Haloo, Ylläpito

Mielestäni keskusteluketjujen avaukset palstalla ylittävät jo ns. hyvä maun rajat.
On "halpaa yhdyntää", "panopaikkaa" ja ripuli juttuja jo liikaa.

Egyptissä käyneenä, maata kiertäneenä on nähnyt raadollisuutta, mutta myös mittaamattoman arvokkaat kulttuurihistorialliset tahideaarteet, punaisen meren kauneuden.

Egypti on muslimimaa, kehitysmaa, joka elää hyvin pitkälle turismista.
Egyptissä on mistä valita. On luxus keitaita, rahalla, jonne ei ole asiaa paikallisilla, vain työntekijöillä.
On turisteille rakennettuja alueita, joissa voi nauttia auringosta, shopata turvallisesti.

On halpismajoitusta, joissa ei ole tietoakaan hygieniasta ja nämä majoitukset ovat ns. normaalia hotelliasumista paikallisväestön keskellä.

Ennen kuin Egyptiin varaa matkan, kannattaisi ensin tutustua kohteeseen, miettiä mitä haluaa.
On aivan turha tulla tänne kroonisesti ruikuttamaan ripulia, jos halvimman mukaan valitsee.
Itse aiheutettua ! (Tosin poikkeuksia löytyy).

Turisteille rakennetut keitaat ovat oma maailmansa, erillään siitä toisenlaisesta Egyptistyä, josta voi kuitenkin jalkautua, niin halutessaan tai retkeillä ypäri Egyptin maan.

Egypti ei ole yksinkertainen, helppo matkakohde, tutustukaa kohteisiin, käyttäkää nettiä, tietoa löytyy muualtakin, kuin keskustelupalstoilta, jotka antavat kokemukseen pohjautuneen tiedon,,,,,,,,,,,,,,,,,a saattaa olla väärän valinnan tulosta.
3275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Suomalaiset naiset täällä kehuu Turkin poikia kovin, eikä ulkonäössä todella vikaa olekaan, näin homopojankaan mielestä! Karvaiset, lihaksikkaat adonikset, ihanaa!
Ilmeisesti Egyptissä homouteen suhtaudutaan kuitenkin vähän negatiivisesti. Oisko kellään heittää hyviä vinkkejä homopaikoista, tai mistä kysellä (esim. turisti-infoista, turistipoliisilta...) ?

Äänestä
  • Eihän teidän jutut ole muuta kun päänne sisällä olevaa sontaa. Toista on ripulujutut, jotka ovat eri alueiden oikea ongelma.

    Äänestä

On hullua myydä jotakin Egyptin matkaa normaalina lomamatkana , kun siihen pitäisi tutustua kullatuilla kirjoituksilla opusten saattelemana.Pitäisi siis kieltää Egyptin matkojen myynti lomakohteena tai ainakin kertoa selkeästi, että mistä on kyse.
Eikö ole reilua että kerrotaan asioita niin kun ne ovat?
Egyptissä nyt vaan on lomalaiselle paljon ongelmia ( jos elämässä ei muuten niitä jo ole tarpeeksi), joten niistä on hyvä kertoa neutraalisti.
Itse käydessäni Egyptissä, odotin jotakin todellista lomatunnelmaa, mutta siellä olikin sen verran rajua huijaamista, arvottomuutta ja lisäksi sonnasta johtuvaa vatsatautia, että kyllä todellisia asioita saa kirjoittaa omina kokemuksina, vaikka et tykkääkään siitä, että en kaunistele asioita , muiden tappioksi.
Totuus on lienee ikävä kohdattava?
Rahakysymys se ei ole ollenkaan , sillä panin haisemaan rahaa reilusti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


i_p kirjoitti:

Mielestäni keskusteluketjujen avaukset palstalla ylittävät jo ns. hyvä maun rajat.
On "halpaa yhdyntää", "panopaikkaa" ja ripuli juttuja jo liikaa.

Egyptissä käyneenä, maata kiertäneenä on nähnyt raadollisuutta, mutta myös mittaamattoman arvokkaat kulttuurihistorialliset tahideaarteet, punaisen meren kauneuden.

Egypti on muslimimaa, kehitysmaa, joka elää hyvin pitkälle turismista.
Egyptissä on mistä valita. On luxus keitaita, rahalla, jonne ei ole asiaa paikallisilla, vain työntekijöillä.
On turisteille rakennettuja alueita, joissa voi nauttia auringosta, shopata turvallisesti.

On halpismajoitusta, joissa ei ole tietoakaan hygieniasta ja nämä majoitukset ovat ns. normaalia hotelliasumista paikallisväestön keskellä.

Ennen kuin Egyptiin varaa matkan, kannattaisi ensin tutustua kohteeseen, miettiä mitä haluaa.
On aivan turha tulla tänne kroonisesti ruikuttamaan ripulia, jos halvimman mukaan valitsee.
Itse aiheutettua ! (Tosin poikkeuksia löytyy).

Turisteille rakennetut keitaat ovat oma maailmansa, erillään siitä toisenlaisesta Egyptistyä, josta voi kuitenkin jalkautua, niin halutessaan tai retkeillä ypäri Egyptin maan.

Egypti ei ole yksinkertainen, helppo matkakohde, tutustukaa kohteisiin, käyttäkää nettiä, tietoa löytyy muualtakin, kuin keskustelupalstoilta, jotka antavat kokemukseen pohjautuneen tiedon,,,,,,,,,,,,,,,,,a saattaa olla väärän valinnan tulosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu