Tähän saakka Suomessa on tehty "bisnestä" hyvin ja tasapuolisesti kaikilla otsikon jalostusmuodoilla.
Kun tämä tehokkuus ja suuruus mikä oli Suomalaisen teollisuuden kilpailuvaltti on nyt käytössä ympäri maailman, olisiko aika miettiä uusiksi näitä metsän tuottomahdollisuuksia.
Olisiko sahapuun laatuun ruvettava Suomessakin panostamaan, tosin työ olisi ollut helpompi aloittaa jo ns "miestyövoiman" aikaan. Nykyisinhän vain määrällä on sahapuunkasvatuksessa merkitystä.
Onko kuitupuulla riittävää ja taloudellisesti perusteltua menekkiä nykyisten tuotantomäärien vallitessa.
Ellei mihin suuntaan kasvatusta pitäisi suunnata.
Onko Suomi todellakin riittävä tehokkaalla kasvuvyöhykkeellä ja ovatko puupeltomme, kooltaan,sijainniltaan ja korjuukelpoisuudeltaankin kilpailukykyisiä maailmanlaajuiseen bioenergian tehotuotantokilpailuun, riittävällä valtiontuella kylläkin, mutta onko se mahdollista maailmantappiin.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Joku Anttila kirjoittaa eilisessä (01.02) Maaseudun Tulevaisuudessa metsänparannusvarojen runsaasta lisäämistarpeesta, joten kannattavinta näyttäisi olevan tukipuun kasvatus.
Kuitupuu on mennyttä. Paperin kulutus tulee vain laskemaan ja etelän kuidun kanssa ihan turha yrittää kilpailla.
Se millä on tulevaisuutta on laadukas tukki ja energiaksi menevä massa.
Energiapuussa kuljetusten kustannukset ja ympäristönäkökulmat puoltavat paikallisesti tuotettua materiaalia.
Tilastojen mukaan tule paperin kulutus laskemaan kiitos tietokoneiden ym härpäkkeitten jne.
http://www.wwf.fi/ymparisto/metsat/metsa_paperiteollisuus/
Sellunkeitto "loppuu" suomessa ja on vähentynyt.
Digipaperi tulee syrjäyttämään painopaperin täysin. "tietokoneen näytön" voi jo nykyään rullata kuin paperin, protot tehty labroissa jo.
Pöytätietokoneet ja niiden mukana tulostimet tulevat myös poistumaan käytöstä lujaa vauhtia 20-30luvulla.
Painettu lehti on jo alamäessä.
Paskapaperia sen sijaan tultaneen tarvitsemaan aina, se tullee halvalla brasiliasta.