Tuntuuko teistä muista kiusatuista, syrjityistä tai muuten vaan ujoista ja hiljaisista siltä kun nuoruus olisi ihan pilalla, mutta aikuisuudestakaan ei ole mitään tietoa. Ite oon ainakin ihan hukassa, kohta täytän jo 20v, mutta tuntuu kun olisin vasta joku 10v. En ole koskaan käynyt missään juhlimassa, en ole seurustellut, en ole yksinkertaisesti tehnyt mitään. Kaverit on tulleet ja menneet, ketään pysyvää ei ole koskaan ollut. Ihmisillä on tapana vaan unohtaa minut.
Ja nyt pitäisi olla jo niin aikuista! miten mä voin olla "aikuinen" kun en ole edes nuoruutta elänyt?
Miten voisin heti ruveta seurustelemaa, kun en ole edes parin päivän tenisuhdetta kokenut? Miten voin hakea töihin kun itsetunto on pohjissa ja epävarmuus paistaa 10km päähän? Jotenkin tästä vaan pitää selviytyä, en kyllä tiedä miten.
Ja nyt pitäisi olla jo niin aikuista! miten mä voin olla "aikuinen" kun en ole edes nuoruutta elänyt?
Miten voisin heti ruveta seurustelemaa, kun en ole edes parin päivän tenisuhdetta kokenut? Miten voin hakea töihin kun itsetunto on pohjissa ja epävarmuus paistaa 10km päähän? Jotenkin tästä vaan pitää selviytyä, en kyllä tiedä miten.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ymmärrän sinua täydellisesti. Itse olen kärsinyt niitä paskiaisia vastaan niin kovan tappion, että mikään ei paranna minua. On jo liian myöhäistä minulle
ihan kuin mä olisin kirjoittanut tän ;-0
muista että mikään ei ole vieläkään myöhäistä =)... ei ole ei.. :P... oot kuitenkin 20 vuotias voit kokea noi samat nuoruudet jutut vaikka yhdessä yössä xD...
alkoon :) pullo valkkaria tai mitä sitten tykkäätkin juoda,.. viinaa ja limua sekasin.. siitä ainaki aluks itsevarmuutta ja baariiin =) ;P
mut pitää tietty muistaa. ettei palellu tonne pakkaseen :)
mut siis ei muutakun sosialisoitumaan sinne ..saa juttelukavereita ja tanssijalka vipattamaan ;D
mutta kyllä mä sua ymmärrän.. kyllä, mut nytkin on perjantai tulossa ..mikässiinä ;P
ei muutakun muiden syrjäytyneiden joukkoon ;)... sinne olen meinaan minäkin menossa -->
aamulla saat katsella uusia numeroita kännykässäsi :D:F
Vähän (tai ei ihan vähääkään) samanlaisia tuntemuksia.
Ihmiset tulevat elämässäni, kukaan ei koskaan jää. Kaikki menevät, lähtevät, kuka millekin taholleen ja mistä syystä.
Ikää mulla ei tosin ole kuin 17 vuotta.
Musta tuntuu, että pallo on multa tyystin hukassa. En tiedä, että mitä elämältäni haluan. Siinä missä toiset ovat _pian_ aikuisia, minä olen _pian_ täysi-ikäinen. En tunne itseäni aikuiseksi, en edes sitä liki olevaksi.
Mutta joo.
Tsemppiä elämässäsi ja kaikkea hyvää.
on sitten sitä toivottavaa sisältöä nuoruuteen tai keski-ikään? Eikös olis kiva, kun hyvässä porukassa kokeiltaisiin erilaisia hyviä harrastuksia ja kierrettäisiin kulttuuririennoissa monipuolisemmin, esim. Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla? Sitten voisitte mennä vaikka retkiluistelemaan (vai matkaluisteluksiko sitä nykyään sanotaan?), olla mitä monipuolisimmin mukana vapaaehtoitoiminnassa, jutella syvällisiä joella soutaessa, mennä kuoroon ja seurakunnan ryhmiin... Sitä on vaikka mitä näiden rajoittuneiden pakkopaitajuttujen ulkopuolella. Muodostakaa ihan oma elämä. :)
Minulla oli ihan samat fiilikset vielä pari vuotta sitten. Tuntui, että ei ole kavereita ja mitään en ole kokenut ja kaikesta mahdollisesta teinitouhuista olen jäänyt paitsi. Sit tein sellasen yhtäkkisen päätöksen, että nyt saa riittää, pakko keksiä jotain. Lähdin Englantiin töihin, tutustuin erilaisiin ihmisiin, sain kavereita, kokemuksia, itseluottamusta, jne. Lista on loputon. En nyt sano, että tämä ois ratkaisu kaikille, mutta uskaltamalla ja yrittämällä epävarmuudesta pääsee eroon! Mulle auttoi täysin vieraaseen ympäristöön, täysin vieraiden ihmisten sekaan meneminen. Ajattelin vaan aina, että eihän mua täällä kukaan tunne, aivan sama vaikka mokaan tjs. Sen jälkeen Suomessakin lähti sit elämä kulkemaan ihan eri tavalla, sain ystäviä, koska olin itsevarmempi, sain työpaikan, vaikkakin vain määräaikaisen (mutta aika hyvin tällaseen aikaan :D) ja muutenkin muutin elämän suuntaa. Kyllä se siitä!
Viestistäsi ei selvinnyt, että oletko tyttö vai poika, mutta mä sanoisin että sitten kunhan löydät itsellesi elämäsi rakkauden, niin se kyllä auttaa. Vaikka viestisi mukaan oletkin ujo ja hiljainen, niin tulet kyllä varmasti löytämään itsellesi jonkun, jonka kanssa voit jakaa koko elämäsi, ilot ja surut. Kyllä meille jokaiselle täällä maailmassa on joku, kaikki eivät vain ole löytäneet sitä. Nuorista löytyy nykypäinä kyllä valitettavan paljon ääliöitä (siis kiusaajat) mutta onneksi nykypäivänä löytyy myös aivan loistavia, upeita nuoria jotka ovat aivan ihania ihmisiä, joista vanhatkin ihmiset ovat todella ylpeitä.
Mä tiedän kouluajoiltani yhden pojan, joka oli aikanaan todella ujo ja hiljainen, ja oli melkein aina yksin. Sitä en tiedä, että oliko hän kiusattu vaiko ei. Hän löysi kuitenkin itselleen elämänsä naisen ja sen jälkeen hänen elämänsä muuttui täysin, paljon parempaan suuntaan. Hänestä tuli paljon sosiaalisempi, itsevarmempi ja rohkeampi. Oikein teki hyvää nähdä, kuinka hyvää tämä oman kullan löytäminen hänelle teki. Nykyään he asuvat yhdessä ja kohtapuoliin on tulossa perheeseen esikoinen, vaikka nuoria ihmisiä ovat vielä molemmat.
Ei ole kauheasti kavereita.. tosin ne harvat olenkin tuntenut sitten pidempään. Seurustellut en ole koskaan, juhlimassakin todella harvoin käyn kun ei kutsuta minnekään. Töidenhaku, tai siis ne työhaastattelut ovat todella tuskaisia minulle, vaikka töitä pitäisi saada. Jotenkin sitä pitäisi rohkaistua, mutta minkäs teet... Toki alkoholi auttaa hetkellisesti, mutta eihän sitä nyt koko vuorokautta voi kännissä viettää... Täällä on puhuttu, että rakkaus auttaa. No varmaan, mutta mistä semmoisenkin voi löytyää kun ei koskaan käy missään, tai jos käy on liian ujo juttelemaan vieraille..
kiittää itseään rohkeudesta, että yleensä ujonakin uskaltaa mennä lähikauppaan ja käydä koulussa ja töissä ja pärjää ihan hyvin? Ettei sentään ole linnoittautunut johonkin tynnyriin huohottamaan.