Onneksi tein lapseni nuorena! Molemmat oltiin 19-vuotiaita. Kukaan ei koskaan ole täysin valmis vanhemmaksi, mutta voin sanoa, että silloin nuorempana olin varmasti valmiimpi pienen vauvan äidiksi kuin mitä olisin nyt, 10 vuotta myöhemmin. Olen huomannut itsessäni sellaisen ilmiön, että mitä vanhemmaksi tulen, mitä säännöllisemmäksi elämäni muuttuu ja mitä enemmän "maallista omaisuutta" kertyy (omakotitalo/mökki/auto ym.), sitä "itsekkäämmäksi" ja mukavuudenhaluisemmaksi muutun, ja ne omat pikku rutiinit ja harrastukset tulevat aina vaan tärkeämmiksi. Jos nyt alkaisimme tekemään vauvaa, niin muutos siihen vauvaelämään olisi huomattavasti paljon suurempi kuin silloin nuorena, jolloin sopeutui muutoksiin paljon paremmin, oli joustavampi ja osasi elää hetkessä murehtimatta liikaa tulevaisuutta. Olin nuoresta iästäni huolimatta todella tasapainoinen ja niin valmis äidiksi kuin olla ja voi. Ja kun en tiennyt vauvoista mitään ennen, luotin äidinvaistooni, hoidin vauvaani aidolla rakkaudella, tukeutumatta liikaa kaikenmaailman kirjatietoon. Nyt kun vähän vanhempana ja kokeneempana ihmisenä tiedän enemmän vauvoista (mm. työni puolesta), niin voin sanoa että tieto lisää tuskaa....voin hyvin kuvitella, että stressaisin raskaudesta, synnytyksestä ja vauvanhoidosta nyt huomattavasti paljon paljon enemmän kuin mitä silloin kun oli nuori, kokematon ja avoin uusille kokemuksille.
Mutta se, mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi toiselle. Itse kuitenkin tunnen itseni paremmin, niin voin sanoa, että ratkaisuni tulla äidiksi nuorena, oli varmasti minulle se oikea. Mikäli nyt vauva tulisi, tai vaikka 10 vuoden kuluttua, en sano, että se missään nimessä mikään katastrofi olisi, mutta sen voin itseni tuntien sanoa, että sopeutuminen siihen vauvaan ja elämänmuutokseen vaatisi aikalailla enemmän ponnisteluja, enkä varmaankaan osaisi nauttia siitä raskaudesta ja vauva-arjesta kun hermoilisin liikaa....
(Niin, ja muistan itse kun pienenä tyttönä olin kateellinen kaverilleni, jolla oli nuori äiti. Ja koulussa hävetti kun äiti oli ihan eläkeläinen. Lapsellistahan tuo oli, mutta lapsia oltiin ja omia vanhempia jokainen häpesi mistä syystä milloinkin. Toki hän oli ihana ja hyvä äiti ja se on pääasia.)
Mutta se, mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi toiselle. Itse kuitenkin tunnen itseni paremmin, niin voin sanoa, että ratkaisuni tulla äidiksi nuorena, oli varmasti minulle se oikea. Mikäli nyt vauva tulisi, tai vaikka 10 vuoden kuluttua, en sano, että se missään nimessä mikään katastrofi olisi, mutta sen voin itseni tuntien sanoa, että sopeutuminen siihen vauvaan ja elämänmuutokseen vaatisi aikalailla enemmän ponnisteluja, enkä varmaankaan osaisi nauttia siitä raskaudesta ja vauva-arjesta kun hermoilisin liikaa....
(Niin, ja muistan itse kun pienenä tyttönä olin kateellinen kaverilleni, jolla oli nuori äiti. Ja koulussa hävetti kun äiti oli ihan eläkeläinen. Lapsellistahan tuo oli, mutta lapsia oltiin ja omia vanhempia jokainen häpesi mistä syystä milloinkin. Toki hän oli ihana ja hyvä äiti ja se on pääasia.)
Vastaukset 22
Vanhimmat
Juuri noin,olipas mukava vastaus joltain...hahah :D Nojoo,mun mielestä ihan asiaa puhuit(siis alkuperäinen),tai no,en voi oikein sanoa tuosta siinä mielessä kun olen vasta päälle pari kymppinen,mutta silti... Kivasti kirjoitettu ja olen ihan samaa mieltä tuosta "(Niin, ja muistan itse kun pienenä tyttönä olin kateellinen kaverilleni, jolla oli nuori äiti. Ja koulussa hävetti kun äiti oli ihan eläkeläinen. Lapsellistahan tuo oli, mutta lapsia oltiin ja omia vanhempia jokainen häpesi mistä syystä milloinkin. Toki hän oli ihana ja hyvä äiti ja se on pääasia.)" Noinhan se vaan suurimmalla osalla lapsista on :)
Kiitos kivasta palautteesta. Tuli vielä mieleeni, että olen keskustellut perhetuttavamme (65v) kanssa aiheesta, milloin on paras ikä tehdä lapsia. Hänellä on kolme lasta, ensimmäisen sai 18-vuotiaana, toisen 29-vuotiaana, kolmannen heti kun oli täyttänyt 40v. Rouva vastasi, että vaikka esikoinen oli tempperamentiltään kolmikosta villein, ja huonoin nukkumaan, niin ehdottomasti hän jaksoi silloin 18-vuotiaana kaikkein parhaiten. Vaikkakaan taloudellinen tilanne ei silloin ollut mitä parhain. Oli myös sitä mieltä, että olisi kannattanut tehdä toiset lapset heti perään, mutta kun ei niitä aina niin vain tehdä.
Huvittaa joskus kun ihmiset usein niin itsevarmoina suunnittelevat elämäänsä eteenpäin, että sitten kun olen ne ja ne koulut käynyt ja valmistunut ammattiin ja käynyt tarpeeksi montakertaa etelänmatkoilla ja ostanut oman talon aviomieheni kanssa jne....niin sitten päätetään tehdä lapsi kun kalenteerista on löytynyt sopiva kohta. Sitten ihmetellään kun lasta ei kuulukaan. Fyysisesti naisen elimistölle paras aika synnyttää on alle 23-vuotiaana. Henkisen ikänsä jokainen ihminen osaa varmasti itse parhaiten arvioida. Mutta joskus, yllättävän useinkin, moni nuori voi olla henkisesti paljon kehittyneempi kuin vanhemmat ihmiset.
Itselleni nämä pohdinnat ovat jossain määrin ajankohtaisia. Olen aina toivonut, että saisin ainakin kaksi lasta. Mutta tässä iässä (29v) ja tässä elämäntilanteessa (Molemmilla vakituinen ja hyväpalkkainen työ, luotettava ja hyvä avioliitto, tilava omakotitalo, mökki, uusi auto, harrastukset...) tunnen olevani jokseenkin epäkypsä uuteen elämäntilanteeseen, vauva muuttaisi kuitenkin niin paljon, enkä tiedä miten jaksaisin fyysisesti ja henkisesti yövalvomisia yms. Kun on tottunut tällaiseen "helppoon, huolettomaan ja rutinoituneeseen elämään"...jollaiseen siis ei ollut vielä silloin 19-vuotiaana tuoreena äitinä vielä tottunut. Ja huom, olemme saavuttaneet tällaisen ns. "optimaalisen perheidyllin" huolimatta siitä, että saimme lapsemme lähes teineinä. Elämämme on ollut rikasta, antoisaa ja onnellista, poikamme on terve, tyytyväinen ja tasapainoinen lapsi, emmekä missään nimessä ole pilanneet elämäämme tullessamme vanhemmiksi 19-vuotiaina....kuten moni saattaa nuorista vanhemmista ajatella.
Hassua, kun moni saman ikäinen kaverini on nyt vasta saamassa esikoistaan...
...tehdyt ratkaisut saavat suuren merkityksen!
Odotan liki 35-vuotiaana esikoista ja tunnen myös tehneeni kaiken itselleni oikealla tavalla.
Nuorena olin vaikean lapsuuden ja nuoruuden "vammauttama", en olisi tod.näk. raskaudenkaan myötä kypsynyt riittävästi ollakseni turvallinen, hoitava vanhempi lapselleni. Olin toisaalta ikäistäni kypsempi, mutta tunneasioissa äkkipikainen, joten pinna ei olisi riittänyt vanhemmuuteen.
Liki 30-vuotiaaksi saakka olin myös aivan väärässä parisuhteessa, olin valinnut kumppanini kestämättömin perustein ja toisaalta kumppani alkoi loppuvuosinamme alkoholisoitua, joten onni onnettomuudessa etten ko. suhteeseen halunnut lapsia.
Ennen lasta olen saanut toteuttaa itseäni hankkimalla useammankin ammatin, takana on työpaikkoja, asuinpaikkoja ja "menemistä". Nyt tunnen olevani kypsä asettumaan aloilleni ja ennen kaikkea kypsä äidiksi. Olen ihmeellisellä tavalla rauhoittunut siitä, mitä joskus 15v. sitten olin. Ikä ja kokemukset antavat perspektiiviä asioihin, nuorena olin kovin mustavalkoinen ja olisin esim. voinut ajaa mielipiteilläni lapsen isän ulkokehälle perheessä, kun olisin kaikessa halunnut tietenkin pitää pääni.
Niin, tärkeintä on että jokainen löytää omiin isoihin ratkaisuihinsa itselle hyvät perustelut. Se lisää tyytyväisyyttä elämään ja vähentää kaikkea turhaa negatiivista kuten jossittelua ja katkeruutta.
kuulla välillä positiivisiakin juttuja ilman kiihkoilua oman mielipiteen parhaudesta! Heh, kun olin ala-asteella, kaverit kehuivat alle kolmekymppistä äitiäni että "se on niin nuori ja nätin näköinen" :) Joidenkin kaverieni vanhemmat ovat nyt isovanhempieni ikäisiä, eläkkeellä jo..
Minäkin tulen olemaan 19-vuotias kun esikoiseni saan ensi kesänä. Kyllähän se melkoisesti jännittää ja pelottaa kuinka pärjätään, vaikka olenkin onneni kukkuloilla. Iästä viis, lapsen saaminen on aina iso ja elämää mullistava asia!
Kirjoituksesi herätti nyt vähän sekavia tunteita... Kivat sulle, että olet saanut lapsia, ja sinulle on sopinut tehdä ne nuorena. Tässä keskustelu-osiossa kuitenkin valtaosa keskusteluista liittyy lapsen yrittämiseen ja siihen liittyviin vaikeuksiin. Moni täällä on aika hädissään ja huolissan siitä, kun ei tunnu tärppäävän ei millään, minä heistä yksi sellainen. En nyt sitten tiedä oliko tuo vuodatuksesi aiheellinen tässä osiossa, eipä se ainakaan omaa mieltäni parantanut millään... Ei kaikilla ole mahdollisuutta tehdä lapsia nuorina, esim. minulla. Tai no olisinhan minä voinut sen lapsen tekaista jonkun m*lkun kanssa aikoinaan, mutta kun löysin tuon oikean rinnalleni vasta 28- vuotiaana.... ja nyt olen jo 30 v.
Vaikka olet 30v, odota pari vuotta.
Ja lapset, kasvakaa kymmenen vuotta. Jos olette 19 kesäisenä paksuna, niin siitä ei tule kuin sanomista, eli aborttia kehiin!
linjalle lähdetään, niin isukon viesti kuuluu Teiniäidit ja -isät-palstalle, siellä saa näköjään ihan avoimesti haukkua sekä nuoria että vanhoja äitejä. En usko, että sinä olisit kymmenen vuotta vanhempana yhtään viisaampi, oli sen verran tökerö tuo mielipiteesi abortista.
Pakko kommentoida tähän vastaukseesi vaikken itse tuo 30. v kirjoittaja olekaan. Siis pitäisi odottaa pari vuotta, mitä? Sitäkö että kasvaa aikuisemmaksi, vai sitä, että raskaaksi tuleminen vaikeutuu sitä mukaa mitä enemmän on ikävuosia? Sitäkö tuossa nyt sitten pitäisi jäädä odottelemaan?
Lähinnä tämä kirjoitus on tässä vauvakuumeosiossa sen vuoksi, että kaikki varmasti pohtivat elämäntilannettaan ja omaa kypsyyttään siinä kohtaa kun haluavat lapsia. Ja kuten totesin, jokainen tietää itse parhaiten oman elämäntilanteensa ja mikä ratkaisu sopii toiselle, ei välttämättä sovi toiselle. Itselläni on nyt myös jonkinlainen vauvakuume menossa ja olen aina toivonut kahta lasta. Siksi tätä elämäntilannetta ja sopivaa aikaa sille on nyt tullut pohdittua. Omalla kohdallani vain totesin, että mitä kauemmin sitä lapsentekoa lykkää, sitä "vaikeammaksi" se tuntuu muuttuvan. Vaikka muuten taloudellisesta näkökulmasta elämäntilanne on mitä mainioin. Tiedä sitä vaikka en tulisi koskaan saamaan toista lasta yrityksistä huolimatta (lapsia ei tosiaan niin vain tehdä, sen tiedän kyllä), tai ehkä saan sen joskus 45-vuotiaana.
Ehkä haluan kannustaa nuoria äitejä kertomalla oman kokemukseni lapsen saamisesta nuorena, jonka koin mielekkäänä. Toki rinnallani oli onneksi mies, joka myös halusi tulla isäksi nuorena ja suhteemme oli hyvä alusta asti. Muuten en olisi moiseen ryhtynyt. Ja myös sen takia kerroin oman tarinani, koska tuntuu että paljon moititaan nuoria vanhempia mm. epäkypsiksi. Omalla kohdallani tunnen, että olin silloin henkisesti niin kypsä äidiksi kuin olla ja voi. Nyt tuntuu siltä, että välttämättä en enää tässä iässä olisikaan niin valmis pienen lapsen äidiksi, vaikka sitä toisaalta haluaisinkin. Eli ei se nuori ikä ja taloudellisesti huono elämäntilanne sitä tarkoita, etteikö olisi henkisesti valmis äidiksi, ja etteikö lapsi kasvaisi onnellisessa ja rakastavassa kodissa.
Onnea sinulle lapsentekoon, toivottavasti tärppää.
Vedä ottes jojoon.
Sinä joka kannustat nuoria tekemään abortin, voisit harkita sanojasi hieman tarkemmin.
Kunpa itsekkin saisi nuorena lapset tai edes yhden sitä ainaki kuvittelee että nuorena sitä jaksaa ja näin..nyt kun aloitin viestin en keksikkään mitä kirjoittaa :D mutta siis joo kun sopiva mies vaan äkkiä löytyis että sais vaikka parin vuoden päästä istuskella tässä vauva sylissä :) valitettavasti elämää ei voi suunnitella..
Veti mielen aika matalaksi tämä aihe :(
Itse olen 35 -vuotias ja juuri lopettanut huonon parisuhteen koska mies on alkoholin suurkuluttaja enkä halunnut hänen kanssaan perustaa perhettä. Kelloni tikittää kovaa tahtia ja odotin liian kauan että mies "parantaisi" tapansa mitä ei koskaan tapahtunut (3,5 vuotta). Minun oli pakko lopettaa suhde ja nyt sitten toivon sydämestäni että löytäisin sellaisen kumppanin jonka kanssa saisin perheen perustettua.
Olen halunnut lapsia jo muutaman vuoden mutta elämäntilanteeni takia se ei ole ollut mahdollista. Pelkään että jään junasta ja satuttaa kun tuntuu että seuraan vain sivusta muiden onnea ja itse jään kaikesta paitsi. Minua 10-15 vuotta nuoremmat työkaverit menevät naimisiin ja saavat lapsia ja ovat onnellisia. Kukaan ei töissä enää edes odota että minä esim. saisin lapsen. Ei kukaan edes ole kysellyt, varmaan pitävät niin epätoivoisena tapauksena........ Mutta toivon että minulle käy vielä hyvin. Nyt on fiilikset vain aika alhaalla mutta en aio luovuttaa.
Aik atörkeetä oli mielestäni tuolla yhden kommentti et ihan niinkuin 30 äidit olis muka jo eläkeikäisiä. Siis ei se ikä oo se mikä ratkaisee vaan se henkinen kypsyys, johan tuo nyt on niin tosiasia et en voi ymmärtää miks tämmöisellä asialla pitää toinen toistaan haukkua..ja kun meillä kaikilla kuitenkin sama lopputulos eli kaikki halutaan äideiks niin eikö meidän pitäis ennemminkin keskustella järkevästi ja jakaa kokemuksia kuin haukkua toinen toistaan??
Ite oon sanonu et mulle on ollu tärkeetä, et pitää olla työ, ammatti, hyvä parisuhde ym ym ennekuin voin edes kuvitella tekeväni lapsen..sillä tosiasia on sekin, että ei se lapsi heti tietty sitä rahaa vie mut kyl se jo kouluiässä(monesti aiemminkin) alkaa sitä rahaa vaatimaan ja ite kun oon lapsuuteni kasvanut ja elänyt aika pahassa köyhyydessä jolloin ei lapsille jäänyt harrastuksiin ei mihinkään rahaa niin sitä en halua että oma läpseni joutuu kärsimään. Enkä sano et tämä on kaikille ihmisille tärkeä asia, tämä on vaan minulle tärkeä asia! Ja en silti koe olevani "vanhus" vaikka olen (jo) 30 v sillä nyt olen saanut menoni juosta ja nuoruuteni elää rauhassa, nyt on sit oikea aika rauhoittua ja antaa sitä rakkautta ja hellyyttä niin puolisolle kuin lapsellekin. Ja muutenkin tuohon taloustilanteeseen mennäkseni niin en vois edes kuvitella et joutuisin sossun luukulle hakemaan rahaa että saisin perheeni elätettyä niin siinä ei silloin ole muuta ratkaisua kun lukea ensin se ammatti ja sen jälkeen päästä töihin ja sitten vasta se jälkikasvu. Enkä usko että olisin yhtään sen väsyneempi hoitamaan tuota lasta kuin mitä olisin ollut 20v sillä luulisin et jos olisin saanut lapseni noin nuorena olisin vaan syyllistänyt häntä et on pilannut mun nuoruuden. Ja niinkuin sanottu niin ei kaikki kehity sitä tahtia välttämättä etä olisi edes mahdollista tehdä lasta parikymppisenä! Ja nyt on jo se pahin itsekkäin ajanjakso elämässä mennyt menojaan, nyt sitä ei haittaa yhtään vaikka rahat menis kaikki perheen elantoon ym niinku sillo parikymppisenä olis ollu (ainakin mulle) hirvee paikka jos lapsi olis vieny mun rahat..niin itsekäs kuitenkin silloin vielä olin(myönnän).
Ja kuka on sanonu ettei muka yli 30 voi saada lapsia?? Eihän tuo nyt ole vielä ikä eikä mikään, ihan on 30 samat mahdolisuudet saada lapsi ku mitä parikymppisellä..no, okei, ehkä aavistuksen pienempi mut en kyl ole kuullu et olis tuon ikäisenä muka ollut jo suuria vaikeuksia lapsen saannissa, päinvastoin! Pari mun kaverii on tullu melkein heti pillereiden pois jättämisen jälkeen raskaaks kun ovat lasta alkaneet yrittämään. Eiköhän se oo syy sit jossain ihan muualla jos ei kolmikymppisenä raskaudu..siinä on silloin miehen siemenissä jotain vikaa tai sit naisella on jokin lapsettomaksi tekevä sairaus ja senhän nyt jokainen tietää et se sairaus on sit todellakin ollut jo parikymppisenäkin. Että itse en ainakaan usko, ettenkö muka raskaaks vois tulla, onhan tuolla monta naista valittanut, et vaik ovat vähän päälle parikymppisiä ni silti eivät ole raskautuneet vaikka ovat jo pitkää yrittäneet..että näin!
muka sanoi kolmekymppisiä eläkeläisiksi??? Kerro toki jos olen väärässä, mutta en löytänyt mistään tästä keskustelusta moista väitettä. Ihmettelen samaa kuin sinäkin: "Ja kuka on sanonu ettei muka yli 30 voi saada lapsia??" Sepä se, kukaan ei ole sanonut niin. Miksi asiasta siis pitäisi alkaa riehumaan?
Mä odotan kolmatta lastani nyt 24 vuotiaana ja olen nukkunut kuusi viikkoa yhteensä suunnilleen täysiä öitä viimeisten viiden vuoden aikana. Raskausajat olen kukkunut öitä kipeiden jalkojen vuoksi ja tietysti pahoinvoinnit ovat valvottaneet. Luulenpa etten olisi vanhempana samaa tahtia jaksanut. Ja on ihanaa kun tyttäreni kehuu minua kauniiksi. En ole vielä ainakaan samanlainen kääkkä kun oma äitini 33 vuotiaana, vaikka tunnen kyllä trendikkäitä ja ihania nelikymmpisiäkin äitejä. Kukin tavallaan. Ja tulen muuten kokoajan itsekkäämmäksi, voi olla, että tämä on meidän viimeinen vauva ja alan sen jälkeen haaveilemaan elämän mukavuuksista.
Nelikybäsenäkin saa ihan helpolla lapsia, kunhan ei päästä itseään siihen tilaan missä moni mamma tälläkin palstalla on! Toinen jalka haudassa monella jo kolmikymppisenä ja toinen, yleensä lapseton nainen, huolehtii itsestään ja on elämänsä kunnossa.
Älkää synnyttäneet verratko synnyttänyttä ja synnyttämätöntä naista esimerkiksi 35-vuoden iässä keskenään, koska onhan se synnyttänyt ihan mummoutunut jo 35-vuotiaana ja synnyttämätön on kuin kedonkukka, kaunis ja sutjalla, sporttinen, tiukka ja ihana:)
Kyllä raskaus rumentaa naista. Se taas on jokaisen oma asia missä iässä haluaa rumaksi alkaa ruosahtamaan.
Muistakaa se, että teistä moni näyttää 20 kesäisenä samalle kuin kauniimpi yksilö nelikymppisenä. Kaikki on yksilöllistä ja kaikessa on hyvät ja huonot puolensa.
MIelestäni vähintään kolmikymppinen nainen on valmis äidiksi, ehkä.
Muta jokainen pilaa elämänsä halutessaan, sille ei muut voi mitään muuta kuin kaivaa kuvetta ja lamsaa lisää veroja, jotta saadaan elätettyä.
Sulla on vaan huono kunto ja lapset sekä geneettinen tausta varmaan syynä siihen.
Minulla oli vähän toisinpäin. Nuorena oli harrastukset ja biletys tärkeää, eikä musta olis ollut lapsesta huolehtimaan. Ei silloin halunnut kantaa vastuuta oikeestaan yhtään mistään.
Eihän nää nuorena lapsia tekevätkään kanna vastuuta mistään.
Tuo on totta, että lapset vanhentaa. Joku hammaslääkäri sanoi kerran että kun lapsia tekee, niin se on yksi vauva ja yksi hammas se hyöty-/haittasuhde.
Eilen Punainen lanka käsitteli asiaa ja totesivat, ettei nuorena kannata lapsia tehdä, vaikka kuinka olisi sikiävimmillään.
Itse lykkäsin unelmiani kun aloin ajattelemaan asiaa terkemmin.
-Ja oliko se edes unelma, vai päähäpisto?