Teille jotka vaaditte rangaistuksen koventamista rikoksentekijöille ja lausutte vielä mielipiteenne ääneen,sanoisin että avatkaa nyt joku kirja,tai asiallinen nettisivusto aiheesta.
Linnatuomio ehdollisena,tai ehdottomana ei minkään käytännönkokemuksen,minkään tutkimuksen mukaan ole koskaan osoitettu vähentävän rikollisuutta, päinvastoin pikemminkin! Sen ei myöskään koskaan ole osoitettu "parantavan",tai ohjaavan rikoksettomalle polulle ketään!Tämän luulisi kiinnostavan myös uhreja ja heidän omaisiaan.Heidän kannaltaan varsinkin on äärettömän surullista että tekijät tulevat ulos entistä paatuneimpina,entistä vihaisempina ja entistä kyvyttömämpinä yrittämään edes rikoksetonta elämäntyyliä! Jos joku vielä tietoa hankittuaankin on sitä mieltä että rangaistusten koventaminen, siis käytännössä pidentäminen ja ehdottomana langettaminen on hyvä juttu,pitää miettiä joko älynlahjojaan tai tunne-elämänsä heikkoja osa-aluita!Vankeusrangaistus on reaktio, ei ratkaisu!
Linnatuomio ehdollisena,tai ehdottomana ei minkään käytännönkokemuksen,minkään tutkimuksen mukaan ole koskaan osoitettu vähentävän rikollisuutta, päinvastoin pikemminkin! Sen ei myöskään koskaan ole osoitettu "parantavan",tai ohjaavan rikoksettomalle polulle ketään!Tämän luulisi kiinnostavan myös uhreja ja heidän omaisiaan.Heidän kannaltaan varsinkin on äärettömän surullista että tekijät tulevat ulos entistä paatuneimpina,entistä vihaisempina ja entistä kyvyttömämpinä yrittämään edes rikoksetonta elämäntyyliä! Jos joku vielä tietoa hankittuaankin on sitä mieltä että rangaistusten koventaminen, siis käytännössä pidentäminen ja ehdottomana langettaminen on hyvä juttu,pitää miettiä joko älynlahjojaan tai tunne-elämänsä heikkoja osa-aluita!Vankeusrangaistus on reaktio, ei ratkaisu!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Aivan samalla tavalla on typeryyttä nähdä asiasta vain tuo puoli. Tuolla logiikallahan kaikki tuomiot tulisi poistaa. Kyllä se ratkaisu löytyy sieltä välimaastosta. Tällä hetkellä näyttää vaan, että taparikolliset käyttävät lepsuilua hyväksi. Ehkä järkevin tapa olisi aiempien tuomioiden mukaan progressiivisesti muuttuva rangaistustaulukko. Eli aloitetaan kevyistä tuomioista ja kovennetaan niitä sitä mukaa, kun uusia rikkeitä tehdään.
Kaupungilla pyörii vaarallisia henkirikoksia moneenkertaan tehneitä henkilöitä,pitäisikö heidän antaa vaan jatkaa samalla uralla.Kyllä yhteiskunnalla pitää olla keinot suojella viattomia sivullisia ammattirikollisilta tai moninkertaisilta murhamiehiltä,paraneepa siellä tahi ei ovatpahan ainakin ns,tallessa.Joissakin maissa pystyy karkoittamaan jonnekkin syrjäkylille josta ei ole takaisin tulemista siellä saa olla sitten kaltaistensa joukoissa.
Kerro hyvä ketjun aloittaja mitä sitten näille väkivaltaisille ihmisille pitää tehdä? Minne heidät pitää sitten sulkea, jos ei saa vankilaan laittaa? Et kai sitä kannata että häiriintyneen ja toistuvasti väkivaltaisesti käyttäytyvän ihmisen pitäisi saada olla vapaalla jalalla?
se vaikuttavin ja halvin vaikuttamistapa.Eli aika tarkaan tiedetään millaiset olosuhteet altistavat rikoksille esim. lapsuuden kokemuksina,niihin vaikuttaminen on tällä hetkellä retuperällä ja vailla poliittista kiinnostusta.Kaikki lapsiperheiden apu- ja tukijärjestelmät jotka romutettiin "säästöinä" olivat selkeitä ennaltaehkäiseviä järjestelyjä.Sama koskee päihteiden käyttöä.Kun avunsaantikynnys nousee ja samallla tarjonta (esim. huumeet) lisääntyy, niin ilmiön kytkökset rikollisuuteen vahvistuvat, eli rikollisuus lisii.Päihdehuolto on sekä laadullisesti, että määrällisesti niin ikään kutistettu lähes toimimattomaksi "säästösyistä".Mielenterveyden tukeminen ennalta on sekin "säästöinä" siiretty historiaan,kuten myös vankeuden jälkeinen yhteiskuntaan takaisin tukeminen keinoilla jotka toimivat.
Joka ikinen yhteiskunnan sosiaali- ja terveydenhuoltopuolen heikennys osuu pahiten juuri yksilöihin,joilla on alttius rikkinäisyytensä,elämän hallintakyvyn puutteen,tai sairastuneen mielensä vuoksi sortua eri tyyppiseen rikollisuuteen.Edellä kerrottu ei siis ole mielipide vaan faktaa.KYLLÄ TÄMÄ ON OLLUT TIEDOSSA ja tieto olisi ollut myös päättäjien käytössä.
Vankila järjestelmä on ikävä kyllä välttämätöntä,mutta nykyisellään se on kallis ja tavotteen kannalta hyödytön säilöntäpiste,joka hetkellisesti piilottaa rikolliset pois näkyvistämme.Ohjaus ja terapointi,koulutus ja jälkihuolto ovat minimaalisessa roolissa, eivätkä ne ole nyt edes ajatuksena "muodissa" huolimatta siitä että sellaisen toimivuudesta on selkeää näyttöä.Siinäkin ovat ytimessä säästöt,siis ne lyhytnäköiset hetkellistä hurmaa tuottavat,jotka kumuloituvat pakollisina kustannuksena tulevaisuuden menoeriksi!
Alottaja on oikeessa!Kokemuksesta tiedän.Lukekaas uusiks juttu,Eihän aloituksessa sanota että vankilat pitäs romuttaa??Mun kohalla pätee se että mitä en ennen tiennyt nii 1,5 vuoden jälkeen olin täysoppinu.Ei kai tää ole salisuus kellenkään enää!
Kovat tuomiot ainakin vähentävät rikollisuutta. Sinä aikana, kun rikollinen istuu kaltereitten takana on hänen rikoksiensa määrä nolla.
Hyvänä esimerkkinä oli aikoinaan autovaras, joka oli varastanut ennen häkkiin joutumistaan 700 autoa, eli auto noin kerran päivässä. Jos hän olisi koko ajan istunut häkissä, ei varkauksia olisi ollut hänen tilillään yhtään.
Siis "pokkana"ettei vankilan sisällä ole rikollisuutta.Voi sinua tietämätöntä.Huumeidenkäyttö ja samalla tietysti niiden myyntiä,väkivaltaa.Tosin näissä huume jutuissa siellä on vartijoita mukana jos kaikki vangit tullessaan vankilaan tutkittaisiin kunnolla ei huumeita sisään vankilaan pääsisi ja vierailijat.Mutta erittäin hyvää bisnestä muutamille vartijoille siellä.(Luuleeko joku,että niillä palkoilla mitä valtio maksaa on niillä on auto,omatalo,mökki jne.......kaikki heistä ei varmaankaan ole perijöitä vaan huumausaine kauppiaita.
Häh, tottakai tiedän, mitä konnat linnassa tekevät. Se rikollisuus ei kuitenkaan rasita enää yhteiskuntaa, kun rosvot rosvoavat toisiaan tai vetävät toisiaan hanuriin.
Tiedätkös paljonko yksi ylläpitopäivä vankilassa maksaa sinulle veronmaksajana,tiedätkös mitä lisätyötä vankilarikollisuus teettää vartijoille,joiden palkan sinä maksat,tiedätkös miten se vaikuttaa niihinkin vankeihin jotka eivät halua olla osallisia tässä??? Selevästi et ou tullunna uatelleeks...vae mittee?????? Juntti!!!