Puolivuotias seropinarttu, pienikokoinen, on puraissut omistajaansa muutaman kerran. puraisut on tapahtuneet koiran ollessa sohvalla nukkumassa ja olen istunut viereen, koira on herännyt ja silitin ja juttelin, koira antoi silittää mutta kun silitin häntää niin näykkäisi nopeasti käteeni ja murisi ja näytti hampaitaan, oli aika hurja tilanne, otin niskavilloista kiinni ja toruin.
Pentu kyllä pureskelee muutenkin usein mutta se on sellaista pennun hellää pureskelua.
Onko nyt kyseessä valtataistelu vai onko se vihainen kun silitellään sen juuri herättyä vai onko häntä jotenkin arka paikka? kyllä mä häntää olen saanut silitellä silloin tällöin ilman puremista.
Koira on kiltti kaikille vieraille ihmisille ja koirille, ei ole arka, vilkas kyllä on. perheessämme ei ole muita kuin se ja minä.
Miten kitkeä pureminen?
Pentu kyllä pureskelee muutenkin usein mutta se on sellaista pennun hellää pureskelua.
Onko nyt kyseessä valtataistelu vai onko se vihainen kun silitellään sen juuri herättyä vai onko häntä jotenkin arka paikka? kyllä mä häntää olen saanut silitellä silloin tällöin ilman puremista.
Koira on kiltti kaikille vieraille ihmisille ja koirille, ei ole arka, vilkas kyllä on. perheessämme ei ole muita kuin se ja minä.
Miten kitkeä pureminen?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Käännä asia huumorilla voitoksesi, jos suinkin voit. Mulla ja meidän rekulla on vähän samanlainen tilanne, että mielellään näykkii ja pureskelee käpäliä. Juurikin erityisesti iltaisin nukkumaan käydessä.
Itse kehun haukkua miten kaunis hymy hänellä on kun alkaa irvistellä, ja silittelen ja rapsuttelen siitä huolimatta että hampia tulee ja joskus aika rajustikin. Ihan jos menee kovin rajuksi pureskelu niin saatan tehdä samoin kuin sinäkin että niskavilloista kiinni ja ystävällismielisesti huomautan että kättä joka ruokkii ei tulisi purra poikki. Meillä tästä on jo muodostunut vähän sellainen jokailtainen leikki, eikä se enää yleensä ole mitään rajua. Koska koira näkee että siitä isottelusta ei ole mitään hyötyä. Aikanaan päätin Itse pitää rajana sitä että jos verille puree niin sitten on isomman neuvottelun paikka. Tätä neuvottelua ei ole tarvinnut vielä tähän mennessä pitää.
Voi siis olla että teilläkin vain ollut mielessä koiralla tuollainen pentumainen näykkiminen, mutta unenpöpperössä sitten ottanut vähän rajummin kiinni. Kenties?
En vain oikein jaksa tuohon minkäänlaiseen valtataisteluun oikein uskoa, kun koirakin on vielä noin nuori. Ja se kyllä sitten ilmennee useammallakin tavalla.
Meillä jo muutaman vuoden ollut ainoa sallittu puruleikki (jota ei muiden kanssa kuin minun kanssa leikitäkään) on sellainen kun koira väsyneenä rupeaa vähän riehumaan. Sallin sen ja härvään vähän käsillä lisää, näppejä sitten hetken tavoitteleekin mutta on oppinut (kääpiörotuinen narttu 4v) aika pian vaihtamaan sormeni johonkin omaan leluunsa jota sitten kurittaa. Se siis itse hakee pyytämättä tämän pehmolelunsa jostain ja sitä sitten riepotetaan ja heitellään emännän ja koiran toimesta vuorotellen. Muuten koira onkin todella sävyisä, vain tässä leikissä näyttää villimpää puoltaan.
olen nyt koittanut ottaa huumorin mukaan..vihainen pureminen, irvistely, murina on jatkunut siis. ja tätä tapahtuu koskettaessani pentua mistä vain. tiedän että huilaavaa koiraa ei pidä mennä paijaamaan , samoin koiran syödessä ruokaa tai kalvaessa luuta. mutta hyvinkoulutettu koira antaa omistajansa koskea silloinkin eikä ärähtele, antaa ottaa luun pois jos omistaja niin haluaa.
muutamana iltana olen mennyt silittämään sitä kun se on maannut sohvalla ja tänään silitin kun oli vesikupilla. heti näykkäsi nopeasti ja murisi, eikä se ole pennun leikkiä.
miten tuon saisi kitkettyä pois ennenkuin on myöhäistä? kellekään muille se ei ole tuollainen eikä muille koirille. ja vaikka se tietää että olen tärkein sille (annan ruokaa, leikin, lenkitän, nukumme vierekkäin jne) niin silti vaan koittaa ottaa ylivallan?
tiedän että minun pitää olla määrätietoinen, jämäkkä ja komentaa, aina ei pelkkä huumori auta. entäpä jos se joku päivä kävisi jonkun kimppuun ulkona, silloin ei taida huumori auttaa. olen ottanut niskavilloista kiinni ja näyttänyt omia hampaitani ja murissut, pitänyt pienen 'palaverin', hetken on koira ihmeissään eikä jatka taistelua, mutta eipä muista kauaa. ei se nyt jatkuvasti ole purrut mutta muutaman kerran, ja pelkään että se jatkuu ellen saa kitkettyä jo pentuna tuota pois. ei vanha koira temppuja enää opi.
Epäilen kyllä, että koirasi on kyllä noissa tilanteissa ihan tosissaan. Lähtisin tutkituttaan sitä häntää ja peräpäätä näin ens alkuun.
ja menet silittelemään. Mitä rotuja koirassa on? Ekat juoksut voivat tehdä tuloaan, vaikuttaa mielialaan tosilla enemmänkin.
muuttuuko asia, jos silitätkin vasta kun reilusti herännyt. Tarksita häntä, siellä voi olla murtuma tai jotain muuta, jos kipeä niin ajan myötä vain ärtyisyys tietysti pahenee. En usko, että pentu vielä mitään valtataistelua osaa ajatella, muutenkin kannattaa olla tarkkana valta-asioiden kanssa, harvoin on niistä kyse, joku koulukunta vain on aina paasaamassa, että koirasi ottaa sinulta vallan. Unohda tuollaiset tyhmyydet. Pysy rauhallisena ja rakasta pentuasi.
en usko että hännässä mitään olisi, antaahan se sitä joskus silitellä..eikös häntä ole koiralle vähän kuin 'kruunu' josta ylpistellään ja jos siksi sitä ei muut saa koskea?
kauheeta jos sillä jo juoksut alkaisivat kun ei ole edes sisäsiisti!
ehkä narttukoirilla on peräpää jotenkin 'arempi', eivät anna koskea?
mä luulen että se juuri herääminen oli syy vaikka antoikin silittää muualta. eikä se ollut leikkiä, leikkipurenta on toisenlaista.
Kuten aiemmin sanoin, vaikka se olisikin ollut tosissaan, niin tekemällä siitä leikin, voit voittaa matsin. Jos nyt alat pelkäämään tulet menettämään pelin. Samoin jos alat rankomaan, tulee suhteenne kärsimään.
Eli tietyllä tavalla saattaa olla orastavasta valtataistelustakin jo kyse.
Ja vaikka tuo häntä olisikin millainen kruunu vain, niin omistajalla on "oikeus" koskea myös sitä.
Tämä on aika herkkä asia tasapainoteltavaksi, jossa niin kovin moni kohta voi mennä pieleen ja pian onkin asiaa "koirakorjaamolle".
Harkitse rauhassa miten teet mutta pyri pitämään kuitenkin tasapaino niin koiran "itsemääräämisoikeudessa" kuin oikaisutoimissasikin ja hemmotteluissa niin harmonianne säilyy pitkään. Mikä tahansa kohta liiallisena tuo ongelmia.
Jos päädyt noihin niskapersotteisiin ja jos joudut niitä tekemään usein, niin kiinnitä huomiota myös että hetimiten sen jälkeen keksit koiralle jotain kivaa tekemistä ja aivojumppaa. Kuten "tokoilua" kotonanne yms. Näin säilytät tasapainon.
Ja, tarkkaile silti sitä häntää jos vaikka kuitenkin on jokin sairaus tai kipu ongelmana...
Ihan ensin kannattaa tarkistaa terveysasiat, että onko kipuja tms. Jos siinä ei ole syy, niin muita syitä ei kannata hyväksyä tai ainakaan olla tekemättä asioille mitään. Koira voi purra siksi, että pelkää ja sille on tehtävä jotain. Toisaalta teillä voi olla johtajuusongelma, joka on hoidettava. Purevasta pennusta kasvaa vaarallinen aikuinen, jos puremista ei lopeteta.
Lue meidän blogi: http://jyry.blogit.fi/ . Voit ehkä löytää siitä apua. Siinä on urospennun omistajan kokemuksia pureksivasta koirasta ja mitä Tommy Wirén sanoi asiasta. Tässä on erona vain se, että tämä urospentu ei ollut vihainen, vaan penturiekkuminen on jäänyt päälle ja kaipasi huomiota puremisellaan. "Rauhan hierominen" teki meillä sen tempun, että pureminen loppui (jäljelle jäi käden suussa pitäminen ja ankara kirputtaminen - molemmat OK). Pitää vain muistaa pitää omat tunteet kurissa ja olla jämäkkä, mutta ei väkivaltainen.
niin se EI pois-sulje kipuja hännässä, tarkistuta ihmeessä, ettei pahene.
Koiralle ruokarauha ja nukkumisrauha. Moni just sillä ajatuksella että "pitäähän omistajan saada halutessaan se kuppi/luu ottaa" häiritsee lähes jokaista ruokakertaa. Antaa luun ja minuutin päästä ottaa pois, taas antaa, ottaa, antaa ottaa. Elkää kiusiko sitä koiraa! (siis yleisesti, ei juuri aloittaja)
Koiralle ruoka ja leporauha, sillon ei mennä törkkimään.
Pennun ei kuuluisi jatkuvasti näytellä hampaita ja näykkiä. Suosittelen koirakouluttajalla käymistä, jotta tapa saadaan heti kitkettyä OIKEIN! Helposti voi itse vaan pahentaa tilannetta, varsinkin näillä netin ohjeilla. Koirat on kuitenkin yksilöitä, enkä lähtisi omaani kouluttamaan jollain tavalla vaan koska tuntemattoman ihmisen erirotuisella koiralla joku juttu on joskus toiminut (ehkä).
Samaa mieltä! Koiralle rauha nukkua ja syödä jne. Niin se oppii, ettei sen tarvitse pelätä menettävänsä haluamaansa asiaa, koska sinä viet sen. Resurssiriidalle tämä mielestäni kuulosti :)
Mitään puremisia, mistään syystä ei sallita. Koiralle kiukkuinen ei, ja niskasta lähtö sohvalta. Koiralle ei mitään selityksiä pelästymisetä tai muusta. Nulikka on nyt siinä iässä että mieluusti katsoo totteleeko omistaja kun komennan vähän. Minä en kertakaikkiaan ymmärrä että koiralle on annettava joku vaihtoesinen jos se haluaa pureskella isäntää. Itse toimisin pienen pennun kanssa niin että kieltäisin ja estäisin pureskelemasta ja antaisin jonkun lelun, ja omasta aloitteestani leikkisin hetken. ( En koiran aloitteesta) Mutta jo puolivuotiaalle kiukkuinen ei, ja välitön lähtö sohvalta, ja jos yrittää murahtaa tai osoittaa mieltä, sellälleen ja hetken huilaustauko kiukuttelusta.
Ja mitään resurssiriitoja ei ole olamassakaan, minä saan omalta koiraltani ottaa vaikka hampaat suusta, ikinä ei ole pentuajan jälkeen ollut epäselvyyttä siitä että voinko ottaa tarvittaessa siltä ruuan pois, tai herättää sen kesken unien.