Tulipalo nuorten treenikämpässä

Bändisavua

14

1175

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei savua ilman tulta

      Hienoa että päätoimittaja Stefan H olet valveilla ja jaksat tehdä uutisia tiedonnälkäisille.

      • Valvoja21

        KOTIMAA
        Etusivu > Kotimaa > Artikkeli
        Nuorten bänditiloissa uhkaava palo Porvoossa
        julkaistu tänään klo 22:38
        Nuorten bänditiloissa illansuussa syttynyt palo aiheutti uhkaavan tilanteen Porvoossa. Harjoituksissa olleet kymmenkunta nuorta joutuivat pakenemaan tiloista hyppäämällä rakennuksesta ulos talon toisen kerroksen ikkunoista. Poliisi tutkii palon syttymissyytä.
        Ikkunoista hypänneistä nuorista yksi loukkasi jalkansa, kun hän hyppäsi noin neljän metrin korkeudelta hankeen. Kaikki nuoret olivat päässeet tiloista ulos ennen kuin palokunta ehti paikalle.
        - Nuoret olivat heitelleen tuolien pehmikkeitä hankeen ja hypänneet sitten alas noin neljän metrin korkeudesta, kertoo palomestari Timo Tähtinen.
        Tähtisen mukaan palo oli saanut alkunsa rakennuksen porraskäytävässä ensimmäisessä kerroksessa. Nuorten harjoitustilat olivat rakennuksen toisessa kerroksessa.
        - Siellä oli vähän yli kymmenen nuorta kolmessa eri huoneessa. Palo oli kytenyt jo jonkin aikaa porraskäytävässä, joten savua ja palokaasuja ehti levitä jo pitkälle toiseen kerrokseen. Tilanne oli hyvin uhkaava, Tähtinen jatkaa.
        Palomestari Timo Tähtisen mukaan poliisi tutkii palon syttymissyytä. Poliisi on jo kuullut useita palopaikalla olleita.
        Mitään syttymissyytä ei voida sulkea pois, mutta Tähtisen arvion mukaan palon syttymissyy ei liene luonnollinen.
        Palo syttyi Porvoossa Linnanmäentiellä olevassa vanhassa Porvoon veden rakennuksessa illalla noin kello 19.40.
        YLE Uutiset

      • printtiä

        Näyttää tuo palouutinen olevan päivän uusimaassakin.

      • oli hurja tilanne
        printtiä kirjoitti:

        Näyttää tuo palouutinen olevan päivän uusimaassakin.

        On Uusimaan netis kans, mut aika pienellä.

      • aika hoitaa
        Valvoja21 kirjoitti:

        KOTIMAA
        Etusivu > Kotimaa > Artikkeli
        Nuorten bänditiloissa uhkaava palo Porvoossa
        julkaistu tänään klo 22:38
        Nuorten bänditiloissa illansuussa syttynyt palo aiheutti uhkaavan tilanteen Porvoossa. Harjoituksissa olleet kymmenkunta nuorta joutuivat pakenemaan tiloista hyppäämällä rakennuksesta ulos talon toisen kerroksen ikkunoista. Poliisi tutkii palon syttymissyytä.
        Ikkunoista hypänneistä nuorista yksi loukkasi jalkansa, kun hän hyppäsi noin neljän metrin korkeudelta hankeen. Kaikki nuoret olivat päässeet tiloista ulos ennen kuin palokunta ehti paikalle.
        - Nuoret olivat heitelleen tuolien pehmikkeitä hankeen ja hypänneet sitten alas noin neljän metrin korkeudesta, kertoo palomestari Timo Tähtinen.
        Tähtisen mukaan palo oli saanut alkunsa rakennuksen porraskäytävässä ensimmäisessä kerroksessa. Nuorten harjoitustilat olivat rakennuksen toisessa kerroksessa.
        - Siellä oli vähän yli kymmenen nuorta kolmessa eri huoneessa. Palo oli kytenyt jo jonkin aikaa porraskäytävässä, joten savua ja palokaasuja ehti levitä jo pitkälle toiseen kerrokseen. Tilanne oli hyvin uhkaava, Tähtinen jatkaa.
        Palomestari Timo Tähtisen mukaan poliisi tutkii palon syttymissyytä. Poliisi on jo kuullut useita palopaikalla olleita.
        Mitään syttymissyytä ei voida sulkea pois, mutta Tähtisen arvion mukaan palon syttymissyy ei liene luonnollinen.
        Palo syttyi Porvoossa Linnanmäentiellä olevassa vanhassa Porvoon veden rakennuksessa illalla noin kello 19.40.
        YLE Uutiset

        muuttuvat yleensä asuinympäristöään terrorisoivaksi juopottelu-, juhlinta-, autojen ja mopojen ulvotus- yms. melupaikaksi.

        Niistä aina joku palaa silloin tällöin jossainpäin Suomea. Hyvä niin, kunhan ei henkilövahinkoja vain pääse sattumaan.

        Todelliset b"bändien treenipaikat" pitää rakentaa teräsbetonista ja kauas asutuksesta. Meluisat teollisuusalueiden reunat (hyvin suoja-aidattuna) ovat parhaita.

      • Hyi hyi
        aika hoitaa kirjoitti:

        Onpas ahdasmielinen ja asenteelliinen kommentti.
        Tyypillinen tiukkapipo asenne jossa syyllisestetään nuoret tuntematta asiaa millään tavalla.
        Montakos bändissä soittavaa nuorta tunnet?
        Uutisen mukaan treenaamassa olleita nuoria ei epäillä mistään.
        Miksi sinä syyttelet ja syyllistät?
        Luulen että tuo palo on noille nuorille tarpeeksi järkyttävä kokemus ilman tuollaisia sormella osoittelevia kommentteja.
        Ei ole ihme että nuoret voivat huonosti kun tuen sijasta mollataan

      • naantalilainen
        Valvoja21 kirjoitti:

        KOTIMAA
        Etusivu > Kotimaa > Artikkeli
        Nuorten bänditiloissa uhkaava palo Porvoossa
        julkaistu tänään klo 22:38
        Nuorten bänditiloissa illansuussa syttynyt palo aiheutti uhkaavan tilanteen Porvoossa. Harjoituksissa olleet kymmenkunta nuorta joutuivat pakenemaan tiloista hyppäämällä rakennuksesta ulos talon toisen kerroksen ikkunoista. Poliisi tutkii palon syttymissyytä.
        Ikkunoista hypänneistä nuorista yksi loukkasi jalkansa, kun hän hyppäsi noin neljän metrin korkeudelta hankeen. Kaikki nuoret olivat päässeet tiloista ulos ennen kuin palokunta ehti paikalle.
        - Nuoret olivat heitelleen tuolien pehmikkeitä hankeen ja hypänneet sitten alas noin neljän metrin korkeudesta, kertoo palomestari Timo Tähtinen.
        Tähtisen mukaan palo oli saanut alkunsa rakennuksen porraskäytävässä ensimmäisessä kerroksessa. Nuorten harjoitustilat olivat rakennuksen toisessa kerroksessa.
        - Siellä oli vähän yli kymmenen nuorta kolmessa eri huoneessa. Palo oli kytenyt jo jonkin aikaa porraskäytävässä, joten savua ja palokaasuja ehti levitä jo pitkälle toiseen kerrokseen. Tilanne oli hyvin uhkaava, Tähtinen jatkaa.
        Palomestari Timo Tähtisen mukaan poliisi tutkii palon syttymissyytä. Poliisi on jo kuullut useita palopaikalla olleita.
        Mitään syttymissyytä ei voida sulkea pois, mutta Tähtisen arvion mukaan palon syttymissyy ei liene luonnollinen.
        Palo syttyi Porvoossa Linnanmäentiellä olevassa vanhassa Porvoon veden rakennuksessa illalla noin kello 19.40.
        YLE Uutiset

        Ihanaa kun teidän nuorenne ehtivät paeta palavasta talosta. Me täällä tiedämme millaista mittaamatonta surua ja murhetta tuollaisesta palosta voi syntyä. Nuoret tarvitsevat paikan harrastaa ja kokoontua ja tavata toisiaan.

      • ///+
        oli hurja tilanne kirjoitti:

        On Uusimaan netis kans, mut aika pienellä.

        nuori nainen pidätetty epäiltynä tuhopoltosta.

      • joost123
        ///+ kirjoitti:

        nuori nainen pidätetty epäiltynä tuhopoltosta.

        Missä oli Porvoon ammattikuvaaja joka on aina paikalla nuuskimassa? Jokainen saa arvuutella ja ihmetellä....

    • isopissis

      Asia on kypsää pässinlihaa. Kiinniotettu tyttö oli uhkaillut tuhopoltolla, kun ei päässyt taloon sisään.

      • Vankilaan

        Passitettiinko tyttö suoraan vankilaan? Onneksi ihmishenkien menetykseltä vältyttiin, mutta se ei taida lieventää tuomiota. Kurjaa, että nuoren neitokaisen elämää lähtee tuollaiselle uralle. Vankilassa tutustuu muihin elämän epäonnistujiin, ei kiva. Kuusi vuotta ja rapiat veikkaan. Murhapoltto vai mikä?

      • vanha rikosnimike
        Vankilaan kirjoitti:

        Passitettiinko tyttö suoraan vankilaan? Onneksi ihmishenkien menetykseltä vältyttiin, mutta se ei taida lieventää tuomiota. Kurjaa, että nuoren neitokaisen elämää lähtee tuollaiselle uralle. Vankilassa tutustuu muihin elämän epäonnistujiin, ei kiva. Kuusi vuotta ja rapiat veikkaan. Murhapoltto vai mikä?

        Murhapoltto onkin vaihtunut v.1995 tuhotyöksi.
        Neljästä vuodesta puolet, jos ei ole pohjia.

      • ygvhb
        vanha rikosnimike kirjoitti:

        Murhapoltto onkin vaihtunut v.1995 tuhotyöksi.
        Neljästä vuodesta puolet, jos ei ole pohjia.

        ja lomat lähtee pyörii vuoden istumisen jälkeen...

    • Ei, en joutunut vankilaan. Nuorena tuhotyöntekijänä nuorisorangaistus, 2vko Kellokoskella ja 20 tonttuu velkaa. Nyt saatu pää kuntoon ja velkasaneerauksessa ollaan :)

      Ihanaa kun ihmiset spekuloi täällä tätä asiaa ja kelataan että johtui vain siitä etten sisään päässyt. Sen verran voin paljastaa että päässä pimeni sen jälkeen kun mun mutsia haukuttiin. Ymmärrän silti tehneeni väärin mutta olis noi psyk. Lääkäritki voineet hoitaa asianmukaisesti. En tunnista itseäni tuolta ajalta löytyneistä potilaskertomuksista.

      Olen jopa miettinyt että antaisinko kasvot tälle jutulle, mutta koska tästäkin tulee jo 9 vuotta täyteen niin antaa olla :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      47
      1502
    2. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      921
    3. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      667
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      647
    5. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      605
    6. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      583
    7. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      574
    8. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      7
      552
    9. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      541
    10. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      531
    11. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      61
      525
    12. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      70
      520
    13. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      513
    14. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      37
      506
    15. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      14
      501
    16. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      472
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      132
      469
    18. Tulisitko huomenna mun luo?

      🤗
      Ikävä
      42
      428
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      45
      419
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      26
      409
    Aihe