Monesti on tällä palstalla valiteltu kesän ajalta ilman palkkaa jäävien sijaisten ikävää kohtaloa, mutta toistaiseksi kukaan ei ole tullut esiin konkreettisten lukujen kera. Onko esimerkiksi 15.8.2009-31.5.2010 otetulla sijaisella oikeus normaaliin ansiosidonnaiseen korvaukseen kesäkeskeytyksen aikana?
Itse tein seuraavanlaisen laskelman, joka voisi kuvastaa lukuvuoden sijaisuudella yläkoulussa tai lukiossa aloittelevan opettajan tilannetta (esimerkin kuvitteellinen opettaja asuu Helsingissä, hänellä ei ole perhettä eikä erityisiä verovähennyksiä ja kk-palkka on 3000 euroa):
- vakituisesti virassa olevan vuosiansio lomarahoineen olisi 37 440 euroa, josta jäisi käteen 26 500€
- sijaiseksi otettu saa em. palkkaa puolikkaalta elokuulta sekä yhdeksältä täydeltä kuulta, yhteensä 29 000€
- sijaiselle kertyvästä vuosilomasta (2 pvä/kk, yht. 19 pvä) kuluu lukuvuoden aikana syys-, joulu- ja hiihtolomalla n. 14 päivää, jolloin kesän alkuun jää vielä viikko käytettäväksi
- tämän viikon ja seitsemän päivän karenssin jälkeen sijaisen oikeus ansiosidonnaiseen päivärahaan on tosiasia, joten hän ehtii saada sitä kesäkuussa n.10 päivän ajan, heinä- ja elokuussa vielä 30 päivää lisää
- päivärahan suuruus on karvan verran päälle 72 euroa, joten tätä herkkua kertyy vajaa 2 900 euroa ennen veroja
- lopulta, kun sijaisen vuosituloihin lätkäistään päälle reilun tuhannen euron suuruinen lomaraha ja katsotaan, paljonko verottaja vie, käteen jää kutakuinkin 24 150€
Itse tein seuraavanlaisen laskelman, joka voisi kuvastaa lukuvuoden sijaisuudella yläkoulussa tai lukiossa aloittelevan opettajan tilannetta (esimerkin kuvitteellinen opettaja asuu Helsingissä, hänellä ei ole perhettä eikä erityisiä verovähennyksiä ja kk-palkka on 3000 euroa):
- vakituisesti virassa olevan vuosiansio lomarahoineen olisi 37 440 euroa, josta jäisi käteen 26 500€
- sijaiseksi otettu saa em. palkkaa puolikkaalta elokuulta sekä yhdeksältä täydeltä kuulta, yhteensä 29 000€
- sijaiselle kertyvästä vuosilomasta (2 pvä/kk, yht. 19 pvä) kuluu lukuvuoden aikana syys-, joulu- ja hiihtolomalla n. 14 päivää, jolloin kesän alkuun jää vielä viikko käytettäväksi
- tämän viikon ja seitsemän päivän karenssin jälkeen sijaisen oikeus ansiosidonnaiseen päivärahaan on tosiasia, joten hän ehtii saada sitä kesäkuussa n.10 päivän ajan, heinä- ja elokuussa vielä 30 päivää lisää
- päivärahan suuruus on karvan verran päälle 72 euroa, joten tätä herkkua kertyy vajaa 2 900 euroa ennen veroja
- lopulta, kun sijaisen vuosituloihin lätkäistään päälle reilun tuhannen euron suuruinen lomaraha ja katsotaan, paljonko verottaja vie, käteen jää kutakuinkin 24 150€
Vastaukset 18
Vanhimmat
Koko kuluvan lukuvuoden työajan palveluksessa olevan sijaisen lomapäiväkorvaus on 20 päivän varsinainen palkka (10 lomanmääräytymiskuukautta, jos koulutyö alkoi 15.8.2009). Sitä eivät vähennä koulun loma-ajat toisin kuin sellaisella sijaisella, joka ei ole palvelussuhteessa koko lukuvuoden työaikaa. Tosin tänä lukuvuonna peruskoulun päättyy vasta 5.6.2010, joten jos palvelussuhde loppuu 31.5.2010, niin lomakorvauspäivät vähenevät. Lomakorvaus jaksotetaan ja sen ynnä omavastuuajan jälkeen saa työttömyyskorvauksen http://www.opetk.fi/tiedotteita.htm
Esimerkissä käyttämäsi vuosiansio vaikuttaa kyllä vähän suurelta, mutt joku muu voisi kommentoida sitä.
Jos on sijaisena koko lukuvuoden työajan 15.8.2009-5.6.2010, saa lomapäiväkorvausta 20 päivän varsinaisen palkan, jolloin koko lukuvuoteen verrattuna jää saamatta yhteensä 50 päivän varsinainen palkka (elokuu -14 , kesäkuu -25+20, heinäkuu -31 päivää), sekä kahden kuukauden osuus täydestä lomarahasta eli 8 % yhden kuukauden varsinaisesta palkasta. Lomapäiväkorvauksen jaksotus loppuu suunnilleen kesäkuun lopussa. Tappiota pienentää noin yhden kuukauden ansiopäiväraha, joka on suurin piirtein puolen kuukauden varsinaisen palkan suuruinen. Ylituntipalkkioista ei jää tappioita, sillä koko lukuvuoden työajan pidettyinä tunteina maksetuista ylitunneista saa yhtä paljon kuin, jos saisi koko lukuvuoden eli 12 kk ylitunnit kuukausipalkkioina. Jos on ensikertalainen työtön, niin omavastuuaika on 7 työpäivää, joka pienentää tulopuolta. Euroissa laskettu tappio riippuu sitten mm. siitä, onko lapsia vai ei ja onko omavastuuaika kärsitty aikaisemmin vai ei.
Varsinainen palkka = http://www.roay.fi/varsinainenpalkka.htm
Laskelman tekijä otti mukaan elokuun menetetyt työpäivät, mutta ei sitä, että sijaiselle pitäsisi laskea myös tuloa ko. ajalle vähintään työttömyysrahan verran, ellei hänellä ollut silloin muuta työpaikkaa.
"Ylituntipalkkioista ei jää tappioita, sillä koko lukuvuoden työajan pidettyinä tunteina maksetuista ylitunneista saa yhtä paljon kuin, jos saisi koko lukuvuoden eli 12 kk ylitunnit kuukausipalkkioina."
Huomio kiinnittyi tähän virkkeeseen. Opettajan palkkalaskurin mukaan esimerkiksi peruskoulun matemaattisten aineiden lehtorin ottamasta viikoittaisesta ylitunnista maksetaan kuukaudessa 105,81 euroa. Onko siis niin, että tätä palkkiota ei edes makseta kesäkeskeytyksen aikana? Ylituntihan on muutenkin jo alakanttiin maksettu, sillä opetusvelvollisuuteen sisältyvän viikkotunnin hintahan olisi em. opettajalla kuukaudessa 2 550€/21= 121,48€.
Ylituntipalkkio maksetaan kuukausiylituntipalkkiona vain silloin, kun opettajan palvelussuhde on voimassa lukuvuoden aikana 12 kuukautta eli elokuusta seuraavan vuoden heinäkuuhun. Jos sijainen on palveluksessa koko lukuvuoden työajan, hän tekee kaikki lukuvuoden ylitunnit. Ne maksetaan ns. kertatunteina, joista siis maksetaan yhtä paljon kuin koko lukuvuoden työssä olevalle. Tämä seuraa ovtesin ylituntimääräyksistä, jotka ovat sanalla sanoen vaikeaselkoisia. Jos sinulle on maksettu ylitunnit väärin, ota yhteyttä luottamusmieheesi, niin asia korjaantuu.
Yritin löytää netistä, jonkin selkeän ohjeen, mutta en keksinyt kunnollista hakusanayhdistelmää. Haku tuotti kuitenkin OAJ:n edunvalvontaosaston jutun, jossa todetaaan mm.:
OAJ on saanut korjattua sijaisen palkatonta kesäaikaa lomapäiväkorvauksen avulla. Koko lukuvuoden työajaksi otetulle sijaiselle maksetaan 20 päivän lisäpalkka palvelussuhteen päätyttyä. Lomapäiväkorvausta vähentävät palvelussuhteeseen sisältyvät kesäkeskeytyspäivät. Lisäksi osassa palkanmaksua on palkkion suuruudessa otettu huomioon se, ettei tehtävästä saada kesänajalta korvausta. Esimerkiksi ylituntien korvaus koko lukuvuoden työkaudelta on yhtä suuri kuin koko lukuvuodelta.
http://www.opettaja.fi/pls/portal/docs/PAGE/OPETTAJALEHTI_EPAPER_PG/2007_20/110575.htm
On nyt ihan pakko jatkaa tuota ylitunneista jauhamista, kun pykälät kuulostavat hiukan moniulotteisilta. Nyt ei siis ole enää kysymys niinkään sijaisuudesta, vaan ennen kaikkea ylituntipalkkioista.
Saako siis em. matemaattisten aineiden lehtori peruskoulussa ilman kokemuslisiä yhdellä ylitunnilla palkkaa lukuvuoden aikana 2 550€ 106€ ja kesällä 2 550€? Vai meneekö se homma niin päin, että ylituntipalkkiota saa kesälläkin virassa, kun taas sijainen saa kompensaationa lukuvuoden aikana sen pari sataa, minkä menettäisi kesätyöttömyyden vuoksi? Vai onko lopulta niin, että niin sijainen kuin lehtorikin saavat lukuvuoden aikana ennemmin n. 120€:n kuin 106€:n korvauksen viikoittaisesta ylitunnista?
Keskustelu on teoreettinen, en ole itse (vielä) opettaja.
Opettajalle maksetaan ylituntipalkkio jokaisena 12 kuukautena kuukausipalkkiopeiaatteella, jos hän on töissä koko lukuvuoden.
Esim. tehtäväkohtainen palkka 2549,59, II kalleusluokka, opetusvelvollisuus 21
Yhden ylitunnin ylituntipalkkio kuukaudessa 0,83*2549,59/21 = 100,77 euroa. Koko lukuvuosi 12*100,77 = 1209,24 euroa
Sijaiselle, jonka palvelussuhde ei kestä koko lukuvuotta maksetaan ylitunnit kertatuntipalkkioperusteella, joka lasketaan jakamalla vuosipalkkio koulun työviikoilla eli yhden ylitunnin palkkio on 1209,24/38 = 31,82 euroa
Kun koko lukuvuoden työajan palvelussuhteessa oleva sijainen pitää yhden ylitunnin jokaisena koulun työviikkona, niin niitä on 38 ylituntia. Niistä maksetaan yhteensä 38*31,82 = 1209,16 euroa. Tässä tapauksessa erotus on 8 senttiä. Se johtuu pyöristämisestä kertatuntia laskettaessa.
Jäipä virhe laskuihini, kun en tarkistanut niitä. Kk-ylituntipalkkio lasketaan siten, että tehtäväkohtainen palkka kerrotaan I kalleusluokassa luvulla 0,83 ja II kalleusluokassa luvulla 0,85 ja jaetaan huojentamattomalla opetusvelvollisuudella. Eli edeliset laskut uudestaan
0,85*2549,59/21 = 103,20
12*103,20 = 1238,40
1238,40/38 = 32,59
38*32,59 = 1238,42
Jokohan nyt meni oikein.
On sinänsä samantekevää on laskelma oikein vai väärin.
Väärin tilanteessa on se, ettei ihminen saa sitä palkkaa, joka hänelle kuuluu.
Toinen vääryys on se, että palkan lisäksi jää kertymättä palveluslisiin oikeuttavia kuukausia sekä eläkkeeseen ja muu ansiosidonnainen tuki (äitiys/sairauspäiväraha).
Korvaisin mielelläni sijaiselleni ansionmenetykset. Riittäisikö siis koko kesästä 2000 euroa tai 1500 käteen (jos brutto vajaa 3000 euroa)? Kesäkeskeytys olisi kesäkuun alusta heinäkuun viimeiseen päivään. Palkka tulisi minulle.
Jos rupeat edes ajattelemaan maksamista, älä tee sitä pimeästi http://www.mustatulevaisuus.fi/ . http://www.vero.fi/fi-FI/Syventavat_veroohjeet/Ennakkoperinta/Tyonantajat/Kotitalouksien_maksamat_suoritukset/Kotitaloustyonantajan_maksut_ja_ennakonp(19438)
Miksi et samantien pyydä palkatonta vapaata kesäksi? Silloin työnantaja hoitaa sijaisen kesäajan tavallaan. Eikä palkan maksaminen tai maksamatta jättäminen riipu mitenkään sinusta.
3999 euroa saa lahjoittaa eikä tarvitse maksaa veroa. http://www.verosuunnittelu.fi/vs2010s05.html
Hyvä huomio. Lahjan lisäksi sijainen ilmoittautuu työkkäriin työttömäksi työnhakijaksi ja saa päivärahat samalta ajalta, koska ei ole työsuhteessa eikä saa palkkaa mistään.
Jos vakituinen viranhaltija ei palaa töihin, palkan vie työnantaja. Sijainen palkataan lukukauden loppuun, ei sen pidemmäksi aikaa, vaikka esim. mammalomalla oleva ei keskeyttäisikään lomaansa kesän ajaksi ja sama sijainen jatkaisi syksyllä.
Miksi opella sitten on oikeus katkaista loma kesän ajaksi? Johtuu siitä, että opettaja ei voi pitää lomaansa mammaloman jälkeen syksyllä vaan loman ajankohta määräytyy koulupäivien mukaan (monissa muissa ammateissa kesälomat pidetään mammaloman jatkoksi).
Tiedetään, että tämä ei ole reilu systeemi sijaiselle, mutta toistaiseksi parempaa ei ole saatu aikaan (reiluhan tämä on vakituiselle). Kehittämistä siis on.
Tietääkö kukaan, kuinka yleistä on, että kunta päättää sijaisen työsuhteen kesän alkuun, vaikka viranhaltija ei palaisikaan töihin kesäksi? Entä kuinka tavallista puolestaan opettajien kesäksi mahtaa olla?
Oho, yksi sana tippui... eli,
kuinka tavallista on , että opettajat palaavat "töihin" kesäloman ajaksi? Onko mahdollista "palata töihin" vain esim. kuukaudeksi kesällä, ja antaa muu aika sijaiselle?
Työnantaja voi aivan hyvin jättää maksamatta palkan sijaiselle, vaikka sinä "antaisit ajan" sijaiselle ja varsinkin silloin kun sijaisuus ei ole kestänyt koko lukuvuotta. Sinun kannattaa pohtia asiaa oman luottamusmiehesi kanssa.
Tässä artikkeli aiheesta http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite?c=AMArticle_C&childpagename=KAL_newssite/AMLayout&cid=1194682871022&p=1194626958999&pagename=KALWrapper
Ja Kuntatyönantajien ohje sijaisen palkkauksesta. Se mitä siinä sanotaan opintovapaan sijaisesta pätee myös perhevapaan sijaisiin, vaikka se jätetään häveliäästi sanomatta http://www.kuntatyonantajat.fi/fi/sopimukset/opettajat/yhteiset-maaraykset/Sivut/maaraaikaisen-virkasuhteen-kesto.aspx