ei saa eläkettä

Hullu-Hille on sadisti. Hänen pääasiallinen ajankulunsa on juonittelu. Hän nauttii siitä, että voi aiheuttaa kärsimyksiä toiselle ihmiselle. Hullu-Hille on anorektikko ja maanikko, aito kiihkoilija. Mutta työtä hän ei viitsi tehdä, kasaa vain kaiken pöydille ja hyllyille ja lattialle. Hän tulee töihin puolilta päivin ja vetelehtii sitten ajoittain iltamyöhään, tosin tekemättä mitään hyödyllistä. Tilaisuuden tulleen hän mäiskäyttää kasan töitä työtoverin pöydälle ja alkaa komentaa. Hullu-Hille haluaa esiintyä filosofina, tosin hän ei tunne yhtään teoriaa, ei ainoaakaan filosofia eikä ymmärrä tieteellistä tekstiä. Hänen muistinsa on heikentynyt, koska hänen aivonsa ovat kutistuneet hapen ja energian puutteessa. Hän polttaa tupakkaa kuin kookas korsto vaikka onkin vain lyhyenläntä vanhahko nainen. Hullu-Hille vastustaa lakia ja järjestystä. Hän vihaa koulutettuja viranomaisia, vaikka on toiminut viranomaisena virastossa kaksikymmentä vuotta. Hänellä itsellään ei ole koulutusta, ja hän sai viran suhteilla. Suhteita hänellä onkin ollut useita nuoresta pitäen. Nuorena hän oli himokas maratoonari, paino kun piti saada pysymään alle alarajan. Liikunta on sittemmin unohtunut ja se olisi vaarallista vaikea-asteisen osteoporoosin vuoksi. Jos Hullu-Hille kompastuu tai lonkka murtuu, sitä ei voi korjata. Hullu-Hillen ura loppuu siihen. Ja kuka häntä sitten kykenee pyörätuolissa lykkäämään kun hän alkaa huitomaan kepillä.
292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

;)))olipas tuo tarina. Nooh, maailmaan mahtuu...


tsau:Friidu

Äänestä

Onko tarkoituksesi saada novellin aluille arvosteluja palstalaisilta?

Minä haluaisin kirjoittaa satuja tai runoja tänne, mutta ne eivät menisi läpi koska ne ovat satuja ja runoja. Kirjallissupaltalle en uskalla kirjoittaa koska sieltä tulee lunta tupaan "kirjailija" kolleegoilta, jotka ovat niin asiantuntioita, että kauhistuttaa. Onko sinulla samoja kokemuksia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei riitä diagnoosit kirjoitti:

Hullu-Hille on sadisti. Hänen pääasiallinen ajankulunsa on juonittelu. Hän nauttii siitä, että voi aiheuttaa kärsimyksiä toiselle ihmiselle. Hullu-Hille on anorektikko ja maanikko, aito kiihkoilija. Mutta työtä hän ei viitsi tehdä, kasaa vain kaiken pöydille ja hyllyille ja lattialle. Hän tulee töihin puolilta päivin ja vetelehtii sitten ajoittain iltamyöhään, tosin tekemättä mitään hyödyllistä. Tilaisuuden tulleen hän mäiskäyttää kasan töitä työtoverin pöydälle ja alkaa komentaa. Hullu-Hille haluaa esiintyä filosofina, tosin hän ei tunne yhtään teoriaa, ei ainoaakaan filosofia eikä ymmärrä tieteellistä tekstiä. Hänen muistinsa on heikentynyt, koska hänen aivonsa ovat kutistuneet hapen ja energian puutteessa. Hän polttaa tupakkaa kuin kookas korsto vaikka onkin vain lyhyenläntä vanhahko nainen. Hullu-Hille vastustaa lakia ja järjestystä. Hän vihaa koulutettuja viranomaisia, vaikka on toiminut viranomaisena virastossa kaksikymmentä vuotta. Hänellä itsellään ei ole koulutusta, ja hän sai viran suhteilla. Suhteita hänellä onkin ollut useita nuoresta pitäen. Nuorena hän oli himokas maratoonari, paino kun piti saada pysymään alle alarajan. Liikunta on sittemmin unohtunut ja se olisi vaarallista vaikea-asteisen osteoporoosin vuoksi. Jos Hullu-Hille kompastuu tai lonkka murtuu, sitä ei voi korjata. Hullu-Hillen ura loppuu siihen. Ja kuka häntä sitten kykenee pyörätuolissa lykkäämään kun hän alkaa huitomaan kepillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu