Olen nähnyt tässä viime vuosina vaikka kuinka monia, monenikäisiä (ikähaarukka n. viidestätoista ikävuodesta sellaiseen reiluun kahteenkymppiin olevia pareja) sellaisia seurustelevia pareja, joissa tyttö on poikaa pitempi. Eivät nämä pituuserot ole tyttöjen hyväksi mitenkään järkyttävän suuria kuitenkaan olleet, mutta kuitenkin sellaisia, että ne ovat olleet selvästi huomattavissa.
Siis mikä ihme niitä poikia vaivaa, että ne rupee seurusteleen itteensä pitemmän tytön kanssa? Eikö niillä ole minkäänlaista miehistä ylpeyttä, kun kerran voivat seurustella itteänsä pitemmän tytön kanssa? Tai entäpä sitten nämä tytöt? Eikö niitä haittaa ollenkaan, vaikka niitten poikaystävät on niitä lyhyempiä?
Joo, tiedetään, että kaikkia toi ei aina haittaa, mutta useimpia ihmisiä se kyllä haittaa. Jos tyttöystävä on poikaystävää pitempi niin yleensä (siis korostan sanaa yleensä) poika on se, jota se asia enemmän seurustelemisessa haittaa, mutta joissakin tapauksessa se voi olla tyttö, jota se asia haittaa enemmän.
Itse olen aika normaalipituinen poika, mutta mua pitempiä tyttöjä tulee silti vastaan aina joskus. Ja täytyy myöntää, että kyllä jotkut niistä on tosi kauniitakin. Pidän kyllä pitkistä tytöistä, mutta itse en silti voisi kuvitella seurustelevani mua pitemmän tytön kanssa, koska mua se pituuskysymys haittaa kuitenkin sen verran paljon, että tyttöystäväksi haluan ainoastaan itseäni lyhyemmän tytön.
Mitä ihmettä tällainen touhu on?
84
4157
Vastaukset
- 7+4
Ei pituuksilla nyt niin suurta merkitystä oo jos on ihan rakastunu toiseen.
- 196cm/106kg
Taas joku kateellinen tullut uhomaan tänne
- alottaja
En mä mikään kateellinen oo, vaan ihmettelen vaan, että miksi ihmeessä ne pojat seurustelee itteensä pitempien tyttöjen kanssa, ja miksi ne tytöt seurustelee itteensä lyhyempien poikien kanssa. Sen mä käsittäisin aivan hyvin jos niissäkin pareissa poika olisi se pitempi osapuoli, mutta kun ei niin ei.
Kun sillä asialla on vaan tapana olla niin, että pojan kuuluu olla tyttöä pitempi. Jos muija on miestään pitempi, niin en yhtään ihmettele, vaikka sille miehelle naurettaisiin/vittuiltaisiin siitä asiasta. - Monkibomber_93
alottaja kirjoitti:
En mä mikään kateellinen oo, vaan ihmettelen vaan, että miksi ihmeessä ne pojat seurustelee itteensä pitempien tyttöjen kanssa, ja miksi ne tytöt seurustelee itteensä lyhyempien poikien kanssa. Sen mä käsittäisin aivan hyvin jos niissäkin pareissa poika olisi se pitempi osapuoli, mutta kun ei niin ei.
Kun sillä asialla on vaan tapana olla niin, että pojan kuuluu olla tyttöä pitempi. Jos muija on miestään pitempi, niin en yhtään ihmettele, vaikka sille miehelle naurettaisiin/vittuiltaisiin siitä asiasta.Ei vittu ku osaa olla ahdasmielinen paska! Mitä vittua sillä on väliä jos oikeasti välittää toisesta?
- alottaja
Monkibomber_93 kirjoitti:
Ei vittu ku osaa olla ahdasmielinen paska! Mitä vittua sillä on väliä jos oikeasti välittää toisesta?
Jaa, suako ei ollenkaan haittais, vaikka muija ois sua vaikka päätä pitempi, jos se muuten ois sun unelmies muija?
- poikav44n
alottaja kirjoitti:
Jaa, suako ei ollenkaan haittais, vaikka muija ois sua vaikka päätä pitempi, jos se muuten ois sun unelmies muija?
Ei todellakaan. Mikä siinä muka haittaisi?
Melko ahdasmielinen maailma joillain... - O___o !!!!!!!
alottaja kirjoitti:
En mä mikään kateellinen oo, vaan ihmettelen vaan, että miksi ihmeessä ne pojat seurustelee itteensä pitempien tyttöjen kanssa, ja miksi ne tytöt seurustelee itteensä lyhyempien poikien kanssa. Sen mä käsittäisin aivan hyvin jos niissäkin pareissa poika olisi se pitempi osapuoli, mutta kun ei niin ei.
Kun sillä asialla on vaan tapana olla niin, että pojan kuuluu olla tyttöä pitempi. Jos muija on miestään pitempi, niin en yhtään ihmettele, vaikka sille miehelle naurettaisiin/vittuiltaisiin siitä asiasta.Nyt kiehuu veri ja lujaa! Tärkein asia on RAK-KAUS!!! Ei sitä ulkokuoreen rakastuta!!! Voi hemmetti mitä väliä on pituudella, ulkonäöllä siis IHMISEN ULKOKUORELLA!! Miten maailmassa voi olla tuollaisia ihmisiä.....ei juma O_o !!!!
- dsfghjkl
alottaja kirjoitti:
En mä mikään kateellinen oo, vaan ihmettelen vaan, että miksi ihmeessä ne pojat seurustelee itteensä pitempien tyttöjen kanssa, ja miksi ne tytöt seurustelee itteensä lyhyempien poikien kanssa. Sen mä käsittäisin aivan hyvin jos niissäkin pareissa poika olisi se pitempi osapuoli, mutta kun ei niin ei.
Kun sillä asialla on vaan tapana olla niin, että pojan kuuluu olla tyttöä pitempi. Jos muija on miestään pitempi, niin en yhtään ihmettele, vaikka sille miehelle naurettaisiin/vittuiltaisiin siitä asiasta.Onko jotain ongelmia? Mitä helvetin väliä, jos poika on vaikka 160cm ja tyttö 175. Pääasia että kummatkin tykkää toisistaan. Mikä miehiä vaivaa, kun kaiken pitää olla aina "perinteisellä tavalla".
- pojat on..........
alottaja kirjoitti:
En mä mikään kateellinen oo, vaan ihmettelen vaan, että miksi ihmeessä ne pojat seurustelee itteensä pitempien tyttöjen kanssa, ja miksi ne tytöt seurustelee itteensä lyhyempien poikien kanssa. Sen mä käsittäisin aivan hyvin jos niissäkin pareissa poika olisi se pitempi osapuoli, mutta kun ei niin ei.
Kun sillä asialla on vaan tapana olla niin, että pojan kuuluu olla tyttöä pitempi. Jos muija on miestään pitempi, niin en yhtään ihmettele, vaikka sille miehelle naurettaisiin/vittuiltaisiin siitä asiasta.Pelkkä stereotypia tuo "pojan kuuluu olla tyttöä pitempi"
- fkbbbbbbb
alottaja kirjoitti:
Jaa, suako ei ollenkaan haittais, vaikka muija ois sua vaikka päätä pitempi, jos se muuten ois sun unelmies muija?
en omastamielestä ole pinnallinen, mutta helvetti minua häiritsis ja sairaasti jos poikkis olis lyhyempi:d
- lollerooo88
alottaja kirjoitti:
En mä mikään kateellinen oo, vaan ihmettelen vaan, että miksi ihmeessä ne pojat seurustelee itteensä pitempien tyttöjen kanssa, ja miksi ne tytöt seurustelee itteensä lyhyempien poikien kanssa. Sen mä käsittäisin aivan hyvin jos niissäkin pareissa poika olisi se pitempi osapuoli, mutta kun ei niin ei.
Kun sillä asialla on vaan tapana olla niin, että pojan kuuluu olla tyttöä pitempi. Jos muija on miestään pitempi, niin en yhtään ihmettele, vaikka sille miehelle naurettaisiin/vittuiltaisiin siitä asiasta.Olen aloittajan kanssa samaa mieltä siinä suhteessa että miten ne nyt viittii MUT!
MUT MUT!
Aatellaan niin et kaikki lyhyet tytöt about 150-170cm tykkää seurustella jätkän joka on ainaki sen 185cm- kanssa ja nämä jätkät kans tykkää pienistä tytöistä ainakin moni pitkä kaverini sanoo et ne käy kuumana pieniin. No miten siinä sitten käy? Jäljelle jää lyhyet pojat joita ei huoli lyhyet tytöt vaikka periaatteessa lyhyet tytöt vois kuulua heille. Näille lyhyille pojille jää siis ainoakis vaihtoehdoksi nää pitkät tytöt jotka ei saa pitkää poikkista kun ne pitkät poikkikset haluaa vaan lyhyitä. :DDD
"Teknik! Sanoi ryssä saranan nähdessään." - hanki elämä
alottaja kirjoitti:
En mä mikään kateellinen oo, vaan ihmettelen vaan, että miksi ihmeessä ne pojat seurustelee itteensä pitempien tyttöjen kanssa, ja miksi ne tytöt seurustelee itteensä lyhyempien poikien kanssa. Sen mä käsittäisin aivan hyvin jos niissäkin pareissa poika olisi se pitempi osapuoli, mutta kun ei niin ei.
Kun sillä asialla on vaan tapana olla niin, että pojan kuuluu olla tyttöä pitempi. Jos muija on miestään pitempi, niin en yhtään ihmettele, vaikka sille miehelle naurettaisiin/vittuiltaisiin siitä asiasta.tää on kyllä vanha juttu jo mut ihan mieltä keventääkseni aattelin
tulla kertomaan sulle et oot kyllä yks vitun säälittävä kusipää!
onko käyny mielessä et ne parit seurustelee koska ne RAKASTAA TOISIAAN?! joo valitse sinä ihmeessä ittelles kumppani pituuden perusteella! ootpaha itte tyytyväinen.
ps. oon vähän yli 5cm pidempi kun mun poikaystävä ja ollaan oltu jo onnellisesti 2 vuotta yhessä - Anonyymi
alottaja kirjoitti:
En mä mikään kateellinen oo, vaan ihmettelen vaan, että miksi ihmeessä ne pojat seurustelee itteensä pitempien tyttöjen kanssa, ja miksi ne tytöt seurustelee itteensä lyhyempien poikien kanssa. Sen mä käsittäisin aivan hyvin jos niissäkin pareissa poika olisi se pitempi osapuoli, mutta kun ei niin ei.
Kun sillä asialla on vaan tapana olla niin, että pojan kuuluu olla tyttöä pitempi. Jos muija on miestään pitempi, niin en yhtään ihmettele, vaikka sille miehelle naurettaisiin/vittuiltaisiin siitä asiasta.Tiiäks ei rakkautta ulkonäöstä katota
- ei mitään outoa
Lyhyt poikakin on poika, ja pojilla on tapana ihastua tyttöihin. Samaten pitkä tyttökin on tyttö, ja tytöillä on tapana ihastua poikiin. Se on aivan sama, että minkä kokoinen ihminen on, ei se koko muuta sitä tosiasiaa, että ihminen tuntee seksuaalista vetovoimaa vastakkaista sukupuolta kohtaan. Se on luonnon laki.
Sitäpaitsi mitä niin ihmeellistä siinä muka on, jos tyttö on poikaa pitempi? Onhan eläinten maailmassa vaikka kuinka paljon sellaisia eläinlajeja, joissa naaraspuoliset yksilöt ovat koiraspuolisia suurikokoisempia. Mun mielestä tässä jutussa ei ole mitään ihmeellistä.
Tiesitkös, että maailmasta löytyy semmoisiakin poikia, jotka tykkäävät nimenomaan itseänsä pitemmistä tytöistä. Maailmasta löytyy myös semmoisia tyttöjä, jotka tykkäävät itseänsä lyhemmistä pojista.
Ei mun mielestä tossa asiassa ole ainakaan mitään pahaa. - gfgsdgds
itse 180cm tyttö, vissiin vähän ylikin, ja tietty aina haaveilee pitemmästä ja vahvasta miehisestä miehestä mutta minkäs sille tekee kun sydän sanoo että haista paska, sä tykkäät nyt tästä 152cm pitusestä ruipelosta ku sillä vaa sattuu olee parempi luonne ku muilla yhteens. se oli vaa esimerkki.
Oikeasti tällä hetkellä peliä pitemmän (n. 190cm) jätkän kanssa ;]
mutta ei mitään lyhyitä vastaan ole :] - dfghdfghdfh
:D::D
Taitaa olla joku vähä katkeroitunu taas :D
Tuliko pakit pidemmältä tytöltä, mitä? :D- bittersweett
Ilmeisesti aloittaja epäilee kovasti miehisyyttään jos miehinen ylpeys kerran kokee kolauksen itseään pidemmän naisen rinnalla.
- alottaja
Ei oo tullu pakkeja pidemmiltä tytöiltä ja kuinka voisikaan, kun en semmosten kanssa seurustele?
Ja sitäpaitsi ei kovin usein tule edes mua pitempiä muijia vastaan. Kyllä mulle tytöt kelpaavat, kunhan ne vaan on mua lyhyempiä. Kyllä pojan kuuluu olla suhteessa se pitempi osapuoli. - hehheehe
alottaja kirjoitti:
Ei oo tullu pakkeja pidemmiltä tytöiltä ja kuinka voisikaan, kun en semmosten kanssa seurustele?
Ja sitäpaitsi ei kovin usein tule edes mua pitempiä muijia vastaan. Kyllä mulle tytöt kelpaavat, kunhan ne vaan on mua lyhyempiä. Kyllä pojan kuuluu olla suhteessa se pitempi osapuoli.tää alottaja on kyl nii kujalla...
- dfghdfghdfghdfh
alottaja kirjoitti:
Ei oo tullu pakkeja pidemmiltä tytöiltä ja kuinka voisikaan, kun en semmosten kanssa seurustele?
Ja sitäpaitsi ei kovin usein tule edes mua pitempiä muijia vastaan. Kyllä mulle tytöt kelpaavat, kunhan ne vaan on mua lyhyempiä. Kyllä pojan kuuluu olla suhteessa se pitempi osapuoli.Niin ethän sä niiden kanssa seurustele ku saat niiltä aina pakit, se oli pointti :D
- alottaja
dfghdfghdfghdfh kirjoitti:
Niin ethän sä niiden kanssa seurustele ku saat niiltä aina pakit, se oli pointti :D
Siis miten muka saada pakkeja, kun en ole koskaan edes yrittänyt seurustella niiden kanssa? Ei ole koskaan ollut pienintäkään aikomusta seurustella itseäni pitempien tyttöjen kanssa. Ei seurusteleminen voi loppua, jos se ei ole alkanutkaan. Mä haluun seurustella ainoostaan itteäni lyhempien tyttöjen kanssa.
- dfgdfgdfgdfgdfgdfgdf

Niin ei se seurustelu ala kun saat pakit!!!!!!
Katsos kun homma on oletettavasti menny näin:
Sinä: Moro voix alkaa
Tyttö (pidempi ku sä ähäkutti): Joo ei kiitos moro.
Seurustelua ei siis ole alkanut kun sait pakit. Joko ymmärsit? Ei sen seurustelun tarvitse alkaa kun voit saada pakit eikä se ala jos saat pakit! Osaa olla vaikeeta taas ymmärtäminen joillain :D
Ja tuo nyt taas on mun mielestä ihan turha karttaa niitä pidempiä tyttöjä, voi mennä monta hyvää luonnetta ohi. - alottaja
dfgdfgdfgdfgdfgdfgdf kirjoitti:
Niin ei se seurustelu ala kun saat pakit!!!!!!
Katsos kun homma on oletettavasti menny näin:
Sinä: Moro voix alkaa
Tyttö (pidempi ku sä ähäkutti): Joo ei kiitos moro.
Seurustelua ei siis ole alkanut kun sait pakit. Joko ymmärsit? Ei sen seurustelun tarvitse alkaa kun voit saada pakit eikä se ala jos saat pakit! Osaa olla vaikeeta taas ymmärtäminen joillain :D
Ja tuo nyt taas on mun mielestä ihan turha karttaa niitä pidempiä tyttöjä, voi mennä monta hyvää luonnetta ohi."Katsos kun homma on oletettavasti menny näin:
Sinä: Moro voix alkaa
Tyttö (pidempi ku sä ähäkutti): Joo ei kiitos moro."
Katos kun mä en oo sanonu noin kenellekkään. Kun en yksinkertaisesti tee alotteita mua pitempiin tyttöihin. Kavereiksi kyllä hyväksyn minkä pituisia tyttöjä tahansa, mutta tyttöystäväksi kelpaa vaan mua lyhyemmmät tytöt.
"Seurustelua ei siis ole alkanut kun sait pakit. Joko ymmärsit? Ei sen seurustelun tarvitse alkaa kun voit saada pakit eikä se ala jos saat pakit! Osaa olla vaikeeta taas ymmärtäminen joillain :D"
Kerro mulle, miten voi saada pakit, jos ei ole tehnyt edes aloitetta? Mä oon jo miljoona kertaa sanonu, etten ole tehnyt alotteita mua pitempiin tyttöihin, enkä tule koskaan tekemäänkään. Ja jos mua pitempi tyttö tekis muhun aloitteen, niin valitettavasti mun ois sanottava. Ei pakkeja nyt voi hyvänen aika saada, jos ei ole tehnyt edes aloitetta. Ilmeisesti sitten sovellat tuota logiikkaa myös siihen, jos esim. kaupungilla joku täysin random-tyyppi kävelee sun ohi ja sä sen ohi, niin hän ilmeisesti saisi sun logiikkasi mukaan silloin pakit, koska ette ruvenneet seurustelemaan.
Ja jos mua pitempi tyttö tekis muhun aloitteen, niin valitettavasti mun ois sanottava "Sori vaan, mut ei käy".
Kannattaisi ottaa selvää, miten mä oikeasti noissa tilanteissa ajattelen, ennen kuin tulee esittelemään omia teorioitaan tänne. Mua pitemmät tytöt kelpaa kyllä kavereiksi, mutta seurustelua ajatellen ei kiinnosta pätkääkään.
- ffsafffsa
no ite ainaki haluun pidemmän jätkän ku minä ite, koska must se ainaki näyttää tyhmälle jos jätkä on vaik 155 ja muija 180 toisin päin parempi :D mut kaikilla oma mielipide :D
- IISO(
Jos kerran rakastuu/ihastuu niin vaikka se pituus haittaakin niin ei se ole sen arvoista että unohtaa koko jutun...
Sinulle taitaa sana "Suvaitsevaisuus" olla täysin tuntematon käsite.
Saa kyllä ihminen olla todella pinnallinen, jos antaa tuollaisen seikan tulla seurustelun esteeksi. Minkäs tyttö pituudelleen mahtaa? Sama pätee poikaan. Minkäs hän sille voi?- feliaxx
Siis juttu on se että niinkun sanoit joitaki ei haittaa pituuserot. Ei sitä omaa valittuaan voi hirveesti valita jos tykkää sydämmen kyllyydestään
- qgwlertby
No mitä sille mahtaa, jos vaikkapa oma pituusennuste on noin 165cm ja tytön, johon on korviaan myöten ihastunut, pituusennuste on noin 180cm? Itse olin alakoulussa luokkani lyhyin, silti tytöt tykkäsivät minusta. Taitaa tämän palstan aloittaja olla pikkasen katkeroitunut itseään pidemmälle tytölle tai jotain.
- alottaja
qgwlertby kirjoitti:

"No mitä sille mahtaa, jos vaikkapa oma pituusennuste on noin 165cm"
Erittäin harvalla nykypäivän suomalaisella pojalla on pituusennuste noin alhaisiin lukemiin, ellei sitten ole kummatkin vanhemmat aivan kääpiöitä, tai ellei sitten ole jotain kasvua hidastavaa sairautta taustalla, tai ellei sitten kärsi aivan hirvittävästä aliravitsemuksesta (mikä on kyllä nykypäivän Suomessa aika mahdotonta). Kuitenkin, Suomessa mies luokitellaan lyhyeksi, mikäli täysikasvuisen miehen pituus on alle 170 cm. Toki jossain Japanissa tuo 165 cm on aika normaalimitta miehelle.
"Taitaa tämän palstan aloittaja olla pikkasen katkeroitunut itseään pidemmälle tytölle tai jotain."
En mä mistään millekkään katkeroitunut ole. Mitäs pahaa siinä muka on, jos ei halua seurustella itseänsä pitemmän tytön kanssa? Ei mun mielestä mua pitemmissä tytöissä ole mitään vikaa, kyl ne kavereiksi käyvät, mutta eivät seurustelukumppaneiksi. Ja kuten on tullut jo useampaan kertaan mainittua, niin kovin usein mua pitempiä tyttöjä ei edes tule vastaan. Joskus ainoastaan. - qgwlertby
alottaja kirjoitti:
"No mitä sille mahtaa, jos vaikkapa oma pituusennuste on noin 165cm"
Erittäin harvalla nykypäivän suomalaisella pojalla on pituusennuste noin alhaisiin lukemiin, ellei sitten ole kummatkin vanhemmat aivan kääpiöitä, tai ellei sitten ole jotain kasvua hidastavaa sairautta taustalla, tai ellei sitten kärsi aivan hirvittävästä aliravitsemuksesta (mikä on kyllä nykypäivän Suomessa aika mahdotonta). Kuitenkin, Suomessa mies luokitellaan lyhyeksi, mikäli täysikasvuisen miehen pituus on alle 170 cm. Toki jossain Japanissa tuo 165 cm on aika normaalimitta miehelle.
"Taitaa tämän palstan aloittaja olla pikkasen katkeroitunut itseään pidemmälle tytölle tai jotain."
En mä mistään millekkään katkeroitunut ole. Mitäs pahaa siinä muka on, jos ei halua seurustella itseänsä pitemmän tytön kanssa? Ei mun mielestä mua pitemmissä tytöissä ole mitään vikaa, kyl ne kavereiksi käyvät, mutta eivät seurustelukumppaneiksi. Ja kuten on tullut jo useampaan kertaan mainittua, niin kovin usein mua pitempiä tyttöjä ei edes tule vastaan. Joskus ainoastaan.Kääpiöitä??? Isä on 161cm, äiti 155cm ja koko suku muutenkin lyhyt, joten mietipä, kuinka pitkä voi sitten kasvaa!! 165cm ei ole mikään "sairaalloisen lyhyt" tai mitään, kuten viestissäsi väität. Eikä minulla ole mitään kasvua hidastavaa sairautta, enkä kärsi mistään aliravitsemuksesta. Ja on hyvinkin mahdollista, että kasvaisin vaikka yli 170cm. Heh heh, mietitkö edes tuollaista spekuloidessasi, paljonko se 165cm on. Sen pituiset eivät ole mitään kääpiöitä. Spekuloi vasta ajattelun jälkeen !!
- qgwlertby
qgwlertby kirjoitti:
Kääpiöitä??? Isä on 161cm, äiti 155cm ja koko suku muutenkin lyhyt, joten mietipä, kuinka pitkä voi sitten kasvaa!! 165cm ei ole mikään "sairaalloisen lyhyt" tai mitään, kuten viestissäsi väität. Eikä minulla ole mitään kasvua hidastavaa sairautta, enkä kärsi mistään aliravitsemuksesta. Ja on hyvinkin mahdollista, että kasvaisin vaikka yli 170cm. Heh heh, mietitkö edes tuollaista spekuloidessasi, paljonko se 165cm on. Sen pituiset eivät ole mitään kääpiöitä. Spekuloi vasta ajattelun jälkeen !!
Ja jos ei tosiaan ole parempaa tekemistä kuin tänne tulla valittamaan pituuseroista jopa siinä määrin, että pitää 165cm poikaa sairaana, niin lähetä vaikka samantien koko sukuni hoitoon.
Pointti oli siis se, että pidä huoli omista asioistasi. Jos lyhyempi poika ja pidempi tyttö pitävät toisistaan, niin se on heidän asiansa, eikä sinun. - alottaja
qgwlertby kirjoitti:
Kääpiöitä??? Isä on 161cm, äiti 155cm ja koko suku muutenkin lyhyt, joten mietipä, kuinka pitkä voi sitten kasvaa!! 165cm ei ole mikään "sairaalloisen lyhyt" tai mitään, kuten viestissäsi väität. Eikä minulla ole mitään kasvua hidastavaa sairautta, enkä kärsi mistään aliravitsemuksesta. Ja on hyvinkin mahdollista, että kasvaisin vaikka yli 170cm. Heh heh, mietitkö edes tuollaista spekuloidessasi, paljonko se 165cm on. Sen pituiset eivät ole mitään kääpiöitä. Spekuloi vasta ajattelun jälkeen !!
Että 165 cm pituinen täysikasvuinen mies on nykypäivän Suomessa harvinainen. Itse en tunne ainoatakaan alle 170 cm pitkää täysikasvuista miestä tästä nykyisestä nuoresta polvesta, vanhat papat ovat sitten asia erikseen.
Ja alle 170 cm mies on lyhyt, se sanotaan tuossa seuraavassa jutussakin.
http://www.hs.fi/artikkeli/Suomalaisten naisten /HS20060911SI1TL01m36
"Lyhyyden määritelmä on sopimuskysymys. Helsingin yliopiston kansanterveystieteen laitoksen elinolotutkimuksessa raja naisilla on 157 cm ja miehillä 170 cm."
Suomalaisen miesten keskipituus on 178 cm ja naisten keskipituus 165 cm. Mutta tuo tarkoittaa koko kansan keskipituutta, mukaanlukien siis kaikki vanhat mummot ja papat, joiden pituudet alentavat keskipituutta. Nuorilla ja nuorilla aikuisilla tuo keskipituus on miehillä jo siinä 180 cm paikkeilla (mahdollisesti jopa yli) ja nuorilla naisillakin se on jo lähempänä 170 senttiä kuin 165 senttiä. - fghfghfghfghfghfgh
alottaja kirjoitti:
Että 165 cm pituinen täysikasvuinen mies on nykypäivän Suomessa harvinainen. Itse en tunne ainoatakaan alle 170 cm pitkää täysikasvuista miestä tästä nykyisestä nuoresta polvesta, vanhat papat ovat sitten asia erikseen.
Ja alle 170 cm mies on lyhyt, se sanotaan tuossa seuraavassa jutussakin.
http://www.hs.fi/artikkeli/Suomalaisten naisten /HS20060911SI1TL01m36
"Lyhyyden määritelmä on sopimuskysymys. Helsingin yliopiston kansanterveystieteen laitoksen elinolotutkimuksessa raja naisilla on 157 cm ja miehillä 170 cm."
Suomalaisen miesten keskipituus on 178 cm ja naisten keskipituus 165 cm. Mutta tuo tarkoittaa koko kansan keskipituutta, mukaanlukien siis kaikki vanhat mummot ja papat, joiden pituudet alentavat keskipituutta. Nuorilla ja nuorilla aikuisilla tuo keskipituus on miehillä jo siinä 180 cm paikkeilla (mahdollisesti jopa yli) ja nuorilla naisillakin se on jo lähempänä 170 senttiä kuin 165 senttiä.Mutta kääpiöksi on silti ketään tuon pituista alkaa sanomaan, nimittäin lyhytkasvuisen (eli kääpiön) määritelmä on että on aikuisiällä 140-150cm pitkä. Ja tämä taas tuskin tarkoittaa esim kumaraan painuneita vanhuksia.
- pätkis?
fghfghfghfghfghfgh kirjoitti:
Mutta kääpiöksi on silti ketään tuon pituista alkaa sanomaan, nimittäin lyhytkasvuisen (eli kääpiön) määritelmä on että on aikuisiällä 140-150cm pitkä. Ja tämä taas tuskin tarkoittaa esim kumaraan painuneita vanhuksia.
Mun suvussa kaikki on aika lyhyitä, iskäkin 166 cm, ja sillä onkin aika lyhyt vaimo myös (äiti ja iskä on eronnu). Mä oon 13-vuotias tyttö ja oon 159 cm pitkä suunnilleen.. Lyhyt? Enkä tiiä kasvanko enää paljoa. Ja siitä etteikö lyhyt mies ja sitä pidempi nainen vois olla yhdessä, on kyl sontapuhetta!! Mut omapa on asiasi jos valitset tyttöystäväs tolla tavalla, mutta sä saatat katua sitä myöhemmin. Luonne se ratkaiseva asia on! Valitsisitko mieluummin lyhyen idiootin vai mukavan pitkän tytön, luulen että sen pitkän.
- alottaja
pätkis? kirjoitti:

Ottasin sen pitkän, mutta vaan siinä tapauksessa, mikäli se olisi ainakin yhden millimetrin mua lyhyempi (enempikin lyhempi saa toki olla). Tarvittaessa otetaan vaikka mittanauha esiin, ja mitataan pituus millimetrien tarkkuudella. Jos se taas ois mua pitempi, niin sitten en ottaisi kumpaakaan, mieluummin olisin sitten ilman.
- dfgdfgdfghdfghdfgh

Eli sulle on niin kova paikka "hävitä" tytölle jopa pituudessa? Voi helvetti miten surullinen henkilö...
- 19+19

Miten puolustaudut jos väitän sinua pinnalliseksi?
Kaikkihan jossain määrin ovat koska tämä maailma yksinkertaisesti on osaksi pinnallisuutta, mutta tiedät kyllä mitä "pinnallisuudella" tarkoitan... - alottaja
dfgdfgdfghdfghdfgh kirjoitti:
Eli sulle on niin kova paikka "hävitä" tytölle jopa pituudessa? Voi helvetti miten surullinen henkilö...
Mutta mussa on sentään miestä edes sen verran, että älyän sentään seurustella itseäni lyhyemmän tytön kanssa. Joiltakin se miehuus tuntuu olevan poissa kokonaan.
Miettikääpä vaikka jos pitkä tyttö ja lyhyempi poika alkaa seurustelemaan. Sit kun ne vanhenee, niin ne menee mahdollisesti kihloihin ja sitten naimisiin. Vielä myöhemmin niille tulee ehkä lapsia. Sitten kun heidän lapsensa hieman kasvaisivat ja vanhenisivat, niin ne heidän lapsensakin saisivat silloin tästä maailmasta vääristyneen kuvan, kun huomaisivat äidin olevan isää pitempi. Ajattelen sentään asiaa myös mahdollisten tulevien lasten kannalta. - dghdghdhfghdfgh
alottaja kirjoitti:
Mutta mussa on sentään miestä edes sen verran, että älyän sentään seurustella itseäni lyhyemmän tytön kanssa. Joiltakin se miehuus tuntuu olevan poissa kokonaan.
Miettikääpä vaikka jos pitkä tyttö ja lyhyempi poika alkaa seurustelemaan. Sit kun ne vanhenee, niin ne menee mahdollisesti kihloihin ja sitten naimisiin. Vielä myöhemmin niille tulee ehkä lapsia. Sitten kun heidän lapsensa hieman kasvaisivat ja vanhenisivat, niin ne heidän lapsensakin saisivat silloin tästä maailmasta vääristyneen kuvan, kun huomaisivat äidin olevan isää pitempi. Ajattelen sentään asiaa myös mahdollisten tulevien lasten kannalta.Tai sitten ne katsovat ympärilleen eivätkä kasva tuollaisiksi ahdasmielisiksi apinoiksi kuten sinä! Ja kuinka niin vääristyneen kuvan? Selitä minulle mitä vääristynyttä on siinä että nainen on miestä pidempi?
- Mä vaa
19+19 kirjoitti:
Miten puolustaudut jos väitän sinua pinnalliseksi?
Kaikkihan jossain määrin ovat koska tämä maailma yksinkertaisesti on osaksi pinnallisuutta, mutta tiedät kyllä mitä "pinnallisuudella" tarkoitan...Mä ite oon 17-vuotias ja tyttöystäväni on 15-v. Minä itse olen 160 cm ja tyttöni on sit 169 cm.
Mua ei oo haitannut se, että tyttöystäväni on 9 cm pitempi. - alottaja
dghdghdhfghdfgh kirjoitti:
Tai sitten ne katsovat ympärilleen eivätkä kasva tuollaisiksi ahdasmielisiksi apinoiksi kuten sinä! Ja kuinka niin vääristyneen kuvan? Selitä minulle mitä vääristynyttä on siinä että nainen on miestä pidempi?
että lähes jokaisessa perheessä mies on pitempi kuin vaimo. Pystyykö lyhempi mies toimimaan oikeana miehen mallina lapsilleen, varsinkin, jos kyseessä on poikalapsi? Lisäksi on mahdollista, että pitemmän naisen ja lyhyemmän miehen lapsia kiusattaisiin esim. koulussa juurinkin tuon asian takia. Koulukiusaaminen voi nimittäin johtua myös vanhemmista, myös vanhempien tekemisistä.
Ainakin itse ajattelisin parisuhteessa myös sitä, että olisiko tämä onnellisin mahdollinen parisuhde myös mahdollisten tulevien lasten kannalta. - dfghdfghd
alottaja kirjoitti:
että lähes jokaisessa perheessä mies on pitempi kuin vaimo. Pystyykö lyhempi mies toimimaan oikeana miehen mallina lapsilleen, varsinkin, jos kyseessä on poikalapsi? Lisäksi on mahdollista, että pitemmän naisen ja lyhyemmän miehen lapsia kiusattaisiin esim. koulussa juurinkin tuon asian takia. Koulukiusaaminen voi nimittäin johtua myös vanhemmista, myös vanhempien tekemisistä.
Ainakin itse ajattelisin parisuhteessa myös sitä, että olisiko tämä onnellisin mahdollinen parisuhde myös mahdollisten tulevien lasten kannalta.Tai sitten sinä vaan ajattelet että se on vääristynyttä? Jos on hieman erilainen kuin muut niin ei se tarkoita että siinä olisi jotain vääristynyttä! Maailma on vääristynyt jos jollaki on normaalia isommat jalat? Mitä hittoa on siinä taas ihme syrjitsijä... Taidat sinä vaan olla se joka ihmisiä kiusaa :D:D
- aloittaja
dfghdfghd kirjoitti:
Tai sitten sinä vaan ajattelet että se on vääristynyttä? Jos on hieman erilainen kuin muut niin ei se tarkoita että siinä olisi jotain vääristynyttä! Maailma on vääristynyt jos jollaki on normaalia isommat jalat? Mitä hittoa on siinä taas ihme syrjitsijä... Taidat sinä vaan olla se joka ihmisiä kiusaa :D:D
En alennu niin syvälle, että rupeaisin sellaista tekemään. Se, että mä en halua seurustella itseäni pitempien tyttöjen kanssa, ja että mun mielestä pojan kuuluu olla parisuhteessa tyttöä pitempi, on mielipideasia, ei kiusaamista. Ja Suomessahan on tunnetusti ihmisellä mielipiteenvapaus.
- dfghdfghdfghdfhd
aloittaja kirjoitti:
En alennu niin syvälle, että rupeaisin sellaista tekemään. Se, että mä en halua seurustella itseäni pitempien tyttöjen kanssa, ja että mun mielestä pojan kuuluu olla parisuhteessa tyttöä pitempi, on mielipideasia, ei kiusaamista. Ja Suomessahan on tunnetusti ihmisellä mielipiteenvapaus.
Jos se on vain sinun mielipiteesi niin miksi pitää väen vängällä väittää että se on ainoa oikea vaihtoehto? Täällä ihmiset on kyselly että miksi sinun mielestäsi poika ei voi olla suhteessa se lyhyempi osapuoli ja sinä esität se ainoana oikeana vaihtoehtona? "Näin kuuluu vaan olla, jos vanhemmista isä on lyhyempi niin niiden lapsia kiusataan", jotenkin kuulostaa yli ajatellulta vaan koko homma. Toki saat olla ihan rauhassa tuota mieltä mutta ei sitä silti tarvitse alkaa molaamaan niitä joille on ihan sama kumpi on pidempi, tyttö vai poika ja alkaa esittämään omaa näkemystä asiaan ainoana oikeana. Ja kyllä, Suomessa on mielipiteen ja sananvapaus, mutta ei se silti tarkoita että sitä ei pitäis ajatella mitä mihinkin laittaa.
- alottaja
dfghdfghdfghdfhd kirjoitti:

Tiedän tapauksia, joissa lapset ovat joutuneet kiusatuiksi ja kärsineet muutenkin siitä, että heidän isänsä on lyhyempi kuin heidän äitinsä.
- dfghdfghdfghdfghhf
alottaja kirjoitti:
Tiedän tapauksia, joissa lapset ovat joutuneet kiusatuiksi ja kärsineet muutenkin siitä, että heidän isänsä on lyhyempi kuin heidän äitinsä.
Minä en. Ja vaikka tietäisitkin joitain tapauksia ei tarkoita että kaikille kävisi niin. Ja olisiko lasten kannalta parempi, että se lyhyt jonka sinä valitset onkin huonompi äitinä kuin se pitkä? Ja en vieläkään saanut vastausta tuohon kysymykseen että miksi pitää tulla tänne sinun omia mielipiteitäsi sanomaan totena?
- alottaja
dfghdfghdfghdfghhf kirjoitti:
Minä en. Ja vaikka tietäisitkin joitain tapauksia ei tarkoita että kaikille kävisi niin. Ja olisiko lasten kannalta parempi, että se lyhyt jonka sinä valitset onkin huonompi äitinä kuin se pitkä? Ja en vieläkään saanut vastausta tuohon kysymykseen että miksi pitää tulla tänne sinun omia mielipiteitäsi sanomaan totena?
Luultavasti lyhyt poika alkaa seurustelemaan pitemmän tytön kanssa ainoastaan sen takia, että ajattelee siinä nimenomaan mahdollisten tulevien lastensa parasta. Lyhyttä poikaa on voitu esim. koulukiusata. Se ehkä ajattelee, ettei haluaisi sitä samaa lapsillensa, ainakaan pituuden takia. Joten lyhyt poika päättää ottaa itselleen pitemmän tytön, kun ajattelee, että lapsilla on suurempi todennäköisyys periä pitemmältä tytöltä pitkäkasvuisuuteen vaikuttavia geenejä kuin mitä lyhyemmältä tytöltä. Täten lapsista tulisi suuremmalla todennäköisyydellä normaalipituisia tai pitkiä ja niitä ei sitten kiusattaisi ainakaan lyhyytensä takia.
En oikein muuta selitystä sille keksi, miksi lyhyt poika muuten alkaisi seurustelemaan pitemmän tytön kanssa. - dfghdfghdfghdfh
alottaja kirjoitti:
Luultavasti lyhyt poika alkaa seurustelemaan pitemmän tytön kanssa ainoastaan sen takia, että ajattelee siinä nimenomaan mahdollisten tulevien lastensa parasta. Lyhyttä poikaa on voitu esim. koulukiusata. Se ehkä ajattelee, ettei haluaisi sitä samaa lapsillensa, ainakaan pituuden takia. Joten lyhyt poika päättää ottaa itselleen pitemmän tytön, kun ajattelee, että lapsilla on suurempi todennäköisyys periä pitemmältä tytöltä pitkäkasvuisuuteen vaikuttavia geenejä kuin mitä lyhyemmältä tytöltä. Täten lapsista tulisi suuremmalla todennäköisyydellä normaalipituisia tai pitkiä ja niitä ei sitten kiusattaisi ainakaan lyhyytensä takia.
En oikein muuta selitystä sille keksi, miksi lyhyt poika muuten alkaisi seurustelemaan pitemmän tytön kanssa.Jep paitsi se mitä muutkin on täällä sanoneet, eli jos niitä ei vaan kiinnosta että kumpi on pidempi! Kaikki ei ajattele asioita niin analyyttisesti ja kylmästi kuin sinä, tiesitkös? Toki tuokin on ihan ok syy, mutta tuskin suurin osa ihmisistä ajattelee suhteen alkaessa vielä lapsia, etenkään jos kyseessä on kaksi nuorta (oletan näin koska tämä on nuorten palsta). Tämä "pitkät geenit" juttu ei kuitenkaan päde läheskään aina, tytön vanhemmat voivat olla lyhyempiä mutta toisen vanhemman toinen vanhempi on voinut olla pitkä, eli näitä on tosi hankala ennustaa. Pituus voi periytyä monella eri tavalla ja siihen vaikuttaa moni tekijä kehityksenkin eri vaiheissa. Eli tuon genetiikan mukaan tuskin kukaan oikeasti puolisoaan ja lastensa vanhempaa tuskin valitsee, ensinnäkin yleensä "vedetään tunteella" ja toisekseen nämä asiat ovat monimutkaisia.
- qgwlertby
alottaja kirjoitti:
Että 165 cm pituinen täysikasvuinen mies on nykypäivän Suomessa harvinainen. Itse en tunne ainoatakaan alle 170 cm pitkää täysikasvuista miestä tästä nykyisestä nuoresta polvesta, vanhat papat ovat sitten asia erikseen.
Ja alle 170 cm mies on lyhyt, se sanotaan tuossa seuraavassa jutussakin.
http://www.hs.fi/artikkeli/Suomalaisten naisten /HS20060911SI1TL01m36
"Lyhyyden määritelmä on sopimuskysymys. Helsingin yliopiston kansanterveystieteen laitoksen elinolotutkimuksessa raja naisilla on 157 cm ja miehillä 170 cm."
Suomalaisen miesten keskipituus on 178 cm ja naisten keskipituus 165 cm. Mutta tuo tarkoittaa koko kansan keskipituutta, mukaanlukien siis kaikki vanhat mummot ja papat, joiden pituudet alentavat keskipituutta. Nuorilla ja nuorilla aikuisilla tuo keskipituus on miehillä jo siinä 180 cm paikkeilla (mahdollisesti jopa yli) ja nuorilla naisillakin se on jo lähempänä 170 senttiä kuin 165 senttiä.Arvon Herra Aloittaja voisi nyt vaikka PITÄÄ SEN TURPANSA KIINNI!!! Olen saanut sinusta sellaisen vaikutelman, että olet ylimielinen, liian itsevarma, ahdasmielinen, suvaitsematon sekä erittäin pinnallinen, ja sinulla on pakkomielle tulla tänne valittamaan tänne TOISTEN asioista. Et myöskään kestä kuulla tosiasioita, ja niinpä sinun pitää puolustella itseäsi keksimällä mitä erikoisimpia asioita (joita alhaalla mainitsen).
"Mutta mussa on sentään miestä edes sen verran, että älyän sentään seurustella itseäni lyhyemmän tytön kanssa. Joiltakin se miehuus tuntuu olevan poissa kokonaan", "Saisivat maailmasta vääristyneen kuvan", "Pidemmän tytön valitseva poika on joutunut koulukiusatuksi" :DDDD Oletko OIKEASTI noin suvaitsematon ja ahdasmielinen? Lievää narsismia tuntuu olevan kommenteissasi ilmassa. Luulet olevasi joku maailman napa, joka voi päättää, minkäpituisten tyttöjen kanssa seurustelu on ainoaa oikeaa ja pidempien tyttöjen kanssa seurustelevat ovat tyhmiä ja miehettömiä. Jos minä olen pituuteni puolesta sairas, olet sinä taas sairas järkesi puolesta.
Jos kerran olet noin kaikkitietäväinen ja viisas, selitäppä samantien, mitä LYHYEMPI POIKA JA PIDEMPI TYTTÖ MAHTAVAT SILLE, ETTÄ PITÄVÄT TOISISTAAN!! Vastausta odotellaan pikaisesti herra kaikkitietäväiseltä!!
Ja aivan omaa tyhmyyttänne laitatte tälle kommentille peukaloja alaspäin (niin kuin edellisillekin kommenteilleni), sillä asia on näin. Te ahdasmieliset ette vain voi asiaa myöntää. - dfghdfghdfdfgh
qgwlertby kirjoitti:
Arvon Herra Aloittaja voisi nyt vaikka PITÄÄ SEN TURPANSA KIINNI!!! Olen saanut sinusta sellaisen vaikutelman, että olet ylimielinen, liian itsevarma, ahdasmielinen, suvaitsematon sekä erittäin pinnallinen, ja sinulla on pakkomielle tulla tänne valittamaan tänne TOISTEN asioista. Et myöskään kestä kuulla tosiasioita, ja niinpä sinun pitää puolustella itseäsi keksimällä mitä erikoisimpia asioita (joita alhaalla mainitsen).
"Mutta mussa on sentään miestä edes sen verran, että älyän sentään seurustella itseäni lyhyemmän tytön kanssa. Joiltakin se miehuus tuntuu olevan poissa kokonaan", "Saisivat maailmasta vääristyneen kuvan", "Pidemmän tytön valitseva poika on joutunut koulukiusatuksi" :DDDD Oletko OIKEASTI noin suvaitsematon ja ahdasmielinen? Lievää narsismia tuntuu olevan kommenteissasi ilmassa. Luulet olevasi joku maailman napa, joka voi päättää, minkäpituisten tyttöjen kanssa seurustelu on ainoaa oikeaa ja pidempien tyttöjen kanssa seurustelevat ovat tyhmiä ja miehettömiä. Jos minä olen pituuteni puolesta sairas, olet sinä taas sairas järkesi puolesta.
Jos kerran olet noin kaikkitietäväinen ja viisas, selitäppä samantien, mitä LYHYEMPI POIKA JA PIDEMPI TYTTÖ MAHTAVAT SILLE, ETTÄ PITÄVÄT TOISISTAAN!! Vastausta odotellaan pikaisesti herra kaikkitietäväiseltä!!
Ja aivan omaa tyhmyyttänne laitatte tälle kommentille peukaloja alaspäin (niin kuin edellisillekin kommenteilleni), sillä asia on näin. Te ahdasmieliset ette vain voi asiaa myöntää.Aamen. Tosin aloittaja ajattelee ihan hienosti kun ajattelee mahdollisia lapsiaankin mutta menee se kyllä "vähän" yli. Asiaa on joko ajateltu liikaa tai liian vähän...
- sdguuadhuguhg
qgwlertby kirjoitti:
Arvon Herra Aloittaja voisi nyt vaikka PITÄÄ SEN TURPANSA KIINNI!!! Olen saanut sinusta sellaisen vaikutelman, että olet ylimielinen, liian itsevarma, ahdasmielinen, suvaitsematon sekä erittäin pinnallinen, ja sinulla on pakkomielle tulla tänne valittamaan tänne TOISTEN asioista. Et myöskään kestä kuulla tosiasioita, ja niinpä sinun pitää puolustella itseäsi keksimällä mitä erikoisimpia asioita (joita alhaalla mainitsen).
"Mutta mussa on sentään miestä edes sen verran, että älyän sentään seurustella itseäni lyhyemmän tytön kanssa. Joiltakin se miehuus tuntuu olevan poissa kokonaan", "Saisivat maailmasta vääristyneen kuvan", "Pidemmän tytön valitseva poika on joutunut koulukiusatuksi" :DDDD Oletko OIKEASTI noin suvaitsematon ja ahdasmielinen? Lievää narsismia tuntuu olevan kommenteissasi ilmassa. Luulet olevasi joku maailman napa, joka voi päättää, minkäpituisten tyttöjen kanssa seurustelu on ainoaa oikeaa ja pidempien tyttöjen kanssa seurustelevat ovat tyhmiä ja miehettömiä. Jos minä olen pituuteni puolesta sairas, olet sinä taas sairas järkesi puolesta.
Jos kerran olet noin kaikkitietäväinen ja viisas, selitäppä samantien, mitä LYHYEMPI POIKA JA PIDEMPI TYTTÖ MAHTAVAT SILLE, ETTÄ PITÄVÄT TOISISTAAN!! Vastausta odotellaan pikaisesti herra kaikkitietäväiseltä!!
Ja aivan omaa tyhmyyttänne laitatte tälle kommentille peukaloja alaspäin (niin kuin edellisillekin kommenteilleni), sillä asia on näin. Te ahdasmieliset ette vain voi asiaa myöntää."Ja aivan omaa tyhmyyttänne laitatte tälle kommentille peukaloja alaspäin (niin kuin edellisillekin kommenteilleni), sillä asia on näin. Te ahdasmieliset ette vain voi asiaa myöntää."
Jokaisella saa olla asioista oma mielipide. Jos jotkut pojat eivät halua seurustella itseänsä pitempien tyttöjensä kanssa, niin se on heidän mielipiteensä, ja minä ainakin kunnioitan sitä. Susta taas tuo ahdasmielisyys paistaa kilometrien päähän, kun haukut toisia ahdasmielisiksi tuon perusteella. - ???????????????????
sdguuadhuguhg kirjoitti:
"Ja aivan omaa tyhmyyttänne laitatte tälle kommentille peukaloja alaspäin (niin kuin edellisillekin kommenteilleni), sillä asia on näin. Te ahdasmieliset ette vain voi asiaa myöntää."
Jokaisella saa olla asioista oma mielipide. Jos jotkut pojat eivät halua seurustella itseänsä pitempien tyttöjensä kanssa, niin se on heidän mielipiteensä, ja minä ainakin kunnioitan sitä. Susta taas tuo ahdasmielisyys paistaa kilometrien päähän, kun haukut toisia ahdasmielisiksi tuon perusteella.Niin, ja mielipiteittesi takia täytyy tänne tulla valittamaan siitä?
- fdsfdfdsfsd
??????????????????? kirjoitti:
Niin, ja mielipiteittesi takia täytyy tänne tulla valittamaan siitä?
Miksi ottaisin pitkän ja ruman jätkän jos oon rakastunu lyhyempään ja söpöön kundiin?:)
Kauneus/komeus on katsojan silmissä, mutta pituudella ei tosiaan oo mitään hiton väliä..
- ketjun aloittaja
Ei hyvänen aika! Näin taas tässä jokunen päivä sitten pareja, joissa tyttö oli poikaa pitempi. Mitä ihmettä se on? Onko tämä olevinaan jokin viimeisin muotivillitys tyyliin "Tyttö, ota lyhyempi poikaystävä" tai "Poika, ota pitempi tyttöystävä"?
Haluaisin kuulla tyttöjen mielipiteitä, että miksi ihmeessä jotkut tytöt suostuvat seurustelemaan itseään lyhyempien poikien kanssa.- anfgeo
Olen poika mutta vastaanpa kuitenkin... Siis ei sillä pituudella kyllä mitään väliä oo jos oikeesti rakastaa sitä toista. Jos ite löytäsit sellasen unelmien tyttös joka tykkäis susta mutta sattus olemaan sua jonkun verran pitempi niin jättäsitkö tilaisuuden käyttämättä? Vaan että se ois sua pitempi? Mutta, kyllähän se mieluummin niin ois että poika on pitempi ( ainakin mun mielestä mutkun itekin oon niin lyhyt ;( ) mutta eihän sillä nyt oikeesti mitään välii oo jos siitä toisesta oikeesti tykkää
- klllllllllllllllllll
anfgeo kirjoitti:

Mua taas vituttaa, koska olen lyhyt jätkä ja silloinen ihastukseni(vieläkin, mutta ei nähdä) oli mua pidempi, tuli olo, että turha yrittää, koska olen tällainen tappi. Vituttaa olla lyhyt, koska täälläpäin muijat ei edes tutustu lyhyempiin kundeihin. Oon vielä tämmönen snoukkari/skeittari joiden kuuluisi olla pitkiä.
- ketjun aloittaja
Ja taas! Mikä ihme ihmisiä oikein vaivaa? Olen menneen viikon aikana nähnyt peräti kolme kappaletta sellaisia seurustelevia pareja, joissa tyttö on poikaa pitempi. Yhdessä niistä tapauksista tyttö oli omasta mielestäni todella hyvännäköinen, en voi ymmärtää ollenkaan, miksi kaunis tyttö ottaa itselleen lyhyemmän poikaystävän.
Mikä ihmisiä oikein vaivaa?- tyttö_miettiväinen
Hmm... Tätä viestiketjua lukiessani tuli mieleen pari kysymystä:
1. Kuka hitto niitä miinuksia ja plussia näille kommenteille jakelee? Ketjussa oli paljon hyviä, normaaleja vastauksia, jotka olivat saaneet jopa kymmenen miinusta.... Mitäh? En muutenkaan tajua sitä, että miksi tällä foorumilla annetaan miinuksia esim. keskustelunavauksille, jotka ovat ihan hyviä ja kiinnostavia :-o
2. Ketjun aloittajalle: On useampia mahdollisuuksia tulkita keskustelun avausta, jonka teit. Mainitsen tässä nyt ne kaksi yleisintä.
a) Haluat, että mahdollisimman moni vastaa sinun kirjoitukseesi, joten päätit kirjoittaa provon. Tähän voisi olla syynä esimerkiksi se, että olet itse lyhyt poika, tai pitkä tyttö, ja haluat tietää (haluat varmistuksen), että kuinka moni tämän palstan lukijoista/keskustelijoista hyväksyy suhteen (eikä pidä sitä mitenkään ihmeellisenä), jossa poika on tyttöä lyhyempi.
b) Kiinnität pariskunnissa (ja myös omassa seukkaamisessasi) huomiota pieniin, ehkä epäolennaisiin seikkoihin, kuten pituuseroon, ulkonäköön, stereotypioihin jne.
-Etkö oikeasti pystyisi seurustelemaan itseäsi pidemmän tytön kanssa, vaikka hän olisi kiltti, älykäs, hauska, kaunis ja ainutlaatuinen persoona?
Ainiin, ja miten sinua voi haitata niin paljon muiden parien pituusero (tyttö poikaa pidempi)? Eivät nämä ihmiset olisi yhdessä, jos he eivät tuntisi vetoa toisiaan kohtaan niin paljon, että se "syvempi" ulottuvuus suhteesta ei pääsisi tekemään tehtäväänsä, ja kumpikin osapuoli kiinnittäisi huomiotaan vain ulkonäöllisiin seikkoihin. Kyllä heidän välillään jotain erityistä täytyy olla, eiväthän he muuten olisi yhdessä :) Se todistaa sen, että on mahdollista karistaa ne pienet, pinnalliset seikat mielestä ja rakastaa toista sellaisena, kun hän on.
Toivottavasti kirjoitukseni herätti sinussa ajatuksia.
Nyt saunaan! :) -----> - Järki päähän!
Mitä jos kävisi niin, että ottaisit vaimoksesi sinua lyhyemmän naisen ja sitten muutaman vuoden päästä hän olisikin sinua pidempi? Eroaisit varmaan...
- ketjun aloittaja
Tämä on jotain aivan järkyttävää! Maanantaina näin 2 tai 3 sellaista paria, joissa tyttö oli poikaa pitempi, tiistaina kaksi ja tänään keskiviikkona kaksi. Miksi ihmeessä lyhyempi poika ja pitempi tyttö seurustelevat keskenään? Taitaa todellakin olla jokin muotivillitys, että lyhyempi poika ja pitempi tyttö seurustelevat keskenään. Voi hyvänen aika sentään, kun nykyään tulee jo joka päivä sellaisia pareja vastaan. Taitaa 10 vuoden päästä kaikki parit olla sellaisia, että tyttö on poikaa pitempi jos tällainen meno jatkuu.
Pojan pitää AIVAN EHDOTTOMASTI olla tyttöä pitempi. - :D
lol... onnistunut trolli :D
- liguhij
pitkien tyttöjen pitäs sun mielest vissii tehä itsari ku ei ne kellekkää kelpaa
- ketjun aloittaja
Kyllä ne kelpaa, mutta heitä itseään pitemmille pojille.
- lkjhkigfcbhjnkm
Noh mutta jos pitkät pojat haluavat vain lyhyitä tyttöjä, niin mitäs pitkille tytöille jää?? NO NE LYHYET POJAT
- näin just
Miehinen ylpeyshän on vaan pituudesta kiinni :D lol.
- miehinen ylpeys
Siinähän sitä itsensä vasta mieheksi tunteekin, jos pitkätkin naiset kiinnostuu.
- Phail.
Mistä tätä trollausta oikein tulee?
Ihan oikeesti, tää on internet, mutta koittakaa edes vähän. :D - abcdaa
No noi hyvänen aikaaaa. Siis alottaja puhuu jostaki "miehisestä ylpeydestä". HALOO PAHVI, ompa tosi miehistä tuoki et pelkää ittiä pitempiä tyttöjä.
- -Lumih
hmm, onnistunu provo kieltämättä :) tai aloittaja on ahdasmielinen urpo, kentietää.
- pottuja, Eedlaa
Joulusin syön usein pottuja. Sitten panen Eedlaa. Siis ensin pottuja. Sen jälkeen Eedlaa.
- ChaosMaster
Pituudella ei ole väliä. Eh, eh, eh...
- Sovinismi
ei vaan katoa... Kuinka luuseri on, jos ei kestä seurustella itteensä pitemmän naisen kanssa? Ja se, että se muka näyttää typerältä... Mun äidin avomies on jtn 10-20cm sitä lyhyempi, eikä se mun mielestä kyllä mitenkään typerältä näytä, jos ne vaikka kävelee jossain tai jtn. Huono selitys, mutta sille nyt ei vaan voi mitään. Ja ite olin ihastunu poikaan, joka on minua sen 20cm lyhyempi. Ja ihastus ei kadonnut sen takia, että olisin herännyt siihen, että hän on niin lyhyt, vaan siksi, etten saanut vastakaikua. Että sillee
- Ikuinen Sinkku?
Minun mielestä porukka on vetänyt turhaan herneen nenään (katoin osaa alusta) Mutta jos luette näitä foorumeita, huomaatte että monet pojat oavt laittaneet että haluavat olla tyttöystäväänsä pitempiä. Kait tämä juontuu menneiltä ajoilta kun mies oli perheen pää ja suojelija. No, tämä on oma olettamukseni, mutta en kumminkaan halua olla kumpaakaan mielipidettä vastaan, se on niin tapauskohtasta.
Niin mitäs hemmetin väliä pituudella on siihen kenestä tykkää?
Ei se miehinen ylpeys siitä mihinkään katoa, jestas, antaa ihmisten olla minkäpituisia vaan, jos pituus haittaa niin sitten ei vain voi mitään, mutta on kyllä aika tiukat kriteerit seurustelukumppanille: "Joo mä tykkään susta ja säkin varmaan musta mut oot liian pitkä, sori ei tuu mitään."
Alkaa kuulostaa vähän samanlaiselta tämä kuin homoseksuaalien suhteet, ei sillä ole väliä kumpi sukupuoli, kumpi on pidempi, rakkaus on rakkautta ja niin sen pitäisikin olla. c:- mävaintäältä
voi luoja. tän kyselyn aloittaja ei taida olla henkisesti kovinkaan kypsällä tasolla -_-... anteeksi nyt vain mutta jos sä rakastat toista niin sitten rakastat - siinä pituus on aina hemmetin pikkujuttu. hahahah en kestä, muutenkin suurin osa tälläisistä pareista on siinä iässä että poika kasvaa vielä. mitä se on sulta pois jos jotkut osaa laittaa tunteet etusijalle ja rakastaa ehdoitta?
- 16vkundi
Yleensä tällaiset ihmiset tytöt, että pojat, jotka ajattelevat, että pojan on oltava pidempi ovat täysiä ääliöitä. Jätetään ääliöt ääliöille vai mitä? ;)
- Lyhyt mies
Mä luulin oikeasti löytäväni täältä jotain kannustusta mun alkavaan parisuhteeseen. Sen sijaan tulikin hyvin paha olo näistä (pinnallisista?) kommenteista..
- Lyhyt mies
Tuli sittenkin hyvä mieli! Luin loppupään viestejä ja pointit ja peukut olivat sellaisia kuin toivoinkin. Ei sillä, että muiden mielipiteillä olisi mitään merkitystä ollutkaan. Olen kovaa vauhtia rakastumassa itseäni 6cm pidempään naiseen.
Myönnän että ajatus tuntui aluksi hieman oudolta, koska tyttöystäväni ovat olleet aina edes sentin lyhyempiä.
Tämä nainen saa minut tuntemaan jotain niin fantastista vetovoimaa hänen sisäistä kauneuttaan kohtaan, joten ulkoisilla olemuksilla ei ole pienintäkään merkitystä. Toivottavasti hänkin tulee ajattelemaan myöhemmin samoin.
T. Lyhyt ja aika hiton onnellinen mies.
- Pituus esteenä?!!
Pituudesta väliä... otsikon lukiessani mietin, että olisihan se ihan mukavaa, jos poika/mies olisi pari senttiä pidempi, mutta oikeastaan ei se ole mikään ehto. Tätä keskustelua lukiessa tuli enemmän sellainen mieli, että alottajalla olisi pakkomielle tutkailla parien pituuseroja. Oma siskoni on muutamisen senttiä pidempi, kuin seuralaisensa, eikä se häntä näytä kovasti häiritsevän.
- EiHelevetti
No voi saatanan vajakki toi alottaja, onko siinä nyt niin paljon väliä kumpi se on pidempi?! Munki luokalla oli pariskunta rakastunu/ihastunut pari ja tyttö oli selvästi pidempi. Ja ala-astella kans toinen jossa tyttö oli jotain 165 tai jotai sinnepäi ja poika vasta jotai 150.
- Anonyymi
Pitkät mimmit on upeita. Niillä on pitkät jalat, mutta nehän siirretään erilleen kun ollaan tasatilanteessa eli vaaterissa.
- Anonyymi
Joo kyl muaki vituttais jos ois ittee lyhempi jätkä
- Anonyymi
Poikaystävän tulee olla miehekäs ei mikään kääpiö
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12701Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581321Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491155- 1271018
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?207990Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä18956- 42889
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297885- 72875