ETTÄ näin

Käväsin shat-huoneessa ja sain aika tylyn kohtelun! Miksi? Who konows.
Kuitenkin ajattein, että menin aikuisten huoneeseen 50, ja sain haukut siellä ennenkuin kerkesin mitään
sanoa.
Tuli mieleen, että onkohan siellä nyt kaikilla ihan kaikki kohdallaan? Tai onko siellä seriffiä katselemassa mitä siellä rekatut tai vipit syytää toisilleen? (tai rekkaamattomat. Niinkuin minä).

Antakaa toisille shat-rauha ja omistautukaa itse omiinne.
Ei tarvitse miettiä aina rekkaamattoman tullessa huoneeseen, että onkohan tuo Paavali vaiko Esteri.
Paljon pareempi on olla ja nauttia keskusteluista, jos ei tarvitse aina kytätä muita.

40 ja 50 huone rauhoitettakoon vain keskusteluihin, ei uteluihin!
932374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 93

Vanhimmat

tuohan on varsin tuttua.

Äänestä
  • Hyvät hyssyrät, mitäs muuta sieltä odotit?

    Äänestä

Alunperin suolen sätit oli mukavia paikkoja ja meinini suurinpiirtein asiallista. Noin viisi vuotta sitten alkoi jokin radikaali muutos ilmapiirissä ja meiningissä. Käyttäjiä vaihtui valtavasti, eikä sen aikaisista seriffeistäkään taida juuri ketään enää mukana.

Aikanaan sättäilin jo liiankin paljon ajastani, olen VIP:kin, nykyisin en montaa kertaa vuodessa suolen säteissä ole käynyt. Aina ajoittain käyn lueskelemassa listoja, onko ketään vanhoja tuttuja sattumalta paikalla. Eipä juuri koskaan.

Sama ilmiö on keskustelupalstoilla, tähän tosin yksi syy on se, että keskusteluissa ei ole minkäänlaista moderointia, muutaman kerran vuorokaudessa poistetaan kommentit, joista on ilmoitettu ylläpidolle. Siis ensin julkaistaan ja poistetaan jos muistetaan. Meininki sen mukaista.

Onhan tuota muutosta tullut ihmetellyksi ja syitä mietityksi. Mitään yksittäistä syytä en ole keksinyt, taitaa olla monen asian summa. Yksi aivan varma osasyy on ammattimoderaattoreiden täydellinen puuttuminen koko portaalista.

Kaitpa ajat taas aikanaan muuttuvat paremmiksi, ihmiset jokatapauksessa viettävät paljon aikaa koneen ääressä, tuntuu ihmeeltä, jos operaattori ei tee asian eteen yhtään mitään. Kilpailijat ajavat laadussa ohi nytkin.

Äänestä

Samoin kävi minullakin,käyn chatissa harvoin,tulin rekkaamattomalla nickillä
pe-la yönä ja huh jopas tuli ryöppy simille.Minua haukuttiin ja syyteltiin että
taasko vaihdoin nickiä ja "kyllä sut tiedetään".Taitaa tuo 50 chatti olla aika
harhaluuloisten hallinnassa,jäin hetkeksi seuraamaan tilannetta,enpä voi
muuta sanoa kuin että hävettää olla nainen.Kiroilua,irvailua,vahingoniloa...huh huh.

Äänestä

Hieman ihmetyttää tässä viestiketjussa olevat jutut siitä, kuinka 50 huoneeseen mennessä saisi haukkumisryöpyt päällensä. Itse olen siellä useamman vuoden ajan silloin tällöin poikennut enkä ole kyllä koskaan tuollaiseen ilmiöön törmännyt. Eiköhän se kohtelu hyvin paljon riipu siitä, että miten siellä itse käyttäytyy. Jos sattuu olemaan tarvetta puuttua siellä joidenkin kinasteluun, niin mitä muuta voi odottaakaan kuin sitä, että siinä samalla saa itsensäkin päälle siitä röpystä. Käyttäytyy kunnolla toisia kohtaan niin saa itsekin olla rauhassa ja keskustella omia keskustelujaan. Ei pidä liian hanakkaasti puuttua siellä meneillään oleviin kinoihin.

Äänestä
  • Sepä se, kun ei kerkeä mitään sanomaan!

    Äänestä

  • no broblem kirjoitti:

    Sepä se, kun ei kerkeä mitään sanomaan!

    Tavuakaan ei useinkaan ehdi naputella kun jo sanellaan "olet sejase"- tulit erinikillä takas=)

    Äänestä

  • Nikt.ön kirjoitti:

    Tavuakaan ei useinkaan ehdi naputella kun jo sanellaan "olet sejase"- tulit erinikillä takas=)

    Itse pyörin 50 chatissa ja olen VIP mutta useinkin rekkaamattomana, enkä todellakaan ole saanut osakseni mitään hävyttömiä arvailuja tai ivallisuuksia. Taitanee olla myös siitä kiinni kuinka siellä itse keskustelee. Toki on myönnettävä, että jotkut siellä pomottelevat ja pitävät palstaa kuin omana pikku pihanaan. Onpa tultu sanomaan , että sen ja sen kanssa et sitten keskustele. Tuollaiselle kommentille ei voi kuin hymähtää ja jättää omaan arvoonsa.
    Omalta osaltani yritän aina kannustaa uusia, jotka ovat kovinkin ymmällään touhusta ja helposti jäävät päällepäsmäreiden syrjittäviksi. Muistutukseksi, että se ruxi on aina olemassa.

    Äänestä

  • 1+1=2 kirjoitti:

    Ihmettelijä kuitenkin tuli laskemaan 1 1= 1

    vip ja rekkamattomana. Sepäs se!

    Äänestä

  • kannustahan kirjoitti:

    Ihmettelijä kuitenkin tuli laskemaan 1 1= 1

    vip ja rekkamattomana. Sepäs se!

    Tuskin ketjun aloittaja tarkoitti, että hau hau puolelle mennään, vaan sanoi mielipiteensä.
    Samaa mieltä ollen. Siellä vain niin ahdashenkistä, että sieluun käy!

    Että siellä oikein* vippi** käy rekkaamatttomissa katselemassa, kuinka pärjäävät
    Toivottavasti huomaa sen, etä ei todellakaan hyvin (ainakaan kuineissa).

    Ite
    seasiassa tuo on krtsksikkiian sivuy js ´´a

    Äänestä

  • kaikki kukat kukkii kirjoitti:

    En minä vaan sättiis menisi jos sieluun kävisi ahdashenkisyys,,en todellakaan, pois pysyisin.

    Äänestä

  • vaihtoehtoja on kirjoitti:

    En minä vaan sättiis menisi jos sieluun kävisi ahdashenkisyys,,en todellakaan, pois pysyisin.

    No onneksi en addikti, mutta joskus käyn katselemassa ja sanasenkin heittämässä.
    on aikoja, jolloin on "vapaahenkisyys" ja meininki mainio.
    On aikoja jolloin ahdashenkisyyttä ja silloin osaa mennä pois, ainakaan ei vielä ole tuottanut ongelmia.
    Onhan se kuitenkin niin, että joillakin on taito todellakin hyppysissä pilata hauskat humoristiset
    keskustelut. On jo oppinut huomaamaan, että omia outoja patoutumia siellä jotkut purkaa, kun on aikaa ja ei muuta sosiaalista elämää kuin shat. Ei sekään paha jos näin on, mutta eikö senkin voisi purkaa positiivisella tavalla?!

    Äänestä

  • hymyä huuleen kirjoitti:

    -Ihmiset jotka siellä vuodesta vuoteen sekä päivästä päivään olevat, he tulevat pikkuhiljaa kyynisiksi ja alkavat purkaa sitä pahaanoloaan toisiin. He takertuvat pieniin pieniin asioihin ja kyseenalaistavat yleensä paljon toisten kirjoittamia kannanottoja. Tuosta seurauksena sitten tuleekin on ns. *riita*-

    Äänestä

  • 11++20 kirjoitti:

    Mummo kanasensa niityille ajoi pienet kanaset ne hyppeli...
    Tuo lastenlaulu tulee mieleen shätistä.
    Akat nuottasilla. Virtuaalista mustasukkaisuutta.
    Jos osaat olla hiljaa shätissä, olet todella fiksu shättääjä, mutta jos sanot sanasenkin niin, että saat seuraa, muista ensin tarkastaa, ettei tuo seuraa kaipaava kuulu kenellekkään
    vakkari shättääjälle, muuten tulee rapinat.
    Tai jos haluat keskustella ylellä, niin muista ensin kysyä siihen lupa, ettei siitä tule sanomista.
    Viittaaminen puheenvuoroa odotellessa ei kannata, koska sitä ei shätissä näy, mutta sellanen fiksu kysymys vakituisilta, niin well.
    Tätä samaa paskaahan tämä on ollut vuodesta toiseen, mihinkäs se siitä muuttuisi.
    huvittaa vain, että eikö mistään oteta opiksi!

    Äänestä

  • mummonkana =D kirjoitti:

    juuri niinkuin asiat ovat. Ylenkeskustelussa et voi ottaa kantaa jos mies keskustelee naisen kanssa...sinä olet mustis oitis=). Sinun on todellakkin kysyttävä lupa näiltä tädeiltä saanko sanoa nyt sitä tai tätä että saat mielipiteesi esille. Kyllä eilenkin näin sellaista jota en olisi halunut nähdä.

    Jos erehdyt mainitsemaan jostain asiasta joka ei jotain miellytä vaan jos saman asian joku muu joka miellyttää mainitsee hänet palkitaan kukalla...Naurettavaa aikuisilta ihmisiltä!!!!!!!!

    Suosioon pitää päästä että voi sättäillä tänä päivänä, uudet tulokkaat jäävät vaille huomioitta ihan tyystin...suunapäänä olevat määrävät ylenkeskustelun ja mistä siellä keskustellaan sekoittaen siihen mustasukkaisuuskohtauksetkin.

    Äänestä

  • 1+1=2 kirjoitti:

    Itse pyörin 50 chatissa ja olen VIP mutta useinkin rekkaamattomana, enkä todellakaan ole saanut osakseni mitään hävyttömiä arvailuja tai ivallisuuksia. Taitanee olla myös siitä kiinni kuinka siellä itse keskustelee. Toki on myönnettävä, että jotkut siellä pomottelevat ja pitävät palstaa kuin omana pikku pihanaan. Onpa tultu sanomaan , että sen ja sen kanssa et sitten keskustele. Tuollaiselle kommentille ei voi kuin hymähtää ja jättää omaan arvoonsa.
    Omalta osaltani yritän aina kannustaa uusia, jotka ovat kovinkin ymmällään touhusta ja helposti jäävät päällepäsmäreiden syrjittäviksi. Muistutukseksi, että se ruxi on aina olemassa.

    Ihmettelen minäkin, että olet VIP ja kuitenkin rekkaamattomilla !

    Äänestä

  • åspejmeöm,;M kirjoitti:

    Hiukan naurattaa,
    mutta hyvä kun ei itketä ;)
    Olin päivällä käymässä ja kas ihmettä, punasilla tultiin sanomaan, että "sinut on tunnistettu", mukava tv-ohjelma, mutta ei se oikein sovi shat-huoneeseen.

    Äänestä

  • öägurlsjkdlf kirjoitti:

    Hiukan naurattaa,
    mutta hyvä kun ei itketä ;)
    Olin päivällä käymässä ja kas ihmettä, punasilla tultiin sanomaan, että "sinut on tunnistettu", mukava tv-ohjelma, mutta ei se oikein sovi shat-huoneeseen.

    Juuri näin kävi minullekin! taitaa olla sama tunnistaja meillä jokaisella rekkamattomalla.
    :)) Nikkiä kun ei voi sanoa, niin jää vain uskomusten piriin, kukahan se mahtaa.
    On muuten hieno biisi se *myrskyn jälkeen*, Kari Tapion eittämänä!

    Äänestä

  • laulaen etenpäin kirjoitti:

    raukka olet...käännä katseesi valoonpäin edes, ennenkuin vihjailet asiattomuuksia täällä.

    Äänestä

  • inhottavana kirjoitti:

    Se kalahtaa kun osuu.
    En ole vihjaillut mitään. Kertonut tässä vain lisäten teksteihin mitä tapahtuu shät-huoneessa.
    Jos otit itseesi, niin hyvinhän osui ja upposi.
    En mielestäni ollenkaan asiattomuuksia sanonut ja se katsekkin on kyllä aurinkoon, ainakin sillon kun se sattuu paistamaan :)

    Sitä samaa toivottaa myös.

    Äänestä

  • one and one is kirjoitti:

    Ihmettelen minäkin, että olet VIP ja kuitenkin rekkaamattomilla !

    Selvää kateutta näiltä ns.mustilta kun eivät saa tarpeeksi huomiota.Hakekaa jotain muuta iloa elämäänne jos chät tuntuu tuottavan teille niin mielipahaa.Siellä on monilla pitkä historia takana eivätkä he ehdi naureskella teille uusille jotka voivotatte ettei teitä nähdä.Tehkää oma piiri jos noin vaikeaa on.

    Äänestä

  • Sisäpiirissä kirjoitti:

    sentään vai kateutta,varmasti tiedät sinäkin.
    Vipin omistavat ns.daamit ovat ne pahimmat huutelijat ja piruilijat.Totta on, ett pitkä historia sätissä sehän se juur aiheuttaakin nämä purkaukset.Syy on se, että he ovat niin toivottoman mustasukkaisia miesnikeistä.
    Voi hyvänen aika sentää mitä sontaa luukusta lentää jos erehdyt jutteleen nikille jonka vippidaami on ominut.Ei tarvitse olla kuin muutama tällainen se riittääkin,
    En minäkään tulis rekattuna vippipotti päässä huuteleen kenelleen siinähän menis maine, toki se on jo varmaan mennyt muutenkin.
    Ja ukot nauraa näille huoneen elitisteille kuten eräs sättääjä sanoi.

    Äänestä

  • Sisäpiirissä kirjoitti:

    Selvää kateutta näiltä ns.mustilta kun eivät saa tarpeeksi huomiota.Hakekaa jotain muuta iloa elämäänne jos chät tuntuu tuottavan teille niin mielipahaa.Siellä on monilla pitkä historia takana eivätkä he ehdi naureskella teille uusille jotka voivotatte ettei teitä nähdä.Tehkää oma piiri jos noin vaikeaa on.

    Helposti tunnistaa tuon joka kateudesta puhuu,mutta en vain ymmärrä mistä
    pitäisi olla kateellinen ja kenelle,mustat sukat minulla nytkin:)
    Oma valintahan tuo ollakko musta vai rekattu nicki,ei tuosta rekkaamisesta mitään meriittiä saa,
    ja suurimmat rääväsuuthan just noi muutamat rekatut,Kovin helposti heiltäkin käy tuo mustaksi muuttuminen....naurettavaa.
    Itse mustalla nickillä olen ja miten huvittavaa kun kaappiin tullaan irvailemaan että minut tiedetään,kysyisten henkilöiden kanssa en ole ikinä sanaakaan vaihtanut.
    Ihmettelen myös chatin riitoja,ihan mukavaa juttelua siellä kunnes trio saapuu,sen jälkeen
    ei kivasta juttelusta tietoakaan,sekaantuvat joka juttuun....ja voi sitä hurskastelua.

    Äänestä

  • mustanicki58 kirjoitti:

    Tuo oli hyvä ! samaa mieltä. Päivällä täällä oli kyllä rekattu, joka viljeli (elimiä) aivan solkenaan.
    Ei mitään käsitystä, kuinka pitää käytäytyä. Eikä kukaan puuttunut asiaan.

    Harvinaisen hauskaa ;)

    Äänestä

  • Minäkin luin kirjoitti:

    Tuo oli hyvä ! samaa mieltä. Päivällä täällä oli kyllä rekattu, joka viljeli (elimiä) aivan solkenaan.
    Ei mitään käsitystä, kuinka pitää käytäytyä. Eikä kukaan puuttunut asiaan.

    Harvinaisen hauskaa ;)

    Jakakaa huone 50 rekkaamattomiin ja rekisteröityihin eli erikseen molemmille huone ja pääsyä ei olisi rekatulla rekkaamottien huoneseen ja päinvastoin siisiytyy tuo ainainen kähinä noista nikeistä. Vainoharhaisuus ja luulosairaus alkavat olla jokapäiväinen ongelma tuossa huoneessa sekä ainainen vippien sekä mustien nikkien mollaaminen.

    Toinen vaihtoehto, laittakaa joksikin aikaa kiinni koko huone.!!!!!!

    Äänestä

  • rekatut..hoh

    seurannut kirjoitti:

  • seurannut kirjoitti:

    Luulisitkos, että se siihen pysähtyis. Ei olenkaan, koska tietyillä on tapana ns.hallita ihmisiä, eli tulisi sinne rekkamattomana rekattujen joukkoon ja sama alkaisi taas :)) näin se menee.

    Äänestä

  • nixonnistuisi kirjoitti:

    Luulisitkos, että se siihen pysähtyis. Ei olenkaan, koska tietyillä on tapana ns.hallita ihmisiä, eli tulisi sinne rekkamattomana rekattujen joukkoon ja sama alkaisi taas :)) näin se menee.

    kun huoneeseeen pääsisi vain rekatut ja toiseen huoneseen rekkaamattomat. Kuitenkin se mahdollisuus on aina olemassa että häirikkö rekkaa nikin itselleen ja alkaa sillä häiritä sitten, mutta silloin kaikki tietävät kuka se häirikkö on.

    Äänestä

  • pirunpunkkeri kirjoitti:

    kun huoneeseeen pääsisi vain rekatut ja toiseen huoneseen rekkaamattomat. Kuitenkin se mahdollisuus on aina olemassa että häirikkö rekkaa nikin itselleen ja alkaa sillä häiritä sitten, mutta silloin kaikki tietävät kuka se häirikkö on.

    Voi olla paljon mahdollisuuksia. Mitkään ne ei kuitenkaan toimi.
    Jos miehen näkökulmasta katsoo tätä shät-elämää, niin olisikohan se parasta, että kukaan ei kommentoisi mitään niille provoaville nikeille, vaan jatkaisi keskustelua.
    Uudetkin, tervetuloa. Opetelkaa käyttämään sitä ruksia mahdollisuutena, kun se kerran on käytössä!

    Oikein mukavaa shättiä ja tulevaa kevättä, joka vielä on kaukana, mutta lähellä.

    Äänestä

  • Sanoimpas kirjoitti:

    Ajattelin ensin, onhan hauska juttuketju ja menin sisään tuohon huoneeseen.
    Todella siellä vastaanotto ei ollut hyvä! Ensin ei sanottu mitään, eikä siinäkään, ei siellä kerkeä kaikkea huomata, mutta sitten tullaan punaisella huutelemaan ja haukkumaan.

    Piti tuo itse nähdä ennenkuin uskoi.

    Mukavaa shat-elämää vaan.

    Äänestä

  • kokeilin kirjoitti:

    *on lupa toisesta huolta kantaa* lauletaan laulussakin...

    Äänestä

  • minnäin kirjoitti:

    *on lupa toisesta huolta kantaa* lauletaan laulussakin...

    Todella kummalista.. minua ei koskaan ole haukuttu chätissä... Miehet sensijaan tekevät punaisilla kaikenlaisia ehdotuksia. Mutta kun ei perusta, eikä vastaa niin jättävät hekin rauhaan....että erilaisia kokemuksia

    Äänestä

  • No mutta, jokainenhan tietää itsessään ketä ajattelee saadessaan haukut niskaansa ja niitä samoin ajattelijoita taitaa olla koko shat-huone täynnä.

    Joku sanoi tässä joskus, että siellä huoneessa pakko peloissaan vastata jollekkin pierulle, ettei saa haukkuja ja vihamiestä, koska oikeudesta löytää itsensä. Näinhän se varmaan on monenkin kohdalla, helpommalla pääsee kun on olevinaan ystis.

    Äänestä

  • sinulta, sitä olenkin ihmetellyt kun joka ikinen ilta tämä tätsykkä julistaa suureen ääneen, että kaksi nikkiä pitää saada täältä pois ja he häiritsevät . Nyt kävin ykköshuoneessa ja siellä oli tosi mukavat jutut, mutta joku sieltä olikin siirtynyt kakkosehuoneseen vahtimaan erästä miesnikkiä..

    Kyllä mustasukkaisuus on niin paha *tauti* tuolla että ei eroita enää keskustelua, ei häirintää vaan jauhaa illasta toiseen samaa asiaa, miten minua häiritään ja mitenkä tiedän kuka häiritsijä on.
    Häiritsijän vain tietää poliisi kun hänelle annetaan asia tutkittavaksi, minusta ne epäilyt mustista nikeistä jo osoittavat että kyynisyys on voittanut ihmismielen ja jokaista epäillään joksikin. Sefutkin saisivat puuttua kovemmin niiden epäilijöiden lauseisiin, mutta eräs miessefu vain hoitaa hommansa tyylikkästi tällä hetkellä.

    Äänestä

  • lauantai illan huuma kirjoitti:

    sinulta, sitä olenkin ihmetellyt kun joka ikinen ilta tämä tätsykkä julistaa suureen ääneen, että kaksi nikkiä pitää saada täältä pois ja he häiritsevät . Nyt kävin ykköshuoneessa ja siellä oli tosi mukavat jutut, mutta joku sieltä olikin siirtynyt kakkosehuoneseen vahtimaan erästä miesnikkiä..

    nyt on kuumanalinjat kun osa viesteistä poistetaan ai niin se yksityisetsiväköhän sen aiheutti, no no tällä konstilla porisevapata jatkaa vinoilujaan......

    Äänestä

  • lauantai illan huuma kirjoitti:

    sinulta, sitä olenkin ihmetellyt kun joka ikinen ilta tämä tätsykkä julistaa suureen ääneen, että kaksi nikkiä pitää saada täältä pois ja he häiritsevät . Nyt kävin ykköshuoneessa ja siellä oli tosi mukavat jutut, mutta joku sieltä olikin siirtynyt kakkosehuoneseen vahtimaan erästä miesnikkiä..

    Kyllä mustasukkaisuus on niin paha *tauti* tuolla että ei eroita enää keskustelua, ei häirintää vaan jauhaa illasta toiseen samaa asiaa, miten minua häiritään ja mitenkä tiedän kuka häiritsijä on.
    Häiritsijän vain tietää poliisi kun hänelle annetaan asia tutkittavaksi, minusta ne epäilyt mustista nikeistä jo osoittavat että kyynisyys on voittanut ihmismielen ja jokaista epäillään joksikin. Sefutkin saisivat puuttua kovemmin niiden epäilijöiden lauseisiin, mutta eräs miessefu vain hoitaa hommansa tyylikkästi tällä hetkellä.

    Minä eilen katselin 50 chatilla, miten eräs grand old lady siellä totesi olevan pari mätämunaa ko. keskustelupalstalla. Häntä kukitettiin sanoistaan ja enkelikuoro oli tyytyväinen joka pyöri tämän *ladyn* tukena siellä.
    Mietin, olikohan tuokin kukitus aiheellinen??? Mollaa jotakuta ja siitä saa kukat sekä kiitokset?????

    Miettikää jokainen itse sisimmäsänne miltä teistä tuntuisi illasta toiseen kuukaudesta toiseen kuunnella ja olla toisten hampaissa tuolla chatissa; milloin ne kolme pitää saada pois, jotka ovat häiriköitä, nyt niitä oli kaksi mätämunaa. Kyllä en yhtään ihmettele, jos tulee riitoja aiheettomasti sanoituista arvioinneista. Ainakaan eilen ei ollut mitään häiriköintiä, arviointi tuli sponttaanisesti.

    Teiltä puuttuu sieltä ns. rakentava keskustelu asioille, jos siellä aloittaa hyvän keskustelun, niin joku oitis alkaa kysellä tyyliin, onko sinulla kaikki hyvin, voitko itse hyvin.
    Rakentavan keskustelun tarkoitus ei ole tuoda julki miten minä voin vaan sen asian näkökohdista keskustellaan, joka on keskustelun aiheena.

    Luuletteko te todella, että nuo riidat loppuisivat jos sieltä ne mätämunat läksisivät. Älkää naurattako minua, ne ei lopu koskaan, koska sinnehän jäisi niiden kannattajat eli ns. tämä enkelikuoro. Olen sata varma, että joistakin muista tulisi ne mätämunat sen jälkeen.

    Tiedän, että tähän vastataan, että kyllä ne joutaa sieltä pois. Heitäkin kysymyksen, miltä teistä tuntuisi jos teitä oltaisiin häätämässä pois ja eritoten grand old ladyllekkin on annettu tilaa 50 palstalla, vaikka ikänsä puolesta hän ei sinne kuuluisi. Olemme olleet hienotunteisia arvon ladya kohtaan.
    Me emme ole kukaan täydellisiä ja meihin jokaiseen mahtuu virheemme sekä hyveemme. Kuitenkin me itsemme vaikutamme itseemme ja omaan käytökseemme, mitä sanomme, mitä kirjoitamme, mitä teemme ja yleensä olemme itsemme herroja. Kannattaisiko miettiä omalle kohdalle noita ainaisia haukkumisia ja miettiä miltä minusta tuntuisi olla haukuttuna???

    Lopuksi totean vain, että aina on sanottuna, että ottakaa vanhimmista ihmisistä mallia, mutta grand old ladysta en ota mallia, enkä ala nimittelemään ketään mätämunaksi. Kaikissa ihmisissä on hyvät puolenssakin niinkuin ladyssakin, mutta eilinen oli liikaa silmilleni, joten minun kukkani kuihtuivat iäksi ja toivotan hänelle*ikäistensä* seurassa
    hyvää jatkoa.

    Äänestä

  • ei mätämuna kirjoitti:

    Minä myös katselin ja suuresti ihmettelin vanhan leidin käytöstä.

    Äänestä

  • laulaen etenpäin kirjoitti:

    Juuri näin kävi minullekin! taitaa olla sama tunnistaja meillä jokaisella rekkamattomalla.
    :)) Nikkiä kun ei voi sanoa, niin jää vain uskomusten piriin, kukahan se mahtaa.
    On muuten hieno biisi se *myrskyn jälkeen*, Kari Tapion eittämänä!

    Niin se on:-DDDDDDDDD

    Äänestä

  • niinkin, että nimittelemällä voi hakea itselleen suosiota ja kukkasiakin.
    Ylellä ei tullut mitään ryöppyä asian johdosta, ainut että joku totesi vaan että *vanha ihminen kehtaakin*. Minusta tuo ruksaamisesi kertoo juuri sitä, että haet itsellesi ensin huomion nimittelyllä ja sitten ruksaat varmuudeksi, jos johunkuhun olisi kolahtanut.

    Koskaan en vaan hyväksy nimittelyjä oli ne sätissä tai livessä enkä sitä , että sellaiset palkitaan vielä lohdutuksin. Elämä on elämistä varten eikä kenenkään arvostelua varten.

    Äänestä

  • Ai ensin ruksataan ja sitten huudetaan mätämuniksi.....johan on.Ja sitten enkelikuoro yhtyy lähettämällä kukkasia ja kiitoksia että teit niinkuin teit.
    Etten sanoisi räävytöntä suorastaan.Mutta meitä on moneksi.Onko sinulla nyt hyvä mieli sanomastasi arvon "lady"??
    Halleluja ja kaikki kiertoon................

    Äänestä

  • Minusta on erittäin helppo jälkikäteen tulla tänne kertomaan, että olin ruksannut jo aiemmin. Jälkiviisaus se onkin parasta. Kuitenkin siellä chatissa on niin tulehtunut tilanne, että kyllä tälläiset mätämuna nimittelyt saavat vain ikävää aikaiseksi, kuten olet jo varmaan huomannut.

    Eikös se vanhuus ja viisaus kulje käsikädessä, toivoisin, että kulkisi. Me emme saa mitään aikaan kostamalla pahaa pahalla vaikka sinuakin olisi haukuttu, ei se muutu miksikään vaikka muita nimittelet.

    Olen laittanut merkille senkin että kovin kriittisin sanakääntein arvioit joskus tilanteita, kuitenkin meillä kaikilla on mielipiteemme sekä mekin saamme ne tuoda julki olematta mätämunia. Niinkuin kuulutin aiemmin rakentavaa keskustelua ja kuulutan vieläkin, noilla ilmaisuilla joita käytetään sitä ei saa aikaseksi.
    Ihmisen pitäisi olla tyytyväinen elämäänsä, että hän näkisi myös niissä ikävissäkin ihmisissä hyvät puolet, koska heissäkin niitä on.

    Minäkin näen sinussa paljon hyvää, miksi takerruin tuohon mätämuna nimitykseen, oli se, että se tilanne on siellä 50 muutenkin kovin riitaa haastava ja kukaan siellä ei ole toistaan kummempi. Me tullaan kaikki samasta ovesta sinne ja me olemme samalla viivalla siellä. Ihminen itse nostaa itsensä toisten yläpuolelle ja kuka nostaa kuka ei.

    Tämä tästä ja piste.
    ps. Minä en ruksi ketään tämänkään jälkeen.

    Äänestä

  • ei mätämuna kirjoitti:

    Minusta on erittäin helppo jälkikäteen tulla tänne kertomaan, että olin ruksannut jo aiemmin. Jälkiviisaus se onkin parasta. Kuitenkin siellä chatissa on niin tulehtunut tilanne, että kyllä tälläiset mätämuna nimittelyt saavat vain ikävää aikaiseksi, kuten olet jo varmaan huomannut.

    Eikös se vanhuus ja viisaus kulje käsikädessä, toivoisin, että kulkisi. Me emme saa mitään aikaan kostamalla pahaa pahalla vaikka sinuakin olisi haukuttu, ei se muutu miksikään vaikka muita nimittelet.

    Olen laittanut merkille senkin että kovin kriittisin sanakääntein arvioit joskus tilanteita, kuitenkin meillä kaikilla on mielipiteemme sekä mekin saamme ne tuoda julki olematta mätämunia. Niinkuin kuulutin aiemmin rakentavaa keskustelua ja kuulutan vieläkin, noilla ilmaisuilla joita käytetään sitä ei saa aikaseksi.
    Ihmisen pitäisi olla tyytyväinen elämäänsä, että hän näkisi myös niissä ikävissäkin ihmisissä hyvät puolet, koska heissäkin niitä on.

    Minäkin näen sinussa paljon hyvää, miksi takerruin tuohon mätämuna nimitykseen, oli se, että se tilanne on siellä 50 muutenkin kovin riitaa haastava ja kukaan siellä ei ole toistaan kummempi. Me tullaan kaikki samasta ovesta sinne ja me olemme samalla viivalla siellä. Ihminen itse nostaa itsensä toisten yläpuolelle ja kuka nostaa kuka ei.

    Tämä tästä ja piste.
    ps. Minä en ruksi ketään tämänkään jälkeen.

    Minusta sinä tomit aivan oikein ,
    Sanoit mitä ajattelit, mutta loukaten joitakuita, se ei tietenkään hyvä.

    Olet aina ollut rehellinen ja suorasukaine juttelija.
    joskus ei teksteistä saa selvää, mutta tuot esille sen asian mitä haluat jokatapauksessa.

    Äänestä

  • iHANA.ILTAVAA kirjoitti:

    Olihan paljon ajatuksia!
    oli siellä ajatuksia, niin Pihtarinaisella, kuin muillakin.
    Mitään ns. "mätämunista" en kuitenkaa alkaisi ihan puhumaan.

    Tuskin tämä foorumi kuitenkaan ollut tarkoitettu yksityiselle ihmiselle?
    Hän sanasensa sanonut *mätistä*, ajattelematta kuitenkaan mitä sanoi! Luulen.

    Ei kuitenkaan tämä paikka ole tarkotettu herjaamiseen ketään kohtaan!

    Sinulle pihtari sanoisin, että olet mukava ja persoonallinen ihminen! älä pilaa sitä millään *mätämunilla*.

    Äänestä

  • Sisäpiirissä kirjoitti:

    Selvää kateutta näiltä ns.mustilta kun eivät saa tarpeeksi huomiota.Hakekaa jotain muuta iloa elämäänne jos chät tuntuu tuottavan teille niin mielipahaa.Siellä on monilla pitkä historia takana eivätkä he ehdi naureskella teille uusille jotka voivotatte ettei teitä nähdä.Tehkää oma piiri jos noin vaikeaa on.

    vastaus sinulle *onpa herttaista*
    Oletko sinä oikeasti noin hölmö*? Kenellä piiriä, sinullako? Ottaako aivoon kun ei voi kaikkia pyörittää :D

    Äänestä

  • Minäkin kurkannut.
    En provoa halua, mutta onhan se niin, että onhan täällä provoijia.
    Voimakkaita persoonia, jotka haluaa olla "emona" uusille tulokkaille!
    Näytetään missä kaappi on, jos se ei sovi, niin vaihda huonetta. ;)
    Ett' näin

    Äänestä

  • UuTeNa kokenut kirjoitti:

    Minäkin kurkannut.
    En provoa halua, mutta onhan se niin, että onhan täällä provoijia.
    Voimakkaita persoonia, jotka haluaa olla "emona" uusille tulokkaille!
    Näytetään missä kaappi on, jos se ei sovi, niin vaihda huonetta. ;)
    Ett' näin

    Onhan se nii paljon itsestämmeki kiinni! Ihan kaikki, mitä täällä suustamme(sormiostamme) syydetään!
    Eikö totta.
    On vain niin turhuutta hakea sitä syyllistä omaan pahaan oloon
    kukaties, se on joku pakokeino purkautumiseen.
    Hyviä ainakin olleet testit ja ajatukset täällä, joitakin pienia haukkujia huomioonottamatta.

    Äänestä

  • ;) kirjoitti:

    vastaus sinulle *onpa herttaista*
    Oletko sinä oikeasti noin hölmö*? Kenellä piiriä, sinullako? Ottaako aivoon kun ei voi kaikkia pyörittää :D

    Sinulle pyörii pitää vielä vastata!

    Ketähän mahta hän tarkottaa tuolla herttaisella pyörittäjällä?
    En löytänyt teksteistä, kai jo piilolinssit laitoin likoamaan ;)

    Äänestä

  • peukaloinen +1 kirjoitti:

    Onhan se nii paljon itsestämmeki kiinni! Ihan kaikki, mitä täällä suustamme(sormiostamme) syydetään!
    Eikö totta.
    On vain niin turhuutta hakea sitä syyllistä omaan pahaan oloon
    kukaties, se on joku pakokeino purkautumiseen.
    Hyviä ainakin olleet testit ja ajatukset täällä, joitakin pienia haukkujia huomioonottamatta.

    Muistaako kukaan tarua *Tirlittanista*?
    Sehän upposi hukuii, nousi pinnalle ja pelastui,
    Näin täälläkin.
    Upotaan, hukutaan ja kuitenkin noustaan!

    Äänestä

  • ei mätämuna kirjoitti:

    Minä eilen katselin 50 chatilla, miten eräs grand old lady siellä totesi olevan pari mätämunaa ko. keskustelupalstalla. Häntä kukitettiin sanoistaan ja enkelikuoro oli tyytyväinen joka pyöri tämän *ladyn* tukena siellä.
    Mietin, olikohan tuokin kukitus aiheellinen??? Mollaa jotakuta ja siitä saa kukat sekä kiitokset?????

    Miettikää jokainen itse sisimmäsänne miltä teistä tuntuisi illasta toiseen kuukaudesta toiseen kuunnella ja olla toisten hampaissa tuolla chatissa; milloin ne kolme pitää saada pois, jotka ovat häiriköitä, nyt niitä oli kaksi mätämunaa. Kyllä en yhtään ihmettele, jos tulee riitoja aiheettomasti sanoituista arvioinneista. Ainakaan eilen ei ollut mitään häiriköintiä, arviointi tuli sponttaanisesti.

    Teiltä puuttuu sieltä ns. rakentava keskustelu asioille, jos siellä aloittaa hyvän keskustelun, niin joku oitis alkaa kysellä tyyliin, onko sinulla kaikki hyvin, voitko itse hyvin.
    Rakentavan keskustelun tarkoitus ei ole tuoda julki miten minä voin vaan sen asian näkökohdista keskustellaan, joka on keskustelun aiheena.

    Luuletteko te todella, että nuo riidat loppuisivat jos sieltä ne mätämunat läksisivät. Älkää naurattako minua, ne ei lopu koskaan, koska sinnehän jäisi niiden kannattajat eli ns. tämä enkelikuoro. Olen sata varma, että joistakin muista tulisi ne mätämunat sen jälkeen.

    Tiedän, että tähän vastataan, että kyllä ne joutaa sieltä pois. Heitäkin kysymyksen, miltä teistä tuntuisi jos teitä oltaisiin häätämässä pois ja eritoten grand old ladyllekkin on annettu tilaa 50 palstalla, vaikka ikänsä puolesta hän ei sinne kuuluisi. Olemme olleet hienotunteisia arvon ladya kohtaan.
    Me emme ole kukaan täydellisiä ja meihin jokaiseen mahtuu virheemme sekä hyveemme. Kuitenkin me itsemme vaikutamme itseemme ja omaan käytökseemme, mitä sanomme, mitä kirjoitamme, mitä teemme ja yleensä olemme itsemme herroja. Kannattaisiko miettiä omalle kohdalle noita ainaisia haukkumisia ja miettiä miltä minusta tuntuisi olla haukuttuna???

    Lopuksi totean vain, että aina on sanottuna, että ottakaa vanhimmista ihmisistä mallia, mutta grand old ladysta en ota mallia, enkä ala nimittelemään ketään mätämunaksi. Kaikissa ihmisissä on hyvät puolenssakin niinkuin ladyssakin, mutta eilinen oli liikaa silmilleni, joten minun kukkani kuihtuivat iäksi ja toivotan hänelle*ikäistensä* seurassa
    hyvää jatkoa.

    No how! Teveisä tanssuista.
    meinasin sättiin menä jutustelemaan ja semmosta, mutta taitaakin menna tässä aika lueskellessa.
    Eihän sitä kenenkää nikkiä saa sanoa!
    Tai mistä minä tiedän, mutta kuitenkin.
    Mielipiteitä, se on yes, mutta muu sitten jo henkilökohtasta provoa. minun pielpie.

    Äänestä

  • missäpyörii kirjoitti:

    Sinulle pyörii pitää vielä vastata!

    Ketähän mahta hän tarkottaa tuolla herttaisella pyörittäjällä?
    En löytänyt teksteistä, kai jo piilolinssit laitoin likoamaan ;)

    Sättiin pahaa oloa tuo vain poriseva...on itse niin viatonta aloittaa sodan ja saa pyöritettyä "enkelilauman" kuoroonsa.

    Äänestä

  • Halehlujaa kirjoitti:

    Sättiin pahaa oloa tuo vain poriseva...on itse niin viatonta aloittaa sodan ja saa pyöritettyä "enkelilauman" kuoroonsa.

    Lipesiköhän juna raiteilta?

    Äänestä

  • seisakilla kirjoitti:

    Lipesiköhän juna raiteilta?

    Pakko nyt kysyä! Mikä on shätin enkelikuoro?

    Äänestä

  • Tyhymä kirjoitti:

    Pakko nyt kysyä! Mikä on shätin enkelikuoro?

    ...naisjoukko, joka hurraa ilkeilijöille ja provoilijoille. He nauttivat siitä, kun sätissä joitakin
    kiusataan. Varsinaista yleisöä.

    Äänestä

  • Kirjoitat juuri niinkuin tapahtuu, mitä sitä ilmoittamaan tai vihjailemaan ketä on ruksinut. Minusta sekin on viisaautta olla ruksimisistaan hiljaa. Ihmettelen suorastaan miten tuollaisella saa olla vippikin, ei siellä säännöissä lukenut, että pitää osata provota ja vihjailla jotta ansaisitsi vipin.
    Siellä on monta hyvää keskustelijaa, jotka ei provoile, heille ei ole edes annettu vippiä vaikka ovat pyytäneet. No parhailta viedään vippikin ilmoittamatta mitään, joka ei edes ylellä keskustellut . Reilua on peli eikö vain=).

    Äänestä

  • Vanha sanonta, "se jolla onni on sen kätkeköön" ainakin shät huoneissa.
    Jos sen (onnen) joku oivaltaa siellä, niin ei siellä sitä kauaa katsella. On kuin haahkat raadon kimpussa.
    Siis, älkää kertoko, jos jonkinlaisen, vaikka hetkellisenkin ilon ja onnen sieltä löydätte.
    Vaihtakaa nikit ja tapailkaa salaa. Ei niin hyvää ystävääkään shätissä kenelle kertoa, ei se pysy luottamuksena!
    Mitä vähemmän tietoa, sen vähempi tuhoa.

    Äänestä

  • turun tyttö kirjoitti:

    Kirjoitat juuri niinkuin tapahtuu, mitä sitä ilmoittamaan tai vihjailemaan ketä on ruksinut. Minusta sekin on viisaautta olla ruksimisistaan hiljaa. Ihmettelen suorastaan miten tuollaisella saa olla vippikin, ei siellä säännöissä lukenut, että pitää osata provota ja vihjailla jotta ansaisitsi vipin.
    Siellä on monta hyvää keskustelijaa, jotka ei provoile, heille ei ole edes annettu vippiä vaikka ovat pyytäneet. No parhailta viedään vippikin ilmoittamatta mitään, joka ei edes ylellä keskustellut . Reilua on peli eikö vain=).

    Tuskin nyt sentään vippejä huvikseen viedään! Eiköhän se ole käytöksestä kiinni sekin!

    Äänestä

  • whithaut nikki kirjoitti:

    Tuskin nyt sentään vippejä huvikseen viedään! Eiköhän se ole käytöksestä kiinni sekin!

    vietiin, olin kuukausien päästä nikilläni siellä ja olin kaapissa juttelemassa, kas vippi hävisi noin vain. No se on selvityksen alla ylläpidossa katsotaan mitä vastavaat. Ikinä ei ole sefu huomauttanut minua eikä ikinä ole bannittu ja tämä totuus ei pala edes tulessakaan!
    Kait henkilökemiani ei miellytä jotakuta, mutta aikanaan se selviää, siis odotamme.

    Äänestä

  • MeNeTtÄnYt kirjoitti:

    Vanha sanonta, "se jolla onni on sen kätkeköön" ainakin shät huoneissa.
    Jos sen (onnen) joku oivaltaa siellä, niin ei siellä sitä kauaa katsella. On kuin haahkat raadon kimpussa.
    Siis, älkää kertoko, jos jonkinlaisen, vaikka hetkellisenkin ilon ja onnen sieltä löydätte.
    Vaihtakaa nikit ja tapailkaa salaa. Ei niin hyvää ystävääkään shätissä kenelle kertoa, ei se pysy luottamuksena!
    Mitä vähemmän tietoa, sen vähempi tuhoa.

    kirjoitat, on tuota kokemusta tuosta asiasta ihan riittävästi. Me vaihdettiin nikkiä tai minä vaihdoin, niin jopa joku utelias keksi senkin nikin. No nyt on vaihdettu molemmat nikkimme ja onnemme säilyttämme. Korppikotkat siellä vaanivat että pääsevät iskemään ja valehtelemaan. Todella, elä kelleen kerro nikkiäsi tai nikkejänne, muuten et saa rauhaa, se hyvä ystäväkin vahtii näin se vaan menee.

    Äänestä

  • niin minäkin luulin, että hän iloitsee, vaan aina ei olekkaan asia niin, harmi.

    Äänestä

  • räävitön..ihan puistattaa näin miehenäkin

    Äänestä

  • Taitaa se kolahdella siellä niin usein, etten kehtaisi oikein sanoa mitään
    =D

    Äänestä

  • mies minäkin kirjoitti:

    räävitön..ihan puistattaa näin miehenäkin

    No ei vaikea arvata kenestä kyvymys. Onhan siellä myös ystävämme herrain herkku, siveyden sipuli.
    Edessä on aurinkoa, mutta kun selkäsi käännät, niin aurinko laskee.
    Aika moni näin yleisesti on niiin fiksua, herkkää ja jopa itkeä tirauttaakin, mutta kaikki vain yhtä valhetta! Näyttelijän paskoja riittää! Onneksi huomasin ainakin itse, mitä vedättäjiä. Taitaa olla parilla naisella melko kapea tämä sosiaallinen elämä, ei voi muuta sanoa.

    Äänestä

  • VakaVäinämöinen kirjoitti:

    Kyllä siellä monella miehelläkin on kapoinen elämä näin loppumetreillä, akka ei anna ja muutenkin kurjaa))

    Äänestä

  • huhuhuuuu:=)) kirjoitti:

    Kyllä siellä monella miehelläkin on kapoinen elämä näin loppumetreillä, akka ei anna ja muutenkin kurjaa))

    Olisitte nyt jatkaneet....

    Äänestä

  • Pitipähän "napasta" jo tuohonki ivaa äänessään.Montako kertaa kaikka kalahtanut omaan nilkkaan.

    Äänestä

  • iHANA.ILTAVAA kirjoitti:

    Minusta sinä tomit aivan oikein ,
    Sanoit mitä ajattelit, mutta loukaten joitakuita, se ei tietenkään hyvä.

    Olet aina ollut rehellinen ja suorasukaine juttelija.
    joskus ei teksteistä saa selvää, mutta tuot esille sen asian mitä haluat jokatapauksessa.

    Mielestäni Pihtari on yksi rehellisimmistä sättääjistä.Jokaiselle meistä saattaa tulla joku paha lipsahdus,ei siitä kannattas tehdä niin isoo numeroo. tsemppiä pihtarille,ole vain vastaisuudessakin oma itsesi.

    Äänestä

  • Eipä ole vaikea arvata kuka tekstin takana on. Mene vaan itseesi eläkä tänne tule nikkejä mollaamaan.

    Äänestä

  • rs kirjoitti:

    Eipä ole vaikea arvata kuka tekstin takana on. Mene vaan itseesi eläkä tänne tule nikkejä mollaamaan.

    Onko satu mollaamista? Kovin on köyhää sinunkin elämäsi! (vai )pulp pulp...
    Ja joku poistaa omat kirjotetut tekstinsä täältä WAUTSI

    Äänestä

  • joojajoopa kirjoitti:

    Taitaa se kolahdella siellä niin usein, etten kehtaisi oikein sanoa mitään
    =D

    Vastaus oli myrskylle, joka oli poistanut tekstinsä.

    Äänestä

  • rs kirjoitti:

    Eipä ole vaikea arvata kuka tekstin takana on. Mene vaan itseesi eläkä tänne tule nikkejä mollaamaan.

    viesti oli tarkoitettu lauantai-illan huumaa,sekä keskustelijalle

    Äänestä

  • iHANA.ILTAVAA kirjoitti:

    Minusta sinä tomit aivan oikein ,
    Sanoit mitä ajattelit, mutta loukaten joitakuita, se ei tietenkään hyvä.

    Olet aina ollut rehellinen ja suorasukaine juttelija.
    joskus ei teksteistä saa selvää, mutta tuot esille sen asian mitä haluat jokatapauksessa.

    olla suorasukainen, mutta miten se asia tuodaan esille, siinä on se pointti. Jos nimitellään näin, että täällä on kaksi mätämunaa, silloin heti herää kirjoittajat, jaahas ne kaksi taas. Asian voi sanoa, että chatissäkin liikkuu niitä *mätämunia* ajoittain, jolloin se ei tunnu kenestäkään niin pahalle eikä saa huomoita.

    Äänestä

  • rs kirjoitti:

    viesti oli tarkoitettu lauantai-illan huumaa,sekä keskustelijalle

    lauantai illan huumaa on saanut vain kannatusta tuolle kirjoitukselleen ainakin nyt oli 26 ja 7-, joten kyllä hän on hyvän kirjoituksen kirjoittanut, kun ovat samaa mieltä noin moni. Lienee kolahtanut itseesi kun mollaat.

    Äänestä

  • turun tyttö kirjoitti:

    vietiin, olin kuukausien päästä nikilläni siellä ja olin kaapissa juttelemassa, kas vippi hävisi noin vain. No se on selvityksen alla ylläpidossa katsotaan mitä vastavaat. Ikinä ei ole sefu huomauttanut minua eikä ikinä ole bannittu ja tämä totuus ei pala edes tulessakaan!
    Kait henkilökemiani ei miellytä jotakuta, mutta aikanaan se selviää, siis odotamme.

    saman kaupungin tyttö asialla joka vei, kehui kaapissani joltakin vieneen vipin.

    Äänestä

  • mniihelhnnehno kirjoitti:

    lauantai illan huumaa on saanut vain kannatusta tuolle kirjoitukselleen ainakin nyt oli 26 ja 7-, joten kyllä hän on hyvän kirjoituksen kirjoittanut, kun ovat samaa mieltä noin moni. Lienee kolahtanut itseesi kun mollaat.

    Eihän ole mukava kun täällä sanotaan nikit ja jos ei suoraan niin vihjaillaan.Vai??

    Äänestä

  • rs kirjoitti:

    Eihän ole mukava kun täällä sanotaan nikit ja jos ei suoraan niin vihjaillaan.Vai??

    kyllä täällä on kirjoitettu täydellisetkin nikit, jos olen kirjoittanut tätsykkä, niin et voi tietää ketä naista tarkoitan. Kyllä minulla saa olla mielipiteeni teistä tädeistä et edes sinä voi sitä estää. Lapsellista jankusta sinulta rs, taitaa olla oma lehmä ojassa.

    Äänestä

  • lauantai illan huuma kirjoitti:

    kyllä täällä on kirjoitettu täydellisetkin nikit, jos olen kirjoittanut tätsykkä, niin et voi tietää ketä naista tarkoitan. Kyllä minulla saa olla mielipiteeni teistä tädeistä et edes sinä voi sitä estää. Lapsellista jankusta sinulta rs, taitaa olla oma lehmä ojassa.

    No on tässäkin ketjussa eräs täydellinen nikki mainittu,mutta hän itse vastasi omallaan,se lienee eri asia.
    Eipä ole vaikea kenenkään arvata ketä tuolla tarkoitat.
    Enkä ole "jankuttanut" mitään."kuuntele" kirjoitustasi niin huomaat kuka on lapsellinen lällättäjä.
    Ja vielä , en ole kyseinen henkilö,eikä ole omaa lehmää ojassa.sanoin vaan sanaseni. mutta eihän täälläkään näköjään voi mitään sanoa kun silmille hypitään.

    sanoa, sinähän tässä olet ohjeita antamassa, että täällä mollataan jotakin nikkiä. Anteeksi vaan lueppas tuo viestiketju uudelleen...siellä joku kirjoittaa, että mätämunaksi nimitelty, kuitenkaan kirjoittaja ei mainitse nikkiä. Nikki ihan itse ilmoittaa , että hän sanoi. Siitä tuo kaikki on alkanut.

    Kyllä sätissä saa aina huutaa nämä eräät, että täältä on saatava se ja se pois, jopa sefukin ehdottanut nimilistan keruuta, että joku nikki saataisiin pois. Onko tuollainen oikein?

    Minusta täällä ei ole kukaan kuin eräs rekattu antanut oman nikkinsä julkisuuteen. Me emme voi tietää ketä kirjoitajat tarkoittavat, mutta jokainen voi epäillä , että häntä tai häntä.

    Minusta tämä ei ole silmille hyppimistä, kannattas aloituskeskustelu lukea huolella ja sitten kirjoittaa, jos siellä olisi nikki näkyvissä. Totuus kuitenkin kirpaisee meitä jokaista, kun se tuodaan esille.

    Äänestä

  • huumaaaa kirjoitti:

    Lienee turha jatkaa tätä jauhamista kun et huomaa mitä luet. Mainitsin kyllä äskeisessä viestissäni jotain. Ja lueppas nuo minun aikasemmat viestini .....
    Turha tähän vetää enää sätissä huutamisia,niitä en tässä ala kommentoimaan. Miksi totuus kirpaisisi kunhan itse on ihmisittäin.
    Tätäkin nyt saa jauhaa ja vatvoa vaikka kuin,mutta alkaa menemään jo toiseen asiaan koko juttu.
    Itse lopetan nyt tämän jauhamisen.piste.

    älysin lopettaa jo edelliseen viestiini, mutta olin siitäkin hiljaa.

    Äänestä

  • se nimilistan keruu oli noin vuosi sitten;), mutta onneksi se meni jäihin. Allekirjoittanut tietää ainakin siitä ja paljonkin!!!!!!

    Annetaan asian olla, koska se on vanhentunut.

    Äänestä

  • 1+1=2 kirjoitti:

    Itse pyörin 50 chatissa ja olen VIP mutta useinkin rekkaamattomana, enkä todellakaan ole saanut osakseni mitään hävyttömiä arvailuja tai ivallisuuksia. Taitanee olla myös siitä kiinni kuinka siellä itse keskustelee. Toki on myönnettävä, että jotkut siellä pomottelevat ja pitävät palstaa kuin omana pikku pihanaan. Onpa tultu sanomaan , että sen ja sen kanssa et sitten keskustele. Tuollaiselle kommentille ei voi kuin hymähtää ja jättää omaan arvoonsa.
    Omalta osaltani yritän aina kannustaa uusia, jotka ovat kovinkin ymmällään touhusta ja helposti jäävät päällepäsmäreiden syrjittäviksi. Muistutukseksi, että se ruxi on aina olemassa.

    eikös nitä ongelmia juuri tulekkin kin rekatut huutelee puskista!
    Niin moni telee juuri sitä, vaikka on rekattu nikki, niin mukava rekkaamattomalla kuitenkin tulla! Miksiköhän??

    Äänestä

  • inhottavana kirjoitti:

    raukka olet...käännä katseesi valoonpäin edes, ennenkuin vihjailet asiattomuuksia täällä.

    Olet sinä mainio =D

    Äänestä

  • yhteelasui oivallist kirjoitti:

    eikös nitä ongelmia juuri tulekkin kin rekatut huutelee puskista!
    Niin moni telee juuri sitä, vaikka on rekattu nikki, niin mukava rekkaamattomalla kuitenkin tulla! Miksiköhän??

    Mitä ongelmia? Aina sanotaan, että puskista! Ei nemitään puskista huutele, tunnettuja kaikki kuitenkin ja vallankin sefut jotka salaa yrittää kommentoida joukkoon.

    Joskus hämärtyy täällä todellisuus ja vain toisia panetellaan! Yes, ei se mitään jos se selviää serifien katsastuksista.

    Täällä huoneissa ei vain aina olle serifejä, eli on oltava fiksu ja osattava tulla toimeen ilman.

    Huutajia on välillä (tuttu). Luulisin, että me kuitenkin olemme "jotenkin" järkeviä, että käyttäisimme ruksia, ennenkuin alkaa tappelu. Se mahdollisuushan kuitenkin on annettu!

    Jos joku sitä ei halua käyttää, niin ajattelisin, että haluaakin olla provoana ja provostoituna.

    Loistavaa viikonloppua.

    Äänestä

  • 6 kirjoitti:

    Viikonloppuna eksyin chattiin pitkästä aikaa.
    Sanaakaan en kirjoittanut,jäin katselemaan sitä karmeeta
    kielenkäyttöä mitä siellä oli.Eräskin siellä jankuttaa "toi provoo"
    no jos sen tietää niin pitääkö tyhmyys tiivistyä ja jatkaa sitä
    eikö tässä tilanteessa olisi fiksumpaa vaieta,mutta ei täysillä mukaan
    ja pistetään vielä paremmaksi,huh huh.
    Mietityttää miksi tuo provoominen kohdistuu vain yhteen henkilöön,
    olis kai parasta katsoa peiliin .....ja pitkään.

    Äänestä

  • minä meiltä1 kirjoitti:

    kävin ja huomasin saman asian. Tuo vaikeneminen olisi kultaa monessa kohden chatissa mm. provoihin ei lähdettäisi, ei ilmaistaisi ruksimista, ei kerrottaisi ylelle sanoja pois minun kaapistani, ei kannustettaisi näitä mesemiehiä sanomalla, eihän siinä pitkään mene jos katseleekin *runkkausta* ja paljon muitakin kiinnittämisen arvioisia asioita ihan jokaiselle itselle.

    Kyllä se totuus on, että yksi ei riitele eikä saa riitaa aikaiseksi, vaan kun yhtä aletaan mollata, siihen yhdytään oikein sakin voimalla. Toiset vaihtaa nikkiä välillä ja haukkuminen jatkuu. Tuollainen tilanne johtaa siihen riitaa sitten ennenpitkään ja sitten syylistetään tätä ketä on mollattu. Kyllä ne mollaajat ovat syyllisiä, he sen riidan kehittivät siinä.

    Vainoharhaisuus on myös asia noissa nikkien epäilyssä, joka aiheuttaa paljon konfilktitilanteita. Minusta sefut voisi heittää ulos oitis, jos joku epäilee jotakuta joksikin rekatuksi nikiksi tai rekkaamattomaksikin. Tiedän, että minua epäillään chatissa erääksi naiseksi, olen itse nähnyt kun hänelle on mainittu nikkini ylellä, ja vielä kiistetään erään sefukin taholta että tämä nainen olisin minä ja siitäkin tuli silloin pieni riidanpoikanen.

    Meistä itsestämme se lähtee käytös sekä käytöstavat chatilla, joten peilin eteen vaan vaikka kuinka kurttuinen vanha mummeli/ukkeli sieltä katsoisikin.

    Anna rauha toisille niin saat itsekkin nauttia rauhasta.

    Miksiköhän =D , eiköhän se prpvosoinnin aiheuttaja aiheuta sitä aivan itse, arkena ja sunnuntaina, aamulla ja yöllä, päivällä ja illalla. Omat peilit ei enää riitä, kyllä hän niin hauska ihminen on.

    Äänestä

  • mustanicki58 kirjoitti:

    Helposti tunnistaa tuon joka kateudesta puhuu,mutta en vain ymmärrä mistä
    pitäisi olla kateellinen ja kenelle,mustat sukat minulla nytkin:)
    Oma valintahan tuo ollakko musta vai rekattu nicki,ei tuosta rekkaamisesta mitään meriittiä saa,
    ja suurimmat rääväsuuthan just noi muutamat rekatut,Kovin helposti heiltäkin käy tuo mustaksi muuttuminen....naurettavaa.
    Itse mustalla nickillä olen ja miten huvittavaa kun kaappiin tullaan irvailemaan että minut tiedetään,kysyisten henkilöiden kanssa en ole ikinä sanaakaan vaihtanut.
    Ihmettelen myös chatin riitoja,ihan mukavaa juttelua siellä kunnes trio saapuu,sen jälkeen
    ei kivasta juttelusta tietoakaan,sekaantuvat joka juttuun....ja voi sitä hurskastelua.

    Ei ole vaikea tunnistaa kirjoittajaa,minäkään en tajua että heti ollaan mollaamassa mustiksiksi ja kateelliksiksi jos jotain tohtii näille sanoa. Taitavat luulla itsestään liikoja nää eräät. Voi hyvänen aika , ei voi muuta kuin ihmetellä.

    Äänestä

  • yhteelasui oivallist kirjoitti:

    eikös nitä ongelmia juuri tulekkin kin rekatut huutelee puskista!
    Niin moni telee juuri sitä, vaikka on rekattu nikki, niin mukava rekkaamattomalla kuitenkin tulla! Miksiköhän??

    Mitä on puskista huutelu? Eihän sätissä mitään puskia ole.
    Onko se näitten häiriköiden keksimää koko "puskahuutelu"

    Äänestä

  • terranherttu kirjoitti:

    Mitä on puskista huutelu? Eihän sätissä mitään puskia ole.
    Onko se näitten häiriköiden keksimää koko "puskahuutelu"

    Taitaa tarkoittaa nuo rekatut, että puskista huutelu on mustien rekkaamattomien juttuja, vaikka itsekkin käyvät aivan varmaan eri niceillä ja rekkaamattomille, eli huutelevat "puskista".

    Äänestä

  • 17+18 kirjoitti:

    kävin ja huomasin saman asian. Tuo vaikeneminen olisi kultaa monessa kohden chatissa mm. provoihin ei lähdettäisi, ei ilmaistaisi ruksimista, ei kerrottaisi ylelle sanoja pois minun kaapistani, ei kannustettaisi näitä mesemiehiä sanomalla, eihän siinä pitkään mene jos katseleekin *runkkausta* ja paljon muitakin kiinnittämisen arvioisia asioita ihan jokaiselle itselle.

    Kyllä se totuus on, että yksi ei riitele eikä saa riitaa aikaiseksi, vaan kun yhtä aletaan mollata, siihen yhdytään oikein sakin voimalla. Toiset vaihtaa nikkiä välillä ja haukkuminen jatkuu. Tuollainen tilanne johtaa siihen riitaa sitten ennenpitkään ja sitten syylistetään tätä ketä on mollattu. Kyllä ne mollaajat ovat syyllisiä, he sen riidan kehittivät siinä.

    Vainoharhaisuus on myös asia noissa nikkien epäilyssä, joka aiheuttaa paljon konfilktitilanteita. Minusta sefut voisi heittää ulos oitis, jos joku epäilee jotakuta joksikin rekatuksi nikiksi tai rekkaamattomaksikin. Tiedän, että minua epäillään chatissa erääksi naiseksi, olen itse nähnyt kun hänelle on mainittu nikkini ylellä, ja vielä kiistetään erään sefukin taholta että tämä nainen olisin minä ja siitäkin tuli silloin pieni riidanpoikanen.

    Meistä itsestämme se lähtee käytös sekä käytöstavat chatilla, joten peilin eteen vaan vaikka kuinka kurttuinen vanha mummeli/ukkeli sieltä katsoisikin.

    Anna rauha toisille niin saat itsekkin nauttia rauhasta.

    eilen illalla chatissa pitkästä aikaa. Siellä oli kinaa jostain ja niinkuin ennenkin samaa nikkiä haukuttiin. Kas kummaa, kun minun punaisille tuli naisnikki ja alkoi solvata erästä toista naista. Ikinä en jutellut ko. naisen ja tämän jälkeen en varmasti juttelekkaan, hän saa ruksin minulta.
    Todella ala arvoista tulla tuntemattomalle nikille haukkumaan toista nikkiä,jokainen saa luoda mielikuvansa ihan itse kuka on mitäkin. Minulle kyllä eräs ystävällinen rouva sitten ilmoitti kuka tämä nikki on entiseltään nikiltä niin loppuksi sanonkin, sama tahti on askelten, hän kävi aikanaan haukkumassa naisystävänikin minun kaappissani. Ällöttävä nainen.

    Äänestä

"niin on monta aattehen miestä"

Äänestä
  • Voi juma, kun sivusta seurannut keskusteluja, ei voi muuta kuin naura : D
    Kaikenvaltakunnan hellantelttuja ja kansa uskoo. Peukalo pystyyn *wirn*

    Äänestä

  • onkohan se.. kirjoitti:

    Voi juma, kun sivusta seurannut keskusteluja, ei voi muuta kuin naura : D
    Kaikenvaltakunnan hellantelttuja ja kansa uskoo. Peukalo pystyyn *wirn*

    Joskus se näyttää siellä, että uskoo, mutta ei kai?! =D ei kai sentään kaikki.
    Vahingossa törmännyt ns.fiksuihinkin tuolla kulkiessani (shätissä), mutta taitavat olla aika harvassa ;)
    No mutta, jokainenhan me eletään niinkuin eletään, valehdellaan, haukutaan, panetellaan ja juorutaan niinmaan perusteellisesti, jos se kaikki tuo on helpottanut ja helpottaa, niin siitä vain, antaa tulla WAUH.
    Erittäin hyvää, mukavaa ja kaikkea munarikasta, vai mitä se oli *pääsiäistä*.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Mukanaja mukava kirjoitti:

Käväsin shat-huoneessa ja sain aika tylyn kohtelun! Miksi? Who konows.
Kuitenkin ajattein, että menin aikuisten huoneeseen 50, ja sain haukut siellä ennenkuin kerkesin mitään
sanoa.
Tuli mieleen, että onkohan siellä nyt kaikilla ihan kaikki kohdallaan? Tai onko siellä seriffiä katselemassa mitä siellä rekatut tai vipit syytää toisilleen? (tai rekkaamattomat. Niinkuin minä).

Antakaa toisille shat-rauha ja omistautukaa itse omiinne.
Ei tarvitse miettiä aina rekkaamattoman tullessa huoneeseen, että onkohan tuo Paavali vaiko Esteri.
Paljon pareempi on olla ja nauttia keskusteluista, jos ei tarvitse aina kytätä muita.

40 ja 50 huone rauhoitettakoon vain keskusteluihin, ei uteluihin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu