Laurelin
Piirrän hänen jäseniään ohuella lyijykynällä suurelle paperille. Mallini makaa valkoisella lepotuolilla oranssin pyyhkeen päällä selällään ja pitelee käsissään Catel’n ja Bouquetin sarjakuvakirjaa Kiki. Tuntuu, että hän nukkuu aurinkolasiensa takana. Kirja kallistuu ja kaatuu hitaasti reidelle.
Nyt.
Kyllä. Hän nukkuu. Illuusio pirstoutuu sielun vaietessa. Eleet, liikkeet ja niiden muoto, notkeus ovat poissa. Nainen on poissa. Poissa ovat myös juonittelut, kielensä terävyys ja kiivautensa, kuin suljettu nämä mainitut luomien taakse ja pois aisteiltani, mutta jätetty puhdas kantajansa silmieni eteen jäljelle.
Piirrän kiireettä, oion ja jalostan, korjaan ja muodostan. Ehkä en pidä kaikesta hänessä. Ehkä liiallinen muuttaminen loukkaa häntä, sillä mikä tahansa korjaus, joka havaitaan, on pohdinnallinen saatekirjelmä kantajalleen. On riski todentaa mielikuviaan, saattaa näkyviin jotain joka taistelee viivoin vastaan todellisuutta. Ehkä hänen ylpeytensä kärsisi, saisi kolauksen. Ehkä hän kuitenkin sietäisi kaiken ja kuittaisi asian olankohautuksella, nakkaisi paperin muiden joukkoon ja avaisi vesipullon.
Hän havahtui, laski aurinkolasejaan ja katsoi minua. En ollut varma, näkikö hän minua, sillä aurinko paistoi kirkkaasti uneen tehden siitä totta. Tunnen hymyn, sen ilkikurisen pinnallisen pilailun, jota hän palvoi kuin lastaan. Satiiri.
Lasken piirustuksen vierelleni penkille, jäädäkseni yksin varjoihin istumaan. On viileää. Auringossa ihoni palaisi ravunpunaiseksi muutamassa minuutissa. Vältän suoraa auringonpaistetta, mutta ihailen niitä joiden ei tarvitse tällaisesta välittää, vaan nostavat hiuksensa päälaelleen ja etsivät kadottamansa kohdan kirjastaan jatkaen lukemista.
Sain hänet kiinni. Hän lepää nyt vierelläni penkillä ja pysyy siinä. Omistamisen haluni on saavuttanut maksimin. Olen liittänyt hänet itseeni lähtemättömillä kaarilla ilman ainoatakaan yksityiskohtaa, yhtään todistettavaa virhettä. Tunnen hetken olevani suunnattoman onnellinen, sitten minun on teroitettava jälleen kyniäni, sillä pihalle oli lehahtanut sepelkyyhky. Enkä ensimmäistä kertaa elämässäni pelännyt lintuja, vaan olin sellainen - yksi niistä.
***
Mä tässä mietiskelin, meditoin ja surffailin kalloni sisällä. Minusta tämä on aika kaksinaista elämää.
(naurua kolmannella)
Kirjoittaja on kolmisenkymmentä ja nykäissyt kuusi Caipirinhaa joista yhden kaatoi syliinsä... burb
Piirrän hänen jäseniään ohuella lyijykynällä suurelle paperille. Mallini makaa valkoisella lepotuolilla oranssin pyyhkeen päällä selällään ja pitelee käsissään Catel’n ja Bouquetin sarjakuvakirjaa Kiki. Tuntuu, että hän nukkuu aurinkolasiensa takana. Kirja kallistuu ja kaatuu hitaasti reidelle.
Nyt.
Kyllä. Hän nukkuu. Illuusio pirstoutuu sielun vaietessa. Eleet, liikkeet ja niiden muoto, notkeus ovat poissa. Nainen on poissa. Poissa ovat myös juonittelut, kielensä terävyys ja kiivautensa, kuin suljettu nämä mainitut luomien taakse ja pois aisteiltani, mutta jätetty puhdas kantajansa silmieni eteen jäljelle.
Piirrän kiireettä, oion ja jalostan, korjaan ja muodostan. Ehkä en pidä kaikesta hänessä. Ehkä liiallinen muuttaminen loukkaa häntä, sillä mikä tahansa korjaus, joka havaitaan, on pohdinnallinen saatekirjelmä kantajalleen. On riski todentaa mielikuviaan, saattaa näkyviin jotain joka taistelee viivoin vastaan todellisuutta. Ehkä hänen ylpeytensä kärsisi, saisi kolauksen. Ehkä hän kuitenkin sietäisi kaiken ja kuittaisi asian olankohautuksella, nakkaisi paperin muiden joukkoon ja avaisi vesipullon.
Hän havahtui, laski aurinkolasejaan ja katsoi minua. En ollut varma, näkikö hän minua, sillä aurinko paistoi kirkkaasti uneen tehden siitä totta. Tunnen hymyn, sen ilkikurisen pinnallisen pilailun, jota hän palvoi kuin lastaan. Satiiri.
Lasken piirustuksen vierelleni penkille, jäädäkseni yksin varjoihin istumaan. On viileää. Auringossa ihoni palaisi ravunpunaiseksi muutamassa minuutissa. Vältän suoraa auringonpaistetta, mutta ihailen niitä joiden ei tarvitse tällaisesta välittää, vaan nostavat hiuksensa päälaelleen ja etsivät kadottamansa kohdan kirjastaan jatkaen lukemista.
Sain hänet kiinni. Hän lepää nyt vierelläni penkillä ja pysyy siinä. Omistamisen haluni on saavuttanut maksimin. Olen liittänyt hänet itseeni lähtemättömillä kaarilla ilman ainoatakaan yksityiskohtaa, yhtään todistettavaa virhettä. Tunnen hetken olevani suunnattoman onnellinen, sitten minun on teroitettava jälleen kyniäni, sillä pihalle oli lehahtanut sepelkyyhky. Enkä ensimmäistä kertaa elämässäni pelännyt lintuja, vaan olin sellainen - yksi niistä.
***
Mä tässä mietiskelin, meditoin ja surffailin kalloni sisällä. Minusta tämä on aika kaksinaista elämää.
(naurua kolmannella)
Kirjoittaja on kolmisenkymmentä ja nykäissyt kuusi Caipirinhaa joista yhden kaatoi syliinsä... burb
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mä vähän sekoilen täällä kun toi kone ei kulje reaaliajassa, jonka kanssa yritän keskustella.
_ et niin ku_
oot eksyny, tahallasi tietenkin, väärälle palstalle. kato tää ei oo miehille. tää on lesboille.
teille ''jotainsiltäväliltä'' on omat systeemit.
Mä en tiettävästi tee muita virheitä kuin kirjoitusvirheitä. Joten allekirjoitan heittosi. Omasta mielestäni en ole oikein mistään enkä miltään väliltä, vaan ihan asioiden ääripäästä.
Näin siis kirjoittava minäni, joka rakastaa tutkia asioita mahdollisimman epäedullisista näkökulmista, kohdata eteen kasatut ongelmat ja ennakkoluulot ja elää näin monenlaista elämää, ei vain yhtä ja kuolettavan tylsää.
(peruutushymiö irvikissahymyllä)