seppo vs olavi

Hei taas!

Kylän latu on erinomaisessa kunnossa, ainoastaan Pohjolan maiden kohdalla on muutos aikaisempaan auratulla tieosuudella on mentävä tietä pitkin kodalle, sillä Olavi Pohjola halusi lopetta yhteistyön Kylä ry:n kanssa tältä osin ja kielsi omistamiensa maiden käytön tähän tarkoitukseen.
Mutta emme anna sen lannistaa!

Terveisin

Seppo Perälä
pehtoori
4559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mitä se Perälä piipittää? Jokainen tekee omilla maillaan mitä haluaa.

Äänestä
  • Ei sitä enää asuta villissäpohjolassa on olemassa sopimukset, joissa on 6 kk. irtisanomisajat (ennakkopäätös).
    Viime talvena pikkupojat sai sakkoja kun laittoivat Laajavuoressa mursketta ladulle lapsellisuuttaan. Mikä olisi sopiva rangaistus kun aikuinen mies tekee ladun traktorilla (toisen maalla) vaaralliseksi koko talven tahallaan? Mutta annettakoon se hänelle anteeksi, sillä hän ei ymmärrä mitä tekee?

    Äänestä

ollut pitkään, milloin Ollin koirat on tappanut jonkin kanat tai muuta vastaavaa, tainneet tälläkylällä tuo Olli ja Seppo kärhämöidä aiemminkin. Taisi se olli kärhämöidä myös keuruun sähkön kanssa jostain sähkölinjan vedostakin.
No jokainen saa tehdä omalla (?????) maallaan mitä halua, vai saako? jokamiehen oikeudella Ollinkin mailla saa kyllä liikkua ja hiihtää, Olli voi kieltää ainoastaan moottorikelkka ajot maallaa.
Tästä hiihtämisestä ei saa syntyä mitään haittaa, eikä mitään yleisötapahtumaa voi toisen maalle järjestää. Yksittäinen sunnuntai hiihtelijä voi käydä, vahinkoa aiheuttamatta, hiihtämässä kyllä toisen maalla. Näitä yksittäisi voi sitten olla kyllä monta peräkkäin, että näin.

Äänestä
  • olavi oli siinä hyvä ja monessa muussa näytelmässä, jos onki meneillään uusi näytelmä??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hiihdän jokamiehen kirjoitti:

Hei taas!

Kylän latu on erinomaisessa kunnossa, ainoastaan Pohjolan maiden kohdalla on muutos aikaisempaan auratulla tieosuudella on mentävä tietä pitkin kodalle, sillä Olavi Pohjola halusi lopetta yhteistyön Kylä ry:n kanssa tältä osin ja kielsi omistamiensa maiden käytön tähän tarkoitukseen.
Mutta emme anna sen lannistaa!

Terveisin

Seppo Perälä
pehtoori

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu