yltiöpositiivisuutta mutta ei myöskään liikaa valittamista,kultainen keskitie.
Mutta miten se onnistuu kun meillä kaikilla on se oma luonne ja oma suhtautuminen asioihin?
Esim.joku,joka saa tietää,että kontrollissa kaikki hyvin: eikö hän tunne lähes 'yltiöpositiivista' riemua ja ehkä haluaa jakaa sen toisten kanssa.
Kertoa,että syöpä paranee ja hänen on nyt hyvä olla.
Ja jos toinen on juuri sairastunut,pelkää,masentuu: eikö hän saa kertoa sitä negatiivista tunnettaan,alkuajanpelkoa,itkua ja epätoivoaan..
Mikä on se kultainen keskitie: kertokaa te jotka osaatte.
Esim. nimimerkki RASPIKURKKU on mielestäni positiivinen ja jakaa sitä meille kaikille.Huumoriakin mukana - onko sekin yltiöpositiivisuutta?
Minä haluan kertoa tuntemukset,mitä tällä hetkellä tunnen: olen kokenut kovia ja ehkä jatkossakin koen.Mutta tällä hetkellä,tässä ja nyt kohdallani asiat on hyvin,mieleni on hyvä.
Syöpä on voitettu ja haluan ajatella siinä mielessä positiivisesti,etten pelkää tulevaa.Päivä kerrallaan elän tässä ja nyt ja jos murheita tulee se on sen aika,kahteen kertaan en jaksa murehtia,murehdin sitten jos ja kun tulee murheen aika:)))
Mutta miten se onnistuu kun meillä kaikilla on se oma luonne ja oma suhtautuminen asioihin?
Esim.joku,joka saa tietää,että kontrollissa kaikki hyvin: eikö hän tunne lähes 'yltiöpositiivista' riemua ja ehkä haluaa jakaa sen toisten kanssa.
Kertoa,että syöpä paranee ja hänen on nyt hyvä olla.
Ja jos toinen on juuri sairastunut,pelkää,masentuu: eikö hän saa kertoa sitä negatiivista tunnettaan,alkuajanpelkoa,itkua ja epätoivoaan..
Mikä on se kultainen keskitie: kertokaa te jotka osaatte.
Esim. nimimerkki RASPIKURKKU on mielestäni positiivinen ja jakaa sitä meille kaikille.Huumoriakin mukana - onko sekin yltiöpositiivisuutta?
Minä haluan kertoa tuntemukset,mitä tällä hetkellä tunnen: olen kokenut kovia ja ehkä jatkossakin koen.Mutta tällä hetkellä,tässä ja nyt kohdallani asiat on hyvin,mieleni on hyvä.
Syöpä on voitettu ja haluan ajatella siinä mielessä positiivisesti,etten pelkää tulevaa.Päivä kerrallaan elän tässä ja nyt ja jos murheita tulee se on sen aika,kahteen kertaan en jaksa murehtia,murehdin sitten jos ja kun tulee murheen aika:)))
Vastaukset 76
Vanhimmat
' kipuna kiivaana' ja 'realismi' voivat kai antaa tähän vastauksen....
nimim. realismi tarkoitti nimenomaan terveiden ihmisten yltiöposotiivista suhtautumista syöpäsairaaseen, vai käsitinköhän väärin? Niin että läheisetkään eivät aina tiedä mitä syöpäsairaiden päässä liikkuu, ja silloin terveet turvautuvat yltiöpositiivisiin kliseisiin.
Raspis on syöpäsairas ja HUIPPU positiivisuudessaan, terku Raspikselle ;-).
Tuskinpa terveet ovat ylipositiivisia, ainakin mitä itse olen kokenut ihmisten reaktioista kun olen kertonut sairaudestani. Taivastelua ja ulkoisen olemukseni turkkailua, otaksuntaa ja siunastelua olet laihtunut jne. sekä voimien toivotuksia kestää.
Tapasin syöpäsairaan, joka opetteli palaamaan takaisin ihmisten ilmoille "rasiastaan" kuten hän asian ilmaisi. Olen elänyt rasiassa. Sain hänestä pelokkaan, mutta mukavan vaikutelman.
Kun tapasin hänen sisarensa, hämmästyin sitä tapaa miten terve sisar käsitteli sairasta sisarestaan. "Katso nyt tätä ihmistä kuinka huonossa kunnossa hän on, ei tässä kannata ylikorostettua toivoa"
Sanat oli suunnattu minulle kun vilkutin jäähyväiseksi ja sanoin, "Toivon kaikkea hyvää sinulle, mehän paranemme niin että ropina kuuluu."
Enpä usko, että sairas tälläisessa seurassa kovinkaan positiivista kuvaa itsestään kantaa, eikä taivastelu ainakaan edista parantumista. En usko kenenkään syövän kanssa taistelevan olevan ylioptimistisa.
Olen huomannut kuinka raadollista huumori voi olla eikä sairaudella iloittelu iske välttämättä omaan sarkastiseen ilonpitooni.
Tänne kirjoitettujen viestien sävy riippuu melkein yksinomaan potilaan omasta tilanteesta. Näkeehän sen tämänkin ketjun aloituksesta. Suotakoon positiivisuus parantuneille ja parantumisesta taisteleville, mutta myös realistisuus heille jotka ovat tarpeeksi rohkeita hyväksymään tai ainakin tiedostamaan sen että he tulevat kuolemaan tautiinsa, monet kivuliaasti. Yli puolet syöpäsairaista kuolee, ja jokseenkin kaikki heistä elävät tietoisina tästä ainakin jonkin aikaa ennen kuolemaansa, osallistuen mm. keskusteluihin keskustelupalstoilla. Mielestäni jos jossain niin "Syöpäpotilaat" palstalla tulee olla sijaa myös näiden potilaiden todellisuudelle, ei pelkästään faktat sivuuttavalle kategoriselle positiivisuudelle.
Päinvastoin kuin ulkopuolinen voisi luulla, parantumattomasti sairaan voi olla helpompi kapinoimatta sitä tosiasiaa vastaan että ei yksinkertaisesti tule paranemaan. Tällöin muiden kyvyttömyys puhua asioista niiden oikeilla nimillä ja perusteeton positiivisuus voi olla rasittavaa. Täysjärkinen ihminen tajunnee että paraneminen ei ole asenteesta kiinni, vaan oman kohdalle osuneen sairauden lääketieteellisistä faktoista. Muun väittäminen olisi loukkaus jokaista kuollutta tai kuolevaa syopäpotilasta kohtaan. Heitä on paljon, ja suotakoon heillekin ääni tällä palstalla, vaikkei se mikään iloinen ääni olisikaan.
olen kuullut liikaakin terveiden voivottelua ja negatiivisuutta paranemiseni suhteen.
Joku sanoo että hänen serkku kuoli samaan syöpään mitä minä nyt sairastan.
Tokijoku on sanonut että similla on helppo syöpä ennuste parempi kuin jossain muussa vaikeammassa syövässä.
Laidasta laitaan terveet sekä sairastaneet - kukin luonteensa mukaan,yleistämättä.
vielä kuka on tällä palstalla se kuolemassa oleva potilas jota on kohdeltu kertomallasi tavalla?
Tietääkseni täällä on lähes kaikki syöpäpotilaat vielä hoitoja saavia tai toipilaita,ei yhtään tule mieleeni jo saattohoidossa olevaa.
Raspis on kertonut tilanteensa mutta en ole huomannut kenenkään sanovan hänelle että 'kyllä selviät,paranet'..
Tai muutenkaan ylipositiivisesti häneen suhtautunut,mitä mieltä itse Raspis,millaista kohtelua olet saanut täällä sairautesi suhteen?
Se kuolemassa oleva potilas olen minä. Mutta en nyt ihan itseäni vain täällä edusta. Syöpään kuolee joka vuosi n. 10 000 suomalaista, yli puolet syövän saavista. Moni varmaan tämänkin palstan lukija, jos ei kirjoittaja. Edustamme aika isoa osaa syöpäpotilaista ja hyvä jos meille ja meidän usein vähemmän positiivisille ajatuksillemme löytyy sijaa palstalta jonka nimi on Syöpäpotilaat.
"mehän paranemme niin että ropina kuuluu."
Jos itse syöpäpotilaana tiedän että parannuskeinoja ei tautiini ole, tuollaiset toivotukset tuntuvat lähinnä loukkaukselta, kuinka kaukana todellisuudestani tuo ihminen onkaan.
... antaa itsestäsi tänne palstalle. Paras keskusteluniahe kuukausiin.
olen tehnyt selväksi että tästä minä en selviä mutta aikaa saattaa olla vielä hyvinkin jäljellä. Minä olen sen verran kauan jo elänyt tuon tiedon kanssa että olen sinut syöpäni kanssa. Molempien niiden. Helmikuussa on taas kurkkukontrolli. Pitäisi kyllä kysyä että miksi edelleen kolmen kuukauden välein ja kannattaako kontrolleja enää tehdä ollenkaan sillä se kurkunpäänsyöpä oli hyvin hitaasti kehittyvää lajia joka ei kovin helposti lähetä edes etäpesäkkeitä. Tämä suolistosyöpä on vähän eri juttu. Eipä juuri kukaan enää nykyisin puhu selviämisestä. Tuttavat kyselevät lähinnä että missä kunnossa olen.
Huumori ei missään tapauksessa ole yltiöpositiivisuutta. Se on, jopa musta sellainen, tapa selvitä arjesta.
Eilen tuli muuten eläkeläiskortti. Siinä luki hienosti "Työeläkekortti" eikä sanottu sanaakaan sairauseläkkeestä. Kohteliasta :-) . Minä olen yrittänyt vältellä näitä tsemppiä ja kyllä sinä selviät-toivotuksia kun ne minusta kuulostaa vähän ontoilta vaikka yleensä ne on ihan vilpittömällä mielellä esitetty. Minä tyydyn sanomaan: Kyl tää täst.
et ole kertonut itsestäsi ja tilanteestasi.
on terapiaa joillekin, ei kaikille. Jokaisella on oma tapansa koittaa selvitä siitä tosiasiasta että minua ei voida parantaa, saan vain oiretta helpottavia hoitoja. Siinä on pureskelemista. Raspis, sinä kirjoitat kivasti, vaikutat tasapainoiuselta ja todellakin sopeutuneelta tilanteeseesi, jopa niin että alkuaikoina epäilin sinun olevan lainkaan syöpäpotilas. Peitätkö kipeitä tuntojasi huumoriin, eli pystytkö kenekään kanssa puhumaan niistä mahdollisista vaikeista tunnoista mitä varmaan joskus tulee mieleen. Elämästä luopuminen kuitenkin on kuitenkin aika rankka juttu.
Ymmärsin että nimim. realismi toivoo että täällä syöpäpotilaat palstalla saa parantumattomasti sairas tuoda tuntojaan esiin, kuljettaisiin hänen kanssaan siinä todellisuudessa mitä hän elää, ummistamatta silmiä tosiasioilta. Heittäisinkin kysymyksen miten voisimme olla läsnä hyväksymällä tosiasiat? Miten kulkea rinnalla tietäen mikä on lopputulos joka tapauksessa? Miten olla ihminen ihmiselle elämän loppuvaiheessa, vaikkakin se olisi pitempikin?
en tiedä onko tällä palstalla sanottu Raspikselle että' kyllä sinä selviät',ainakin vaki palstalaiset ,lukijat ja kirjoittajat ymmärtävät tilanteesi koska olet siitä kertonut.
Joku vierailija ehkä ei täysin tiedä missä mennään ja on saattanut näinkin rohkaista.
Tsemppiä ehkä tarkoittaa että jakselehan vai miten sanoisin.
Olen hoitanut syöpäpotilasta ja elänyt hänen vierellään loppuun asti ja viime hetkinään sairaalassa hän sanoi että en minä kuole,pääsen vielä kotiin.
Silitin hänen päätään ja sain sanottua isä rakas,siirryt vain siihen kotiin,minne minäkin aikoinaan tulen.
Kuolevan kasvoilla oli levollinen ilme,kuin rauhan saavuttanut.
Juuri nuo ovat ne kysymykset, niin todellisessa maailmassa kuin täällä palstallakin. Minulle hyödyllisimpiä ihmisiä ovat olleet ne joilla on emotionaalista kypsyyttä hyväksyä että todennäkoisesti tunnen sairauteeni liittyvät faktat, kun kerron avoimesti että tulen tähän sairauteeni täysin varmasti kuolemaan. Ja esim. sen että olen halunnut tietyn pisteen jälkeen lopettaa hidastavat hoidot ja preferoida elämäni laatua, olla rääkkäämättä itseäni kuolinpäivään asti, hyväksymättä tai tiedostamatta sitä että kuolen. Minulle tämä on ollut realismia, tapani saavuttaa mielenrauha. Jos usko paranemiseen pitäisi hengissä niin olisin kuollut jo aikoja sitten. En kuitenkaan ole kukaan tai mikään neuvomaan muita ajattelemaan näin, todennäköisesti taisteleminen ja toivoon ja ihmeisiin uskominen on parempi keino pärjätä monelle myös niissä olosuhteissa missä se ei ole realistista.
Nostan kuitenkin hattua niille lukuisille läheisilleni jotka ovat sairauteni aikana hyväksyneet että puhun asioista sellaisina kuin ne ovat ja kyenneet silti olemaan vuorovaikutuksessa kanssani niinkuin ennenkin. Olenhan vielä täällä. Elämää ei ole niin kauan kuin on toivoa, vaan niin kauan kun oma syöpäsairaus suo. Ihmiset jotka tämän hyväksyvät ovat olleet mitä parhaita tukijoita.
Tuohon ei kyllä ole mitään lisäämistä. Kanssakulkijoilla on useimmiten tekemistä itsensä kanssa, ei tiedä mitä ajattelisi, miten olisi. Mutta kun siihenn päästään että otetaan yhdessä vastaan mitä elämä tullessaan tuo, ollaan kai jo aika lähellä sitä oikeaa rinnalla kulkemista, näin voisi kuvitella. Olisi mielenkiintoista kuulla miten olet preferoinut elämäsi laatua? Siis tietenkin jos ahlua täällä kertoa?
te jotka käytätte tätä sanontaa ehkä tiedätte,mitä haluatte sanoa.Minäkin olen syöpäpotilas ja aivan alkutekijöissä,vasta leikkausta odotan.Tuntuu kuitenkin että ainakin tässä vaiheessa jos minulle sanotaan " tsemppiä" tai "sinä selviät", koen sen positiivisena..
Minulla taitaa olla pitkä tie edessäni ja pelottaa toki ihan kauheasti mitä on edessä,olen sairastunut munasarjasyöpään.
Vaikka ehkä "tsemppi" ei ole oikea sana. Joskus on semmoinen tilanne, ettei oikeita sanoja löydy, mutta haluaa sanoa jotain hyvää. Tulkitsemisjuttu jokaisella lukijalla on tälle sanalle!
Olen entinen syöpäpotilas( adenokarsinooma, gradus III) ja toipunut siitä. Käyn kuitenkin määrätyin ajoin kontrollissa, toistaiseksi kaikki hyvin, seuraava on maaliskuussa.
Jos saan sanoa jotain tästä palstasta, niin tälle palstalle kirjoittajia on niin monenlaisia. Voisi sanoa, että erilaisuus on rikkautta. Mutta toisaalta on yksi, jota en tule kenties tule ymmärtämään.
Jotkut syöpäpotilaat ovat todella hyviä, mukavia ja välittömiä kertoen omia tuntemuksia. Vanhimman miespuolisen palstalaisen kirjoitusta luen mielenkiinnolla ja saa aikaan minulle joskus hymyntapaisen. Tämä otsikko onkin oikein hyvä ja tulihan rehellisiä ja asiallisia kommentteja. Niitä on hyvä lukea ja ajatella.
Joskus harmittaa, että tulihan vähän kommentteja vaikka aloitus olisi mukava tai asiallinen.
Silti elämä jatkuu teille: tuleville syöpäpotilaille, hoidoissa oleville s-potilaille, toipuneille s-potilaille, s-kroonikoille ja lämpimät kosketukset saattohoidossa oleville s-potilaille!
ketju on paras moneen vuoteen, hyviä kommentteja,ajatuksia.
Antaa aihetta miettiä, keskustelua parhaimmillaan:)
Itse olen aika arka osallistumaan keskusteluihin ,olen sellainen" kuuntelen sinua" ihminen.
Haluan sanoa kiitokset kaikille jotka ovat esittäneet mielipiteensä tässä ketjussa,olen lukenut ne kerran ja luen uudelleen.
Nyt tunnen palstan omakseni,aion jatkossakin lukea keskustelujanne ,kiitos teille kanssasisaret.
Raspikurkku,kyl tää täst:-))
Minulle hoitojen lopettaminen on mahdollistanut monen kuukauden asumisen rakastamassani lämpimässä maassa. Elämän ilman hoitoja ja niiden sivuvaikutuksia, juuri sen mitä lähdin hakemaan. Tässä yhteydessä hyödyllisempää kuin omat syyni on kuitenkin yleistäminen: olen keskittynyt elämiseen, en sen tavoitteluun että olisin vain olemassa mahdollisimman pitkään, eläen sairaaloiden, lääkkeiden ja niiden sivuvaikutuslääkkeiden, jatkuvien pistosten ja kontrollien rytmittämää elämää. En väitä että olisin tänä aikana elänyt pienistä asoista nauttien ja kuin jokainen päivä olisi viimeinen, saatika ollut hirveän onnellinen tai että tulisin enää koskaan olemaan. Mutta suurimman osan ajasta ajatusmaailmani on koostunut hyvin arkisista asioista, ei sairauden miettimisestä. Nyt kunnon huonontuessa sairaus toki peittää alleen kaiken muun, mutta vasta nyt.
Kaikille tämä ei tietysti ole valintakysymys, moni kärsii eikä voi elää "normaalia" elämää, sai hoitoja tai ei. Yksikään syöpään kuoleva ei myöskään saa koskaan vastausta kysymykseen valitsiko oikein hoitojen jatkamisen tai lopettamisen kanssa, koska ei voi tietää miten sairaus olisi edennyt jos olisi valinnut toisin. En myöskään suosittele omaa valintaani muille jotenkin parhaana vaihtoehtona, koen vain että oma valintani oli oikea ja rohkeakin. Mutta ihan yhtä oikea ja rohkea on jonkun toisen valinta yrittää yksinkertaisesti elää mahdollisimman pitkään. Ja niissä olosuhteissa joissa olisi pienikin mahdollisuus kokonaan parantua, olisin luonnollisesti itsekin valinnut hoitojen jatkamisen.
Huomaavaista pyytää anteeksi, mutta en koe että olisit millään tavalla loukannut : )
sinun kohdallasi varmasti toimi ja ennen kaikkea oli mahdollista muutoinkin tehdä tuollainen päätös lämpimään maahan muuttamisesta. Kaikille se ei ole mahdollista eikä varmaan kaikilla ole rohkeuttakaan. Hyvä kuitenkin jos sinun kohdallasi on toiminut.Kaikkihan me täällä kuitenkin elämme omaa ainutkertaista elämäämme ja joskus on oltava rohkeutta erilaisiinkin päätöksiin. Saan vaukutelman että elät kaikin puolin rikasta elämää sairaudestasi huolimatta.
tarkoitus wettä me kaikki täällä ymmärtäisimme toisiamme, ehkäkuitenkin olisi hyvä olla pyrkimys siihen että kaikki saisivat tuoda äänensä kuuluviin. Kaikkien ei tarvitse tykätä kaikista, mutta ehkä tämä ei olekaan mikään tykkäämispalsta ;-). Ainahan voi kuunnella mitä toisilla on sanoittavaa vaikkei niin "tykkäisikään".
että sanat valitaan oikein. Tämä lausahdukseni tuntuu karskilta, mutta niin oli tarkoituskin, ravistella hetkeen pysähtynyttä. Henkilöllä, jolle sanani kohdistin on ennusteiltaan erinomaiset paranemisen mahdollisuudet.
Itse pääsin sytostaattivaiheen ohi. Vasta viimepäivinä olen ymmärtänyt mitä muut ovat joutuneet kestämään. Annettakoon sanani anteeksi jos ne loukkaavat lukijaa sillä en vielä tiedä ehkä mitään syövän todellisista kasvoista.
Olen ystävystynyt henkilön kanssa jolla on huonompi ennuste kuin itselläni, mutta se voima parantua ja halu elää on kouriin tuntuvaa. Viihdyn hänen seurassaan ja hän minun. Me ikäänkuin stemppaamme toisiamme.
Taisteluni tautia vastaan on kiivaimmillaan enkä pysty ajattelemaan tyyneydellä kuolemaa kuten henkilöt, jotka tietävät varmuudella menehtyvänsä tautiin.
Optimistisuuteni johtuu siitä, että monet tuntemani rintasyövän eri vaiheet läpikäyneet elävät normaalia elämään iloineen ja murheineen ja kannustavat minua eteenpäin.
Pyrin olemaan realisti ja elän omanlaisessa todellisuudessani.
Valitettavasti tuo lause osoittaa, kuinka kykenemätön ja kypsmätön olet suhteessa toiseen syöpäpotilaaseen, itse sanoisin että tuo lause on verrattavissa sanontaan, kivat sulle... toivottavasti kypsymistä tapahtuu, et todellakaan ole realisti vaan jotain muuta, realiteetteja ymmärtämätön!
olen epärealistinen, kypsymätön ja realiteetteja ymmärtämätön. Toivon tämän auttavan sinua eteenpäin. Niin ja kivat sulle :)
Minä taas tunnen tyyppisesi potilaan, koska puolison on lääkäri.
puolisosi tällä kertaa lääkäri:-)))))
kerro lisää :0
... sanansa oikein. Haluaisi sanoa jotain hyvää ja lohdullista ja aina ei keksi mitään sen henkevämpää kuin että tsemppia tai yltiopositiivista "älä höpise, kyllä me parannutaan". Syöpä vie kanssakulkiijatkin usein sanattomiksi ja ei varmaan sanojakaan pahaa tarkoita.Kyse onkin siitä monesti että terve tai ulkopuolinen ei tiedä mikä on sairaan maailma. Kun maailmat ei kohtaa niin siitä nurjat tuntemukset. Kun sairas rypee syvissä vesissä niin tsemppitoivotukset ja muut samnkaltaiset tuntuvat pinnalliselta, vrt koita parantua.
Kerrankin kun käynnissä on rakentava, opettava keskustelu vaikeista asioista, päätitte sitten senkin pilata. Luulisi että ainakin syöpäpotilaat malttaisivat olla täällä rakentavia. Hengittäkää ensi kerralla pari kertaa ennekuin alatte naputtaa niitä saivartelevia kivat sulle viestejänne ja toiset niihin samalla teinimäisellä mitalla vastaamaan. Jotkut tämänkin ketjun osallistujat ovat kuolemassa tautiinsa, kokevat varmaan itsensä aika loukatuiksi teidän itsekkyytenne edessä.
poikasi tällä kertaa haitissa ja olet huolestunut miten kävi ja siksi aloit haukkua toisia. kirveleekö sinua kun palstalle on alkanut ilmestyä keskustelijoita juuri kun luulit onnistuneesi tappamaan koko palstan. jos et voi olla pilkkaamatta syöpäpotilaita niin pistä kitasi kiinni
sano ei kenellekkään jo syövän alussa että et selviä tästä vaan kuolet. puhut palturia
Elisama elää sittenkin.
niin että kyllä minä siinä suhteessa olen kunnollinen suomalainen mies. Sairaudestani olen kyllä puhunut avoimesti tuttujen kanssa ja saanut osakseni hyvin asiallista suhtautumista mutta puhuminen viimeisen rajan tunnoista on kyllä jäänyt tekemättä, ne on sisälläni ainakin toistaiseksi. Minulla on toistaiseksi rohkeus riittänyt mutta miten käy sitten kun oikeasti lähestytään viimeistä ovea. Silloin vasta rohkeus punnitaan. Nyt minulla on hyvä tilanne kun etäpesäkkeiden kasvu on pysähtynyt ainakin hetkeksi. 2008 marraskuussa onkologi antoi tuomionsa: paraneminen on erittäin epätodennäköistä. Keskustelun jälkeen hän kiitteli minua asiallisesta suhtautumisesta tilanteeseen. Yritän edelleen suhtautua sairauteeni asiallisesti ja avoimesti. Tunnen ihmisiä jotka ovat yrittäneet loppuun asti salata sairautensa ikäänkuin se olisi joku häpeä mutta minusta taakasta tulee tällöin paljon raskaampi kantaa.
Tämä näytti nykyisin harvinaiselta asialliselta ketjulta tasokkaine kirjoituksineen mutta näyttää tuo ketjun loppupää palanneen taas normaaliin päiväjärjestykseen.
sinä tunnet hänet vai tuo oli hieno uutinen.missä on ollu
Toi Haitin juttuhan on ihan hänen tyyliänsä.
ei sit ollukkaan tosi se vaan oli sitä ijänikusta vääntöö kua kirjotti mitäki ja siitä pojasta kun sakki haukku häntä asjasta
pitää sentään joku kohtuus keskustelussa......kerro mitä hän olisi täällä pelännyt niin paljon ettei uskaltaisi kirjoittaa nikillään
hän kävi tosi tiukkoja keskusteluja uskontopalstoilla....vieläpä paljon enemmän kuin täällä....miksi olisi kadonnut kaikilta palstoilta muka siksi että täällä joku riiteli hänen kansaan...ei sovi tyyppiin
elisamahan oli erittäin suosittu ja paljon luettu kirjoittaja kaikissa missä hän kirjoitti....myös hänen saamiensa vastausten määr oli myös aina suurin koko aukeamalla----------ei ole muita järkeviä motiiveja kuin ettei miestä enää ole
yritetään olla asiallisia jookos
Pyydän teitä älkää tehkö tästäkin ketjusta elisama ketjua. Varmaan on ollut värikäs sisko hänkin, mutta annetaan olla rauhassa jo vihdoin eikä aina palata. Nostan teille kaikille jotka haluaa hänestä kirjoittaa tuolta alempaa elisama aloituksen. Laittakaa siihen, mutta ei puhuta kuolleista ei hyvää eikä pahaa enää. En ollut silloin palstalla, mutta vilkaisin pikimiten hänen tekstejää. On ollut värikäs rouva ja sanavalmis, mutta jätetään rauhaan ja otetaan jokainen joku nikki ja pysytään siinnä. Minun tulevan nikin näette alhaalta. Kirjoituksiini tulee kyllä katkos koska kirurgi raatelee minua piakkoin.
En itsekään ennen diagnoosiani tiennyt että on yhä sellaisia syöpätauteja - niitähän on yli sata erilaista - joissa länsimainen lääketiede ei tunne yhtään potilasta joka olisi parantunut. Muutkin tilastot sairauteni kohdalla ovat karuja, 90% kuolee hoidoista huolimatta vuoden sisällä, 5 vuoden selviytymisaste on pyöreä luku, nolla. Useimmiten tällaiset taudit ovat sisäelinten syöpiä, jotka kasvettuaan pitkään oireettomina todetaan niin myöhään että ne ovat löydettäessä jo levinneet ympäri kehoa.
Moni voi sanoa että tilastot ovat tilastoja ja koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Se on varmaan useimmille sopiva asenne. Kunnioitan niitä jotka diagnoosin saatuaan haluavat keskittyä vain toivoon, silloinkin kun sitä ei tiedossa olevien lääketieteellisten faktojen valossa ole. Myös ihmeisiin uskominen, kuolinvuoteelle astikin, on inhimillistä. Ikävä tosiasia on tosin että syöpien kohdalla ihmeet eivät ole ihmeitä, vaan yksinkertaisesti tietyn tyyppiset syövät voivat käyttäytyä hyvin arvaamattomasti, ja hyvin lähellä kuolemaa oleva voi parantua kokonaan. Oma syöpäni ei valitettavasti kuulu tämäntyyppisten syöpien joukkoon.
Olet oikeassa onkologeista. Lääketieteellisessä on kurssi jossa opetetaan kommunikointia tilanteessa jossa on kerrottava että paraneminen on yksinkertaisesti mahdotonta. Opetettava kommunikointitapa ei ole "Sinä kuolet", vaan esimerkiksi "Voimme mahdollisesti hidastaa tautisi etenemistä lääkkeillä, mutta kokonaan sairastamaasi levinyttä syöpää ei ole koskaan onnistuttu parantamaan." Tarkoituksena on olla rehellinen mutta saada potilas ajattelemaan että elämä ei lopu tässä ja nyt, vaan sitten joskus, niinkuin kaikilla muillakin.
Myös omat onkologini ovat nyt myöhemmässä vaiheessa, ehkä huomattuaan suhteellisen tasapainoisuuteni ja valveutuneisuuteni, sanoneet suoraan että tulen tähän tautiini joskus kuolemaan. Kun kysyn että milloin, vastaus on että kukaan ei tiedä mutta valitettavasti hyvin suuri enemmistö kuolee hoidettunakin vuoden sisällä diagnoosista ja länsimainen lääketiede ei tunne yli viisi vuotta diagnoosista selvinneitä, Mutta että ainahan voin olla se ensimmäinen. Samaan aikaan realistista ja inhimillistä.
Jäin muuten miettimään mikä syy minulla olisi puhua täällä saattohoitopotilaana palturia mistään. Pyrin vain omakohtaisesti kertomaan siitä miltä on tuntunut sairastaa syöpää joka on diagnoosista lähtien ollut parantumaton.
Minua jäi vaivaamaan tilasto, jota käytit ja jonka mukaan kirjoitit, että 50 % syöpäsairaista kuolee. Yleistyksesi voi saada aikaan tarpeetonta ahdistusta vasta syöpädiagnoosin saaneelle, sillä se ei pidä paikkaansa kaikissa syövän ilmenemismuodoissa. Kaikilla syöpätapauksilla on omat ennusteensa ja kuolleisuus syöpään vaihtelee prosenttuaallisesti. (ks. linkki)
Tänä päivänä rintasyöpä on yleisin naisten saama syöpäsairaus. Suomessakin joka kymmenes nainen sairastuu rintasyöpään. Näistä kymmenestä sairastuneesta, yhdeksän on elossa kymmenen vuoden kuluttua syövän toteamisesta, kiitos loistavasta rintasyövän seulonta järjestelmästämme. Ilmainen mammografia rintasyövän seulontamuoto on pelastava palvelu naisille. Varhaisessa vaiheessa löytynyt syöpäpesäke on helppo poistaa ja jälkihoitaa.
Positiivisyys on aina kaikissa elämäntilanteessa se voima joka parhaiten kantaa.
http://www.cancerregistry.fi/stats/fin/vfin0003m0.html
"Näistä kymmenestä sairastuneesta, yhdeksän on elossa kymmenen vuoden kuluttua syövän toteamisesta,"
- en löytänyt tilastoa 10 vuoden päästä sairastumisesta, ainoastaan viiden vuoden.
- viisi vuotta, elossa olevia rintasyöpäpotilaita 89%
Sinun mielestäsi varmaan tuo lause kuulostaa loukkaukselta, mutta on olemassa sellaisia sairastajia kuin minä aikoinani, että nuo lauseet ja tsempit saivat minut olemaan sisukkaampi ja toimimaan itseni hyväksi, jopa siinä määrin, että en koskaan olisi ajatellut sairaana moiseen pystyväni. Minä en kokenut niitä ollenkaan loukkaavaksi koskaan. Tosiaan olen parantunut ja edelleen terve. Mielipiteitä ja ajatuksia on siis monia, kuten komenttien kohtaamisen herkkyystasoja.
mikä syöpä sinulla on, kun sanot sen olevan parantumaton? en ole perillä asioista, mutta tiedän sukulaisiani ja tuttujani, joita ei ole voitu parantaa. on ollut maha- aivo- ja haimasyöpää.
.... onkin se että keskustellaan siitä miten kukin asiat kohdallaan kokee ja näkee. Yksi tuntee yhdellä tavalla, toinen toisella ja kumpikaan ei ole värä tapa, olemmehan ihmisinä yksilöitä.
Vahvaluonteisen päättäväisen ihmisen on var,aan vaikeaa sitten aikanaan antautua tosten autettavaksi, kun vointi on niin heikko, että tarvitseee toisten apua vai kuinka?
Löytämässäsi ennusteessa viiden vuoden ennuste on sama eli 100 potilaasta on 90 elossa tai 10 potilaasta 9. Pääasia kommentissani oli se, että jokainen syöpäpotilas elää erilaisilla ennusteilla.
Mammografiat pitäisi vaan aloittaa nuoremmillekin. Ainakin silloin kun itse sairastuin, ilmaiset mammot alkoivat 50-vuotiaina. Olin itse 49 mutta olin kyllä käynyt mammossa (onneksi työterveyshuolto laittoi lähetteen) jo pari vuotta aikaisemmin. Eikä mitään löytynyt, ei ultrassakaan. Parin vuoden kuluttua olikin sitten jo iso 5 cm kasvain. Ilmeisesti mastopaattiset rintani vaikeuttivat kasvaimen löytymistä.
Nevon kuitenkin nuorempia, joilla on tätä mastopatiaa: käykää mammossa jos vähänkään epäilette jotain ja vaatikaa ulta myös. En halunnut silloin ajatella, että mastopatia olisi jotenkin riskitekijä - ainakin syövän löytymiselle, pelkäsin jo valmiiksi syöpää. Nyt en enää pelkää.
.... mutta miksi mammografian pitää tehdä niin kipeää. Kun täyttää viiskyt, pääsee "kaikkiin laitteisiin", myös mammografiaan. Jos vastaava tutkimus tehtäisiin miehille olisi kivuttomampi tutkimusmuoto ajat sitten keksitty. Pikkuasia hyvässä asiassa mutta kuitenkin.
Olen mammografiat aloittanut 35v siksi kun olivat laajat nuotanperätt 12 kuvaa yht siinä sit palapeliä koottiin ja 62v tärppäs löydös, mutta joka kerta sattu niin kamalasti.
Monesti ajatellut samoin kun edellinen jos miehille...sama niin...
http://www.cancerregistry.fi/tutkimus/image_61.pdf
"Syöpään vuosina 2001-2003 sairastuneiden suomalaismiesten viiden vuoden suhteellisen elossaololuvun ennustetaan olevan 56% ja naisten yli 65%. Naisten korkeampi elossaololuku johtuu pääosin siitä että naisten yleisimmän syövän eli rintasyövän ennuste on huomattavasti parempi kuin miehillä yleisen keuhkosyövän" Kymmenessä vuodessa oltaneen aika tarkkaan 50%:ssa miehissä, jos ei sen allakin. Naisissa vamasti yli puolessa, mutta ei nyt niin hirveän paljon.
Rintasyöpäpotilaana sinun kannattaakin olla positiviinen, mutta kun osallistut syöpäkeskusteluihin, muista että kaikilla tilanne ei ole yhtä valoisa. Ei täällä pelkoa kannata luoda, mutta toivottavasti puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä.
Samaa kastia omani, löydettäessä pitkälle metastoitunut.
Tai voi olla että heille jotka loppuun asti uskovat parantuvansa se on vielä vaikeampaa... en tiedä. Olisiko niin että jos ja kun tarvitsee apua, niin tarvitsee, ei siinä luonteella ole merkitystä.
palstalla on alkuun ollut suurin osa rintasyöpäpotilaita ja heillehän ennuste on parempi,kuin joissakin muissa syövissä.
Monet täällä kirjoittaneet ovat parantuneet,en muista onko kukaan kertonut uusiutuneesta syövästä.
Siksi palstan sävy on ehkä ollut välillä liiankin positiivinen ,muita syöpiä sairastavia ajatellen.
Ja olen huomannut,että monet vuosina 2007 -2008 kirjoittaneet rintasyöpäpotilaat ovat lopettaneet kirjoittamisen ja tästä päättelen heidän parantuneen syövästään.
Jotkut heistäkin käyvät välillä kertomassa että syöpäkontrollissa oli kaikki ok.
Saattaa tietenkin olla,etteivät hekään kaikki ole toipuneet,osalle uusiutuminen saattaa olla liian raskas asia,eivätkä jaksa enää kirjoittaa tänne.
Asian oikean laidan tietävät vain he itse.
Nykyään palstalla on monia syöpäsairauksia sairastavia enemmistö,suolisyöpää ja muita vakavampia.
Mitenhän sen selittäisi. Esim jos luonteeltasi olet sellainen että mielelläsi et päästä vieraita ihmisiä varsinkaan kovin lähelle, olet tottunut paremminkin määrätietoisesti johtamaan muita kuin olemaan johdettavana, tottunut olemaan vahva, potilaan rooliin asettuminen voi olla hankalaa. Siis olla toisten silmissä avuton ja autettava, jopa kokea menttävänsä kasvonsa jne. Jotain tällaista voisi kuvitella.
olen toki jo ajatellut, että minun pitää lopettaa tälle palstalle kirjoittelu, koska tunnelma täällä on välillä ahdistavaa. Ja vaikka olen syöpäpotilas tuntuu, että en kuulu joukkoon. Kirjoitan positiivisesti omalta osaltani syövästä omilla kokemillani "omilla nimillä". En osaa heittäytyä negatiiviseksi, elän hetkessä ja tulevaa en murehdi sillä elollisista 100 % kuolee ajallaan niin minäkin.
Miksi et käytä nikkiäsi vastatessasi minulle?
ihmeessä lopeta kirjoitteluasi, kuulut tänne omine mielipiteinesi.
Negatiivisyys syö voimia valtavasti joten Nelly62 ole vaan positiivinen sillä selviät pitkälle
Onnea tarvitaan hyvän lääketieteen tueksi ja positiivisyyttä
Itseäni "kalvaa" jos koku tuttava on oikein nekatiivinen se voi syödä kuuntelijalta voimia
ketää hetken ennenkuin oma eco tasapainottuu-mitkä tuntemukset toisilla
Nelly hyvä kaikkitietävä,
Positiivisuus on kohdallasi aivan oikein. Realistisuus, ei siis negativisuus, voi olla oikein jonkun muun vaikeammassa tilanteessa. Tässä ketjussahan on nimenomaan peräänkuulutettu sitä että kaikille olisi täällä tilaa.
Koen että et suvaitse positiivisuudessasi edes lukea faktatietoutta keskimääräisestä potilaasta, pitämättä sitä negatiivisuutena. Puhumattakaan että suvatsisit sellaistenkin potilaiden kirjoittaa tänne, joilla tilanne on keskimääräistä huonompi, jopa mahdoton. Eihän SINUN ennusteesi nimittäin ole niin huono. Ehkä tulevina vuosina ymmärrät, jos joudut vaikka tukemaan ihmistä jolle ei käy yhtä hyvin kuin sinulle. Kuten yllä itsekin toteat, et ehkä vielä tiedä mitään syövän todellisista kasvoista.
Älä ihmeessä toteuta hurjaa uhkaustasi lähteä. Olen nyt ymmärtänyt että tällaisilla palstoilla tulisi vallita positiivisuuden henki, oli se sitten perusteltua tai ei. Harmi vaan ettei vallitse, varsinkin jos siis suurin osa palstalaisista on siis ns. parantuneita. Jännä miten paljon pahaa oloa mahtuu ihmisiin joiden ei tulisi olla muuta kuin kiitollisia siitä että saavat elää. Itse en nyt muutaman päivän kokeiltuani koe että voisin antaa suurimmalle osalle tämän palstan lukijoista mitään, saatika hyötyväni itse yhtään mitään palstan keskustelun tasosta. Toivotan kaikille tämän palstan kirjoittajille ja lukijoille elämässä kaikkea hyvää.
"Itse en nyt muutaman päivän kokeiltuani koe että voisin antaa suurimmalle osalle tämän palstan lukijoista mitään, saatika hyötyväni itse yhtään mitään palstan keskustelun tasosta."
Monet ovat antaneet palautetta täällä jo, että tämä ketju on ollut parasta pitkään aikaan, ajatuksiaherättävää jne. Kuitenkin täällä tämä keskustelu menee aina kirjoittajien "virtuaaliseksi käsikähmäksi". Viekö syöpäsairaus meidät jotenkin empatiakyvyttömiksi? Onko niin vaikeaa asettua toisen asemaan täällä ja ymmärtää erilaisissa sairausvaiheissa olevien mielipiteitä tai tuntemuksia ja alkaa kinata jostain epäoleellisesta ja sitten lähteä ovet paukkuen?
Realismi on antanut tälle palstalle jo nyt paljon. Uskon että lukijoita on paljon, heitä jotka eivät itse kirjoita mitään. Tosin ymmärrän jos ei täältä ainakaan tähän mennessä omassa elämäntilanteessaan koe saavansa täältä mitään. Nelly taas on omassa tilanteessaan vankka mielipiteissään, tiukkakin. Molempia tarvitaan, vaikkakin se sitten tarkoittaisi kirjoittelua eri ketjuissa. :-). Molemmille kaikkea hyvää kuitenkin oman elämänsä sankaruudessa ja poluissa.
On se nyt kummaa, jos neiti näsäviisas on sitä mieltä, että täällä ei tarvitse kirjoittaa, kun lähes jokainen muu on niin negatiivinen, ja muilla on paljon huonompi ennuste, minä siis hän on aivan esimerkillinen, ja paskat, en ole moista syöpäpotilasta tavannut, vaikkakin monenlaista olen nähnyt ja kokenut.
Tämä on syöpäsairaiden ilot ja surut palsta ja mielestäni se jos mikä sisältää myös niitä ahdistavia asioita, sitä se syöpäsairaan elämä myös osaltaan on. Vaikka aihe ei oliskikaan ahdistava, saattaa meille itsekullekin nousta pintaan jostain alitajunnasta ahdistavia mielikuvia, vaikkei niitä itse tiedostaisikaan mistä ne nousee.
Mistä tänne palstalle saataisiin puhallettua se hyvä ja ymmärtävä, positiivinen henki. Sellainen että kun täällä kävisi lukemassa, kokisi että tänne voi tulla uudestaan ja että täältä saa ajatuksia ja mahdollisesti jopa eväitä omaan elämäänsäkin ja sairauteen oltiinpa sitten missä sairauden vaiheessa hyvänsä Vaikka oltaisiin asioista eri mieltä, niistä voistaisiin keskustella ymmärtäen? Tällä palstalla olisi ihailtavat vertaistuen mahdollisuudet jos sille vain annettaisiin mahdollisuus.
Kyllä sinua olisi tarvittu ja tarvitaan täällä palstalla, kuten realismia tarvitaan elämässä aina. Nyt ei sinun olisi kannattanut lähteä ovet paukkuen, palstalaisia moittien, kuten niin monet noista "vanhoista vakkareistakin"
on tehnyt! Sitä on koetettu selitellä täällä sitten myöhemmin heidän parantuneen ja siirtyneen elämässään eteenpäin yms. selittelyä, mutta kun muistaa monen heistä lähdön,tietää heidän ottaneen nokkiinsa.
En tarkoita tällä arvostella, mutta mielestäni tuollainen käytös on...on mitä on...en viitsi sanoakaan miltä se näyttää.
Olen lukenut viestisi ja illolla huomannut, että ihanaa että täällä kirjoittelee kaltaisesi ihminen, mielummin luen realistista tekstiä kuin yhden nimeltä mainitsemattoman oman erinomaisen positiivisuuden ylistämistä, minäkin toivon sinun jäävän.
....kirjoitit kokemuksiasi teksteistäni, mutta ne olivat sinun kokemuksiasi.... eivätkä ymmärtämykselläsi vastaa ajatusmaailmaani.
Kirjoitit:
"Koen että et suvaitse positiivisuudessasi edes lukea faktatietoutta keskimääräisestä potilaasta, pitämättä sitä negatiivisuutena. Puhumattakaan että suvatsisit sellaistenkin potilaiden kirjoittaa tänne, joilla tilanne on keskimääräistä huonompi, jopa mahdoton."
Saan voimaa kitkasta tiellä siis aijon jatkaa, aina kun asian tynkää ilmenee. En tiedä syövän todellisia kasvoja, mutta olen hyvä oppimaan, enkä lannistu pienistä.
Luitkohan oikein mitä kirjoitin, en sanonut lähteväni vain ajatelleeni lähtöä koska tunnen, että en ehkä kuulu joukkoon vaikka minulla onkin syöpädiaknoosi.
En haasta riitaa, keskustelen mielelläni tosiasioista ja kerron tuntojani suoraan mielistelemättä ketään. Ihmettelen tyyliäsi hyökätä kimppuuni kaikkitietävänä. Enhän tiedä juuri mitään etsin tietoa ja kokemuksia sairaudesta nimeltä syöpä.
Hyvää päivän jatkoa, lähden taas kohti OYS:a.
Kun nyt vihdoin on saatu syntymään hieno ketju, jossa KESKUSTELLAAN asioista muutenkin kuin lauseen tai parin heitoilla, niin älkää ihmeessä lopettako kirjoittelua mielipide-erojen takia. Eihän keskustelua edes synny, jos kaikki ovat samaa mieltä. Teitä ehdottomasti tarvitaan täällä!
Minua harmittaa näin jälkikäteen, etten kirjoittanut silloin sairauteni toteamisen ja hoitojen aikaan tuntemuksiani ja kokemuksiani ylös. Jotenkin sitä kuvitteli, että ne kyllä muistaisi ikuisesti. Äkkiä ne kuitenkin unohtuu. Sellaisen asian muistan, että kun ensimmäisen kerran löysin tämän palstan ja lueskelin kirjoituksia, minua ärsytti tavattomasti nämä "Tsemppiä!" -toivotukset. Nykyään ne eivät enää häiritse, tosin en itse niitä käytä. Mutta siitä huomaa, kuinka oma tilanne vaikuttaa siihen, miten jotkut pienet sanatkin kokee.
Olet ihan oikeassa ja minä olen kanssasi samaa mieltä.
Oli syöpää tai mitä hyvänsä. mikä meissä on sellainen piirre ettei voi keskustella mielipiteistä niinkuin miehet tekevät. Heti alkaa henkilöön kohdistuva hyökkäys. Kuitenkin kun polilla tai hoidoissa ollaan niin kaikki on NIIN hyvää pataa ja ystävällisiä. Tänne kun kirjoitetaan niin kirjoituksista oikei tursuaa lievimminkin sanoen murhanhimo toista syöpäpotilasta kohtaan.
En yhtään ihmettele jos miehet yhtä lukuunottamatta ovat häipyneet täältä ja suurin osa asiallisia naisiakin. Onko tarkoitus karkoittaa kaikki joilla on hieman erilainen mielipide tai syöpätilanne. Vai onko sittenkin kyse siitä mitä jotkut ovat vihjanneet - hyökkäys koko foorumia vastaan.
Negatiivisena osaa varautua huonoihibjub yytisiiib,Ottaa vastaan,seb nubjö tulee-Tiytyym jokaisen oma asia miten asioihin suhtautuu
palstalle kirjoitti b-häirikkö, kukahan se mahtoi ollakaan..? kun lukee iran viestejä, muistaa tämän...
Tuollainen kirjoitus antaa kuvan, ettei edes välitä kirjoittaa ymmärrettävään muotoon, kuin humalaisen mökellystä. Ei aina voi olla lasit hukassa?
olen jonkin aikaa lukenut palstaa ja ilman muuta olettanut että
täällä aina välillä joku humalainen heittää huulta, - en ole ottanut vakavasti näitä kirjoituksia..ei kukaan kirjoitustaitoinen ja selväpäinen tee noin paljon virheitä
Ja kukaan järkevä jolla ei ole tarpeellista näkökykyä ei kirjoita ilman silmälaseja;(
näki sokeekin ettei se ollut ira,,muistatteko kuinka se häirikkö kävi vain yhden rekatun vakkarin kimppuun ei iran....se vakkari puolusti joka käänteessä iraa ja siksi arvelen mä seuraavaa,,,,se häirikkö yritti matkia iraa että tuo vakkari suuttuisi iralle ja lopettaisi puolustamisen kun luulisi iran haukkuvan häntä vaikka puolusti iraa,,,,,,kyllä se on se sama palstan vainolainen ei siitä pääse mihinkää,,,,aattele nyt ite niin tajuut että näin on,,,,ei tainnu se vakkari mennä halpaan
viimeinen veikkauksesi olla just sitä mitä täällä tapahtuu
Miksi joku hyökkäisi koko forumia vastaan, mitä tarkoitit tuolla? Eihän sellaisessa ole mitään järkeä, ei kukaan yksityinen henkilö voi palstaa lopettaa kumminkaan, vaikka useat ottaisivatkin nokkiinsa ja lähtisivät ovet paukkuen?
niin palsta oli kuoleman partaalla tässä välillä. ihmiset pakeni tuota ilkeilijä ryhmää. silloin ei juuri näkynyt ilkeilyjä kun palsta oli kuolemassa. nyt kun jotkut alkoi kirjoitella niin heti tuli haukkujat ja solvaajat muaan.
miksi haluaa palstan lopettaa. kysy sitä noilta henkisesti häiriintyneiltä. hehän uhkasivat sitä aikaisemmin tekevänsa eikä mitään piilouhkauksia vaan aivan suoraan. joku vaan saa sairasta nautintoa siitä kun kiusaa ja ahdistelee meitä. ira on yksi hyvä esimerkki kuinka sairasta kiusataan jatkuvasti muka rehellisyyden nimissä. kiusaajat ovat henkisesti julmia sadisteja eikä muuta jotka haluaa ajaa iran itsetuhoon