Onneton adoptiolapsi

Keski-ikäisille adoptoiduille on yritetty saada kasaan vertaistukiryhmää. Eräs adoptoitu mies on Adoptioperheet ry:n kautta yrittänyt etsiä muita, jotta vertaistukiryhmän kokoon saaminen tulisi mahdolliseksi. En tiedä, onnistuiko hän. Jos kiinnostaa, miehen yhteystiedot voi varmaan saada Adoptioperheet ry:stä.

Kaikki adoptoidut iästä tai syntymämaasta riippumatta voivat liittyä suomenkieliseen nettikeskusteluryhmään. Ryhmän löytää täältä: http://groups.yahoo.com/group/aikuisetadoptoidutsuomessa/
Ryhmässä on nykyään jo 82 jäsentä.

Ruotsissa on meidän ikäisillemme olemassa yhdistys, mutta Suomessa ei.
Meitä ei ole, meidät on tehty näkymättömiksi ja myös itse teemme itsemme näkymättömiksi koska meitä on aina pidetty huonompina, erilaisina, muukalaisina omassa maassa.
Samoin kuin lastenkotilapsiakin, heistähän Leena Lander on kirjoittanut romaaneissaan Tumien Perhosten Koti, josta on tehty elokuvakin.
Näyttää siltä, että kun ainakin ennen syntyi ei toivottuna, niin oli myös yhteiskunnan taholta ei toivottu ja siten kohtelu oli mitä sattui, oli aivan onnen kauppaa jos sattui saamaan hyvät adoptiovanhemmat tai vähänkään paremman kasvattikodin tai lastenkodin.
Koko ikämme kannamme sisällämme pientä hylättyä, kaltoinkohdltua lasta. Sielu ja sydän riekaleina.
Miltei mahdottomina luomaan sitten itse turvallisia onnellisa suhteita.

Esteenä on myös se tosiseikka, etteivät nuo tuon ajan otto- tai kasvattilapset pysty nettiä käyttämään, mutta varmaankin myös minunlaisiani löytyis kun sais jotensakin yhteyttä.´
Eivät edes tutkijat ole olleet kiinnostuneita meistä, hyvin vähän on Suomessa tehty tutkimusa 40-luvun, 50-luvun ja 60-luvun otto-tai kasvattilapsista, meistä huutokaupatuista, vaikka se aika jo olikin loppunut kun huutokaupalla sijotettiin, periaate oli kuitenkin sama. Tuli säästöjä kunnille kun ottolapseksi annettiin, kasvatuslapsista jouduttiin vähän maksamaan sijoitusperheelle, kuten nytkin sijoituskodeille.
Nämä lapsia ottaneet perheet olivatkin ulospäin usein kunnollisia, minunkin vanhemmat olivat uskov aisia, kasvatusperiaatteena kova kuri ja täysin totalitäärinen meininki, joka vitsaa säästää se lastaan vihaa.
Kuulostan varmaankin hieman katkeralta, mutta en voi sille juuri nyt mitään.
Yritän päästä yli, mutta viime aikoina on ollut todella vaikeeta muistojen kanssa.
Ne tulevat enemmän nyt kun viimeinenkin ottovanhemmistani on kuollut.
Ilmeisesti uskaltavat muistot nyt vasta kunnolla tulla.

Itkutulleetaas kirjoitti:

Esteenä on myös se tosiseikka, etteivät nuo tuon ajan otto- tai kasvattilapset pysty nettiä käyttämään, mutta varmaankin myös minunlaisiani löytyis kun sais jotensakin yhteyttä.´
Eivät edes tutkijat ole olleet kiinnostuneita meistä, hyvin vähän on Suomessa tehty tutkimusa 40-luvun, 50-luvun ja 60-luvun otto-tai kasvattilapsista, meistä huutokaupatuista, vaikka se aika jo olikin loppunut kun huutokaupalla sijotettiin, periaate oli kuitenkin sama. Tuli säästöjä kunnille kun ottolapseksi annettiin, kasvatuslapsista jouduttiin vähän maksamaan sijoitusperheelle, kuten nytkin sijoituskodeille.
Nämä lapsia ottaneet perheet olivatkin ulospäin usein kunnollisia, minunkin vanhemmat olivat uskov aisia, kasvatusperiaatteena kova kuri ja täysin totalitäärinen meininki, joka vitsaa säästää se lastaan vihaa.
Kuulostan varmaankin hieman katkeralta, mutta en voi sille juuri nyt mitään.
Yritän päästä yli, mutta viime aikoina on ollut todella vaikeeta muistojen kanssa.
Ne tulevat enemmän nyt kun viimeinenkin ottovanhemmistani on kuollut.
Ilmeisesti uskaltavat muistot nyt vasta kunnolla tulla.

Lue lisää

kasvatus oli yleensäkin ankaraa. Vitsaa ei säästetty. Mitä tulee ap:n mainitsemaan hammashoidon laiminlyömiseen, niin se oli silloin yleistä. Oppikoulua käyvien hampaita ei hoidettu, koska he eivät olleet kouluhammasklinikoiden asiakkaita niin kuin kansakoulujen oppilaat. Yksityinen hammashoito oli erittäin kallista. Luultavasti vanhemmilla ei vain ollut varaa siihen.

Ap:n ottovanhemmat ovat tehneet suuren uhrauksen, kun kouluttivat hänet ylioppilaaksi, vaikka ap osallistuikin yläluokilla menoihin omilla kesäansioillaan. Minusta ap:n syytökset adoptiovanhempiaan kohtaan ovat kohtuuttomia. Hän ei vertaa omia olojaan muihin sen aikaisiin perheisiin, vaan nykypäivään.

Meidänkin naapurin adoptiopoika ampui aikuisena itsensä.
Adoptioisä oli ollut kuulemma kovin väkivaltainen ja ei hän koskaan edes tiennyt kutka hänen oikeat vanhempansa olivat.
Siis kyllä näissä tuon 40-luvun adoptoitujen ihmislapsien perheissä on tapahtunut yhtä sun toista mitä ei ole tutkittu mutta pitäis alkaa vähitellen tutkia, jotta saatais selvyyttä näihin asioihin ennenkuin kaikki nuo päähänpotkitut adoptoidut tai kasvatit on mullan alla.

Wms kirjoitti:

kasvatus oli yleensäkin ankaraa. Vitsaa ei säästetty. Mitä tulee ap:n mainitsemaan hammashoidon laiminlyömiseen, niin se oli silloin yleistä. Oppikoulua käyvien hampaita ei hoidettu, koska he eivät olleet kouluhammasklinikoiden asiakkaita niin kuin kansakoulujen oppilaat. Yksityinen hammashoito oli erittäin kallista. Luultavasti vanhemmilla ei vain ollut varaa siihen.

Ap:n ottovanhemmat ovat tehneet suuren uhrauksen, kun kouluttivat hänet ylioppilaaksi, vaikka ap osallistuikin yläluokilla menoihin omilla kesäansioillaan. Minusta ap:n syytökset adoptiovanhempiaan kohtaan ovat kohtuuttomia. Hän ei vertaa omia olojaan muihin sen aikaisiin perheisiin, vaan nykypäivään.

Lue lisää

Niinpä varmaan olikin köyhyytätä ja kurjuutta monessakin perheessä sodan jälkeen, mutta kyllä minusta kun ADOPTOIDAAN lapsi, niin onhan tarkoitus, että tälle lapselle annetaan parempi elämä kuin vain loputonta köyhyyttä, kurjuutta ja rakkaudettomuutta, nimittelyä, terveydenhuollon laiminlyöntiä ja kaikenlaista kaltoinkkohtelua.
Eivätkä minun vanhempani minua kouluttaneet, menin väkisten kouluun, niin kova halu minulla oli koulunkäyntiin. Kaikin tavoin he yrittivät estää minua lukiotakin käymästä, jouduin lainaamaan kyläkauppiaalta lukukausimaksutkin.
Niin että hyvä ihminen, pidä suusi kiinni jos et muuta osaa kuin käydä tällaisen adoptoidun kimppuun syyttämällä häntä kohtuuttomuudesta.
Olipas älytön kannanotto, mutta kaikenlaisia julmureitahan täälläkin liikkuu.

Wms kirjoitti:

kasvatus oli yleensäkin ankaraa. Vitsaa ei säästetty. Mitä tulee ap:n mainitsemaan hammashoidon laiminlyömiseen, niin se oli silloin yleistä. Oppikoulua käyvien hampaita ei hoidettu, koska he eivät olleet kouluhammasklinikoiden asiakkaita niin kuin kansakoulujen oppilaat. Yksityinen hammashoito oli erittäin kallista. Luultavasti vanhemmilla ei vain ollut varaa siihen.

Ap:n ottovanhemmat ovat tehneet suuren uhrauksen, kun kouluttivat hänet ylioppilaaksi, vaikka ap osallistuikin yläluokilla menoihin omilla kesäansioillaan. Minusta ap:n syytökset adoptiovanhempiaan kohtaan ovat kohtuuttomia. Hän ei vertaa omia olojaan muihin sen aikaisiin perheisiin, vaan nykypäivään.

Lue lisää

Vai uhrautuivat tämän kirjoittajan vanhemmat ottaessaan ottolapsen, voi herrajestas sentään.Kyllä sentään täytyy olla varaa hammashoitoon, kun ottaa ottolapsen, tuberkuloosinkin jättivät hoiutamatta, lapsi ois kuollu jos ei opettaja ois tilanteeseen puuttunut.
Totaalisista fyysistä ja henkistä julmuutta ja terveydenhoison täydellistä puuttumista ei todellakaan voi katsoa kovin uhrautuvaiseksi menettelyksi.
Oletko itse adoptiovahin tuolta ajalta vai miksi puolustelet tuollaista "uhrautumista"?

Wms kirjoitti:

kasvatus oli yleensäkin ankaraa. Vitsaa ei säästetty. Mitä tulee ap:n mainitsemaan hammashoidon laiminlyömiseen, niin se oli silloin yleistä. Oppikoulua käyvien hampaita ei hoidettu, koska he eivät olleet kouluhammasklinikoiden asiakkaita niin kuin kansakoulujen oppilaat. Yksityinen hammashoito oli erittäin kallista. Luultavasti vanhemmilla ei vain ollut varaa siihen.

Ap:n ottovanhemmat ovat tehneet suuren uhrauksen, kun kouluttivat hänet ylioppilaaksi, vaikka ap osallistuikin yläluokilla menoihin omilla kesäansioillaan. Minusta ap:n syytökset adoptiovanhempiaan kohtaan ovat kohtuuttomia. Hän ei vertaa omia olojaan muihin sen aikaisiin perheisiin, vaan nykypäivään.

Lue lisää

Ei kovin viisasta kommentointia. Köyhässäkin kodissa voi silti olla rakkautta, mutta tuolle ottolapselle ei sellaisesta ollut tietoakaan, hänethän melkein tapettiin hoitamattomuuteen.
Minkähän ikäinen mahdat olla ja mitkähän ovat arvosi?

ampu ittensä kirjoitti:

Meidänkin naapurin adoptiopoika ampui aikuisena itsensä.
Adoptioisä oli ollut kuulemma kovin väkivaltainen ja ei hän koskaan edes tiennyt kutka hänen oikeat vanhempansa olivat.
Siis kyllä näissä tuon 40-luvun adoptoitujen ihmislapsien perheissä on tapahtunut yhtä sun toista mitä ei ole tutkittu mutta pitäis alkaa vähitellen tutkia, jotta saatais selvyyttä näihin asioihin ennenkuin kaikki nuo päähänpotkitut adoptoidut tai kasvatit on mullan alla.

Lue lisää

Mielestäni aloittaja on saanut täysin epäoikeudenmukaista kohtelua adoptioperheessä. Itse olen nuorempi adoptoitu, ja kokemukseni ovat vähemmän dramaattisia, mutta samantyyppistä hyljeksimistä olen kokenut. Miksei tosiaankaan kukaan koskaan kysynyt mielipidettäni mistään? Adoptiosta vaiettiin, siitä ei saanut puhua eikä myöskään puhuttu. Bioäitiäni haukuttiin minulle ja minulle jäi sellainen mielikuva, että hän on hylännyt minut kun ei halunnut lasta. Kunnon nainen ei hylkää lastansa, vaan taistelee ja pitää lapsensa - oli asenne kotona. Vain me välitämme sinusta - sanoi adoptioäitini. Adoptioäitini sanoi että joudun mielisairaalaan jos arvostelen vanhempiani. Kyllähän lapsi/nuori uskoo vanhempiansa kun ei muutakaan tietoa asioista ole.

Luin Nancy Verrierin kirjan "The Primal Wound" ja kyllä minä ainakin allekirjoitan tuon hylkäämisestä aiheutuneen pahan olon/mielen. Minun tapauksessani adoptio ei ollut onnistunut.

Minun piti osoittaa kiitollisuutta koko ajan, kunnioittaa vanhempiani ja ihmisten yleinen asenne minua kohtaan oli negatiivinen; olin hylätty lapsi, jonka piti osoittaa kiitollisuutta siitä että olin päässyt hyvään kotiin.

Olen lukenut joitain suomalaisiakin kirjoja adoptiosta, adoptiolasten kokemuksista, mutta itsekin kaipaisin enemmän tositarinoita aiheesta. Myös niitä negatiivisia asioita joita adoptioon liittyy.

Yksi adolapsi. kirjoitti:

Mielestäni aloittaja on saanut täysin epäoikeudenmukaista kohtelua adoptioperheessä. Itse olen nuorempi adoptoitu, ja kokemukseni ovat vähemmän dramaattisia, mutta samantyyppistä hyljeksimistä olen kokenut. Miksei tosiaankaan kukaan koskaan kysynyt mielipidettäni mistään? Adoptiosta vaiettiin, siitä ei saanut puhua eikä myöskään puhuttu. Bioäitiäni haukuttiin minulle ja minulle jäi sellainen mielikuva, että hän on hylännyt minut kun ei halunnut lasta. Kunnon nainen ei hylkää lastansa, vaan taistelee ja pitää lapsensa - oli asenne kotona. Vain me välitämme sinusta - sanoi adoptioäitini. Adoptioäitini sanoi että joudun mielisairaalaan jos arvostelen vanhempiani. Kyllähän lapsi/nuori uskoo vanhempiansa kun ei muutakaan tietoa asioista ole.

Luin Nancy Verrierin kirjan "The Primal Wound" ja kyllä minä ainakin allekirjoitan tuon hylkäämisestä aiheutuneen pahan olon/mielen. Minun tapauksessani adoptio ei ollut onnistunut.

Minun piti osoittaa kiitollisuutta koko ajan, kunnioittaa vanhempiani ja ihmisten yleinen asenne minua kohtaan oli negatiivinen; olin hylätty lapsi, jonka piti osoittaa kiitollisuutta siitä että olin päässyt hyvään kotiin.

Olen lukenut joitain suomalaisiakin kirjoja adoptiosta, adoptiolasten kokemuksista, mutta itsekin kaipaisin enemmän tositarinoita aiheesta. Myös niitä negatiivisia asioita joita adoptioon liittyy.

Lue lisää

Just, hyväksyminen piti koko ajan ansaita ja siitä piti olla kamalasti kiitollinen, siitä kaltoinkohtelustkin.
Kukaan ulkopuolinen ei varmaankaan minunkaan ahdistustani tajunnut, yritin olla yli-iloinen ja ylisosiaalinen jotta pysyisin edes jotenkin kasassa, vaikka eihän tuollaista menetelmää silloin tajunnut käyttäneensä, sitä vain yritti selvitä hengissä psyykkisesti ja fyysisesti, en tainnut ainakaan tuo psyykkinen puoli oikein onnistua koko matkaa. Hylätty on hylätty ja siitä ei mihinkään pääse, sen kanssa voi yrittää elää, mutta tosiasiahan se on että on poisvalittu.
Kostautuu sitten rakkaussuheteissa hirmusella voimalla.

Herregud kirjoitti:

Vai uhrautuivat tämän kirjoittajan vanhemmat ottaessaan ottolapsen, voi herrajestas sentään.Kyllä sentään täytyy olla varaa hammashoitoon, kun ottaa ottolapsen, tuberkuloosinkin jättivät hoiutamatta, lapsi ois kuollu jos ei opettaja ois tilanteeseen puuttunut.
Totaalisista fyysistä ja henkistä julmuutta ja terveydenhoison täydellistä puuttumista ei todellakaan voi katsoa kovin uhrautuvaiseksi menettelyksi.
Oletko itse adoptiovahin tuolta ajalta vai miksi puolustelet tuollaista "uhrautumista"?

Lue lisää

mutta olen elänyt 50- luvulla, toisin kuin ilmeisesti useimmat kirjoittajat täällä. En minäkään käynyt oppikouluaikanani kertaakaan hammaslääkärissä. Vasta yliopisto-opiskelijana pääsin YTHS:n hammashoitolan asiakkaaksi. Toisin kuin te nuoremmat tiedän sentään mistä kirjoitan. Oppikoulun käyminen oli tosi kallista varsinkin maaseudulla, missä oli vain yksityiskouluja. Kaupungissa valtion kouluun päässeet oppikoululaiset olivat vähän pienempi kuluerä vanhemmilleen. Jokaisen kumin, kynän, vihkon ja kirjan joutui itse ostamaan.

Sodan jälkeisenä aikana oli paljon kodittomia ja orpoja lapsia, ja kuka vain saattoi ryhtyä otto- tai kasvattivanhemmaksi. Eivät silloiset ottovanhemmat olleet mitään valikoitua joukkoa eikä silloin adoptiovanhemmilta vaadittu varakkuutta. ottolapsia ottaneiden joukossaan saattoi olla hyvin köyhiäkin pariskuntia. Adoptoidun ei tarvitse ollla kiitollinen adoptiovanhemmilleen, mutta tietty realistinen suhtautuminen asioihin on hyväksi. Ei meillä tavallisilla perhelapsillakaan 50- ja 60-luvulla ollut kovin kummoiset olosuhteet.

Wms kirjoitti:

mutta olen elänyt 50- luvulla, toisin kuin ilmeisesti useimmat kirjoittajat täällä. En minäkään käynyt oppikouluaikanani kertaakaan hammaslääkärissä. Vasta yliopisto-opiskelijana pääsin YTHS:n hammashoitolan asiakkaaksi. Toisin kuin te nuoremmat tiedän sentään mistä kirjoitan. Oppikoulun käyminen oli tosi kallista varsinkin maaseudulla, missä oli vain yksityiskouluja. Kaupungissa valtion kouluun päässeet oppikoululaiset olivat vähän pienempi kuluerä vanhemmilleen. Jokaisen kumin, kynän, vihkon ja kirjan joutui itse ostamaan.

Sodan jälkeisenä aikana oli paljon kodittomia ja orpoja lapsia, ja kuka vain saattoi ryhtyä otto- tai kasvattivanhemmaksi. Eivät silloiset ottovanhemmat olleet mitään valikoitua joukkoa eikä silloin adoptiovanhemmilta vaadittu varakkuutta. ottolapsia ottaneiden joukossaan saattoi olla hyvin köyhiäkin pariskuntia. Adoptoidun ei tarvitse ollla kiitollinen adoptiovanhemmilleen, mutta tietty realistinen suhtautuminen asioihin on hyväksi. Ei meillä tavallisilla perhelapsillakaan 50- ja 60-luvulla ollut kovin kummoiset olosuhteet.

Lue lisää

No kyllä monella 1940-luvulla syntyneellä ihmisellä on omat hampaat suussa joten kyllä tuo hammaslääkärikäyntien laiminlyönti samaten tuo tuberkuloosin takia hoitamtta jättäminen on kyllä törkeää lapsen hoidon laiminlyöntiä. Miksi sitten ottavat adoptiolapsen jos ovat niin köyhiä ettei ole varaa edes perusterveydenhoitoon? Tuota en käsitä mitenkään.

Ylipäätään se, että jollakin muulla on jossain muualla vielä huonommin asiat ei tarkoita etteikö aloittajan elämä olisi ollut kärsimystä ja vääryyttä lasta kohtaan. Suomi oli köyhä maa 50-luvulla, se on totta, mutta miksi köyhille annettiin ottolapsia onkin tässä kysymys. Itsekästä ottaa lapsi jos ei ole varaa hoitaa lasta kunnolla. Miksei lapsia sitten adoptoitu Ruotsiin ja Tanskaan jossa oli varakkaampia vanhempia tarjolla adoptiovanhemmiksi. Sitä en ymmärrä lainkaan.

Kohtuus kaikessa. kirjoitti:

No kyllä monella 1940-luvulla syntyneellä ihmisellä on omat hampaat suussa joten kyllä tuo hammaslääkärikäyntien laiminlyönti samaten tuo tuberkuloosin takia hoitamtta jättäminen on kyllä törkeää lapsen hoidon laiminlyöntiä. Miksi sitten ottavat adoptiolapsen jos ovat niin köyhiä ettei ole varaa edes perusterveydenhoitoon? Tuota en käsitä mitenkään.

Ylipäätään se, että jollakin muulla on jossain muualla vielä huonommin asiat ei tarkoita etteikö aloittajan elämä olisi ollut kärsimystä ja vääryyttä lasta kohtaan. Suomi oli köyhä maa 50-luvulla, se on totta, mutta miksi köyhille annettiin ottolapsia onkin tässä kysymys. Itsekästä ottaa lapsi jos ei ole varaa hoitaa lasta kunnolla. Miksei lapsia sitten adoptoitu Ruotsiin ja Tanskaan jossa oli varakkaampia vanhempia tarjolla adoptiovanhemmiksi. Sitä en ymmärrä lainkaan.

Lue lisää

Siksi, että silloin oli ylitarjontaa adoptiolapsista ja ottovanhemmmiksi halukkaita oli vähän. Ruotsiin ja Tanskaan adoptoitiin meiltä lähinnä siellä sotalapsina olleita jo vähän vanhempia lapsia. Muissa pohjoismaissa oli oman maan lapsia aivan riittävästi tarjolla adoptioon. !960-luvulla Suomesta adoptoitiin Tanskaan lapsia yksityisten välitystoimistojen kautta.

Jos ap olisi jäänyt lastenkotiin, niin ei hän olisi saanut käydä oppikoulua. Lastenkotilapset kävivät vain kansakoulun ja jatkokoulun (kansalaiskoulun), jonka jälkeen menivät töihin jonnekin. Nykyiset olosuhteet ja sosiaalihuolto ovat aivan toisenlaisia kuin sen aikaiset olot ja silloinen köyhäinhuolto. Toimeentulotukia ei tunnettu.

Toki ap:n vanhemmat olivat ymmärtämättömiä, kun eivät vieneet häntä lääkäriin, mutta toisaalta ei silloin ollut nykyistä terveyskeskuksia. Maalla oli kunnanlääkärreitä, mutta nämä olivat hyvin kiireisiä herroja ja kansalle etäisiä, kuin puolijumalia tavallisten ihmisten mielestä. Kaupungissa oli aluelääkärit. Onneksi ap:lla oli valistuneet opettajat, jotka toimittivat hänet hoitoon.

Wms kirjoitti:

mutta olen elänyt 50- luvulla, toisin kuin ilmeisesti useimmat kirjoittajat täällä. En minäkään käynyt oppikouluaikanani kertaakaan hammaslääkärissä. Vasta yliopisto-opiskelijana pääsin YTHS:n hammashoitolan asiakkaaksi. Toisin kuin te nuoremmat tiedän sentään mistä kirjoitan. Oppikoulun käyminen oli tosi kallista varsinkin maaseudulla, missä oli vain yksityiskouluja. Kaupungissa valtion kouluun päässeet oppikoululaiset olivat vähän pienempi kuluerä vanhemmilleen. Jokaisen kumin, kynän, vihkon ja kirjan joutui itse ostamaan.

Sodan jälkeisenä aikana oli paljon kodittomia ja orpoja lapsia, ja kuka vain saattoi ryhtyä otto- tai kasvattivanhemmaksi. Eivät silloiset ottovanhemmat olleet mitään valikoitua joukkoa eikä silloin adoptiovanhemmilta vaadittu varakkuutta. ottolapsia ottaneiden joukossaan saattoi olla hyvin köyhiäkin pariskuntia. Adoptoidun ei tarvitse ollla kiitollinen adoptiovanhemmilleen, mutta tietty realistinen suhtautuminen asioihin on hyväksi. Ei meillä tavallisilla perhelapsillakaan 50- ja 60-luvulla ollut kovin kummoiset olosuhteet.

Lue lisää

No miten sinä voit puolustella sitä, että KUKA TAHANSA voi vain noin vain ottaa lapsen, vaikkei minkäänlaista sopivuutta ollut, ei henkisesti eikä varallisuuden osaltakaan.
Kovinpa sinulla ymmärrystä tuollaiselle pahoinpitelylle riittää, mutta riittääkö yhtä paljon ottolapselle, jonka lapsuus täysin romutettiin ja josta on seurauksia aikuisiälle loppuelämäksi?
Ihmeellistä,miteen ihmiset valitsevat sympatiankohteensa!
Sait ehkä kuitenkin itse käydä sen oppikoulusi aivan rauhassa ilman kamalaa hammassärkyä, tuberkuloosia ja pieksämistä. Ja ehkäpä sulla on vielä omat hampaatkin suussa?
Et ole samoja ilmeisesti kokenut, kun vähättelet.

Kohtuus kaikessa. kirjoitti:

No kyllä monella 1940-luvulla syntyneellä ihmisellä on omat hampaat suussa joten kyllä tuo hammaslääkärikäyntien laiminlyönti samaten tuo tuberkuloosin takia hoitamtta jättäminen on kyllä törkeää lapsen hoidon laiminlyöntiä. Miksi sitten ottavat adoptiolapsen jos ovat niin köyhiä ettei ole varaa edes perusterveydenhoitoon? Tuota en käsitä mitenkään.

Ylipäätään se, että jollakin muulla on jossain muualla vielä huonommin asiat ei tarkoita etteikö aloittajan elämä olisi ollut kärsimystä ja vääryyttä lasta kohtaan. Suomi oli köyhä maa 50-luvulla, se on totta, mutta miksi köyhille annettiin ottolapsia onkin tässä kysymys. Itsekästä ottaa lapsi jos ei ole varaa hoitaa lasta kunnolla. Miksei lapsia sitten adoptoitu Ruotsiin ja Tanskaan jossa oli varakkaampia vanhempia tarjolla adoptiovanhemmiksi. Sitä en ymmärrä lainkaan.

Lue lisää

Missä todellisuudessa elät?
Tiedän monta 40-luvulla syntynyttä jolla ei ole omat hampaat suussa!!!

Ehkä jollakin on, mutta se voi johtua monesta asiasta. Oliko kaupungeissa eri tilanne kuin maaseudulle? Onko hampaiden tilanne eri syntymävuoden mukaan: mikä merkitys on sillä että syntyi ennen jatkosotaa? Sen aikana? Tai sen jälkeen?

Suomesta on mennyt ainakin 60-luvulla lapsia vielä ulkomaille, meniköhän niitä vielä 70-luvullakin. Oli paljon lapsia ja vähän ottajia.... Siksi tilanne oli niin surullinen, mutta sen ajan puutteitakaan ei voi kokonaan ohittaa, kurjuutta oli monella lapsella perheestä riippumatta.

Wms kirjoitti:

Siksi, että silloin oli ylitarjontaa adoptiolapsista ja ottovanhemmmiksi halukkaita oli vähän. Ruotsiin ja Tanskaan adoptoitiin meiltä lähinnä siellä sotalapsina olleita jo vähän vanhempia lapsia. Muissa pohjoismaissa oli oman maan lapsia aivan riittävästi tarjolla adoptioon. !960-luvulla Suomesta adoptoitiin Tanskaan lapsia yksityisten välitystoimistojen kautta.

Jos ap olisi jäänyt lastenkotiin, niin ei hän olisi saanut käydä oppikoulua. Lastenkotilapset kävivät vain kansakoulun ja jatkokoulun (kansalaiskoulun), jonka jälkeen menivät töihin jonnekin. Nykyiset olosuhteet ja sosiaalihuolto ovat aivan toisenlaisia kuin sen aikaiset olot ja silloinen köyhäinhuolto. Toimeentulotukia ei tunnettu.

Toki ap:n vanhemmat olivat ymmärtämättömiä, kun eivät vieneet häntä lääkäriin, mutta toisaalta ei silloin ollut nykyistä terveyskeskuksia. Maalla oli kunnanlääkärreitä, mutta nämä olivat hyvin kiireisiä herroja ja kansalle etäisiä, kuin puolijumalia tavallisten ihmisten mielestä. Kaupungissa oli aluelääkärit. Onneksi ap:lla oli valistuneet opettajat, jotka toimittivat hänet hoitoon.

Lue lisää

Kunnanlääkäri kyllä otti vastaan ja toimitti hoitoon, jos sinne potilas tuotiin.
Kotiin tuli tässäkin tapaukssessa ja toimitti tuberkuloosihoitoon, niin että ei ne kunnanlääkärit niin kiireisiä olleet etteivät ehtineet vaikeasti sairasta potilasta tavata.
Lapsen hoidon laiminlyönti on rikos tänä päivänä ja ei kait se laillista ole milloinkaan ollut vai onko?

sai adoptoida kirjoitti:

No miten sinä voit puolustella sitä, että KUKA TAHANSA voi vain noin vain ottaa lapsen, vaikkei minkäänlaista sopivuutta ollut, ei henkisesti eikä varallisuuden osaltakaan.
Kovinpa sinulla ymmärrystä tuollaiselle pahoinpitelylle riittää, mutta riittääkö yhtä paljon ottolapselle, jonka lapsuus täysin romutettiin ja josta on seurauksia aikuisiälle loppuelämäksi?
Ihmeellistä,miteen ihmiset valitsevat sympatiankohteensa!
Sait ehkä kuitenkin itse käydä sen oppikoulusi aivan rauhassa ilman kamalaa hammassärkyä, tuberkuloosia ja pieksämistä. Ja ehkäpä sulla on vielä omat hampaatkin suussa?
Et ole samoja ilmeisesti kokenut, kun vähättelet.

Lue lisää

Minua kiinnostaisi tosiaan tietää miksi aloittajan adoptiovanhemmat halusivat itselleen lapsen, jos ei ollut varaa kunnolliseen elämään. En voi käsittää mitä sellaisten ihmisten päässä liikkuu, jotka haluavat ehdoin tahdoin köyhyyttä ja kurjuutta lapselle.

En myöskään ymmärrä aloittajan kärsimysten vähättelijöitä täällä.

Eipä siitä oppikoulun käymisestä ole tosiaankaan iloa. Olishan lastenkotilapsi voinut käydä koulunsa myöhemmin. Toisaalta tuohon aikaan pärjäsi töissä hyvin ilman koulutusta eli kyllä moni fiksu ihminen eteni työtehtävissä ihan hyvin. Minusta tuntuu että lastenkoti olisi ollut aloittajalle tai monelle muulle adoptiolapselle parempi vaihtoehto. Siellä ei varmastikaan sallittu mielivaltaista käytöstä hoitajilta.

Wms kirjoitti:

Siksi, että silloin oli ylitarjontaa adoptiolapsista ja ottovanhemmmiksi halukkaita oli vähän. Ruotsiin ja Tanskaan adoptoitiin meiltä lähinnä siellä sotalapsina olleita jo vähän vanhempia lapsia. Muissa pohjoismaissa oli oman maan lapsia aivan riittävästi tarjolla adoptioon. !960-luvulla Suomesta adoptoitiin Tanskaan lapsia yksityisten välitystoimistojen kautta.

Jos ap olisi jäänyt lastenkotiin, niin ei hän olisi saanut käydä oppikoulua. Lastenkotilapset kävivät vain kansakoulun ja jatkokoulun (kansalaiskoulun), jonka jälkeen menivät töihin jonnekin. Nykyiset olosuhteet ja sosiaalihuolto ovat aivan toisenlaisia kuin sen aikaiset olot ja silloinen köyhäinhuolto. Toimeentulotukia ei tunnettu.

Toki ap:n vanhemmat olivat ymmärtämättömiä, kun eivät vieneet häntä lääkäriin, mutta toisaalta ei silloin ollut nykyistä terveyskeskuksia. Maalla oli kunnanlääkärreitä, mutta nämä olivat hyvin kiireisiä herroja ja kansalle etäisiä, kuin puolijumalia tavallisten ihmisten mielestä. Kaupungissa oli aluelääkärit. Onneksi ap:lla oli valistuneet opettajat, jotka toimittivat hänet hoitoon.

Lue lisää

Adoptiopolitiikkaan kuului sananmukaisesti säätykierron estäminen, eli ei saanut antaa rikkaisiin perheisiin siksi ettei sosiaaliluokka vaihtuis.
Näin on päreet.
Myös Ruottiin ja Tanskaan ois otettu niin paljon kuin ois saatu suomalaisia ottolapsia, vaan ei vaivauduttu tekemään näiden lasten eteen enemmän työtä.
Mksi ihmeessä joku puolustelee ja ymmärtää yhteiskunnan heitteillejättämiä lapsia?!

voi hyvänen aika kirjoitti:

Adoptiopolitiikkaan kuului sananmukaisesti säätykierron estäminen, eli ei saanut antaa rikkaisiin perheisiin siksi ettei sosiaaliluokka vaihtuis.
Näin on päreet.
Myös Ruottiin ja Tanskaan ois otettu niin paljon kuin ois saatu suomalaisia ottolapsia, vaan ei vaivauduttu tekemään näiden lasten eteen enemmän työtä.
Mksi ihmeessä joku puolustelee ja ymmärtää yhteiskunnan heitteillejättämiä lapsia?!

Lue lisää

Saiko rikkaiden hylkäämiä lapsia sitten antaa varakkaille ihmiselle eli määräytyikö tuo sosiaaliluokka bioäidin tai mikäli hän olialaikäinen hänen vanhempiensa varallisuuden mukaan.
Olihan noita vahinkoraskauksia mm. varakkaiden opiskelijatyttöjen yms. keskuudessa eli eivät kaikki adoptioon annetut lapset ole köyhistä oloista.

Tosi kurjaa ajatella tuolla tavoin. Kuitenkin, lapselle piti antaa parempi elämä. Miten se toteutui, jos adoptiovanhemmat olivat köyhiä. Sitä en ymmärrä.

No huh huh kirjoitti:

Minua kiinnostaisi tosiaan tietää miksi aloittajan adoptiovanhemmat halusivat itselleen lapsen, jos ei ollut varaa kunnolliseen elämään. En voi käsittää mitä sellaisten ihmisten päässä liikkuu, jotka haluavat ehdoin tahdoin köyhyyttä ja kurjuutta lapselle.

En myöskään ymmärrä aloittajan kärsimysten vähättelijöitä täällä.

Eipä siitä oppikoulun käymisestä ole tosiaankaan iloa. Olishan lastenkotilapsi voinut käydä koulunsa myöhemmin. Toisaalta tuohon aikaan pärjäsi töissä hyvin ilman koulutusta eli kyllä moni fiksu ihminen eteni työtehtävissä ihan hyvin. Minusta tuntuu että lastenkoti olisi ollut aloittajalle tai monelle muulle adoptiolapselle parempi vaihtoehto. Siellä ei varmastikaan sallittu mielivaltaista käytöstä hoitajilta.

Lue lisää

Aikasia kauhupaikkoja nuo lastenkoditkin vaikuttavat olleen 40- ja 50-luvuilla.
Leena Landerin isähän oli poikakodin johtaja ja Leena on kirjoittanut kokemuksistaan kirjan Tummien perhosten koti. Siellä ei todellakaan ollut mukavaa elää, ja moni lastenkoteihin sijoitettu onkin tehnyt itsemurhia myöhemmällä iällä.'Niin että ei paljon ollut mukavia vaihtoehtoja hylätyille tai muuten huostaanotetuille lapsille siihen aikaan.
Mutta kuitenkin- väärin tehtiin näille lapsille, eikä tuollaista julmurikäytäntöä voi puolustella mitenkään.
Ruotsissa vaativat nyt kasvattilapset jkorvauksia valtiolta ja tulevat ilmeisetikin ne saamaan.

Wms kirjoitti:

kasvatus oli yleensäkin ankaraa. Vitsaa ei säästetty. Mitä tulee ap:n mainitsemaan hammashoidon laiminlyömiseen, niin se oli silloin yleistä. Oppikoulua käyvien hampaita ei hoidettu, koska he eivät olleet kouluhammasklinikoiden asiakkaita niin kuin kansakoulujen oppilaat. Yksityinen hammashoito oli erittäin kallista. Luultavasti vanhemmilla ei vain ollut varaa siihen.

Ap:n ottovanhemmat ovat tehneet suuren uhrauksen, kun kouluttivat hänet ylioppilaaksi, vaikka ap osallistuikin yläluokilla menoihin omilla kesäansioillaan. Minusta ap:n syytökset adoptiovanhempiaan kohtaan ovat kohtuuttomia. Hän ei vertaa omia olojaan muihin sen aikaisiin perheisiin, vaan nykypäivään.

Lue lisää

Sinua ei taidettu kuitenkaan hylätä vauvana vai?
Kaiken muun kauheuden keskellä on ottolapselle annettu iänikuinen hylkäämisen, poisvalitun tunne, mikä ei oikein kannata ihmistä elämän yli.
Aatteleppa hetki vaikka tuotakin, vai onko empatiakykyä siihen?

70-lukulainen. kirjoitti:

Missä todellisuudessa elät?
Tiedän monta 40-luvulla syntynyttä jolla ei ole omat hampaat suussa!!!

Ehkä jollakin on, mutta se voi johtua monesta asiasta. Oliko kaupungeissa eri tilanne kuin maaseudulle? Onko hampaiden tilanne eri syntymävuoden mukaan: mikä merkitys on sillä että syntyi ennen jatkosotaa? Sen aikana? Tai sen jälkeen?

Suomesta on mennyt ainakin 60-luvulla lapsia vielä ulkomaille, meniköhän niitä vielä 70-luvullakin. Oli paljon lapsia ja vähän ottajia.... Siksi tilanne oli niin surullinen, mutta sen ajan puutteitakaan ei voi kokonaan ohittaa, kurjuutta oli monella lapsella perheestä riippumatta.

Lue lisää

Monella hampaat, monelle ei...Joku raja sentään ois pitäny olla miten kurjuutta vietiin vain eteenpäin näille hylätyille lapsiparoille.
Ois ollu ees hammasharja...

No huh huh kirjoitti:

Saiko rikkaiden hylkäämiä lapsia sitten antaa varakkaille ihmiselle eli määräytyikö tuo sosiaaliluokka bioäidin tai mikäli hän olialaikäinen hänen vanhempiensa varallisuuden mukaan.
Olihan noita vahinkoraskauksia mm. varakkaiden opiskelijatyttöjen yms. keskuudessa eli eivät kaikki adoptioon annetut lapset ole köyhistä oloista.

Tosi kurjaa ajatella tuolla tavoin. Kuitenkin, lapselle piti antaa parempi elämä. Miten se toteutui, jos adoptiovanhemmat olivat köyhiä. Sitä en ymmärrä.

Lue lisää

Aivan oikeilla jäljillä olet, aktiivisesti yritettiin vaikuttaa siihen ettei lapsen sosiaaloiluokkaa muutettaisi, köyhät köyhiin vaatimattominn oloihin j ne.
Tästä on jopa tieteellinen tutkimus olemassa.

No huh huh kirjoitti:

Minua kiinnostaisi tosiaan tietää miksi aloittajan adoptiovanhemmat halusivat itselleen lapsen, jos ei ollut varaa kunnolliseen elämään. En voi käsittää mitä sellaisten ihmisten päässä liikkuu, jotka haluavat ehdoin tahdoin köyhyyttä ja kurjuutta lapselle.

En myöskään ymmärrä aloittajan kärsimysten vähättelijöitä täällä.

Eipä siitä oppikoulun käymisestä ole tosiaankaan iloa. Olishan lastenkotilapsi voinut käydä koulunsa myöhemmin. Toisaalta tuohon aikaan pärjäsi töissä hyvin ilman koulutusta eli kyllä moni fiksu ihminen eteni työtehtävissä ihan hyvin. Minusta tuntuu että lastenkoti olisi ollut aloittajalle tai monelle muulle adoptiolapselle parempi vaihtoehto. Siellä ei varmastikaan sallittu mielivaltaista käytöstä hoitajilta.

Lue lisää

Miksi ihmeessä ottaa ottolapsi, jos ei ole varaa edes kunnon ruokaan puhumattakaan mistään muusta tuesta ja rakkaudesta lasta kohtaan.
Lapsihan tulee kaksinkertaisesti hylätyksi tuolla menolla, ensin biologiset vanhemmat hylkää ja ja sitten ottovanhemmat hylkii ja potkivat ulos.

voi hyvänen aika kirjoitti:

Adoptiopolitiikkaan kuului sananmukaisesti säätykierron estäminen, eli ei saanut antaa rikkaisiin perheisiin siksi ettei sosiaaliluokka vaihtuis.
Näin on päreet.
Myös Ruottiin ja Tanskaan ois otettu niin paljon kuin ois saatu suomalaisia ottolapsia, vaan ei vaivauduttu tekemään näiden lasten eteen enemmän työtä.
Mksi ihmeessä joku puolustelee ja ymmärtää yhteiskunnan heitteillejättämiä lapsia?!

Lue lisää

erittäin voimakas säätykierto. Ja on edelleenkin. Ei 40- ja 50-luvulla vielä tunnettu kansainvälistä adoptiota. Adoptiolapsen sai Suomessa, jos kyseessä oli ns kunnon perhe. Lapsia sijoitettiin niin rikkaisiin kuin köyhiinkin perheisiin, mutta ensisijaisesti jokainen huolehti silloin omista orvoista sukulaislapsistaan eikä ottanut vieraita kasvatti- tai ottolapsia. Orpoja ja hylättyjä lapsia oli paljon sodan jälkeisenä aikana.

En minä puolustele mitään tai ketään. Kehotan vain realistiseen suhtautumiseen. Asioita pitää katsoa sen ajan näkökulmasta.

No huh huh kirjoitti:

Minua kiinnostaisi tosiaan tietää miksi aloittajan adoptiovanhemmat halusivat itselleen lapsen, jos ei ollut varaa kunnolliseen elämään. En voi käsittää mitä sellaisten ihmisten päässä liikkuu, jotka haluavat ehdoin tahdoin köyhyyttä ja kurjuutta lapselle.

En myöskään ymmärrä aloittajan kärsimysten vähättelijöitä täällä.

Eipä siitä oppikoulun käymisestä ole tosiaankaan iloa. Olishan lastenkotilapsi voinut käydä koulunsa myöhemmin. Toisaalta tuohon aikaan pärjäsi töissä hyvin ilman koulutusta eli kyllä moni fiksu ihminen eteni työtehtävissä ihan hyvin. Minusta tuntuu että lastenkoti olisi ollut aloittajalle tai monelle muulle adoptiolapselle parempi vaihtoehto. Siellä ei varmastikaan sallittu mielivaltaista käytöstä hoitajilta.

Lue lisää

Viimeistään kuusikymppisenä on aika antaa vanhemmilleen anteeksi, niin biologisille vanhemmille, jotka hylkäsivät tai kuolivat nuorina pois jättäen lapsensa turvattomiksi kuin myös otto- tai kasvatusvanhemmilleen (tai omille vanhemmilleen), jotka kasvattivat miten taisivat vaikeissa oloissa lapsensa.

Ap:llä oli törpöt vanhemmat. Sitä ei käy kiistäminen. Mutta mitä ihmeen hyötyä ruikuttamisesta on? AP:n tulee antaa anteeksi ottovanhemmilleen. Ehkä he ottivat lapsen tarkoin harkitsematta voivatko tämän kasvattaa tai sitten heidän olonsa olivat ensin paremmat, mutta huononivat myöhemmin, ja he katkeroituivat elämälle. Ehkä he kyllästyivät ottovanhemmuuteensa.

Ei meidän tarvitse HYVÄKSYÄ kaltoin kohtelua, mutta vanhojen asioiden vatkaamisesta ei ole mitään hyötyä. Ap:n kannattaisi yritää muistella, mitä hyvää hän on kasvatusvanhemmiltaan saanut, eikä muistella kärsimäänsä pahaa. Kaikissa ihmisissä jotain hyvääkin on.

vaihtuminen kirjoitti:

Aivan oikeilla jäljillä olet, aktiivisesti yritettiin vaikuttaa siihen ettei lapsen sosiaaloiluokkaa muutettaisi, köyhät köyhiin vaatimattominn oloihin j ne.
Tästä on jopa tieteellinen tutkimus olemassa.

Lue lisää

Muistatko tieteellisen tutkimuksen tekijää?

Wms kirjoitti:

Viimeistään kuusikymppisenä on aika antaa vanhemmilleen anteeksi, niin biologisille vanhemmille, jotka hylkäsivät tai kuolivat nuorina pois jättäen lapsensa turvattomiksi kuin myös otto- tai kasvatusvanhemmilleen (tai omille vanhemmilleen), jotka kasvattivat miten taisivat vaikeissa oloissa lapsensa.

Ap:llä oli törpöt vanhemmat. Sitä ei käy kiistäminen. Mutta mitä ihmeen hyötyä ruikuttamisesta on? AP:n tulee antaa anteeksi ottovanhemmilleen. Ehkä he ottivat lapsen tarkoin harkitsematta voivatko tämän kasvattaa tai sitten heidän olonsa olivat ensin paremmat, mutta huononivat myöhemmin, ja he katkeroituivat elämälle. Ehkä he kyllästyivät ottovanhemmuuteensa.

Ei meidän tarvitse HYVÄKSYÄ kaltoin kohtelua, mutta vanhojen asioiden vatkaamisesta ei ole mitään hyötyä. Ap:n kannattaisi yritää muistella, mitä hyvää hän on kasvatusvanhemmiltaan saanut, eikä muistella kärsimäänsä pahaa. Kaikissa ihmisissä jotain hyvääkin on.

Lue lisää

Miksi Wms kirjoittaa tänne tuollaisia viestejä? Aloittajalla on täysi oikeus kirjoittaa tänne omista kokemuksistaan enkä pidä siitä että kaltaisesi ilkiö vähättelee aloittajan tai muiden kokemuksia.

On olemassa ihmisiä, joissa ei ole mitään hyvää. Eli tuokin lauseesi on täysi väärä.

En ymmärrä miksi sinä osallistut tällaiseen keskusteluun nälvimällä ja ivaamalla huonoja kokemuksia omaavia ottolapsia? Ei meillä ottolapsilla ole muutakaan paikkaa keskustella asioistamme kuin tämä palsta.

Wms kirjoitti:

Viimeistään kuusikymppisenä on aika antaa vanhemmilleen anteeksi, niin biologisille vanhemmille, jotka hylkäsivät tai kuolivat nuorina pois jättäen lapsensa turvattomiksi kuin myös otto- tai kasvatusvanhemmilleen (tai omille vanhemmilleen), jotka kasvattivat miten taisivat vaikeissa oloissa lapsensa.

Ap:llä oli törpöt vanhemmat. Sitä ei käy kiistäminen. Mutta mitä ihmeen hyötyä ruikuttamisesta on? AP:n tulee antaa anteeksi ottovanhemmilleen. Ehkä he ottivat lapsen tarkoin harkitsematta voivatko tämän kasvattaa tai sitten heidän olonsa olivat ensin paremmat, mutta huononivat myöhemmin, ja he katkeroituivat elämälle. Ehkä he kyllästyivät ottovanhemmuuteensa.

Ei meidän tarvitse HYVÄKSYÄ kaltoin kohtelua, mutta vanhojen asioiden vatkaamisesta ei ole mitään hyötyä. Ap:n kannattaisi yritää muistella, mitä hyvää hän on kasvatusvanhemmiltaan saanut, eikä muistella kärsimäänsä pahaa. Kaikissa ihmisissä jotain hyvääkin on.

Lue lisää

syntyi isoon taloon pahnanpohjimmaiseksi ja vaikka oli iso talo ja vaurautta niin kohtelu oli abt samanglaista kuin am. Ei hammasharjoja tai lääkäreitä, mädät hampaa vedettiin suusta. Äitini oli vähällä kuolla verenmyrkytykseen ellei joku ulkopuolinen olisi siihen puuttunut. Ja äitini maksoi vielä 80-luvulla kouluvelkojaan. Ja vaatteet oli 6 muun sisaruksen vanhoja. Joskus on jopa pienellä katkeruudella muistellut kuinka vasta jo avuioliitossa sai hankittua elämänsä ekan oman uuden vaatteen. Ja vitsaakin tuli - ei vain vanhemmiltaan vaan myös sisaruksilta. Ja totesi joskus kun itse halasin tytärtäni ettei muista että olisi äitinsä kanssa koskaan hellineet tai halanneet. Se ei vaan ollut tapana. Kulttuuri oli erilaista. ns rakkaus osoitettiin eri tavalla. Ja lehmien hyvinvointi oli tärkeämpää kuin lasten koska monen elämä riippui siitä lehmästä. Aika ja tavat olivat erilaisia. Ja sisaruksensa ovat kokeneet asiat samoin. He vain vielä sodankin pahemmin kun talosta vietiin miesväki ja hevoset. Ja on puhunut myös kiertolaislapsista jotka asuivat heidän tallissaan aina välillä. Heitä yritettiin auttaa antamalla yösijaa tai ruokaa. Sekin oli jo enemmän kuin joku muu.
Ei kaikki tämä tarkoittanut etteivät vanhemmat olisi rakastaneet lapsiaan.

Tuohtunut. kirjoitti:

Miksi Wms kirjoittaa tänne tuollaisia viestejä? Aloittajalla on täysi oikeus kirjoittaa tänne omista kokemuksistaan enkä pidä siitä että kaltaisesi ilkiö vähättelee aloittajan tai muiden kokemuksia.

On olemassa ihmisiä, joissa ei ole mitään hyvää. Eli tuokin lauseesi on täysi väärä.

En ymmärrä miksi sinä osallistut tällaiseen keskusteluun nälvimällä ja ivaamalla huonoja kokemuksia omaavia ottolapsia? Ei meillä ottolapsilla ole muutakaan paikkaa keskustella asioistamme kuin tämä palsta.

Lue lisää

Ennen kuulumatonta kirjoittelua!

Yritän vain parhaani mukaan neuvoa, että ap pääsisi tuon asian yli. Miksi ihmeessä vielä kuusikymppisenä pitäisi muistella onnetonta lapsuuttaan? Anteeksi antaminen on tie tulevaisuuteen. Ihmettelen, että näillä palstoilla aina vain ruokitaan katkeruutta. "Oikeus kirjoittaa" muka. Ap on jo vanha ihminen, joka on jo itsekin ehtinyt tehdä elämässään virheita. Eikö sekään ole tarpeeksi hyvä syy anteeksi antamiseen?

Kyllä te olette väkeä täytyy sanoa. Ei ihme, että näitä suomi24 palstoja kutsutaan henkisiksi likaviemäriksi.

ottotyttö minäkin kirjoitti:

Just, hyväksyminen piti koko ajan ansaita ja siitä piti olla kamalasti kiitollinen, siitä kaltoinkohtelustkin.
Kukaan ulkopuolinen ei varmaankaan minunkaan ahdistustani tajunnut, yritin olla yli-iloinen ja ylisosiaalinen jotta pysyisin edes jotenkin kasassa, vaikka eihän tuollaista menetelmää silloin tajunnut käyttäneensä, sitä vain yritti selvitä hengissä psyykkisesti ja fyysisesti, en tainnut ainakaan tuo psyykkinen puoli oikein onnistua koko matkaa. Hylätty on hylätty ja siitä ei mihinkään pääse, sen kanssa voi yrittää elää, mutta tosiasiahan se on että on poisvalittu.
Kostautuu sitten rakkaussuheteissa hirmusella voimalla.

Lue lisää

Minulla ei ole koskaan ollut kiinnostusta hankkia lapsia tai perustaa perhettä. Olen adoptiolapsi, nyt aikuinen nainen. En halua tehdä pahaa kenellekään lapselle (koen että minut on hylätty eikä adoptio ollut onnistunut) En toisaalta luota kehenkään mieheenkään, joten elän sinkkuelämää. En halua kertoa adoptiotaustaani kenellekään, siksi en myöskään halua lapsia/miestä.
Seurustelen "omilla ehdoillani". Ystävien seurassa viihdyn.

Wms kirjoitti:

erittäin voimakas säätykierto. Ja on edelleenkin. Ei 40- ja 50-luvulla vielä tunnettu kansainvälistä adoptiota. Adoptiolapsen sai Suomessa, jos kyseessä oli ns kunnon perhe. Lapsia sijoitettiin niin rikkaisiin kuin köyhiinkin perheisiin, mutta ensisijaisesti jokainen huolehti silloin omista orvoista sukulaislapsistaan eikä ottanut vieraita kasvatti- tai ottolapsia. Orpoja ja hylättyjä lapsia oli paljon sodan jälkeisenä aikana.

En minä puolustele mitään tai ketään. Kehotan vain realistiseen suhtautumiseen. Asioita pitää katsoa sen ajan näkökulmasta.

Lue lisää

Oikein tieteellisessä tutkimuksessa mainitaan, että adoptiolapset yritettiin sijoittaa vaatimattomiin oloihin, jotta säätykierto estettäisiin.
Oisko sinulla jotakin muutakin kuin mutua nuiden mielipiteitesi tueksi vai ovatko ne vain omia päätelmiäsi? Joka tapauksessa vaatimattomiin, ei liian rikkaisiin eikä liian köyhiin oloihin yritettiin laittaa, tällainen oli politiikkaa siinä missä muukin politiikka.
Nyt haluan nähdä että laitat vähän muutakin kuin omaa mutua ja uskot sen olevan jotenkin totuutta.
Linkkejä, please.

Wms kirjoitti:

Ennen kuulumatonta kirjoittelua!

Yritän vain parhaani mukaan neuvoa, että ap pääsisi tuon asian yli. Miksi ihmeessä vielä kuusikymppisenä pitäisi muistella onnetonta lapsuuttaan? Anteeksi antaminen on tie tulevaisuuteen. Ihmettelen, että näillä palstoilla aina vain ruokitaan katkeruutta. "Oikeus kirjoittaa" muka. Ap on jo vanha ihminen, joka on jo itsekin ehtinyt tehdä elämässään virheita. Eikö sekään ole tarpeeksi hyvä syy anteeksi antamiseen?

Kyllä te olette väkeä täytyy sanoa. Ei ihme, että näitä suomi24 palstoja kutsutaan henkisiksi likaviemäriksi.

Lue lisää

Miten noin fiksu ihminen on tänne likaviemäriin eksynyt vähättelemään ja estämään kaikin voimin totuuksien esiintuloa entisaikojen adoptiolapsien kohtaloista?
Kuuntele sen sijaan, niin että ymmärtäisit asioita paremmin ja ettei enää ikinä tapahtuisi ennenaikojen virheitä ja raakuksia lasten huostaanoton tai adoptioitten yhteydessä.
Kyllä asioista täytyy saada puhua ja anteeksiantaminen on sitten toinen asia.
Anteeksi voi myös pyytää, sinäkin voit pyytää anteeksi omaa typerää reaktiotasi kovia kokeneitten entisaikojen ottolasten kertomuksia vastaan.
Tottakait puhuminen ja kertominen helpottaa, eihän se turhaa ole.
Täällä puhuvat monesti ihmiset sellaista, jota eivät koskaan ole kenellekään sanoneet.
Sekin voi helpottaa.Miksi et sitä heille soisi?

äitini tytär kirjoitti:

syntyi isoon taloon pahnanpohjimmaiseksi ja vaikka oli iso talo ja vaurautta niin kohtelu oli abt samanglaista kuin am. Ei hammasharjoja tai lääkäreitä, mädät hampaa vedettiin suusta. Äitini oli vähällä kuolla verenmyrkytykseen ellei joku ulkopuolinen olisi siihen puuttunut. Ja äitini maksoi vielä 80-luvulla kouluvelkojaan. Ja vaatteet oli 6 muun sisaruksen vanhoja. Joskus on jopa pienellä katkeruudella muistellut kuinka vasta jo avuioliitossa sai hankittua elämänsä ekan oman uuden vaatteen. Ja vitsaakin tuli - ei vain vanhemmiltaan vaan myös sisaruksilta. Ja totesi joskus kun itse halasin tytärtäni ettei muista että olisi äitinsä kanssa koskaan hellineet tai halanneet. Se ei vaan ollut tapana. Kulttuuri oli erilaista. ns rakkaus osoitettiin eri tavalla. Ja lehmien hyvinvointi oli tärkeämpää kuin lasten koska monen elämä riippui siitä lehmästä. Aika ja tavat olivat erilaisia. Ja sisaruksensa ovat kokeneet asiat samoin. He vain vielä sodankin pahemmin kun talosta vietiin miesväki ja hevoset. Ja on puhunut myös kiertolaislapsista jotka asuivat heidän tallissaan aina välillä. Heitä yritettiin auttaa antamalla yösijaa tai ruokaa. Sekin oli jo enemmän kuin joku muu.
Ei kaikki tämä tarkoittanut etteivät vanhemmat olisi rakastaneet lapsiaan.

Lue lisää

Osasiko äitisi halata sinua sitten kun itse oli äiti?

Kiinnostunut. kirjoitti:

Muistatko tieteellisen tutkimuksen tekijää?

Tässä linkki yhteen tutkimukseen:

http://www.pslastensuojelu.fi/opinnautetyot/Adoptio_ja_adoptiokaytannot_suomessa.pdf

Sivulla 27 puhutaan siitä säätykierron poliitiikasta.

säätyesto kirjoitti:

Tässä linkki yhteen tutkimukseen:

http://www.pslastensuojelu.fi/opinnautetyot/Adoptio_ja_adoptiokaytannot_suomessa.pdf

Sivulla 27 puhutaan siitä säätykierron poliitiikasta.

Lue lisää

No eipäs tuo linkkin avuautunutkaan tuosta noin vain, helpompi kun googletat
Adoptio ja adoptiokäytännöt, Piritta Timonen

Pääset sieltä sitten niihin opinnäytetöihin ja klikkaat sieltä sitten tuon Piritan työn, se tulee pdf:änä.

Siellä on muitakin kiinnostavia tutkimuksia.

Säätyjuttu siis sivulla 27.

kyllästyttävää jo kirjoitti:

Oikein tieteellisessä tutkimuksessa mainitaan, että adoptiolapset yritettiin sijoittaa vaatimattomiin oloihin, jotta säätykierto estettäisiin.
Oisko sinulla jotakin muutakin kuin mutua nuiden mielipiteitesi tueksi vai ovatko ne vain omia päätelmiäsi? Joka tapauksessa vaatimattomiin, ei liian rikkaisiin eikä liian köyhiin oloihin yritettiin laittaa, tällainen oli politiikkaa siinä missä muukin politiikka.
Nyt haluan nähdä että laitat vähän muutakin kuin omaa mutua ja uskot sen olevan jotenkin totuutta.
Linkkejä, please.

Lue lisää

vaan siitä, että meillä Suomessa on ylipäätänsä aikaisemmin ollut voimakas säätykierto. Kouluttautumalla pääsi parempaan elämään. Nykyään se ei enää välttämättä onnistu, sillä korkeakaan koulutus ei aina tuo hyvää toimeentuloa.

Adoptoida sai ennen kuka vain. Se ei ollut mikään rikkaiden etuoikeus niin kuin nykyään, kun käytännössä vain ulkomailta voi adoptoida. Köyhien lapset tietysti pyrittiin sijoittamaan oman säätynsä perheisiin ja vaatimattomiin oloihin. Tarkoitus oli pelastaa lapsi kuolemalta eikä antaa hänelle ns "parempi elämä". Sellainenhan vain olisi rohkaissut esim aviottomia äitejä lapsensa hylkäämiseen. Kasvatuskoteja tai ottovanhempia oli vaikea löytää. Otto- tai kasvattilapsen ottamisen syy oli varsinkin maalla työvoiman tarve. Työvoimaa tarvitsivat varsinkin köyhät maalaisperheet, joilla ei ollut varaa palkata renkejä ja piikoja.

Nykyinen adoptioideologia ei ennen ollut vallalla. Ottolapsien ei uskoteltu olevan omia lapsia ja adoptio oli vuoteen 1980 asti ns heikko adoptio, jonka saattoi purkaa, jos ottovanhemmat niin halusivat. Otto ja kasvattilapsen ero ei ollut suuri.

Ap:n ja monien muidenkin keskustelijoiden kirjoitukset henkivät sitä, että ap:lle on muka tehty suurta vääryyttä, kun hän joutui köyhään perheeseen. Ennen adoptiolasten asema yksinkertisesti oli vain aivan erilainen kuin nykyään. Harmittaa tuollainen anakronismi.

.

Wms kirjoitti:

vaan siitä, että meillä Suomessa on ylipäätänsä aikaisemmin ollut voimakas säätykierto. Kouluttautumalla pääsi parempaan elämään. Nykyään se ei enää välttämättä onnistu, sillä korkeakaan koulutus ei aina tuo hyvää toimeentuloa.

Adoptoida sai ennen kuka vain. Se ei ollut mikään rikkaiden etuoikeus niin kuin nykyään, kun käytännössä vain ulkomailta voi adoptoida. Köyhien lapset tietysti pyrittiin sijoittamaan oman säätynsä perheisiin ja vaatimattomiin oloihin. Tarkoitus oli pelastaa lapsi kuolemalta eikä antaa hänelle ns "parempi elämä". Sellainenhan vain olisi rohkaissut esim aviottomia äitejä lapsensa hylkäämiseen. Kasvatuskoteja tai ottovanhempia oli vaikea löytää. Otto- tai kasvattilapsen ottamisen syy oli varsinkin maalla työvoiman tarve. Työvoimaa tarvitsivat varsinkin köyhät maalaisperheet, joilla ei ollut varaa palkata renkejä ja piikoja.

Nykyinen adoptioideologia ei ennen ollut vallalla. Ottolapsien ei uskoteltu olevan omia lapsia ja adoptio oli vuoteen 1980 asti ns heikko adoptio, jonka saattoi purkaa, jos ottovanhemmat niin halusivat. Otto ja kasvattilapsen ero ei ollut suuri.

Ap:n ja monien muidenkin keskustelijoiden kirjoitukset henkivät sitä, että ap:lle on muka tehty suurta vääryyttä, kun hän joutui köyhään perheeseen. Ennen adoptiolasten asema yksinkertisesti oli vain aivan erilainen kuin nykyään. Harmittaa tuollainen anakronismi.

.

Lue lisää

Mistähän lie sinun katkeruutesi peräisin, tiedät kaiken ja hyväksyt sen ettei köyhiä lapsia kannattanut antaa parempiin perheisiin siitä syystä että sitten kaikki yksinhuoltajat ois kilpaa antaneet lapsensa pois?
No et ilmeisimmin ole äiti, minä en ois mistään hinnasta antanut lastaani pois vaikka olinkin yksinhuoltaja.
Olipas tietenkinn silloin huonommat ajat, mutta kyllä se luokkakieroto on aina yritetty estää, kaikenlaisia pudotuspelejä on keksitty jottei luokkaeroja päästäs romuttaan.
Älä viitti puhua pelkkaa mutua, ilkeää sellaista.
Minusta on itsestään selvää, että viattomille lapsille yritetään luoda niin hyvät olotk kuin mahdollista, muuten menetetään paljon lahjakkuuksia.

kysyn vain kirjoitti:

Osasiko äitisi halata sinua sitten kun itse oli äiti?

HYvä kysymys. Eipä osannut. Lastenlapsiaan on ryhtynyt halaamaan kun me halaamme lapsiamme. Ehkä heitä on helpompi lähestyä. Samoin äitini on nyt omien lasteni myötä jutellut paljonkin omasta äitiydestään ja siitä kuinka halusi tehdä joitain asioita toisin mutta vielä 60-luvullakin sosiaalinen paine oli niin kova että lapsi piti 'alistaa'. Jos meillä oli paha olla niin eivät vanhempani myöskään osanneet lohduttaa.

Mutta ne olivat sen ajan tapoja ja onneksi nykyisin on toisin. Ja meillä on myössuurempi uskallus kaikilla olla omia itsejämme. Ja tehdä niinkuin hyvältä tuntuu. Paljon on vanhemmuus muuttunut sitten noiden aikojen. Ja onneksi. Omalla kokemuksella nuo ap:n ja äitini kokemukset ovat aivan kauheita mutta ilmeisen tavallisia kuitenkin. Onneksi ne ovat takana.

äitini tytär kirjoitti:

HYvä kysymys. Eipä osannut. Lastenlapsiaan on ryhtynyt halaamaan kun me halaamme lapsiamme. Ehkä heitä on helpompi lähestyä. Samoin äitini on nyt omien lasteni myötä jutellut paljonkin omasta äitiydestään ja siitä kuinka halusi tehdä joitain asioita toisin mutta vielä 60-luvullakin sosiaalinen paine oli niin kova että lapsi piti 'alistaa'. Jos meillä oli paha olla niin eivät vanhempani myöskään osanneet lohduttaa.

Mutta ne olivat sen ajan tapoja ja onneksi nykyisin on toisin. Ja meillä on myössuurempi uskallus kaikilla olla omia itsejämme. Ja tehdä niinkuin hyvältä tuntuu. Paljon on vanhemmuus muuttunut sitten noiden aikojen. Ja onneksi. Omalla kokemuksella nuo ap:n ja äitini kokemukset ovat aivan kauheita mutta ilmeisen tavallisia kuitenkin. Onneksi ne ovat takana.

Lue lisää

Toivotaan että kehitys kehittyy edelleen.

Wms kirjoitti:

vaan siitä, että meillä Suomessa on ylipäätänsä aikaisemmin ollut voimakas säätykierto. Kouluttautumalla pääsi parempaan elämään. Nykyään se ei enää välttämättä onnistu, sillä korkeakaan koulutus ei aina tuo hyvää toimeentuloa.

Adoptoida sai ennen kuka vain. Se ei ollut mikään rikkaiden etuoikeus niin kuin nykyään, kun käytännössä vain ulkomailta voi adoptoida. Köyhien lapset tietysti pyrittiin sijoittamaan oman säätynsä perheisiin ja vaatimattomiin oloihin. Tarkoitus oli pelastaa lapsi kuolemalta eikä antaa hänelle ns "parempi elämä". Sellainenhan vain olisi rohkaissut esim aviottomia äitejä lapsensa hylkäämiseen. Kasvatuskoteja tai ottovanhempia oli vaikea löytää. Otto- tai kasvattilapsen ottamisen syy oli varsinkin maalla työvoiman tarve. Työvoimaa tarvitsivat varsinkin köyhät maalaisperheet, joilla ei ollut varaa palkata renkejä ja piikoja.

Nykyinen adoptioideologia ei ennen ollut vallalla. Ottolapsien ei uskoteltu olevan omia lapsia ja adoptio oli vuoteen 1980 asti ns heikko adoptio, jonka saattoi purkaa, jos ottovanhemmat niin halusivat. Otto ja kasvattilapsen ero ei ollut suuri.

Ap:n ja monien muidenkin keskustelijoiden kirjoitukset henkivät sitä, että ap:lle on muka tehty suurta vääryyttä, kun hän joutui köyhään perheeseen. Ennen adoptiolasten asema yksinkertisesti oli vain aivan erilainen kuin nykyään. Harmittaa tuollainen anakronismi.

.

Lue lisää

Siitä että tuossa ennenvanhaisessa heikossa adoptiossa pystyivät sekä adoptivanhemmat että lapset 12 v täytettyään purkaa adoption, siitä ei kyllä minua adoptiolapsena koskaan tiedotettu.
Voi olla että oisin purkanutkin.
Vanhempani ilmeisesti olivat asiasta tietoisia, koska koko ajan uhkailivat purkaa adoption ja heittää minut lastenkotiin.
Siis tätä käytettiin alistamismenetelmänä.
Ei lasta mitenkään tuollaisesta mahdollisuudesta tidotettu.
Sehän jo kertoo sen, kenen puolelle ja kenen etuja tässä valvottiin ja suosittiin, vanhempien tietysti, lapsesta viis, hyvä että kunta pääs eroon.

Wms kirjoitti:

Viimeistään kuusikymppisenä on aika antaa vanhemmilleen anteeksi, niin biologisille vanhemmille, jotka hylkäsivät tai kuolivat nuorina pois jättäen lapsensa turvattomiksi kuin myös otto- tai kasvatusvanhemmilleen (tai omille vanhemmilleen), jotka kasvattivat miten taisivat vaikeissa oloissa lapsensa.

Ap:llä oli törpöt vanhemmat. Sitä ei käy kiistäminen. Mutta mitä ihmeen hyötyä ruikuttamisesta on? AP:n tulee antaa anteeksi ottovanhemmilleen. Ehkä he ottivat lapsen tarkoin harkitsematta voivatko tämän kasvattaa tai sitten heidän olonsa olivat ensin paremmat, mutta huononivat myöhemmin, ja he katkeroituivat elämälle. Ehkä he kyllästyivät ottovanhemmuuteensa.

Ei meidän tarvitse HYVÄKSYÄ kaltoin kohtelua, mutta vanhojen asioiden vatkaamisesta ei ole mitään hyötyä. Ap:n kannattaisi yritää muistella, mitä hyvää hän on kasvatusvanhemmiltaan saanut, eikä muistella kärsimäänsä pahaa. Kaikissa ihmisissä jotain hyvääkin on.

Lue lisää

Vaikka anteeks antaski niin unhoitu ei ikinä.
Eikä kenenkään ole pakko antaa mitään anteeksi, varsinkaan jos ei edes pyydetä.

ottonen kirjoitti:

Mistähän lie sinun katkeruutesi peräisin, tiedät kaiken ja hyväksyt sen ettei köyhiä lapsia kannattanut antaa parempiin perheisiin siitä syystä että sitten kaikki yksinhuoltajat ois kilpaa antaneet lapsensa pois?
No et ilmeisimmin ole äiti, minä en ois mistään hinnasta antanut lastaani pois vaikka olinkin yksinhuoltaja.
Olipas tietenkinn silloin huonommat ajat, mutta kyllä se luokkakieroto on aina yritetty estää, kaikenlaisia pudotuspelejä on keksitty jottei luokkaeroja päästäs romuttaan.
Älä viitti puhua pelkkaa mutua, ilkeää sellaista.
Minusta on itsestään selvää, että viattomille lapsille yritetään luoda niin hyvät olotk kuin mahdollista, muuten menetetään paljon lahjakkuuksia.

Lue lisää

Jokainen palstalainen lukee nämä kirjoitukset omien silmälasiensa läpi. Se, että minä olisin jotenkin pahansuopa tai tuomitseva on oma kuvitelmasi ja heijastaa vain omaa ajatusmaailmaasi. Yritän vaIn kirjoittaa mahdollisimman asiallisesti ja neutraalisti tuomatta omia tunteitani esiin.

Erehdyt myös siitä, mikä minä olen. Olen sotien jälkeen perustetun melko köyhän suurperheen vanhin tytär ja itsekin suurperheen äiti sekä monen pienen lapsen isoäiti. Elämänkokemusta on siis kertynyt jo paljon.

Tärkeätä on hyväksyä se, että emme voi muuttaa menneisyyttä toiseksi, mutta voimme yrittää ymmärtää menneiden aikojen ihmisten elämää. Ennen yhteiskunta oli toisenlainen ja näkemykset lapsen parhaasta erosivat nykyisin valla olevista näkemyksistä. Myös lasten kasvatus oli erilaista, eivätkä ihmiset olleet yhtä valistuneita.

Menneisyyttä emme voi muuttaa, mutta tulevaisuuteen voimme vaikuttaa. Voimme yhdessä työskennellä sen hyväksi, että tänä päivänä kaikkien lasten olot olisivat mahdollisimman hyvät, myös niiden, jotka ovat adoptiolapsia tai sijaisperhehoidossa.

purkaa adoption kirjoitti:

Siitä että tuossa ennenvanhaisessa heikossa adoptiossa pystyivät sekä adoptivanhemmat että lapset 12 v täytettyään purkaa adoption, siitä ei kyllä minua adoptiolapsena koskaan tiedotettu.
Voi olla että oisin purkanutkin.
Vanhempani ilmeisesti olivat asiasta tietoisia, koska koko ajan uhkailivat purkaa adoption ja heittää minut lastenkotiin.
Siis tätä käytettiin alistamismenetelmänä.
Ei lasta mitenkään tuollaisesta mahdollisuudesta tidotettu.
Sehän jo kertoo sen, kenen puolelle ja kenen etuja tässä valvottiin ja suosittiin, vanhempien tietysti, lapsesta viis, hyvä että kunta pääs eroon.

Lue lisää

Vasta täysi-ikäisenä ottolapsi voi purkaa adoption, jos halusi. Eihän vajaavaltainen voi ryhtyä mihinkään oikeustoimiin. Täysi-ikäisyysikäraja oli ensin 24 vuotta, sitten pitkän aikaa 21 vuotta. 1970-luvun alussa se laskettiin ensin 20 vuoteen ja sen jälkeen kohta 18 vuoteen.

Wms kirjoitti:

Jokainen palstalainen lukee nämä kirjoitukset omien silmälasiensa läpi. Se, että minä olisin jotenkin pahansuopa tai tuomitseva on oma kuvitelmasi ja heijastaa vain omaa ajatusmaailmaasi. Yritän vaIn kirjoittaa mahdollisimman asiallisesti ja neutraalisti tuomatta omia tunteitani esiin.

Erehdyt myös siitä, mikä minä olen. Olen sotien jälkeen perustetun melko köyhän suurperheen vanhin tytär ja itsekin suurperheen äiti sekä monen pienen lapsen isoäiti. Elämänkokemusta on siis kertynyt jo paljon.

Tärkeätä on hyväksyä se, että emme voi muuttaa menneisyyttä toiseksi, mutta voimme yrittää ymmärtää menneiden aikojen ihmisten elämää. Ennen yhteiskunta oli toisenlainen ja näkemykset lapsen parhaasta erosivat nykyisin valla olevista näkemyksistä. Myös lasten kasvatus oli erilaista, eivätkä ihmiset olleet yhtä valistuneita.

Menneisyyttä emme voi muuttaa, mutta tulevaisuuteen voimme vaikuttaa. Voimme yhdessä työskennellä sen hyväksi, että tänä päivänä kaikkien lasten olot olisivat mahdollisimman hyvät, myös niiden, jotka ovat adoptiolapsia tai sijaisperhehoidossa.

Lue lisää

Sehän juuri aloittajaa surettaa, ettei menneisyyttä voi muuttaa. Sinulle tarvittaisiin lisää empatiakykyä.
Itse muistan 60-luvun asenteita, että ei kannata ottaa tyttöä adoptiolapseksi, koska vahinkolapsen saaneen äidin huorataipumukset periytyy tyttölapselle ja siten adoptiovanhemmat joutuvat kasvattamaan huoraa ja joutuvat itsekin häpeään eivätkä saa "seksuaalisesti rajatonta" lasta tottelemaan. Kun tyttöjä kohdeltiin tällaisin odotuksin, ei tyttö saanut mahdollisuutta kasvaa terveessä ympäristössä. Pojat sen sijaan kelpasivat paremmin adoptoitavaksi. Oli kauheaa itse kasvaa tyttönä tuollaisessa yhteiskunnassa vaikka oli biolapsi. Feministiksi kasvoin kun teini-iässä jouduin näkemään, miten ikäisilleni tytöille tehtiin pakkoabortteja tai heidät pakotettiin antamaan lapsensa pois, vaikka heillä olisi ollut elossa toimeentulevat vanhemmat (tyttären tuottama häpeä vanhemmilleen esti vanhempia auttamasta omaa lastaan) tai jos tyttö oli ehtinyt aikuiseksi niin pienipalkkaisina ja alivuokralaisina joutuivat antamaan lapsen pois.
Voineeko pienipalkkainen ja ilman asuntoa oleva vieläkään lastaan pitää.

stopstopstop kirjoitti:

Monella hampaat, monelle ei...Joku raja sentään ois pitäny olla miten kurjuutta vietiin vain eteenpäin näille hylätyille lapsiparoille.
Ois ollu ees hammasharja...

50 ja 60-luvulla eli vielä ihmisiä, joiden mielestä hampaiden harjaaminen ja oman suunsa sisään katsominen peilistä oli syntiä. Kai se sitten heidän mielestään tuotti seksuaalista mielihyvää, joka oli varsinkin lapsilta täysin kiellettyä :), eikä pojat saaneet pitää kättä taskussa vaikka olisivat olleet vasta pieniä lapsia, syy siihen valkeni minulle vasta aikuisena, niin ja kädet piti pitää peiton päällä. Muistan tämän itse, kun jouduin lapsena salaa katsomaan, minkälaiset hampaani on. Ja koska tiesin sen jotenkin kielletyksi ja paheksutuksi asiaksi, vaikken ymmärtänyt miksi se oli kiellettyä, niin katsoin hyvin harvoin, ehkä vain kerran ja se näkyy hampaiden kunnossa. Oikeastaan alitajunnassa on kielto voimassa vieläkin. Näillä suomi24-palstoilla olen lukenut jonkun muunkin muistelevan tätä samaa asiaa. Maailma oli hullu silloin ja nyt on kaikki taas päälaellaan ja yhtä hullu maailma edelleen.

halauksiakehiin kirjoitti:

Toivotaan että kehitys kehittyy edelleen.

Jos kaikki ajattelee Wms:n tavoin, että asioita ja totuuksia ei saa muistaa, kertoa eikä käsitellä, vaan kaikki pitää lakaista maton alle, unohtaa ja antaa anteeksi, niin silloin ei mitään kehitystä tapahdu, vaan kurjuudet jatkuu sellaisinaan sukupolvesta toiseen ja vuosisadasta toiseen.
Mitähän käsittelemättömiä asioita mahtaakaan Wms:n alitajunnassa piillä ja joiden torjumista hän voimallisesti täällä muillekin suosittelee.
Ei voi olla kiellettyä käsitellä lapsuuttaan kuuskymppisenä, koska 1) vasta silloin siihen alkaa olla aikaa, 2) vasta silloin alkaa olla kerännyt kokonaisnäkemyksen itsestään ja muista, elämänajasta kaikissa ikävaiheissa, yhteiskunnan kehityksestä ja tapojen muuttumisesta. 3) Onnellinen se, joka saa elää niin kauan, että tällaisen arvion ehtii tekemään.

Yksi adolapsi. kirjoitti:

Minulla ei ole koskaan ollut kiinnostusta hankkia lapsia tai perustaa perhettä. Olen adoptiolapsi, nyt aikuinen nainen. En halua tehdä pahaa kenellekään lapselle (koen että minut on hylätty eikä adoptio ollut onnistunut) En toisaalta luota kehenkään mieheenkään, joten elän sinkkuelämää. En halua kertoa adoptiotaustaani kenellekään, siksi en myöskään halua lapsia/miestä.
Seurustelen "omilla ehdoillani". Ystävien seurassa viihdyn.

Lue lisää

Olen ilman riittävää huolenpitoa jäänyt biolapsi ja olen tullut samoihin johtopäätöksiin kuin sinä, en edes ota kissaa, koska en halua pahaa kenellekään eläimellekään (tosin tähän päädyin vasta parin lapsen, parin miehen ja parin kissan jälkeen).
Mutta teidän ottolasten asenne itseenne, miksi ajattelette, että olette äitinne hylkäämät.
Miksi ette ajattele, että teidän äitinne oli kaikkien hylkäämä.
Jos äitinne ei olisi ollut kaikkien hylkäämä, ei hän olisi ollut sellainen äiti, joka antaa lapsensa pois, eikä hän olisi ollut tilanteessa, että joutuu antamaan lapsensa pois.
Odottava tai synnyttänyt nainen/tyttö ei ole kaikkivoipa näissä vaativissa ja miesvetoisissa (jossa vielä ilkeät naiset joukossa) yhteiskunnissa, jotka maapallomme täyttää.
Naisen on alistuttava ympäristön vaatimuksiin, halusi tai ei. Ihminen on susi ihmiselle.
Mutta te syntyessänne olitte uusia täällä, eikä kukaan vielä arvioinut teitä äidistänne puhumattakaan kelvolliseksi/ei kelvolliseksi - pidettäväksi/poisannettavaksi, kohtalonne ei siis ollut henkilökohtaisesti omanne, eikä lähtöisin teidän omista ominaisuuksistanne, vaan kyse olikin vanhempanne nurjasta kohtalosta tai yli-innokkaasta adoptiolasten välitystoiminnasta ja yli-innokkaista adoptiovirkailijoista.
Eikö asiaa voisi lähestyä tältä kannalta. Biolapsenakin ajattelen omien elämänonnettomuuksien johtuvan muiden perheenjäsenten omista onnettomuuksista ennen syntymistäni.

s. 50-luvulla kirjoitti:

Olen ilman riittävää huolenpitoa jäänyt biolapsi ja olen tullut samoihin johtopäätöksiin kuin sinä, en edes ota kissaa, koska en halua pahaa kenellekään eläimellekään (tosin tähän päädyin vasta parin lapsen, parin miehen ja parin kissan jälkeen).
Mutta teidän ottolasten asenne itseenne, miksi ajattelette, että olette äitinne hylkäämät.
Miksi ette ajattele, että teidän äitinne oli kaikkien hylkäämä.
Jos äitinne ei olisi ollut kaikkien hylkäämä, ei hän olisi ollut sellainen äiti, joka antaa lapsensa pois, eikä hän olisi ollut tilanteessa, että joutuu antamaan lapsensa pois.
Odottava tai synnyttänyt nainen/tyttö ei ole kaikkivoipa näissä vaativissa ja miesvetoisissa (jossa vielä ilkeät naiset joukossa) yhteiskunnissa, jotka maapallomme täyttää.
Naisen on alistuttava ympäristön vaatimuksiin, halusi tai ei. Ihminen on susi ihmiselle.
Mutta te syntyessänne olitte uusia täällä, eikä kukaan vielä arvioinut teitä äidistänne puhumattakaan kelvolliseksi/ei kelvolliseksi - pidettäväksi/poisannettavaksi, kohtalonne ei siis ollut henkilökohtaisesti omanne, eikä lähtöisin teidän omista ominaisuuksistanne, vaan kyse olikin vanhempanne nurjasta kohtalosta tai yli-innokkaasta adoptiolasten välitystoiminnasta ja yli-innokkaista adoptiovirkailijoista.
Eikö asiaa voisi lähestyä tältä kannalta. Biolapsenakin ajattelen omien elämänonnettomuuksien johtuvan muiden perheenjäsenten omista onnettomuuksista ennen syntymistäni.

Lue lisää

Tietysti aikuisiällä ymmärrän joitakin syitä miksi bioäitini (alaikäinen) antoi minut adoptoitavaksi, mutta olisin tietysti toivonut että hän olisi pitänyt minut. Adoptiolapsen elämä ei ollut kivaa.

Se hylkäyskokemus vauvana jää olemaan. Nancy Newton Verrier kirjoittaa asiasta kirjassaan The Primal Wound. Tästä syystä en siis halua perhettä tai muutenkaan sitoutua kehenkään kun olen hylätty. Eihän minun teini-ikäinen bioäitini tietenkään tiennyt että antamalla lapsen pois, adoptoitavaksi, se aiheuttaa elinikäisen trauman lapselle. Silloin ei ymmärretty että vauva kokee hylkäämisen niin voimakkaana. Verrierin kirja on 1990-luvulta ja muukin tieteellinen tutkimus kai niiltä ajoilta.

Ennen vanhaan ajateltiin että vauva ei ymmärrä mitään, ei tunnista biologista äitiään, ei kaipaa biologista äitiään, ja on samantekevää kuka vauvaa hoitaa. Eli bioäiti olisi ikäänkuin korvattavissa adoptioäidillä. Ei se ole myöskään adoptioäidin vika, että lapsi ei kiinny äitiin samalla tavalla kuin biologisessa suhteessa. Tämä on yksi adoption suurimpia ongelmia minun mielestäni.
Verrierin kirja on tosi hyvä.

Yksi tarina. kirjoitti:

Tietysti aikuisiällä ymmärrän joitakin syitä miksi bioäitini (alaikäinen) antoi minut adoptoitavaksi, mutta olisin tietysti toivonut että hän olisi pitänyt minut. Adoptiolapsen elämä ei ollut kivaa.

Se hylkäyskokemus vauvana jää olemaan. Nancy Newton Verrier kirjoittaa asiasta kirjassaan The Primal Wound. Tästä syystä en siis halua perhettä tai muutenkaan sitoutua kehenkään kun olen hylätty. Eihän minun teini-ikäinen bioäitini tietenkään tiennyt että antamalla lapsen pois, adoptoitavaksi, se aiheuttaa elinikäisen trauman lapselle. Silloin ei ymmärretty että vauva kokee hylkäämisen niin voimakkaana. Verrierin kirja on 1990-luvulta ja muukin tieteellinen tutkimus kai niiltä ajoilta.

Ennen vanhaan ajateltiin että vauva ei ymmärrä mitään, ei tunnista biologista äitiään, ei kaipaa biologista äitiään, ja on samantekevää kuka vauvaa hoitaa. Eli bioäiti olisi ikäänkuin korvattavissa adoptioäidillä. Ei se ole myöskään adoptioäidin vika, että lapsi ei kiinny äitiin samalla tavalla kuin biologisessa suhteessa. Tämä on yksi adoption suurimpia ongelmia minun mielestäni.
Verrierin kirja on tosi hyvä.

Lue lisää

Ei sitä lapsen hylkäämiskokemusta vieläkään ymmärretä, kun suomalaisbiolapsetkin elää lapsuutensa päiväkodeissa.
Ihmetellään käytöshäiriöitä, syömishäiriöitä, viiltelyä, huumeidenkäyttöä, kouluampumisia, masennusta, liiallisia välivuosia, aggressiivisuutta, mummojen potkimista ja kaikkea muuta, vaikka niille on selkeä syy, oman ikioman aikuisen puute lapsena ja nuorena.
Muistan kokeneeni lapsena rankkaa vierauden tunnetta kaikkia vieraita aikuisia kohtaan.
Voin kyllä sen pohjalta ajatella, että olisi ollut kauheata joutua heidän hoidettavakseen koko lapsuudeksi ja oikeastaan sitä pelkäsikin ainakin noin 8-9 vuotiaaksi saakka.
Adoptiossa rankan lapsettomuuden surun vallassa oleva nainen hoitaa rankan hylkäämiskokemuksen vallassa olevaa lasta. On siinä pari.
Eikö mikään voisi tuota kiintymättömyys- ja hylkäämiskokemusongelmaa poistaa tai minimoida.
Adoptiovanhemmat koittaa perinteisesti poistaa sen olemalla kertomatta lapselle tai unohduttamalla, että hän on adoptoitu.
Koska vauvalla on muisti, niin siitä syntyy kaikkien yhteisvalehtelu, lapsen pettäminen ja lapsi joutuu pettämään itseäänkin, bioäitikin petetään, mikäli haluaa yhteyttä.
Jos bioäiti saa yhteyden, niin lapsettomuudesta kärsivä saa lapsettomuustuskansa takaisin.
Onkohan se kirja myös suomennettuna.
Haluaisin, että tuohon ongelmaan löytyisi ratkaisu, koska tunnen läheisesti lapsettoman ja toivoisin hänelle adoptiolasta.
Koska puolisonkin valitsee vaistomaisesti, alitajuisesti ja intuitiivisesti siten, että ulkonäkö, luonne, geenit, feronit ym. on itselle sopivat ja mieluiset, niin pitäisikö adoptiolapsikin valita itselleen sopiva suuresta joukosta, eikä niin, että ulkopuoliset nimeää sen lapsen ja se sitten vain haetaan.
Lapsi ja adoptiovanhempi saattaisivat kiintyä toisiinsa tiiviimmin, jos saisivat itse tehdä tällaisen luonnonmukaisen sopivuusvalinnan.
Ehkä se olikin ennen hyvä juttu, että lapset pantiin riviin ja siitä valittiin sopivin (kriteerit saattoi olla väärät siihen aikaan), tosin myös lapsen olisi pitänyt saada valita ja miellyttävämmissä olosuhteissa.
Kuinkahan kävisi, jos biolapset laitettaisiin riviin ja heidän bioäitinsä toiseen riviin, valitsisikohan joka lapsi sieltä juuri sen oman bioäitinsä. Kukaan bioäiti ei varmaan uskaltaisi kokeilla tätä : ).

s. 50-luvulla kirjoitti:

Ei sitä lapsen hylkäämiskokemusta vieläkään ymmärretä, kun suomalaisbiolapsetkin elää lapsuutensa päiväkodeissa.
Ihmetellään käytöshäiriöitä, syömishäiriöitä, viiltelyä, huumeidenkäyttöä, kouluampumisia, masennusta, liiallisia välivuosia, aggressiivisuutta, mummojen potkimista ja kaikkea muuta, vaikka niille on selkeä syy, oman ikioman aikuisen puute lapsena ja nuorena.
Muistan kokeneeni lapsena rankkaa vierauden tunnetta kaikkia vieraita aikuisia kohtaan.
Voin kyllä sen pohjalta ajatella, että olisi ollut kauheata joutua heidän hoidettavakseen koko lapsuudeksi ja oikeastaan sitä pelkäsikin ainakin noin 8-9 vuotiaaksi saakka.
Adoptiossa rankan lapsettomuuden surun vallassa oleva nainen hoitaa rankan hylkäämiskokemuksen vallassa olevaa lasta. On siinä pari.
Eikö mikään voisi tuota kiintymättömyys- ja hylkäämiskokemusongelmaa poistaa tai minimoida.
Adoptiovanhemmat koittaa perinteisesti poistaa sen olemalla kertomatta lapselle tai unohduttamalla, että hän on adoptoitu.
Koska vauvalla on muisti, niin siitä syntyy kaikkien yhteisvalehtelu, lapsen pettäminen ja lapsi joutuu pettämään itseäänkin, bioäitikin petetään, mikäli haluaa yhteyttä.
Jos bioäiti saa yhteyden, niin lapsettomuudesta kärsivä saa lapsettomuustuskansa takaisin.
Onkohan se kirja myös suomennettuna.
Haluaisin, että tuohon ongelmaan löytyisi ratkaisu, koska tunnen läheisesti lapsettoman ja toivoisin hänelle adoptiolasta.
Koska puolisonkin valitsee vaistomaisesti, alitajuisesti ja intuitiivisesti siten, että ulkonäkö, luonne, geenit, feronit ym. on itselle sopivat ja mieluiset, niin pitäisikö adoptiolapsikin valita itselleen sopiva suuresta joukosta, eikä niin, että ulkopuoliset nimeää sen lapsen ja se sitten vain haetaan.
Lapsi ja adoptiovanhempi saattaisivat kiintyä toisiinsa tiiviimmin, jos saisivat itse tehdä tällaisen luonnonmukaisen sopivuusvalinnan.
Ehkä se olikin ennen hyvä juttu, että lapset pantiin riviin ja siitä valittiin sopivin (kriteerit saattoi olla väärät siihen aikaan), tosin myös lapsen olisi pitänyt saada valita ja miellyttävämmissä olosuhteissa.
Kuinkahan kävisi, jos biolapset laitettaisiin riviin ja heidän bioäitinsä toiseen riviin, valitsisikohan joka lapsi sieltä juuri sen oman bioäitinsä. Kukaan bioäiti ei varmaan uskaltaisi kokeilla tätä : ).

Lue lisää

Äidinrakkaus, vieraaseen kiintymättömyys ja hylätyksi tulemisen kokemus on yhteiskunnassa tabuja, joista ei saa puhua, samoin kuin ei saa käsitellä muitakaan elämän perustukseen kuuluvia asioita kuten kuolemaa, sekin pitää vaieta.
Ikävää, että adoptiossa asia jätetään lapsen kannettavaksi ja aikuiset oman etunsa mukaan torjuu asian.
Sama torjuminen tehdään pedofilian suhteen, laki tukee käytäntöä, että lapsi jätetään kantamaan taakka, aikuiset luistaa, niin pedofiili kuin lapsen läheiset ja ulkopuoliset. Laki tukee luistamista ja pakottaa siihen. Missään ei ole järjestettynä apua lapselle ja omaiselle. Poliisille ja oikeudelle riittävän todistusnäytön saaminen on mahdotonta, kun kohde on lapsi.
Lapsi on yhteiskunnassa aikuisen käyttöväline, objekti. Vaikka lapsen pitäisi olla subjekti, täysi oma itse omine oikeuksineen syntymästään lähtien, tai oikeammin jo sikiövaiheessa kun aivot on muodostuneet.

Wms kirjoitti:

Vasta täysi-ikäisenä ottolapsi voi purkaa adoption, jos halusi. Eihän vajaavaltainen voi ryhtyä mihinkään oikeustoimiin. Täysi-ikäisyysikäraja oli ensin 24 vuotta, sitten pitkän aikaa 21 vuotta. 1970-luvun alussa se laskettiin ensin 20 vuoteen ja sen jälkeen kohta 18 vuoteen.

Lue lisää

Miten sinä noin perehtynyt olet ottolapsiasioihin, jos ei mitään tekemistä sinulla ottolapsista ole ollut? Ihanko vain meidän "iloksemme" täällä hyörit?
Ehkäpä 40-50-luvun ottolapsilla on halu vain purkautua ja kertoa elämästään ilman että joku kylmännihkeä tyyppi koko ajan laukoo besserissikommenttejaan joka kääneteessä.
En minä ainakaan sinun neuvojasi kaipaa.
Olenko neuvoja sulta kysellyt.

s. 50-luvulla kirjoitti:

Olen ilman riittävää huolenpitoa jäänyt biolapsi ja olen tullut samoihin johtopäätöksiin kuin sinä, en edes ota kissaa, koska en halua pahaa kenellekään eläimellekään (tosin tähän päädyin vasta parin lapsen, parin miehen ja parin kissan jälkeen).
Mutta teidän ottolasten asenne itseenne, miksi ajattelette, että olette äitinne hylkäämät.
Miksi ette ajattele, että teidän äitinne oli kaikkien hylkäämä.
Jos äitinne ei olisi ollut kaikkien hylkäämä, ei hän olisi ollut sellainen äiti, joka antaa lapsensa pois, eikä hän olisi ollut tilanteessa, että joutuu antamaan lapsensa pois.
Odottava tai synnyttänyt nainen/tyttö ei ole kaikkivoipa näissä vaativissa ja miesvetoisissa (jossa vielä ilkeät naiset joukossa) yhteiskunnissa, jotka maapallomme täyttää.
Naisen on alistuttava ympäristön vaatimuksiin, halusi tai ei. Ihminen on susi ihmiselle.
Mutta te syntyessänne olitte uusia täällä, eikä kukaan vielä arvioinut teitä äidistänne puhumattakaan kelvolliseksi/ei kelvolliseksi - pidettäväksi/poisannettavaksi, kohtalonne ei siis ollut henkilökohtaisesti omanne, eikä lähtöisin teidän omista ominaisuuksistanne, vaan kyse olikin vanhempanne nurjasta kohtalosta tai yli-innokkaasta adoptiolasten välitystoiminnasta ja yli-innokkaista adoptiovirkailijoista.
Eikö asiaa voisi lähestyä tältä kannalta. Biolapsenakin ajattelen omien elämänonnettomuuksien johtuvan muiden perheenjäsenten omista onnettomuuksista ennen syntymistäni.

Lue lisää

Muta kaikki eivät ole yhtä täydellisiä kuin sinä ja surevat ja tuntevat itsensä hylätyiksi kun on annettu ottolapsiksi huonoihin koteihin tai rakkaudettomiin liian köyhiin ja liian ankariin perheisiin.
Anna meidän nyt vaan surra rauhassa ja kertoa omat tarinamme ja tunteemme.
Sinun tunteesi ovat sinun ja minun tunteeni ovat minun.
Älä painosta toisia ymmärtämään jos kyseessä on tunneasia.
Järkeile sinä vaan, jos se sinua auttaa, mutta sanon vain sen verran ettet vaikuta ymmärtävän tätä tunnepuolta kun uskot sen tuommosella järkeilyllä selviävän.
Et pysty ilmeisestikään paneutumaan toisen ihmisen tunne-elämään, siis empatiakykyä puuttuu sinulta vaikka järkeä ehkä oiskin.

s. 50-luvulla kirjoitti:

Sehän juuri aloittajaa surettaa, ettei menneisyyttä voi muuttaa. Sinulle tarvittaisiin lisää empatiakykyä.
Itse muistan 60-luvun asenteita, että ei kannata ottaa tyttöä adoptiolapseksi, koska vahinkolapsen saaneen äidin huorataipumukset periytyy tyttölapselle ja siten adoptiovanhemmat joutuvat kasvattamaan huoraa ja joutuvat itsekin häpeään eivätkä saa "seksuaalisesti rajatonta" lasta tottelemaan. Kun tyttöjä kohdeltiin tällaisin odotuksin, ei tyttö saanut mahdollisuutta kasvaa terveessä ympäristössä. Pojat sen sijaan kelpasivat paremmin adoptoitavaksi. Oli kauheaa itse kasvaa tyttönä tuollaisessa yhteiskunnassa vaikka oli biolapsi. Feministiksi kasvoin kun teini-iässä jouduin näkemään, miten ikäisilleni tytöille tehtiin pakkoabortteja tai heidät pakotettiin antamaan lapsensa pois, vaikka heillä olisi ollut elossa toimeentulevat vanhemmat (tyttären tuottama häpeä vanhemmilleen esti vanhempia auttamasta omaa lastaan) tai jos tyttö oli ehtinyt aikuiseksi niin pienipalkkaisina ja alivuokralaisina joutuivat antamaan lapsen pois.
Voineeko pienipalkkainen ja ilman asuntoa oleva vieläkään lastaan pitää.

Lue lisää

Näin on, adoptoitua tyttöä pidettiin seksuaalisesti vaarallisena yksilönä.
Vasta vähän aikaa sitten sain kuulla eräältä ison talon pojalta, että hänen äitinsä oli oikein varotellut minun suhteeni ja minua oli pidetty seksuaalisesti vaarallisena, poikaa piti oikein suojella minulta.
Niin että juuri noin kuin kerroit asiat olivat.Minua loukkasi vieläkin tässä iässä tuon ent naapurin kertomus,häntä se näytti vain huvittavan.

Wms kirjoitti:

Ennen kuulumatonta kirjoittelua!

Yritän vain parhaani mukaan neuvoa, että ap pääsisi tuon asian yli. Miksi ihmeessä vielä kuusikymppisenä pitäisi muistella onnetonta lapsuuttaan? Anteeksi antaminen on tie tulevaisuuteen. Ihmettelen, että näillä palstoilla aina vain ruokitaan katkeruutta. "Oikeus kirjoittaa" muka. Ap on jo vanha ihminen, joka on jo itsekin ehtinyt tehdä elämässään virheita. Eikö sekään ole tarpeeksi hyvä syy anteeksi antamiseen?

Kyllä te olette väkeä täytyy sanoa. Ei ihme, että näitä suomi24 palstoja kutsutaan henkisiksi likaviemäriksi.

Lue lisää

Ei sinun nyt tarvii ollenkaan neuvoa täällä vaan hyväksyä toisten tunteet, joista he kertovat sellaisenaan.
Siis kunnella, ei tukahduttaa tunteita, kyllä niitä on aivan omastakin voimasta yritetty tukahduttaa, mutta nyt on aika puhua niistä ja kaikesta pahasta olosta mitä ottolapsi mahdollsesti on kokenut.

s. 50-luvulla kirjoitti:

Ei sitä lapsen hylkäämiskokemusta vieläkään ymmärretä, kun suomalaisbiolapsetkin elää lapsuutensa päiväkodeissa.
Ihmetellään käytöshäiriöitä, syömishäiriöitä, viiltelyä, huumeidenkäyttöä, kouluampumisia, masennusta, liiallisia välivuosia, aggressiivisuutta, mummojen potkimista ja kaikkea muuta, vaikka niille on selkeä syy, oman ikioman aikuisen puute lapsena ja nuorena.
Muistan kokeneeni lapsena rankkaa vierauden tunnetta kaikkia vieraita aikuisia kohtaan.
Voin kyllä sen pohjalta ajatella, että olisi ollut kauheata joutua heidän hoidettavakseen koko lapsuudeksi ja oikeastaan sitä pelkäsikin ainakin noin 8-9 vuotiaaksi saakka.
Adoptiossa rankan lapsettomuuden surun vallassa oleva nainen hoitaa rankan hylkäämiskokemuksen vallassa olevaa lasta. On siinä pari.
Eikö mikään voisi tuota kiintymättömyys- ja hylkäämiskokemusongelmaa poistaa tai minimoida.
Adoptiovanhemmat koittaa perinteisesti poistaa sen olemalla kertomatta lapselle tai unohduttamalla, että hän on adoptoitu.
Koska vauvalla on muisti, niin siitä syntyy kaikkien yhteisvalehtelu, lapsen pettäminen ja lapsi joutuu pettämään itseäänkin, bioäitikin petetään, mikäli haluaa yhteyttä.
Jos bioäiti saa yhteyden, niin lapsettomuudesta kärsivä saa lapsettomuustuskansa takaisin.
Onkohan se kirja myös suomennettuna.
Haluaisin, että tuohon ongelmaan löytyisi ratkaisu, koska tunnen läheisesti lapsettoman ja toivoisin hänelle adoptiolasta.
Koska puolisonkin valitsee vaistomaisesti, alitajuisesti ja intuitiivisesti siten, että ulkonäkö, luonne, geenit, feronit ym. on itselle sopivat ja mieluiset, niin pitäisikö adoptiolapsikin valita itselleen sopiva suuresta joukosta, eikä niin, että ulkopuoliset nimeää sen lapsen ja se sitten vain haetaan.
Lapsi ja adoptiovanhempi saattaisivat kiintyä toisiinsa tiiviimmin, jos saisivat itse tehdä tällaisen luonnonmukaisen sopivuusvalinnan.
Ehkä se olikin ennen hyvä juttu, että lapset pantiin riviin ja siitä valittiin sopivin (kriteerit saattoi olla väärät siihen aikaan), tosin myös lapsen olisi pitänyt saada valita ja miellyttävämmissä olosuhteissa.
Kuinkahan kävisi, jos biolapset laitettaisiin riviin ja heidän bioäitinsä toiseen riviin, valitsisikohan joka lapsi sieltä juuri sen oman bioäitinsä. Kukaan bioäiti ei varmaan uskaltaisi kokeilla tätä : ).

Lue lisää

Uskon että tuollainen oman biologisen vanhemman tunnistaminen todellakin toimisi, tunnistavathan vastasynnyttäneet äiditkin vauvansa vaikka satojenkin vauvojen joukosta synnytyslaitoksella.

Ottolaspsivain kirjoitti:

Muta kaikki eivät ole yhtä täydellisiä kuin sinä ja surevat ja tuntevat itsensä hylätyiksi kun on annettu ottolapsiksi huonoihin koteihin tai rakkaudettomiin liian köyhiin ja liian ankariin perheisiin.
Anna meidän nyt vaan surra rauhassa ja kertoa omat tarinamme ja tunteemme.
Sinun tunteesi ovat sinun ja minun tunteeni ovat minun.
Älä painosta toisia ymmärtämään jos kyseessä on tunneasia.
Järkeile sinä vaan, jos se sinua auttaa, mutta sanon vain sen verran ettet vaikuta ymmärtävän tätä tunnepuolta kun uskot sen tuommosella järkeilyllä selviävän.
Et pysty ilmeisestikään paneutumaan toisen ihmisen tunne-elämään, siis empatiakykyä puuttuu sinulta vaikka järkeä ehkä oiskin.

Lue lisää

Koitin vain etsiä jotain "lasta" lohduttavaa puolta asioille.
Ihan voimaton olen tässä asiassa.

biosiru kirjoitti:

Uskon että tuollainen oman biologisen vanhemman tunnistaminen todellakin toimisi, tunnistavathan vastasynnyttäneet äiditkin vauvansa vaikka satojenkin vauvojen joukosta synnytyslaitoksella.

Lue lisää

Juuri noin uskon asian olevan, minä nimittäin tunnistin biologisen isäni jo kaukaa vaikka en tiennyt hänestä mitään, enkä todellakaan odottanut häntä tulevaksi meitä leikkiviä lapsia kohti kävellen.
Kaukaa jo tiesin, että tuo on minun isäni, ja niinhän hän olikin.
Teki tikusta asiaa ja tuli vierailulle naapuriini, jotta saisi nähdä edes vilauksen lapsestaan.
Tällaista tunnistamista olen pitänyt yliluonnollisena ihmeenä, mutta ehkäpå siihen on jokin muukin selitys.

s. 50-luvulla kirjoitti:

Koitin vain etsiä jotain "lasta" lohduttavaa puolta asioille.
Ihan voimaton olen tässä asiassa.

Kiitos vaan, tarkoituksesi oli hyvä. Mutta me kaikki olemme voimattomia, ehkäpä kuitenkin asian esilletuominen antaa tiettyä lohtua.

Yksi adolapsi. kirjoitti:

Minulla ei ole koskaan ollut kiinnostusta hankkia lapsia tai perustaa perhettä. Olen adoptiolapsi, nyt aikuinen nainen. En halua tehdä pahaa kenellekään lapselle (koen että minut on hylätty eikä adoptio ollut onnistunut) En toisaalta luota kehenkään mieheenkään, joten elän sinkkuelämää. En halua kertoa adoptiotaustaani kenellekään, siksi en myöskään halua lapsia/miestä.
Seurustelen "omilla ehdoillani". Ystävien seurassa viihdyn.

Lue lisää

Olen myös itsessäni huomannut eritäytymispyrkimystä, varsinkin kun voin huonosti.
En mielelläni käänny toisen ihmisen puoleen.

Kohtuus kaikessa. kirjoitti:

No kyllä monella 1940-luvulla syntyneellä ihmisellä on omat hampaat suussa joten kyllä tuo hammaslääkärikäyntien laiminlyönti samaten tuo tuberkuloosin takia hoitamtta jättäminen on kyllä törkeää lapsen hoidon laiminlyöntiä. Miksi sitten ottavat adoptiolapsen jos ovat niin köyhiä ettei ole varaa edes perusterveydenhoitoon? Tuota en käsitä mitenkään.

Ylipäätään se, että jollakin muulla on jossain muualla vielä huonommin asiat ei tarkoita etteikö aloittajan elämä olisi ollut kärsimystä ja vääryyttä lasta kohtaan. Suomi oli köyhä maa 50-luvulla, se on totta, mutta miksi köyhille annettiin ottolapsia onkin tässä kysymys. Itsekästä ottaa lapsi jos ei ole varaa hoitaa lasta kunnolla. Miksei lapsia sitten adoptoitu Ruotsiin ja Tanskaan jossa oli varakkaampia vanhempia tarjolla adoptiovanhemmiksi. Sitä en ymmärrä lainkaan.

Lue lisää

Kyllä se vaan niin on että huvin monella 40,50-luvuilla syntyneillä on tekarit suussa ja niitä sitten vielä pittää hävetä.
Ihan kuin se ois omaa syytä ja kun on vielä adoptoitu jolla on tekohampaat niin siinähän sitten on jo aivan tuhottomasti itsestään hävettävää.
Ei varmasti tekarit kenenkään itsetuntoa kohenna.
Eihän hammaslääkärit muuta juuri tehneetkään ku tekareita ennenvanhaan, ei köyhemmillä ollut varaa paikkauttaa hampaitaan.
Revitys oli niinkuin kertaheitolla valmista ja tekarit lyötiin veriseen suuhun siltä istumalta, ne kuulemma muotoituivat kauniimmin naamaan ku ne laitettiin verisiin ikeneisiin.

Kohtuus kaikessa. kirjoitti:

No kyllä monella 1940-luvulla syntyneellä ihmisellä on omat hampaat suussa joten kyllä tuo hammaslääkärikäyntien laiminlyönti samaten tuo tuberkuloosin takia hoitamtta jättäminen on kyllä törkeää lapsen hoidon laiminlyöntiä. Miksi sitten ottavat adoptiolapsen jos ovat niin köyhiä ettei ole varaa edes perusterveydenhoitoon? Tuota en käsitä mitenkään.

Ylipäätään se, että jollakin muulla on jossain muualla vielä huonommin asiat ei tarkoita etteikö aloittajan elämä olisi ollut kärsimystä ja vääryyttä lasta kohtaan. Suomi oli köyhä maa 50-luvulla, se on totta, mutta miksi köyhille annettiin ottolapsia onkin tässä kysymys. Itsekästä ottaa lapsi jos ei ole varaa hoitaa lasta kunnolla. Miksei lapsia sitten adoptoitu Ruotsiin ja Tanskaan jossa oli varakkaampia vanhempia tarjolla adoptiovanhemmiksi. Sitä en ymmärrä lainkaan.

Lue lisää

Kyllähän nykypäivänä tekohampaat aiheuttavat jo psyykkistä stressiä.
Jos alkaa vaikka uuden suhteen, niin missä vaiheessa sitten tulee ilmi että toisella on tekarit suussaan. Joskushan ne tekarit pitäis laittaa lasiin että ikenet sais levätä, näin ne hammaslääkärit neuvoo.
Olen kuullut erään tapauksen, jossa mies kuultuaan että naisella oli tekohampaat, sanoi ettei enää ikinä voi suudella tätä voimatta huonosti, eikä suudellut.
Ja nainen kesti tällaisenkin hirveyden.
Niin että aika hurjaa tällainen kohtelu vielä kaiken kukkuraksi.

ottolapsi vain kirjoitti:

Näin on, adoptoitua tyttöä pidettiin seksuaalisesti vaarallisena yksilönä.
Vasta vähän aikaa sitten sain kuulla eräältä ison talon pojalta, että hänen äitinsä oli oikein varotellut minun suhteeni ja minua oli pidetty seksuaalisesti vaarallisena, poikaa piti oikein suojella minulta.
Niin että juuri noin kuin kerroit asiat olivat.Minua loukkasi vieläkin tässä iässä tuon ent naapurin kertomus,häntä se näytti vain huvittavan.

Lue lisää

Adoptiolasten kohtalo on sama kuin muidenkin vähemmistöjen, eli heihin kohdistuu leimaaminen, ennakkoluuloja ja olettamuksia heidän erilaisuudesta muihin "oikeisiin normaaliperheiden" lapsiin verrattuna.
Koettu on.

adoptiolapsen stigma kirjoitti:

Adoptiolasten kohtalo on sama kuin muidenkin vähemmistöjen, eli heihin kohdistuu leimaaminen, ennakkoluuloja ja olettamuksia heidän erilaisuudesta muihin "oikeisiin normaaliperheiden" lapsiin verrattuna.
Koettu on.

Lue lisää

Olen n.k. avioton, 50-luvulla syntynyt tyttö. Siksi minusta on tullut sairaalloisen tunneherkkä.ja tulkitsen melkein ihmisten ilmeitä, että hyväksyvät nuo nyt minut vai eivät. Isäni nimeä ei varhaislapsuudessa mainittu. Siihen aikaan kuvittelin, että naiset voivat saada lapsia ilman miestäkin. Samalla tunsin itsenäisyyttä jo varhain.

6-vuotiaana salaisuus minulle paljastui, että minullakin on isä jossakin. Isän paikan määriteltiin olevan "kaukana". Tukholma olisi sanojien mielestä ollut minun liian vaikea käsittää.

Meni kolme vuotta, ja sain tietää isäni nimen. Äitini ei sitä kertonut vaan hyväntahtoinen enoni vaimo.

Hyvä on että kerrot, sittenpähän tiedämme ettei tällainen vanhempien lastensa kaltoinkohtelu ole maailmasta kadonnut tänäkään päivänä.
Tosin uskoisin tämän päivän adoptiolasten sijoituksesta tutkittavan hieman enemmän vanhempien kykyä selvitä lastenkasvatuksesta niin henkisesti kuin taloudellisestikin.
Eihän ole mitään mieltä sellaisessa käytännössä, että lapsi annetaan huonoista oloista vieläkin huonompiin ja rakkaudettomampiin oloihin kuin alkuperäisessä perheessä olisi ollut.

hyväettäkerroit kirjoitti:

Hyvä on että kerrot, sittenpähän tiedämme ettei tällainen vanhempien lastensa kaltoinkohtelu ole maailmasta kadonnut tänäkään päivänä.
Tosin uskoisin tämän päivän adoptiolasten sijoituksesta tutkittavan hieman enemmän vanhempien kykyä selvitä lastenkasvatuksesta niin henkisesti kuin taloudellisestikin.
Eihän ole mitään mieltä sellaisessa käytännössä, että lapsi annetaan huonoista oloista vieläkin huonompiin ja rakkaudettomampiin oloihin kuin alkuperäisessä perheessä olisi ollut.

Lue lisää

Oma mielipiteeni adolapsena on se, että nykyisin varmaankin osataan valita parempia adoptiovanhempia kuin aikaisemmin. Lisäksi lainsäädäntö, lapsen oikeudet yms. ja yleinen yhteiskunnallinen, lapsimyönteinen suhtautuminen vaikuttaa asioihin positiivisesti. Perusongelmia adoptiossa kuitenkin on muun muassa seuraavasti:

1. Adoptiovanhemmat kärsivät lapsettomuudesta. Adolapsen tehtävä on poistaa lapsettomuudesta aiheutuva trauma. Mahdotonta.

2. Adoptiovanhemmat voivat olla mustasukkaisia bioäidille. Tämä tulee esiin vasta siinä vaiheessa kun lapsi alkaa itsenäistymään ja etsimään juuriaan. Adovanhempien mustasukkaisuus voi aiheuttaa sen, ettei lapsi halua tavata bioäitiään, tai etsiä juuriaan. Mustasukkaisuus voi ilmeta myös syyllistämisenä tai jopa kiristämisenä (me olemme tehneet kaiken sinun eteesi etkä kunnoita meitä, kuten minulle sanottiin).

3. Ympäristön suhtautuminen adolapseen on edelleen negatiivista. Myös lapsettomuudesta kärsiviä adoptiovanhempia halveksitaan. Eli yleistä arvostusta eivät nauti adoptiolapsi eivätkä vanhemmat.
4. Mikäli adoptiolapsi on ulkomaalainen, voi olla rasisista kohtelua.

Lisäksi on muistettava, että adoptiolapsi kaipaa pienenä bioäitiään, hylkäyskokemus on vahva ja läsnä. Sitä ei tulisi kitkeä pois. Adoptiovanhemmat voivat olla loistavia ihmisiä, mutta he ovat silti "vääriä" vanhempia, ts. "väärä" äiti kun ei ole bioäiti.

Haasteita kyllä riittää adoptiossa. Lisäksi adoptiolapsen tehtävä on mielistellä sosiaalityöntekijöitä, eli minut tyrmättiin jälkipalvelussa kun yritin tuoda esiin asioita. Ainoastaan adoptiovanhempiini kohdistuvaa kritiikkiä kuunneltiin, mutta minun olisi pitänyt olla kiitollinen bioäidilleni siitä, että "hän antoi minulle paremman elämän luovuttamalla minut adoptioon". Minulle se oli hylkäämiskokemus.
Lisäksi sosiaalityöntekijät olivat ylimielisiä ja inhottavia minua kohtaan kun yritin puhua asioista.
Eli minulla ei todellakaan ole koskaan ollut ketään kenen kanssa puhua adoptiossa. Adovanhempani käyttäytyivät aina ikäänkuin adoptiota ei olisi olemassa. Asiasta ei puhuttu. He myös mustamaalasivat bioäitiä minulle.

Yksi adolapsi. kirjoitti:

Oma mielipiteeni adolapsena on se, että nykyisin varmaankin osataan valita parempia adoptiovanhempia kuin aikaisemmin. Lisäksi lainsäädäntö, lapsen oikeudet yms. ja yleinen yhteiskunnallinen, lapsimyönteinen suhtautuminen vaikuttaa asioihin positiivisesti. Perusongelmia adoptiossa kuitenkin on muun muassa seuraavasti:

1. Adoptiovanhemmat kärsivät lapsettomuudesta. Adolapsen tehtävä on poistaa lapsettomuudesta aiheutuva trauma. Mahdotonta.

2. Adoptiovanhemmat voivat olla mustasukkaisia bioäidille. Tämä tulee esiin vasta siinä vaiheessa kun lapsi alkaa itsenäistymään ja etsimään juuriaan. Adovanhempien mustasukkaisuus voi aiheuttaa sen, ettei lapsi halua tavata bioäitiään, tai etsiä juuriaan. Mustasukkaisuus voi ilmeta myös syyllistämisenä tai jopa kiristämisenä (me olemme tehneet kaiken sinun eteesi etkä kunnoita meitä, kuten minulle sanottiin).

3. Ympäristön suhtautuminen adolapseen on edelleen negatiivista. Myös lapsettomuudesta kärsiviä adoptiovanhempia halveksitaan. Eli yleistä arvostusta eivät nauti adoptiolapsi eivätkä vanhemmat.
4. Mikäli adoptiolapsi on ulkomaalainen, voi olla rasisista kohtelua.

Lisäksi on muistettava, että adoptiolapsi kaipaa pienenä bioäitiään, hylkäyskokemus on vahva ja läsnä. Sitä ei tulisi kitkeä pois. Adoptiovanhemmat voivat olla loistavia ihmisiä, mutta he ovat silti "vääriä" vanhempia, ts. "väärä" äiti kun ei ole bioäiti.

Haasteita kyllä riittää adoptiossa. Lisäksi adoptiolapsen tehtävä on mielistellä sosiaalityöntekijöitä, eli minut tyrmättiin jälkipalvelussa kun yritin tuoda esiin asioita. Ainoastaan adoptiovanhempiini kohdistuvaa kritiikkiä kuunneltiin, mutta minun olisi pitänyt olla kiitollinen bioäidilleni siitä, että "hän antoi minulle paremman elämän luovuttamalla minut adoptioon". Minulle se oli hylkäämiskokemus.
Lisäksi sosiaalityöntekijät olivat ylimielisiä ja inhottavia minua kohtaan kun yritin puhua asioista.
Eli minulla ei todellakaan ole koskaan ollut ketään kenen kanssa puhua adoptiossa. Adovanhempani käyttäytyivät aina ikäänkuin adoptiota ei olisi olemassa. Asiasta ei puhuttu. He myös mustamaalasivat bioäitiä minulle.

Lue lisää

Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Nykyistä adoptiota pitää kehittää eikä siinä hyödytä muistella 60-70:n vuoden takaisia asioita Ehkä olisi parempi, että adoptiolapset annettaisiin sellaisiin perheisiin nuorimmiksi lapsiksi, joissa on jo omia biolapsia? Tunnen kaksi tällaista perhettä ja adiotio on niissä onnistunut hyvin, (ulkomainen adoptio). Kotimaan adoptiolapsia annetaan kuitenkin vain lapsettomille, miksihän? Adoption tarkoitus on etsiä kodittomille lapsille vanhemmat ja koti eikä lapsettomille lapsia.

Ennen vanhemmat saivat valita. Lastenkotilapset kertovat kuinka he seisoivat rivissä ja ottovanhemmiksi halukkaat pariskunnat valitsivat sitten sievimmät ja kilteimmän näköiset lapset tai voimakkaimmat ja hyvän työihmisen näköiset, riippuen siitä, mikä oli heidän oma tarpeensa. Kaikkia lapsia ei valittu koskaan. He jäivät kurjiin oloihin lastenkoteihin.

Wms kirjoitti:

Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Nykyistä adoptiota pitää kehittää eikä siinä hyödytä muistella 60-70:n vuoden takaisia asioita Ehkä olisi parempi, että adoptiolapset annettaisiin sellaisiin perheisiin nuorimmiksi lapsiksi, joissa on jo omia biolapsia? Tunnen kaksi tällaista perhettä ja adiotio on niissä onnistunut hyvin, (ulkomainen adoptio). Kotimaan adoptiolapsia annetaan kuitenkin vain lapsettomille, miksihän? Adoption tarkoitus on etsiä kodittomille lapsille vanhemmat ja koti eikä lapsettomille lapsia.

Ennen vanhemmat saivat valita. Lastenkotilapset kertovat kuinka he seisoivat rivissä ja ottovanhemmiksi halukkaat pariskunnat valitsivat sitten sievimmät ja kilteimmän näköiset lapset tai voimakkaimmat ja hyvän työihmisen näköiset, riippuen siitä, mikä oli heidän oma tarpeensa. Kaikkia lapsia ei valittu koskaan. He jäivät kurjiin oloihin lastenkoteihin.

Lue lisää

Minua ihmetyttää myös se, miksi kotimaan adoptiolapsia annetaan vain lapsettomille, ja nimenomaan aviopareille (ikäkysymys myös, ei saisi olla noin vanhoja!). Parempi vaihtoehto lapsen kannalta olisi kuitenkin saada sisaruksia. Joko niin, että pariskunnalla on omia, biologisia lapsia, tai sitten samaan perheeseen sijoitetaan vähintään 2 adoptiolasta. En minä ymmärrä miksi 1 adolapsi/lapseton perhe on Suomessa vallitseva tapa.

Itse olin ainut lapsi ja olisin kaivannut sisaruksia vaikka minulla oli aina hyviä ystäviä. Parhaat lapsuusmuistoni liittyvätkin hyviin ystäviin.

Mielestäni huonoista kokemuksista tulee saada kertoa ja on hyvä että on edes tämä palsta pahan mielen purkamiseen. Minun adoptioni ei ollut onnistunut, en kelvannut adoptiovanhemmilleni. Bioäitiäni mustamaalattiin minulle ja koin muutenkin aina olevani toisen luokan kansalainen (syrjintää yms.).

Tuo, että äidit roikkuvat aikuisissa lapsissaan kiinni eivätkä anna lasten itsenäistyä ei liity sinänsä adoptioon. Kirjastot ovat täynnä kirjoja äidin ja tyttären huonoista suhteista eli ei tuo mitään harvinaista ole. Ehkä tilanne kärjistyy adoptiossa, jossa äidillä on vain yksi tytär jota kiusata ja jolta vaatia täydellisyyttä. Tässäkin mielessä useamman adoptiolapsen sijoittaminen samaan perheeseen olisi lapsen edun mukaista.

Tilanne, jossa perheessä on ennestään biolapsia ja jonne otetaan 1 adolapsi voi olla adolapsen kannalta huono; biolapset ovat mustasukkaisia, adolasta syrjitään ja vanhemmat eivät kuitenkaan kelpuuta adolasta samalla tavalla kuin omaa biologista jälkeläistään. Elia adolapsia pitäisi sijoittaa perheeseen aina enemmän kuin yksi, on minun mielipiteeni. Vertaistukea pitäisi löytä jo ihan omasta kodista, näin olisi paras. Vain adolapsi tietää millaista on olla adolapsi. Muut vain kuvittelevat tietävänsä.

Wms kirjoitti:

Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Nykyistä adoptiota pitää kehittää eikä siinä hyödytä muistella 60-70:n vuoden takaisia asioita Ehkä olisi parempi, että adoptiolapset annettaisiin sellaisiin perheisiin nuorimmiksi lapsiksi, joissa on jo omia biolapsia? Tunnen kaksi tällaista perhettä ja adiotio on niissä onnistunut hyvin, (ulkomainen adoptio). Kotimaan adoptiolapsia annetaan kuitenkin vain lapsettomille, miksihän? Adoption tarkoitus on etsiä kodittomille lapsille vanhemmat ja koti eikä lapsettomille lapsia.

Ennen vanhemmat saivat valita. Lastenkotilapset kertovat kuinka he seisoivat rivissä ja ottovanhemmiksi halukkaat pariskunnat valitsivat sitten sievimmät ja kilteimmän näköiset lapset tai voimakkaimmat ja hyvän työihmisen näköiset, riippuen siitä, mikä oli heidän oma tarpeensa. Kaikkia lapsia ei valittu koskaan. He jäivät kurjiin oloihin lastenkoteihin.

Lue lisää

Tottakait siitä on hyötyä että saa kertoa kokemuksistaan, pitäisikö ottolasten vain olla hiljaa ja kärsiä vanhoista traumoistaan? Ne kuule ne vanhat traumat aiheuttavat niin paljon elämässä haittaa että on aivan aiheellista se että niistä puhutaan.
Onhan tämäkin keskustelu todistanut sen että puhumisen tarvetta on ja sinullakin on ehkä tietoa vähän enemmän asiasta kun olet täällä niin hyvin viihtynyt vaikkakin sitten kertomalla meille onnettomile, ettei meille ole mitään HYÖTYÄ siitä että puhumme ja keskustelemme asiasta.
Että sananvapausko sitten pitäis kaventaa ottolasten osalta?
Häpeäisit tuommosta empatian puutetta.
Ja jos ei kukaan tutki eikä kukaan kerro, niin ei niitä parannuksia ois koskaan tullu millään alueella.
Ja mitäs varten niitä terapeutteja ja traumaterapeutteja on olemassa jos ei puhumisesta mitään hyötyä ois.

Yksi adolapsi. kirjoitti:

Minua ihmetyttää myös se, miksi kotimaan adoptiolapsia annetaan vain lapsettomille, ja nimenomaan aviopareille (ikäkysymys myös, ei saisi olla noin vanhoja!). Parempi vaihtoehto lapsen kannalta olisi kuitenkin saada sisaruksia. Joko niin, että pariskunnalla on omia, biologisia lapsia, tai sitten samaan perheeseen sijoitetaan vähintään 2 adoptiolasta. En minä ymmärrä miksi 1 adolapsi/lapseton perhe on Suomessa vallitseva tapa.

Itse olin ainut lapsi ja olisin kaivannut sisaruksia vaikka minulla oli aina hyviä ystäviä. Parhaat lapsuusmuistoni liittyvätkin hyviin ystäviin.

Mielestäni huonoista kokemuksista tulee saada kertoa ja on hyvä että on edes tämä palsta pahan mielen purkamiseen. Minun adoptioni ei ollut onnistunut, en kelvannut adoptiovanhemmilleni. Bioäitiäni mustamaalattiin minulle ja koin muutenkin aina olevani toisen luokan kansalainen (syrjintää yms.).

Tuo, että äidit roikkuvat aikuisissa lapsissaan kiinni eivätkä anna lasten itsenäistyä ei liity sinänsä adoptioon. Kirjastot ovat täynnä kirjoja äidin ja tyttären huonoista suhteista eli ei tuo mitään harvinaista ole. Ehkä tilanne kärjistyy adoptiossa, jossa äidillä on vain yksi tytär jota kiusata ja jolta vaatia täydellisyyttä. Tässäkin mielessä useamman adoptiolapsen sijoittaminen samaan perheeseen olisi lapsen edun mukaista.

Tilanne, jossa perheessä on ennestään biolapsia ja jonne otetaan 1 adolapsi voi olla adolapsen kannalta huono; biolapset ovat mustasukkaisia, adolasta syrjitään ja vanhemmat eivät kuitenkaan kelpuuta adolasta samalla tavalla kuin omaa biologista jälkeläistään. Elia adolapsia pitäisi sijoittaa perheeseen aina enemmän kuin yksi, on minun mielipiteeni. Vertaistukea pitäisi löytä jo ihan omasta kodista, näin olisi paras. Vain adolapsi tietää millaista on olla adolapsi. Muut vain kuvittelevat tietävänsä.

Lue lisää

Miten ois, perustetaanko vertaisyhdistys adoptoiduille vähän vanhemmille?
Mitenkäs se kävisi päinsä?
Ruotsissa on hyvät yhdistykset, meillä ei.
Mistä johtunee.
Paljolti on meillä samanlaisia kokemuksia, jo sekin helpottaa, mutta voitashan vähän enemmänkin tutustua kun on niin samanlaiset taustat meillä adoptoiduilla.
Luottamus on mennyt ihmisiin, mutta keskenämmä voisimme harjotella jotakin sinne päin ainakin ja pitää hieman hauskaakin?

hylätyilläkin kirjoitti:

Tottakait siitä on hyötyä että saa kertoa kokemuksistaan, pitäisikö ottolasten vain olla hiljaa ja kärsiä vanhoista traumoistaan? Ne kuule ne vanhat traumat aiheuttavat niin paljon elämässä haittaa että on aivan aiheellista se että niistä puhutaan.
Onhan tämäkin keskustelu todistanut sen että puhumisen tarvetta on ja sinullakin on ehkä tietoa vähän enemmän asiasta kun olet täällä niin hyvin viihtynyt vaikkakin sitten kertomalla meille onnettomile, ettei meille ole mitään HYÖTYÄ siitä että puhumme ja keskustelemme asiasta.
Että sananvapausko sitten pitäis kaventaa ottolasten osalta?
Häpeäisit tuommosta empatian puutetta.
Ja jos ei kukaan tutki eikä kukaan kerro, niin ei niitä parannuksia ois koskaan tullu millään alueella.
Ja mitäs varten niitä terapeutteja ja traumaterapeutteja on olemassa jos ei puhumisesta mitään hyötyä ois.

Lue lisää

Minähän olen tehnyt parhaani ollakseni empaattinen eli yrittänyt ymmärtää MIKSI ap:n vanhemmat olivat sellaisia kuin olivat. Empatia nimittäin tarkoittaa toisen ihmisen asemaan asettumista eli sitä, että tietää, miltä toisesta tuntuu ja ymmärtää, miksi he toimivat niin kuin toimivat. Ehkä ermpatiani kohde oli mielestäsi väärä? Järkevää on kuitenkin katsoa asiaa monelta taholta.

Sympatia taas on eri asia. Se tarkoittaa sitä, että tuntee myötätuntoa jotakuta kohtaan. Ettet vain olisi sekoittanut näitä kahta asiaa? Sympatiaa ap on saanut täällä osakseen runsaasti. Tunnen kyllä itsekin sympatiaa häntä kohtaan, mutta minusta hänen kohtalonsa, (joka oli siihen aikaan aika tavallinen), kauhistelu ei auta häntä yhtään eteenpäin. Häntä auttaisi eteenpäin se, että hän alkaisi ymmärtää ottovanhempiaan eli kehittäisi empatiaa heitä kohtaaan.

Minusta on kauheaa esim, että hän uskoo, että vanhemmat tiesivät, että hänellä oli tubi, mutta eivät vieneet häntä lääkäriin. Keuhkotubi alkaa pienenä jatkuvana kuumeiluna ja yskänä. Vanhemmat luulivat varmaankin hänen olevan vain vilustunut.

Yksi adolapsi. kirjoitti:

Oma mielipiteeni adolapsena on se, että nykyisin varmaankin osataan valita parempia adoptiovanhempia kuin aikaisemmin. Lisäksi lainsäädäntö, lapsen oikeudet yms. ja yleinen yhteiskunnallinen, lapsimyönteinen suhtautuminen vaikuttaa asioihin positiivisesti. Perusongelmia adoptiossa kuitenkin on muun muassa seuraavasti:

1. Adoptiovanhemmat kärsivät lapsettomuudesta. Adolapsen tehtävä on poistaa lapsettomuudesta aiheutuva trauma. Mahdotonta.

2. Adoptiovanhemmat voivat olla mustasukkaisia bioäidille. Tämä tulee esiin vasta siinä vaiheessa kun lapsi alkaa itsenäistymään ja etsimään juuriaan. Adovanhempien mustasukkaisuus voi aiheuttaa sen, ettei lapsi halua tavata bioäitiään, tai etsiä juuriaan. Mustasukkaisuus voi ilmeta myös syyllistämisenä tai jopa kiristämisenä (me olemme tehneet kaiken sinun eteesi etkä kunnoita meitä, kuten minulle sanottiin).

3. Ympäristön suhtautuminen adolapseen on edelleen negatiivista. Myös lapsettomuudesta kärsiviä adoptiovanhempia halveksitaan. Eli yleistä arvostusta eivät nauti adoptiolapsi eivätkä vanhemmat.
4. Mikäli adoptiolapsi on ulkomaalainen, voi olla rasisista kohtelua.

Lisäksi on muistettava, että adoptiolapsi kaipaa pienenä bioäitiään, hylkäyskokemus on vahva ja läsnä. Sitä ei tulisi kitkeä pois. Adoptiovanhemmat voivat olla loistavia ihmisiä, mutta he ovat silti "vääriä" vanhempia, ts. "väärä" äiti kun ei ole bioäiti.

Haasteita kyllä riittää adoptiossa. Lisäksi adoptiolapsen tehtävä on mielistellä sosiaalityöntekijöitä, eli minut tyrmättiin jälkipalvelussa kun yritin tuoda esiin asioita. Ainoastaan adoptiovanhempiini kohdistuvaa kritiikkiä kuunneltiin, mutta minun olisi pitänyt olla kiitollinen bioäidilleni siitä, että "hän antoi minulle paremman elämän luovuttamalla minut adoptioon". Minulle se oli hylkäämiskokemus.
Lisäksi sosiaalityöntekijät olivat ylimielisiä ja inhottavia minua kohtaan kun yritin puhua asioista.
Eli minulla ei todellakaan ole koskaan ollut ketään kenen kanssa puhua adoptiossa. Adovanhempani käyttäytyivät aina ikäänkuin adoptiota ei olisi olemassa. Asiasta ei puhuttu. He myös mustamaalasivat bioäitiä minulle.

Lue lisää

Jos kävisi niin, että et saisi omaa biolasta ja päätyisit adoptoimaan lapsen, onnistuisitko entisenä adoptiolapsena hoitamaan vanhemmuuden paremmin, kuin omat adoptiovanhempasi onnistuivat?
Mitä tekisit toisin?

Vai onko adoptiolapseksi joutuminen kohtalo, jota vaan kertakaikkiaan ei saa korjattua paremmaksi.

Kannattaisiko palkata adoptiososiaalityöntekijöiksi vain entisiä adoptoituja lapsia, joilla olisi omakohtainen kokemus ja asiantuntemus?

Monien biolasten kohtelu bioperheissä on ollut ennen ja on nykyäänkin hyvin huonoa, mikä siis on se ero biolapsen ja adoptiolapsen välillä?

Wms kirjoitti:

Minähän olen tehnyt parhaani ollakseni empaattinen eli yrittänyt ymmärtää MIKSI ap:n vanhemmat olivat sellaisia kuin olivat. Empatia nimittäin tarkoittaa toisen ihmisen asemaan asettumista eli sitä, että tietää, miltä toisesta tuntuu ja ymmärtää, miksi he toimivat niin kuin toimivat. Ehkä ermpatiani kohde oli mielestäsi väärä? Järkevää on kuitenkin katsoa asiaa monelta taholta.

Sympatia taas on eri asia. Se tarkoittaa sitä, että tuntee myötätuntoa jotakuta kohtaan. Ettet vain olisi sekoittanut näitä kahta asiaa? Sympatiaa ap on saanut täällä osakseen runsaasti. Tunnen kyllä itsekin sympatiaa häntä kohtaan, mutta minusta hänen kohtalonsa, (joka oli siihen aikaan aika tavallinen), kauhistelu ei auta häntä yhtään eteenpäin. Häntä auttaisi eteenpäin se, että hän alkaisi ymmärtää ottovanhempiaan eli kehittäisi empatiaa heitä kohtaaan.

Minusta on kauheaa esim, että hän uskoo, että vanhemmat tiesivät, että hänellä oli tubi, mutta eivät vieneet häntä lääkäriin. Keuhkotubi alkaa pienenä jatkuvana kuumeiluna ja yskänä. Vanhemmat luulivat varmaankin hänen olevan vain vilustunut.

Lue lisää

Kyllä minä ymmärrän ottovanhempiani aivan tarpeeksi vaikka he eivät ymmärtäneetkään minua ja minun tarpeitani.
Ei miunun tilanteeni miksikään siitä muutu jos keskityn vieläkin ymmärtämään ottovanhempieni kamreaa kasvatusta ja heidän mahdollisia taustojaan.
Tuollaiset ihmiset vain eivät yksinkertaisesti saa ottaa ottolapsia ja piste.
Ei siinä juuri ymmärrys auta kun ollaan pilattu lapsen tunne-elämä täysin ja siten koko lapsen elämä.
Aivan, minusta sinun empatiansuunta on väärä.
Mitään apua siitä ei kyllä ole minulle, että ymmärrä miksi he olivat vääriä.
Neuvosi on siis ottolapsille että he unohtaisivat omat kärsimykset ja keskittyisivät siihen mitä mahdollisia kärsimyksiä heidä'n täysin vanhemmiksi sopimattomilla ottovanhemmilla mahdollisesti on ollut.
Keskitypä sinäkin ottolapseen ja hänen kärsimyksiinsä, ei niitä tuolla tavoin poisteta, ei todellakaan.

s. 50-luvulla kirjoitti:

Jos kävisi niin, että et saisi omaa biolasta ja päätyisit adoptoimaan lapsen, onnistuisitko entisenä adoptiolapsena hoitamaan vanhemmuuden paremmin, kuin omat adoptiovanhempasi onnistuivat?
Mitä tekisit toisin?

Vai onko adoptiolapseksi joutuminen kohtalo, jota vaan kertakaikkiaan ei saa korjattua paremmaksi.

Kannattaisiko palkata adoptiososiaalityöntekijöiksi vain entisiä adoptoituja lapsia, joilla olisi omakohtainen kokemus ja asiantuntemus?

Monien biolasten kohtelu bioperheissä on ollut ennen ja on nykyäänkin hyvin huonoa, mikä siis on se ero biolapsen ja adoptiolapsen välillä?

Lue lisää

Ei ole saatu tätä traumaa korjattua vaikka on terapiatki käyty ja vaikka mitä yritetty.
On ymmärretty hulluja ottovanhempia, on ymmärretty biovanhempia on ymmärretty kaikkia, mutta kuitenkin, luottamus ihmisiin meni ja tunne-elämä suhteissa ei onnistu, en tiedä olenko olltu parempi vanhempi itse, mutta olen yrittänyt kylläkin kaikin tavoin.

Varmasti myös biolapsia on sellaisia huonosti kohdeltuja, mutta uskon että biovanhemmilla on kuitenkin erilainen tunne omia lapsiaan kohtaan mitä tunnevammasilla ottovanhemmilla oli.

Kyllä ottovanhemmilta täytyy yhteiskunnan vaatia sentään jonkinlaista sopivuutta hommaan ennenkiuin heille lapsi luovutetaan.
Yhteiskunta ei pitänyt huolta ottolapsista ja heidän kohtaloistaan.

Yksi adolapsi. kirjoitti:

Oma mielipiteeni adolapsena on se, että nykyisin varmaankin osataan valita parempia adoptiovanhempia kuin aikaisemmin. Lisäksi lainsäädäntö, lapsen oikeudet yms. ja yleinen yhteiskunnallinen, lapsimyönteinen suhtautuminen vaikuttaa asioihin positiivisesti. Perusongelmia adoptiossa kuitenkin on muun muassa seuraavasti:

1. Adoptiovanhemmat kärsivät lapsettomuudesta. Adolapsen tehtävä on poistaa lapsettomuudesta aiheutuva trauma. Mahdotonta.

2. Adoptiovanhemmat voivat olla mustasukkaisia bioäidille. Tämä tulee esiin vasta siinä vaiheessa kun lapsi alkaa itsenäistymään ja etsimään juuriaan. Adovanhempien mustasukkaisuus voi aiheuttaa sen, ettei lapsi halua tavata bioäitiään, tai etsiä juuriaan. Mustasukkaisuus voi ilmeta myös syyllistämisenä tai jopa kiristämisenä (me olemme tehneet kaiken sinun eteesi etkä kunnoita meitä, kuten minulle sanottiin).

3. Ympäristön suhtautuminen adolapseen on edelleen negatiivista. Myös lapsettomuudesta kärsiviä adoptiovanhempia halveksitaan. Eli yleistä arvostusta eivät nauti adoptiolapsi eivätkä vanhemmat.
4. Mikäli adoptiolapsi on ulkomaalainen, voi olla rasisista kohtelua.

Lisäksi on muistettava, että adoptiolapsi kaipaa pienenä bioäitiään, hylkäyskokemus on vahva ja läsnä. Sitä ei tulisi kitkeä pois. Adoptiovanhemmat voivat olla loistavia ihmisiä, mutta he ovat silti "vääriä" vanhempia, ts. "väärä" äiti kun ei ole bioäiti.

Haasteita kyllä riittää adoptiossa. Lisäksi adoptiolapsen tehtävä on mielistellä sosiaalityöntekijöitä, eli minut tyrmättiin jälkipalvelussa kun yritin tuoda esiin asioita. Ainoastaan adoptiovanhempiini kohdistuvaa kritiikkiä kuunneltiin, mutta minun olisi pitänyt olla kiitollinen bioäidilleni siitä, että "hän antoi minulle paremman elämän luovuttamalla minut adoptioon". Minulle se oli hylkäämiskokemus.
Lisäksi sosiaalityöntekijät olivat ylimielisiä ja inhottavia minua kohtaan kun yritin puhua asioista.
Eli minulla ei todellakaan ole koskaan ollut ketään kenen kanssa puhua adoptiossa. Adovanhempani käyttäytyivät aina ikäänkuin adoptiota ei olisi olemassa. Asiasta ei puhuttu. He myös mustamaalasivat bioäitiä minulle.

Lue lisää

Minun ottoäitini katkeruus lapsettomuudesta ei todellakaan hävinnyt vaikka hän adoptoi minut.
Koko ajan hän mainitsi vieraillekin että hän on vain tällainen ottoäiti, ei minun oikea äitini.
Parempi kun ei ois jatkuvasti kuitenkaan tuota toitottanut.
En uskalla kiintyä keneenkään menettämisen pelossa.

s. 50-luvulla kirjoitti:

Jos kävisi niin, että et saisi omaa biolasta ja päätyisit adoptoimaan lapsen, onnistuisitko entisenä adoptiolapsena hoitamaan vanhemmuuden paremmin, kuin omat adoptiovanhempasi onnistuivat?
Mitä tekisit toisin?

Vai onko adoptiolapseksi joutuminen kohtalo, jota vaan kertakaikkiaan ei saa korjattua paremmaksi.

Kannattaisiko palkata adoptiososiaalityöntekijöiksi vain entisiä adoptoituja lapsia, joilla olisi omakohtainen kokemus ja asiantuntemus?

Monien biolasten kohtelu bioperheissä on ollut ennen ja on nykyäänkin hyvin huonoa, mikä siis on se ero biolapsen ja adoptiolapsen välillä?

Lue lisää

Ainakin kuuntelisin tosi kiinnostuneena adoptoitujen onnettomien lastenkin kokemuksia, jos olisin tekemisissä adoptioiden kanssa virassani, jotta vältyttäisiin näiltä 40- 50-60-lukujen virheitten toistamisilta.

Eräs naispuolinen tuttavani on samaa ikäluokkaa kuin aloittaja. Hän sanoi että häntä kiusattiin lapsena, nuoreana ja myös aikuisena sen vuoksi että oli isätön tyttö. Eli elämä oli hankalaa, vaikka hän sai elää yh-äitinsä kanssa. Äiti meni myöhemmin naimisiin, mutta silti se kiusaaminen isättömyydestä jatkui.
Hän ei tänä päivänäkään tiedä kuka hänen isänsä oli, äiti ei sitä koskaan kertonut. Asiasta ei puhuttu.

Yks tarina. kirjoitti:

Eräs naispuolinen tuttavani on samaa ikäluokkaa kuin aloittaja. Hän sanoi että häntä kiusattiin lapsena, nuoreana ja myös aikuisena sen vuoksi että oli isätön tyttö. Eli elämä oli hankalaa, vaikka hän sai elää yh-äitinsä kanssa. Äiti meni myöhemmin naimisiin, mutta silti se kiusaaminen isättömyydestä jatkui.
Hän ei tänä päivänäkään tiedä kuka hänen isänsä oli, äiti ei sitä koskaan kertonut. Asiasta ei puhuttu.

Lue lisää

Muistan selvään, saan ne huudot vieläkin korvissani kaikumaan, miten kotipihoilla ja koulunpihoilla huudettiin "sul ei oo isää, hä hä", siellä huudettiin muutakin, kuten lumppuleena, lumppuleena köyhälle nälästä laihalle ja homeiselle taloröttelölle haisevalle tytölle, Bonzo ja läskimooses lihavalle, sun isä ryyppää, sun isä on juoppo, jne, mutta ei kai noita tässä kannata neuvoa uudelleen käyttöönotettavaksi. Silloinen evakkoheimoon kuulumisen haukkuminen on nykyisin vaihtunut toiseen kansallisuuteen.

s. 50-luvulla kirjoitti:

Muistan selvään, saan ne huudot vieläkin korvissani kaikumaan, miten kotipihoilla ja koulunpihoilla huudettiin "sul ei oo isää, hä hä", siellä huudettiin muutakin, kuten lumppuleena, lumppuleena köyhälle nälästä laihalle ja homeiselle taloröttelölle haisevalle tytölle, Bonzo ja läskimooses lihavalle, sun isä ryyppää, sun isä on juoppo, jne, mutta ei kai noita tässä kannata neuvoa uudelleen käyttöönotettavaksi. Silloinen evakkoheimoon kuulumisen haukkuminen on nykyisin vaihtunut toiseen kansallisuuteen.

Lue lisää

Lapset osaavat kiusata todella raasti toisiaan, niinkuin olemme m m noista koulusurmaajien taustoista lukeneet.
On se kyllä kumma ettei tuollaista millään saada kuriin, tehdäänköhän sittenkään oikein kunnolla mitään kiusaamisen kitkemiseksi.
Ja kotoahan tuommoset huutelut lähtivät liikkeelle, tietysti lapset kuulivat kun vanhemmat juttelivat ja sitten käyttivät noita kuulemiaan asioita aseina.
Tuo ta ihmisten välistä hirarkiaa aletaan rakentamaan heti missä kaksi tai kolme kokoontuu.
Ihminen on apinasukua ja sen huomaa.

Valitettavasti se pohjaton rakkaudennälkä voi johtaa ihmisen vääriin syliin.

rakkaudenkerjääjä kirjoitti:

Valitettavasti se pohjaton rakkaudennälkä voi johtaa ihmisen vääriin syliin.

Varsinkin jos ihminen ei tunne astrologiaa, vaan elää kivikautta, kuten 99,99% maailman väestöstä teknisesti.