Keskustelimme vuosi sitten aiheesta: Siitä ihmise tuntevat teidät minun seuraajikseni, että te yhtä olette (vapaasti muistellen). Vaikka näitten asiain esiin tuominen on vaikeata niin Seinäjoen seurakunnan piispantarkastuksessa oltiin "huolestuneita vapaista suunnista."
Koska perimmäiset kysymykset ovat itselle sellaisia, joista toivon keskusteltavan niin otin asian esille pääsiäisen läheisyydessäkin.
Miksi me kristityt olemme keskenämme niin kovin nurkkakuntaisia ja omiin pieniin "kuppikuntiin"
pitäytyviä ettemme osaa keskustella edes keskenämme vaikka kaikilla on ohjekirjana sama Raamattu ja usko samaan Vapahtajaan?
Koska perimmäiset kysymykset ovat itselle sellaisia, joista toivon keskusteltavan niin otin asian esille pääsiäisen läheisyydessäkin.
Miksi me kristityt olemme keskenämme niin kovin nurkkakuntaisia ja omiin pieniin "kuppikuntiin"
pitäytyviä ettemme osaa keskustella edes keskenämme vaikka kaikilla on ohjekirjana sama Raamattu ja usko samaan Vapahtajaan?
Vastaukset 29
Vanhimmat
Me ihmiset olemme yksilöitä ja kaikki erilaisia.
Minusta meidän olisi pikemminkin varjeltava omia erikoispiirteitämme, sinunkin, Hajupoika.
Jos suola käy mauttomaksi niin millä se saadaan suolaiseksi. Kaavoihin kangistuminen lopulta vieraannuttaa. Olisiko näin käymässä kirkossammekin? Hyvä Paimen jätti lauman 99 uskollista ja lähti etsimään yhtä kadonnutta.
Kuka tänä aikana välittää eksyneistä, ahdingossa
elävistä, yksinäisistä, leskistä ja orvoista?
Samankaltaisuus on pahempaa kuin rikos - se on tyhmyyttä.
aitous tunnetaan ja nimi on enne.
Monet syntyvät originaaleina, mutta kuolevat kopioina.
Kautta maailman sivun on tunnettu, että ihmisetkin pyrkivät matkimaan toisiaan ja suhtautuvat epäillen kaikkeen uuteen.
On suuri lahja, jos tunnet ja erotat aidon kopiosta - luulen, että sinäkin valitset mieluummin sen kopion.
Toinen väitteesi, että nimi on enne, tukee vahvasti edellistä väitettäni. Miksi muuten niin yleisesti halutaan antaa isovanhempien nimiä lapsille?
on mäntyys, kuusen tehtävä kuuseus, hauen tehtävä haukeus ja ihmisen tehtävä on ihmisyys, sanoi Lauri Viita.
Mietittyäni asiaa, olen Viidan kanssa samaa mieltä.
Geenimanipulaatiolla saadaan muunnoksia. Jos ei kajota perimään, kaikki ihmiset muistuttavat enemmän toisiaan kuin...originellia orankia, jota sinä ihannoit(?).
Luulen, että ihmiset itse muokkaavat liikaa muille näkyvää pintakerrostaan ja unohtavat aidon itsensä. Sitä saakin sitten etsiä lopun ikäänsä.
Koko elämänsä aikana tapaa vain aniharvoin aitoja aikuisia ihmisiä.
Lauri Viitaa siteeraat- paljon opittavaa häneltä:
- Hän puhuu seitsemää kieltä -
onko hänellä asiaa ? (Muistista vapaasti kerrottuna).
oikein väärin...ja tulihan se sieltä; mukailijan jälki näkyy.
Lauri Viita kirjoitti seuraavalla tavalla: "Mitä?! Puhuiko hän viittä eri kieltä?
Entä oliko hänellä asiaa?"
Sinä kyllä höpiset vaikka seitsemällä kielellä
tarvittaessa -
vaikkei olisi asiaakaan !
Olen taipuvainen uskomaan, että ihmiset luonnostaan muistuttavat toisiaan, ja että perimään kajoaminen tekee heistä - outoja kyllä, ehkä originelleja,
mutta ei missään tapauksessa orankeja, jotka ovat mitä luonnollisimpia ja ihastuttavimpia.
Kerrohan miten perimään "kajotaan" ja millaista on sitten sellainen touhu ettei siihen lainkaan kajota ?
Toivoisin todella, että tutustuisit näihin asioihin edes aakkosiin.
Mendellin laitkin lienevät vieläkin pitäviä ?
Mikä on:
- originelli
- oranki
- originaali
- perimä
- geeni
Mikä tekee orankista ihastuttavan verrattuna esimerkiksi simpanssiin, miten se on sinusta luonnollisempi ja ihastuttavampi kuin joku muu eläin ?
Tuo itävaltalainen munkki, luonnontutkija toi hyvin paljon uutta, mutta googlesta ei löytynyt Mendellin lakia, mutta perinnöllisyys, gromosomi ja muilla jo mainitsemillani hauilla löytynee.
Otan tähän erään linkin, joka auttanee hyvään alkuun:
http://www.helsinki.fi/~lhalkka/KrMaa99/1KrMaa_index.html
erikoisuuden tavoittelija olet originelli. Koska en ole nähnyt sinua, en tiedä, jos vaikka muistuttaisit hyvinkin ulkonäöltäsi luonto-ohjelmissa näkemiäni orankeja.
*Austraalian ab-originaalit syövät/söivät juoksevaa ravintoa, ja poikkevat siinä englantilaisista rikollisista, jotka kuolivat *Austaaliassa nälkään ruuan ääressä.
*Perimä on DNA, josta voi päätellä sukulaisuuden paremmin kuin kirkonkirjoista tai muista kirjoista.
*Geenit ovat hyvän ja pahan haltijattarien antamat syntymälahjat.
on suurempi kuin simpanssi. Sinäkin voisit aivan hyvin pyörähdellä lauantai-iltaisin orankivaimon kanssa tanssilattialla, kun vain ostat sille kretonkimekon.
Aasta aapelus aletaan.
Sinä olet hyvin nenäkäs
ja siksi mahdotonta
on sinulle mitään
tietämystä antaa
kun täynnä olet omaa
itseäsi.
Kirjoittelusi osoittaa suurta
moukkamaisuutta kun toisesta
käytät ilmaisuja joilla
ei ole mitään tekoa
keskustelun kanssa.
Tuskin itsekään ymmärsit juuri kirjoittamaasi.
olisin ollut omaa itseäni täynnä. Luehan tarkemmin jos löytäisit itsesikin parista ylläolevasta kirjoituksestani.
Vastaamatta paras.
Olen kyllästymiseen asti vastaillut.
Kun poikkeuksetta olet ollut väärässä keskinäisessä kinastelussamme niin tuleehan se raja jossain vastaan. Pyydän sinua yksilöimään edes joskus väittämäsi.
Tämä edellinenkin osoittaa paremminkin omaa henkistä tasoasi ja eläimet saattavat olla pikemminkin omasta maailmastasi, jollet edes kykene perustelemaan väitteitäsi.
Onko sinulle ylivoimainen asia edes perustella väittämäsi. Ellet kykene siihen niin vertaaminen esim. sinua näihin eläimiin saattaa pikemminkin olla loukkaus niitä eläimiä kohtaan.
tuossa kohdassa Perimään kajoaminen, ja vastasin siihen.
Älä leiki opettajaa. Sinulla opettajana ja minulla oppilaana oli varmaankin erilaiset luonnontiedon kirjat. Lisäksi opetit/opiskelin toisella puolella Suomea.
Vähäisistä tiedoistasi päättelen, että tuskin olet ollutkaan luonnontiedon opettaja. Ainakaan minun vastaukseni eivät näytä soveltuvan sinun luonnontieto- eikä uskontokirjasi kappaleiden lopussa oleviin kysymyksiin, joita ehkä lainaat täällä.
En ainoastaan perustele väitteitäni, vaan pyrin myös ymmärtämään vastapuolen käyttäytymistä.
pitävät minusta ja minä niistä.
Otan tämän kerran nenäsi eteen perustelun sinun erikoisuudentavoittelustasi:
Höpsistä !
Kirjoittanut: Hajupoika, 2.4.2004 klo 11.06
Monet syntyvät originaaleina, mutta kuolevat kopioina.
Kautta maailman sivun on tunnettu, että ihmisetkin pyrkivät matkimaan toisiaan ja suhtautuvat epäillen kaikkeen uuteen.
On suuri lahja, jos tunnet ja erotat aidon kopiosta - luulen, että sinäkin valitset mieluummin sen kopion.
Toinen väitteesi, että nimi on enne, tukee vahvasti edellistä väitettäni. Miksi muuten niin yleisesti halutaan antaa isovanhempien nimiä lapsille?
"Koita ny hyvä ihiminen eres munia, sanoo Ellu kanalle."/Kauhajoki
Sinä et näemmä ja kykene edes siihen.
et paljonmuuta teekään kuin munit ja tyrit. Katso nyt tämänkin aamun kirjoituksiasi!!
Olet merkillinen akka !
Sanot edellisessä kirjoituksessasi ettet edes lue kirjoituksiani ja kuitenkin sinulla on otsaa sanoa mielipiteesi niistä. Väität minun kirjoittavan milloin milläkin nikillä
ja olet hakoteillä eikä ne asiat olevuosien saatossa muuttuneet vaikka usein ovatkin palstojen päällimmäinenasia ja sisältö.
Sinä et lue edes omia kirjoituksiasi.
Niin päättömiä ne ovat ettei päätön kanakaan
ymmärtäisi niistä mitään.
Esitä edes yksi yksilöity kohta joka tukee jotain väitettäsi.
Tietämyksestäsi en todellakaan voi sanoa mitään varmaa, koska en ole tietämystäsi tavannut.
Vasta kun näen vilauksenkin siitä niin voinen palata asiaan.
Boris Pasternak:
- "Elämässä on tärkeämpää menettää
kuin kartuttaa.
Siemen ei anna satoa,
jollei se ensin kuole."
Meillä on eräs suuresti toisistamme erottava tekijä - me haluamme itsellemme enemmän kuin haluamme antaa toisille. Haluamme työpaikan ja olemme pettyneitä kun emm saa haluamaamme, vaikka tiedämme sen olevan jonkun toisen onni.
Kuinka voisimmekaan oppia tyynesti suhtautumaan omiin vastoinkäymisiimme.
Tärkeätä olisi ihmisille yleensä oppia murtamaan omistamisen ja omanvoiton pyynnin meitä ahdistavat muurit.
Näitten muurien murtuessa saatamme päästä osallisiksi Suuren Opettajan toivomasta yhteisyydestä.
Tämän keskustelun tarkoituksena pitäisi olla Jeesuksen opetusten noudattaminen. Uskomme on usein pyhäpäivän uskoa, joka otetaan esiin kuin pyhävaatteetkin kun lähdemme kirkkotielle ja riisumme pois sieltä kotiin tultuamme ja panemme kaappiin odottamaan seuraavaa lepopäivää.
Oikea usko on Vapahtajan mukaan meidän jokapäiväisessä elämässämme joka askeleella eikä se ole sidottu uskontunnustuksiin tai juhlamenoihin eikä edes tekoihimme eikä vaadi suoprituksia vaan on osana luonnollista elämäämme
ja siitä saamme nauttia toisiamme rakastaen ja palvellen aivan kuten hän teki.
pitäisi ensin omaksua tuo sinun viisautesi, sillä nehän vallankahvoissa ovat. Ne siirsivät ihmisen omalta paikaltaan koneistonsa rattaaksi. Hyvä saarna meni hukkaan kun pidit sen liian vähän valtaa omaaville.
Lueskelen juuri kirjast: on mies ja on nainen/kirjapaja 1975 ja siinä on useitten silloisten merkittävien henkilöitten kirjoituksia sukupuolten asemasta krisillisessä seurakunnassa ja naispappeus on merkittävästi esillä keskusteluissa.
Minulle on ollut pitkään ihmettelyn aiheena nimenomaan evankelisessa liikkeessä oleva kärhämä
kun Paavalinkin kirjeissä löytyy kovasti mahdollisuuksia erilaisille tulkinnoille:
- Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
Ei ole tässä juutalaista eikä krreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä te olette yhtä Jeesuksessa Kristuksessa. Gal. 3:27,28.
Toivon tutustuttavan asiaan otsikkoa myöten.
Sinussa minua kiusaa se, ettet todellakaan edes yritä lukea ja ajatella mitä kirjoitan.
Keskusteluun kirjoitan aina miettien niitä, jotka osallistuvat keskusteluun ja mahdollisesti lukevat puheenvuoroja eikä mielessäni ole palstalaisten henkilökohtaiset asiat päällimmäisinä.
dementiastasi käsin.
"Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet."
Kirkosta eroamista paheksuvat ihmiset ovat niitä, jotka ovat markkinavoimien suojelijoita, virkamiehiä, jotka rankaisevat kapinallisia. Siitä johdun ajattelemaan, että eiköhän olisi parempi puhua lampaannahoista suden yllä, eikä Kristuksen päällensä pukemisesta.
Ymmärtämättömyytesi saa aina uusia ulottuvuuksia.
Edes suomenkielisestä kirkkoraamatun tekstistä sinä et varmaan löydä edes sanaa: kirkko.
Alkukielellä muinaishepreaksi raamatun kirjoituksia lukiessa voisimme hä'mmästellä sanaston pienuutta - pari kolme tuhatta sanaa, jotka ovat jo kolme-nelivuotiaan lapsen käytössä.
Siellä ei ole edes kyllä-sanaa vastaavaa.
En halua ruveta jälleen inttämään kanssasi dementoitumisesta vaikka kovin mieleni tekisi.
Jos joku haluaa asian testata, vaikka sinä, niin hävinneen maksaessa testikulut olen mielelläni mukana siinä.