Rakkauden Kiertokulku !

Rakkauden kultainen kehto
silloin siinteli silmissäin,
oli kutsuva sylisi lehto
valveuntako silti vain näin ?

Oli piirtynyt ilmojen teille
sana tuo kultainen,
soivat rakkauden kellot meille
siihen silloin uskonut en.

Niin Luoja vain tuutii lastaan
Sinut elämään vierellein sain,
kävi myrskyt ja ylänteet vastaan
olit silti mun rakkahimpain.

Oli aaltoja harjanteita
oli polkuja kivineen,
oli matkalle uupuneita
silti jaksoimme huomiseen.

Heitti elämä murujaan meille
käänsi lehteä huomisen,
uutta voimaa toi eksyneille
myöskin tielle rakkauden.

Meni päivät vaihtui viikot
kului kuukaudet vuodetkin,
monet kaatui yhteiset liitot
minä Sinua rakastin.

Antoi Luoja perheenlisää
kasas onnemme muruset,
kohta huudettiin Äitiä, Isää
hehkui rakkauden kukkaset.

Joka ilta mä käteni liitin
lausuin pienet sanat nää,
aina menneestä kauniisti kiitin
päivä viimeiseksi jos jää ?

Oli matkalla kyyneleitä
käsi kädessä kestimme sen,
saapui suojaksi enkeleitä
elon mutkihin vaarojen.

Ovat rientäneet siivillänsä
vuosikymmenet mennehet,
silti olla saan vierellänsä
palaa rakkauden tähtöset.

Jälkipolven jo pesästänsä
tämä maailman riento vie,
heidän vuoro on siivillänsä
käydä kiemura elon tie.

Oli kotinsa turvapaikka
sitä on toki vieläkin,
tämä elämä joskus vaikka
itkuin tuutii sielläkin.

Monta lahjaa ei mukaansa saaneet
hyvät neuvot kuitenkin,
ovat pedanneet kuin ovat maanneet
on opeista parahin.

Ei saa leikkiä tunteilla koskaan
pitää aidosti rakastaa,
aito rakkaus ei vaihdu roskaan
se vain ruusuja kasvattaa.

Minä kiitän elämää silloin
kun tyynylle lasken pään,
jos aamulla herää en milloin
kaipa muistoina liitämään jään ?