Jonkun verran ihmetyttää esim. PPRUNE-ssa olleet kirjoitukset joissa tapahtumaa kuvataan täysin odottamattomaksi ja aivan aiheesta mainitaan että miehistön toiminta oli huippuluokkaa.
Miten niin täysin odottamaton, nyt lintutörmäys tapahtui kilometrin korkeudessa mutta mikä sanoo ettei samanlaisia lintutörmäyksiä tapahtuisi satojen metrien korkeudessa.
Silloin miljoonakaupunkien keskellä olevilta lentokentiltä toimittaessa selviytymismahdollisuudet olisivat pyöreä nolla.
Hudsoniin päättynyt lento
jet-x
1
352
Vastaukset
- ei ihan sentään
Eikös Venäjällä aikanaan joku Aeroflotin kone tehnyt varsin onnistuneen pakkolaskun hieman vastaavassa tilanteessa? Kone laski jokeen ihan samalla lailla kuin Us airlinesin konekin. Eikä ole edes Aeroflotin ainoa tapaus, jossa on operoitu vaikeassa tilanteessa kaupungin yllä. Ei ne kaikki Putolevienkaan turmat ole täystuhoon päättyneet, edes kaupunkien yllä.
Onneksi ei ole itse tarvinnut istua idän ihmeen kyydissä. Olisi mahtanut olla kauhua kerrakseen kuitenkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721137
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37541Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482- 49477