorittaa tarkastusta koko kellariosassa, koska rappujen alapäässä on toinen ovi joka suljetaan rappujen puolelta haa´lla, joka oli kiinni. Toistin avaamisen ja sulkemisen vielä 3... 4 kertaa, jolloin mitään epätavallista ei ilmennyt. En sentään ryhtynyt purkamaan lukkoa, koska tiesin jousivoiman niin heikoksi, ettei se alkuunkaan vastannut "kummitusvoimaa". Tätä outoa ilmiötä ei koskaan ollut aikaisemmin tapahtunut, eikä se toistunut myöhemminkään niiden n. 10 v:n aikana, jonka talo oli vielä perheen omistuksessa ennen myyntiä.
Olen jälkeenpäin miettinyt olisiko kyse jostakin yliluonnollisesta viestistä. Ainoaksi selitykseksi jäi se, että olisiko velivainaa tervehtinyt, hän kuoli liikenneonnettomuudessa n. kuukausi aiemmin.
Sen verran omituinen tapaus oli, että jälkeenpäinkin silloin tällöin "koeavailin" ovea (kun kukaan ei ollut näkemässä) mutta mitään erikoista ei koskaan enään ilmennyt.
Lähes 10 vuotta sitten paappani kuoli pitkän tk:n vuodeosastolla makaamisen jälkeen. Lapsuudenkotini on isäni lapsuudenkodin (eli tilan, jossa paappanikin asui lähes koko ikänsä ja oli isäntänä) pihapiirissä. Vanha tila on rakennettu joskus 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Päärakennus ja pihapiirin rakennukset olivat olleet jo vuosia purkukunnossa.
Paappani kuolinpäivänä vanhalla naapuritilalla asuva isotätini oli kuullut ison humahduksen ja mennyt ulos katsomaan. Hän havaitsi, että paappani kotitilan iso ulkorakennus (joka sisälsi mm. paappani pajan, liiverin sekä palvelusväen yläkamarin) oli romahtanut maan tasalle. Isotäti tiesi kyllä, että paappani oli maannut jo 2 vuotta tk:ssa, mutta mistään huonompaan päin menemisestä hän ei ollut kuullut. Ulkorakennuksen romahduksen jälkeen hän kuitenkin soitti meille varmuuden vuoksi kysyäkseen paapan tilannetta, sillä hänelle oli tullut outo tunne. Kuultuaan meiltä paapan kuolleen iltapäivällä kahden aikaan, hän kertoi ihmeissään, että oli kuullut ulkorakennuksen romahtamisen juuri samaan aikaan.
Olen todella skeptinen enkä oikein usko luonnottomiin juttuihin. Tokihan rakennus olikin siinä kunnossa, että sen olisi odottanutkin sortuvan lähiaikoina. Ulkorakennuksen sortumisen ja paapan kuoleman samanaikaisuus on kuitenkin aikamoinen sattuma. Jos paappa olisi vielä tilan lahoamisen aikoihin ollut toimintakykyinen, hän olisi varmasti halunnut purkaa surkeimmassa kunnossa olevat rakennukset. Joskus mielikuvituksen ollessa villeimmillään saatan jopa hetken ajatella, että paappa kävi tekemässä sen, minkä oikeaksi katsoi.
Tai sitten kyse todellakin on puhtaasta sattumasta.
Minullakin on kokemus siitä että vainaja on minut hyvästellyt. Eipä tosin ole siihen liittyen mitään varsinaisia "todisteita" esitettävänä.
Eräs tuttu mies oli auttanut paljon isäni vanhan tilan asioissa. Hän oli ollut lapsesta asti sairaalloinen, mutta urhoollisesti hän oli elämänsä läpi taistellut kaikista vaivoistaan huolimatta. Kerrottiin että hänen lyhytkasvuisuutensa johtui siitä että lääkäri oli ymmärtämättömyyttään syöttänyt hänelle kasvuikäisenä paljon kortisonia joka pysäytti pituuskasvun. Joskus hän mainitsi että solunsalpaajiakin hänelle annettaisiin jos hän niitä huolisi, eli mahdollisesti hänellä oli jonkinlainen syöpäsairaus myöhemmällä iällä, alle 60-vuotiaana. Hän oli kuitenkin jatkuvasti erittäin optimistinen, viisas ja aktiivinen ihminen eikä kukaan odottanut hänen kuolevan.
Näin hänet syksyllä viimeisen kerran ja hän kertoi huolettomana että talvellla on edessä pieni leikkaus. Talvella oleskelen eri paikkakunnalla joten odotin meidän tapaavan vasta keväällä uudelleen. Hän oli aiemmin katkaissut kätensä tapaturmassa ja se oli korjattu huonosti niin että käsi jäi lyhyeksi. Käsi oli tarkoitus talvella korjata normaaliksi. Leikkauksen piti oleman vaaraton rutiinileikkaus.
Aika harva ihminen menee hyvinvoivan tuntuisena sairaalaan ja kuolee siellä. Näin tässä kuitenkin kävi. Hänen suolensa puhkesi sairaalassa ilmeisesti silloin kun lonkasta otettiin jatkopala käden luun pidentämistä varten. Hän olisi siitä luultavasti selviytynyt jos häntä olisi alettu hoitaa heti ongelmien ilmetessä leikkauksen jälkeen, mutta mitään ei tehty ennenkuin oli myöhäistä. Hän makasi teho-osastolla tajuttomana useita viikkoja. Lopuksi hänet ilmeisesti toivottomana tapauksena siirrettiin pois teho-osastolta jonka jälkeen hän kuoli hyvin pian tajuihinsa tulematta.
Kuolema tapahtui pääsiäisen aikoihin joku vuosi sitten. Minä olin tapauksen traagisista käänteistä onnellisen tietämätön. Joskus kevättalvella tuli mieleen että jokohan hänelle on se vaaraton pikku leikkaus suoritettu. Pääsiäisen aikaan olin taas isän tilalla, aurinko paistoi ja kevät oli lujasti läsnä. Minulla oli kummallinen tunne, tunne että hän on minun kanssani, tervehtii minua, hymyilee minulle, on onnellinen. En varsinaisesti nähnyt häntä, mutta tunsin hänet.
Pian tämän jälkeen sain naapurilta suureksi yllätyksekseni kuulla että hän oli kuollut sairaalassa. Myöhemmin sain hänen sukulaisiltaan lisätietoja siitä miten "vaaraton rutiinileikkaus" johti verenmyrkytykseen, lähes kuukauden mittaiseen koomaan, aivoveritulppaan ja kuolemaan. Asia on ollut lehdistössäkin esillä, mutta en kehtaa siitä sen tarkemmin kertoa.
Hän kävi kuitenkin tervehtimässä minua kuolemansa aikoihin, lähes kuukauden mittaisen koomansa ja pitkään sairaalloisen elämänsä lopuksi, näin minä tunsin. Ehkä se on hullua, mutta niin minä tunsin. Ja hän oli onnellinen, lopultakin.
Oikeastaan Maunon tapaushan on ollut ainakin heti tuoreeltaan keväällä 2008 jommassa-kummassa iltapäivälehdessä, muistaakseni Iltasanomissa (jota en tosin ole itse nähnyt) ja heinäkuun 2008 Hymy-lehdessä, joten voinhan kertoa että kyseinen henkilö oli Mauno Kalakoski joka tunnetaan hyvin Etelä-Pohjanmaalla Jalasjärven Alavallissa ja Peräseinäjoen (nyk. Seinäjoen) Kihniänkylässä ... ja varmaan laajemmaltikin.
Minulla on sellainen "tunne" että hän kävi kuolemansa aikoihin "moikkaamassa" monia muitakin ihmisiä. Minä en ollut kovin keskeinen henkilö hänen elämässään, joten en ymmärrä miksi hän erikoisesti vain minuun olisi keskittynyt.
Minä koin Maunon läsnäolon Kihniänkylässä tilani liiverin etelän puoleisella seinustalla pääsiäisenä 2008 kuvatessani digikameralla koillisen ja lounaan välistä horisonttia tarkoituksena määrittää horisontin tarkka muoto. Liiveri on tuo vanha, osittain punaiseksi maalattu rakennus seuraavan kuvan keskivaiheilla männystä oikealle (kuva muistaakseni heinäkuulta 2006).
http://kuvat.vesapetays.net/Image025_23A_1.jpg
Tilan rakennukset ovat luullakseni olleet isoisäni käytössä vuodesta 1911 alkaen, mutta ainakin osittain ne ovat vanhempia. Tilan tontti on alunperin ollut jonkinlaista yhteismaata Hiirikosken myllyn (tai Niemen myllyn) vieressä. Tontin raja meni keskeltä pihaa. Paappa palasi sata vuotta sitten 7 vuotta kestäneeltä amerikanreissultaan.
Minulla oli sellainen tunne että Mauno piti tuollaista horisontin dokumentoimista naurettavana ja hyödyttömänä. Ja eihän se tokikaan maailman hyödyllisintä toimintaa ole, myönnetään myönnetään.
Haluan vielä lisätä että vaikka minun olisi kaiken järjen mukaan pitänyt olla tavattoman hämmästynyt kuultuani naapurilta Maunon kuolemasta, en sitä tavallaan täysillä ollut. Jotenkin tiesin jo että niin sen täytyy olla vaikka se tavallaan oli yllätys. En valitettavasti osaa asiaa tämän paremmin selittää.
Rupesi vielä vaivaamaan että onko siinä liiverin vierustan kuvauspaikassa jotakin erikoista, siinä paikassa jossa koin Maunon läsnäolon suunnilleen tämän kuolemisen hetkellä? Se on myös suunnilleen sama paikka jossa sain naapurilta Lauri Viitalalta pian tämän jälkeen - muistaakseni seuraavana päivänä - kuulla Maunon kuolleen sairaalassa. Silloin oli vielä lunta maassa koska Viitala oli vähällä jäädä kiinni takaveto-Ladansa kanssa (jonka 1,7 litraista? moottoria kovasti kehui). Tuohon liiverin eteen erikoisesti kinostuu lunta talvella ja talvella ei juurikaan oltu aurattu. Se kuvauspaikka on suunnilleen se paikka missä em. kuvassa näkyy vaalea kuormalava pystyssä seinää vasten. En keksi muuta erikoista kuin että siinä on pidetty hevosta kesällä väliaikaisesti kytkettynä riimunvarrella. Yritin joskus syksyllä istuttaa siihen luumupuun, mutta keväällä se kuivui pystyyn. Kesäkukat ovat kuitenkin menestyneet siinä viime kesänä. Jokohan olen tulossa hulluksi vai voisiko tuon paikan historia olla (osa)syynä siinä koettuihin asioihin?
Nimittäkää hulluksi jos haluatte mutta minusta tuntuu että joku hevonen jotenkin liittyy tähän asiaan.
Munaanpa itseni saman tien oikein kunnolla kun olen kerran asialle ruvenut ja paljastan että joskus pysäköidessäni auton tilan pihaan olen tuntenut hevosen soimaavan minua siitä että auto on hänen paikallaan. Aikani mittailtuani ja asiaa muisteltuani jouduin toteamaan että kappas vaan täsmälleen tässä auton kohdallahan oli aiemmin tulipalossa tuhoutunut tallirakennus ja Tanun karsina. Onhan siinä varmaan seissyt moni muukin hevonen kuin se ainoa jonka minä tunsin. Eikä tietääkseni niiden hevosten kohtaloihin mitään erikoisen dramaattista liity.
Noh, nyt toivottavasti saan jo vihdoin itselleni rauhan noista vanhoista tapahtumista...
Ja seuraavassa tulos siitä toiminnasta jota olin tekemässä 2 vuotta sitten kun koin hänen läsnäolonsa. Tälle kuvaamiselle koin Maunon naureskelevan:
http://yfrog.com/0vpanoraamanj
Eli tämä on pienistä kuvista Fiskarsin kuvankäsittelyjärjestelmällä (vitsi vitsi) koostettu noin 180 asteen panoraamakuva siitä mitä sieltä liiverin nurkalta näkyy idän ja lännen välillä. En muista onko tämä juuri se kuvasarja jota tuolloin kuvasin, mutta ainakin samantapainen.
On kuvattu jokseenkin keskipäivällä koska aurinko on etelän suunnalla. Ylemmän kuvasarjan vasemmassa reunassa näkyy liiverin nurkka ja alemman sarjan oikeassa reunassa hiukan mäntyä. Alempi kuvasarja siis jatkuu ylemmän kuvasarjan vasemmasta laidasta. Kuvasarjat menevät osittain päällekkäin suunnilleen etelän ja kaakon välillä. Siinä on alareunassa myös jonkinlainen viiivamittakaava 10 asteen välein. Muuten hyvä mutta tarkka vaakataso ei tästä oikein selviä, joten liikaa jää epätarkkuutta pystysuunnassa siihen mistä taivas alkaa ja mihin se loppuu.
Tässä se näkyy hiukan paremmin
http://img31.imageshack.us/img31/2680/panoraaman.jpg
Kuva on vastavaloon otettu joten siksi se on niin jyrkkä.
Muistaisin lukeneeni kertomasi tarinan jostain kummitustarinakirjasta...
mystisesti on tälläkin palstalla satoja juttuja.
Tässä ei tosiaan ole kyseessä keksitty juttu.
Tietenkin mielessä on käynyt, oliko kyseessä jonkinlainen
harhatuntemus. Jos näin, niin onneksi ei satu kovin usein,
eläkeiässä ollaan ja ainoaksi on jäänyt laatuaan.
Siski ei näy jälkiä koska aaveet leijuvat n. metrin maasta!
Kyllä ne kuule ihan kävelee, eikä leiju metriä maan yläpuolella. Olen nähnyt yhden aaveen ja nosteli jalkoja niin kuin me muutkin metsässä kävellessä, siksi niistä ei aina tiedäkään, että ovat aaveita.
Ei se metriä ole missä aaveet leijuu. 43.73cm oikea luku. Tutkittu juttu.