Minulla on 6v piikkeli ajaa hyvin jänistä on terve kaikki mahdolliset rokotukset saannut niistä todistukset.
koirani on vahva ja ryhdikäs, asuu Pirkanmaalla Akaassa, (toijalassa). Luonteeltaan Sapi on kiltti jonkin verran itsepäinen kuten piikkelit yleensäkkin, osaa perussäädöt tulee pillille metästä, sivulle, maahan, seis jne, eli on älykäs kaveri joten voisi olettaa myös jälkipolveenkin jotain tarttuvan.
Papereita sapilla ei ole, Sapi on kyllä puhdas rotuinen piikkeli, aikoinaan kun Sapin hain kotiin olisi mahdollisuus ollut, että paperit Sapille olisin saannut, mutta en ottanut.
Mikäli näillä tiedoilla kiinnostuit ja haluat lisätietoja niin minun sähköposti osoite on:
[email protected]
Voin lähettää myös valokuvia Sapista.
Uros Beagle astutukseen
9
1652
Vastaukset 9
- lisätietoja...
Rokotukset ja perustottelevaisuus on tietysti ihan kiva, mutta ne asiat eivät oikeastaan tee jalostuskoiraa...
Enemmän auttaisi jos kertoisit koiran vanhempien nimet niin niistä voisi päätellä jotain vaikka omasi ei olekaan rekisteröity. Koirasi vanhemmathan ovat jos olisit niille "halutessasi" paperitkin saanut... ;-D- Tjassu
Olisivatko paperit maksaneet lisähintaa vai miksi et niitä ottanut?
Jos hankkisit koirasi huomenna, niin ottaisitko vieläkään papereita? - Jake.
Kivakiva,,,ei tee jalostuskoiraa ei, nyt en haekkaan sitä, vaan ihan vaan jos jollakulla myös on paperiton koira,,,niin. Koiran vanhenmista molemmat muistaakseni on paperikoiria, ja muistaakseni isä riistaverinen, emä iiiihan vaan koti koiruutena.
Paperit olisin saannut, mut hintaa koiruudelle olisi tullut tuplat lisää.
Usko tai älä, mutta tää mun koira ajaa jänistä vaikka sillä papereita ei olekkaan. - Jake.
Tjassu kirjoitti:
Olisivatko paperit maksaneet lisähintaa vai miksi et niitä ottanut?
Jos hankkisit koirasi huomenna, niin ottaisitko vieläkään papereita?Joo koira olisi maksanut tasan puolet enemmän, en ole paperita metällä viellä tarvinnut koira ajaa hyvin jänistä iliman niitä.
Jos hankkisin koiran huomenna en välttämättä ottaisi papereita, koska osaan kouluttaa koirasta sellaisen kun haluan siis itselleni iliman papereitakin, mikäli vaan koirassa on esim siihen jänestykseen haluja.
Myöskään en edes oleta, että jotain ns paperi koiraa tää mun koira pääsisi kiksauttamaan. - Korpien tallaaja
Jake. kirjoitti:
Kivakiva,,,ei tee jalostuskoiraa ei, nyt en haekkaan sitä, vaan ihan vaan jos jollakulla myös on paperiton koira,,,niin. Koiran vanhenmista molemmat muistaakseni on paperikoiria, ja muistaakseni isä riistaverinen, emä iiiihan vaan koti koiruutena.
Paperit olisin saannut, mut hintaa koiruudelle olisi tullut tuplat lisää.
Usko tai älä, mutta tää mun koira ajaa jänistä vaikka sillä papereita ei olekkaan.Laitoin Sähköpostia sulle, asun lähellä Toijalaa. Toisille tarttee väännellä rautalangasta asiat.
- Jareppi
Korpien tallaaja kirjoitti:
Laitoin Sähköpostia sulle, asun lähellä Toijalaa. Toisille tarttee väännellä rautalangasta asiat.
Taisin laittaa mailia enkä huomannut että koirasi onkin uros, luulin että narttu tarvii urosta...
No täällä on siis toinen uros pirkanmaalta, ja jos jollain on juoksuinen narttu niin laita mailiosoitetta tulemaan täällä on kovasukuinen mutta paperiton uros.
Toivoo Vaimo ja metsämies Jartsa - Jake.
Jareppi kirjoitti:
Taisin laittaa mailia enkä huomannut että koirasi onkin uros, luulin että narttu tarvii urosta...
No täällä on siis toinen uros pirkanmaalta, ja jos jollain on juoksuinen narttu niin laita mailiosoitetta tulemaan täällä on kovasukuinen mutta paperiton uros.
Toivoo Vaimo ja metsämies JartsaJovain ei mitään, onneksi ei keritty ruveta toimittamaan ja jälkeenpäin huomattu jotta nehän on perhana uroksia molemmat. Joo..o....No nykäänhän on sallittua yks jos toinenkin juttu,,,.
;-)
- Anonyymi
Mulla tarvis ajokoiranarttu beagleurosta ja heti.
[email protected] - Anonyymi
Minkä vuoksi on into päästä astuttamaan paperittomalla. Astuta sialla niin saat hauskoja nöffipiigeleitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1961912
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.117997Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo139991En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset213738- 62678
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä25676- 135666
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57602- 38578