Apua!

oon 13 vuotias ja vihaan itseäni; vain siksi että olen tyttö. Minusta homot ovat söpöjä ja haluaisin olla poika. Miten voin kertoa kenellekkään, vanhempani eivät ikinä ymmärtäisi ja kaverit nauraisivat päin naamaa, viiltelen ja olen välillä tosi masentunut, alan olla poikki. Minusta tuntuu että alan harkita itsemurhaa, mutten halua! Mitä minun pitäisi tehdä?
4248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kannattaisi hakeutua nuorisopsykiatriaan, mutta etsiä seksuaali- ja sukupuolikysymyksiin perehtynyt psykologi tai psykiatri. Ensimmäiseksi tulisi saada edes lievennettyä tuota pahaa oloa ja etsiä sille syy. Sukupuoli (poika/tyttö) on aivan eri asia kuin seksuaalinen suuntautuminen (homo/lesbo). Seksuaalisuutesi ja myös sukupuolisuutesi on vasta heräilemässä ja homojen ihailu ei välttämättä osoita että olisit sisimmässäsi poika. Itse olin samassa iässä täysin ymmälläni enkä saanut mistään tietoa tilastani. Ihmettelin vain että minähän olen tyttö, mutta kaikki väittävät pojaksi. Vanhempana sitten tiedostin että olenkin todellisuudessa nainen ja asia korjattiin paljon myöhemmin. Nykyisin on huomattavasti helpompaa kun tietoa saa helposti vaikkapa internetin välityksellä, kuten itsekin olet havainnut löytäessäsi tämän keskustelualueen. Tämä ei ole se paras keskustelufoorumi ja suosittelenkin että hakeudut noille kirjautumista vaativille transmiesten keskustelupalstoille. Siellä keskustellessasi pystyt todennäköisesti kartoittamaan mikä tai kuka oikeastaan olet. Itsemurha tai itsensä vahingoittaminen ei ole ulospääsytie. En koskaan edes ajatellut itsemurhaa, vaikka olo oli usein todella paha.

Äänestä
  • Kiitos paljon.

    Äänestä

  • Auttakaa! kirjoitti:

    Kiitos paljon.

    Nuo yllä mainitut transmiesten keskustelupalstat todellakin ovat hyvät. Kannattaa myös ottaa yhteyttä Transtukipisteeseen - sieltä löytyy ihmisiä, jotka ottava todesta ja jotka mahdollisesti voivat auttaa eteenpäin myös kehollisen sukupuolen korjaamisen alueella.

    Äänestä

pitäminen söpöinä ja itseinho ei riitä. Mutta jos todella tunnet olevasi poika, ei vain siksi, että ajattelet poikana olevan esimerkiksi helpompaa tai että sinusta tulisi silloin automaattisesti söpö, silloin olet todennäköisesti transpoika. Kyllä sen voi tiedostaa jo 13-vuotiaana. Onneksi nykyään asioista on jo olemassa tietoa ja vertaistuen löytäminen on helppoa. Kun itse olin 13, minulle esitettiin ties mitä verukkeita, miksi vain kuvittelen olevani poika. Ei silloin tajuttu, että meitä on muitakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Auttakaa! kirjoitti:

oon 13 vuotias ja vihaan itseäni; vain siksi että olen tyttö. Minusta homot ovat söpöjä ja haluaisin olla poika. Miten voin kertoa kenellekkään, vanhempani eivät ikinä ymmärtäisi ja kaverit nauraisivat päin naamaa, viiltelen ja olen välillä tosi masentunut, alan olla poikki. Minusta tuntuu että alan harkita itsemurhaa, mutten halua! Mitä minun pitäisi tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu