Ovatko kasvissyöjät homoja?

Essolla ihmettelimme tänään sitä, miten useat viihdealalla työskentelevät julkkikset ovat nykyisin kasvissyöjiä tai peräti vegaaneja ja sen lisäksi vielä homoja. Tulimme siihen tulokseen, että ihmiselle epänormaali ruoka saa myös seksuaalisen suuntautumisen menemään hakoteille.

Kylämme ainoa kulttuuripersoona, kylätaitelija Heikki Hoikkasääri, taitaa myös olla niitä miehiä, sillä hän syö vain kasvisruokaa, ja hänen mökillään käy vieraisilla vain nälkiintyneen näköisiä miehiä. Me essolaiset sen sijaan olemme punakoita ja pönäköitä miehiä, sillä tykkäämme syödä kunnollista sianlihaa ja lenkkimakkaraa.

Seksuaalinen suuntautuminenkin on meillä aivan kohdallaan. Esson baarissa emme vilkaisekaan laihoja miehiä, vaan käymme silmäpeliä vain rehevien ja simpsakoiden neitosten kanssa. Oikea ruokavaliomme pitää järkemmekin selvänä, ja siksi osaamme kiinnostua oikeista asioista.

25

476

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -viivatiina

      siellä essolla istuessanne saaneet selvitettyä sen mitä kukaan ei oo vielä saanu selvitettyä mistä se poikkeava seksuaalinen suuntautuminen johtuu vai että järjestä että läskiä ja makkaraa syövät heterot on selväjärkisiä ja kaikki muut ihan järjettömmiä mielenkiintoista.

    • ....**

      toisin päin? Homot ovat heteroja useammin kasvissyöjiä? Muutenkin monesti ovat fiksuja.Syökää nyt kuitenkin ydes herne kuukaudessa, tuskin siitä teille mitään seuraa.
      Tai pankaa Sulo koekaniiniksi.

      • Me hövelit essolaiset syömme joka viikko herneitäkin, sillä Essolla on torstaisin ruokana hernesoppaa ja pannukakkuja. Esson hernesoppa on ihan yhtä hyvää kuin armeijan hernesoppa, ja siksi baari onkin torstaisin täynnä.

        Me parlamentin jäsenet yritämme onkia hernesoppapadasta kaikki sattumat, mutta aina emme siinä onnistu. Jos Einari sattuu vahtaamaan liian tarkasti, niin silloin joudumme ottamaan herneitäkin lautaselle. Einari tietää vanhastaan heikkoutemme, joten siksi hän pitääkin meitä torstaisin silmällä. Onneksi Einari ei kuitenkaan niin tarkasti vahdi, että meistä tulisi ihan kasvissyöjiä.


    • xxxyyy

      Ovat, ovat. Erityisesti kaikki lehmät, puhvelit ja norsut ovat homoja.

    • Hiltsa

      tunnen monia kasvissyöjiä, jotka eivät ole homoja.

      • -viivatiina

        en tunne taas yhtään kasvissyöjää joka olis homo.


      • Hiltsa
        -viivatiina kirjoitti:

        en tunne taas yhtään kasvissyöjää joka olis homo.

        muuten tunne yhtään sellaistakaan, mutta tunnen yhden kasvissyöjän joka on ateisti.
        Voisikohan siitä yleistää, että kaikki kasvissyöjät ovat ateisteja.
        Mutta ovatko kaikki ateistit kasvissyöjiä, siinä uusi pulma.


      • -viivatiina
        Hiltsa kirjoitti:

        muuten tunne yhtään sellaistakaan, mutta tunnen yhden kasvissyöjän joka on ateisti.
        Voisikohan siitä yleistää, että kaikki kasvissyöjät ovat ateisteja.
        Mutta ovatko kaikki ateistit kasvissyöjiä, siinä uusi pulma.

        täksi iltaa.


      • Hiltsa
        -viivatiina kirjoitti:

        täksi iltaa.

        lopun iltaa ja saunassa keskityn täysin sen pohtimiseen.


      • -viivatiina
        Hiltsa kirjoitti:

        lopun iltaa ja saunassa keskityn täysin sen pohtimiseen.

        mitä suuhus laitat ettet tule leimatuksi jos olet mies =))


      • Hiltsa
        -viivatiina kirjoitti:

        mitä suuhus laitat ettet tule leimatuksi jos olet mies =))

        lenkkimakkaraa, mihinkään muuhun en koskekaan.


      • xxxyyy
        Hiltsa kirjoitti:

        muuten tunne yhtään sellaistakaan, mutta tunnen yhden kasvissyöjän joka on ateisti.
        Voisikohan siitä yleistää, että kaikki kasvissyöjät ovat ateisteja.
        Mutta ovatko kaikki ateistit kasvissyöjiä, siinä uusi pulma.

        Ei mutta kaikki kristityt ovat kannibaaleja, syövät ehtoollisella Kristuksen ruumista ja juovat verta.


      • -viivatiina
        xxxyyy kirjoitti:

        Ei mutta kaikki kristityt ovat kannibaaleja, syövät ehtoollisella Kristuksen ruumista ja juovat verta.

        joka tarttuu kitalakeen sitä ruumista =))


      • Hiltsa
        -viivatiina kirjoitti:

        joka tarttuu kitalakeen sitä ruumista =))

        sun täytyy muistaa, että pyydät gluteenitonta läpyskää, jos menet ehtoolliselle.


      • Hiltsa
        xxxyyy kirjoitti:

        Ei mutta kaikki kristityt ovat kannibaaleja, syövät ehtoollisella Kristuksen ruumista ja juovat verta.

        se ole vähän niin kuin kuvaannolista syömistä, eihän siellä ketään oikeasti syödä?
        Toisaalta en ole käynyt ehtoollisella kymmeniin vuosiin, enkä mene.


      • viivatiina
        Hiltsa kirjoitti:

        sun täytyy muistaa, että pyydät gluteenitonta läpyskää, jos menet ehtoolliselle.

        mee.


      • Hiltsa
        viivatiina kirjoitti:

        mee.

        se sana jos ja jos mieli muuttuu niin tiedät kysyä pastorilta tai ainakin suntiolta
        tai kuka niitä läpysköjä sitten tilaakin.


    • henrji

      kalja ja liha vetää vatulin löysälle, ja siksi homottelu on vaikeaa, eikä onnistu kun luikku lentää.

      • -viivatiina

        sen tiedät.


    • syökää kanaa

      Me tykätään kanin ruuasta ja tytöntylleröistä. On se mukavaa katella tyttösiä kevyellä ololla ja tositarkoituksella. Oluesta mekään emme luovu. Ei sitten millään. Makkarakin sillointällöin antaa uutta sykettä. Potalla käyntikin on helppoa, ei lennä varpusparvi vaan teflontorttu tulee huomaamatta. Jarrutusviirut jää vain pytyn pohjalle. Jääköön muut yksityiskohdat Heteroja ollaan kaikki. Luultavasti.

    • haistakaa_vittu

      vegaanit on homoja menkää kaikki töihin

    • Vegehomo

      On tietysti, ettekö sitä muka tieneet?
      Ette varmaan tienneet sitten sitäkään, että makkaratkin yms.tehdään kasviksista?
      Vi är homoja allihupa. Olkaa essolaiset ihan rohkeita vaan.

    • Eijunalauta

      Vaikka sanotaan, että tyhmiä kysymyksiä ei ole, niin aloituskymysys on silti harvinaisen kaheli.

    • Anonyymi

      On

    • Anonyymi

      Tunnen aika monta tavallista(kin) tyyppiä, joka on kallellaan kasviksiin päin ja seksuaalinen suuntautuminenkin on muuta kuin ns. normaali. Ymmärrän heitä ihan kauhean kamalan hyvin, sillä mitään ikävämpää ja surullisempaa ei ole, kuin omaan itseuhoonsa ja -tuhoonsa hukkunut suomalainen, möhömahainen mieäs. - Nm. Mistä tiedät olevasi oikeassa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7066
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7033
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5218
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      60
      5163
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5088
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4575
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3417
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3360
    Aihe