Kun tätä maailmanmenoa seuraa ja näitä kommentteja tälläkin palstalla, tulen väkisinkin siihen tulokseen,että kannattaa inhota kaikkia ja suhtautua mahdollisimman kyynisesti kaikkiin ja kaikkeen. Oletko samaa mieltä? Jos jaksat vielä pitää ihmisistä, kerropa miten se sinulta onnistuu?
Kannattaako kenestäkään pitää?
Tuulentuvassa
23334
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ei ole mitään vaikeuksia.
Suhtaudun ensisijaisesti kaikkiin ihmisiin myönteisesti. Jos vastaan alkaa tulla negatiivista ilmeilyä tai tekstiä - joko silmästä silmään tai kirjoitetussa muodossa - niin seuraan tilannetta, en muistaakseni ole pahemmin ärjäissyt vastaan samalla mitalla. Meitähän on joka jonoon, harvat vastaantulijat netin ulkopuolellakaan ovat varsinaisia ystäviä, sanan syvimmässä tarkoituksessa.
Sukulaissielun tunnistaa täälläkin. Jotkut "sukulaissielut" ovat perustaneet ihan omia ketjujaan, mikä on ihan hieno juttu ja heille tärkeä päivittäinen kommunikointimuoto.
Ei aleta inhota toisiamme, eikä ruveta kyynisiksi, ainakaan jos emme luonnostamme sellaisia ole. Niin, täältäkin löytyy... mutta palsta olisi täysin tylsä ilman kärjekkäitä(kin) mielipiteitä. Henkilökohtaisiin mollaamisiin en halua mukaan, vaikka täällä nimimerkeillä voisi kirjoittaa melkein mitä vain. Sen sijaan erilaisia näkökantoja olisi syytä tutkailla mielessään; ehkä oma pinttynyt ajattelutapa kaipaakin tuuletusta?
että sinä olisit sopiva tutkimuskohde tieteelle. Sitä kannattaisi tutkia, miten pärjäilet.
>>tulen väkisinkin siihen tulokseen,että kannattaa inhota kaikkia ja suhtautua mahdollisimman kyynisesti kaikkiin ja kaikkeen
Kun olet inhonnut kaikkia, niin mitä siitä on jäänyt itsellesi? Voitko kertoa tämän, mikä on päivän lopputulos, kun olet inhonnut koko päivän?
---- huomaat olevasi inhottava --- se siitä jää -- sitten mietit, mitä on tehtävissä, ----
hymm,, vain oman itsesi kehittäminen parempaan suuntaan, koska huonompi ja inhottavampi et voi olla --------
en erakkokaan haluaisi olla. Ystäviä on enää pari, kuolo jo vieraillee, ja vähentää heitä. Tuttavia on muutamia, joita tapaan, ja keskustelen puhelimessa. Uusillekin ihmisille, vastaantullessa, olen ystävällinen, ja vaihdan kuulumisia. Joistakin tulee tuttavia, jostakin ihan ystävä.
Melkeimpä aina tapaan mielenkiintoisia ihmisiä, koska suhdaudun heihin ennakkoluulottomasti.
Kaikista ei voi pitää, se on totta, mutta heilläkin on oikeus elää omanlaistaan elämää, ja olla asioista omaa mieltään.
Totta helskutissa pidän ihmisistä
mieli tekisi inhota, mutta rouva on eri mieltä. Jos alat inhota sapuskaa ei tule etkä sitten saa muutakaan. Parempi se vain rakastaa kanssaihmisiä, kun noin kova laki. Pitäminen on vähän eri juttu, kun tarkoittaa omistamista. Joskus kai on voinut omistaa orjan. Ei taida toimia nykyaikana ainakaan täällä Suomenniemellä.
"...tulen väkisinkin siihen tulokseen,että kannattaa inhota kaikkia ja suhtautua mahdollisimman kyynisesti kaikkiin..."
Kun jaksaa suhtaautua viileästi niin vähiten pettyy.
Aivan samaa mieltä, näin selvinpäin.
kun suhtautuu viileästi, vähemmän pettyy. Ilman muita ihmisiä, et tule toimeen, alahan miettiä, mitä kaikkea yhteiskunnassa on ja ihmisten voimalla toimii: et voi asua metsässä yksin, tarviit lämmintä, ruokaa, ym, joku on tehnyt työkalut, millä saat puusi kaadettua, tai tehnyt vaatteesi ja jalkineesi, takkisi, telttasi, ym eli ihmistä ilman ei tule elämästä mitään. Parasta vaan olla ja asua lämpimäss asunnossa näillä talvikeleillä ja kiittää itsekseen, kun saa olla olemassa.
Kiinnisidottuna sairaan puolison hoitoon.
Olen kuitenkin erakoitunut vapaaehtoisesti, ei minulla mitään ihmisiä vastaan ole.
Sen olen huomannut että vanha ja kulunutkin viisaus "metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan" pitää paikkansa.
Viihdyn ihan hyvin näin, puoliso ei kaipaa seuraa, hän on omassa suljetussa maailmassaan, ei tunnu kärsivän.
Mitä vanhemmaksi tulen, sen tarkempi olen omasta rauhastani ja reviiristäni.
kannattaa pitää, mutta ei kaikista ole pakko pitää.
Monista ihmisistä pidän ja niistä joista en, heitäkin voin sietää.
Enpä ole tuolta kantilta tullut koskaan ajatelleeksi - minä kun en koskaan kysy hintaa.
Ihmettelen, kuinka olet ihan väkisin tullut tuohon tulokseen? Katsellessani maailmanmenoa näen kaikkialla paljon rakkautta ja välittämistä.
" kun pidät itsestä, pidät muistakin" siinä salaisuuteni .
Täällä on tosi hauskaa, pidän sättilyä viihteenä, aikakulluu vauhdilla vilisten, aina , yllättäin on jo yö, kun huomaan haukkottelevani.
NIIN - päivät tietenkin juoksen kaupungilla, eri syistä, eri paikoissa, mutta illat viihdyn koneela.
----- olemmehan VAIN ihmisiä ------- iloinemme, suruinemme, luonteinemme --------
-- ihmisenä oleminen on hauskaa, voi itkeä , nauraa, kaikkea siltä väliltä -------
----- ihmisenä oleminen on elämä parhaimmillaan ------
Miksi ihmisistä ei kannattaisi pitää? Siksikö, että voi pettyä? Tämä nyt on siitä armollinen elämänvaihe, että saa pitkälti itse valita ihmisensä tai olla aivan yksin, kuten Erakko kertoi. Jos tarkoitat ystävyys- tai rakkaussuhdetta ja mietit kannattaako sellaista solmia, siinä ei kukaan voi toisen puolesta puhua. En ole koskaan miettinyt, miten joku ihmissuhde on minulta "onnistunut", sitä miksi se on epäonnistunut, olen miettinyt paljonkin. Kai ihmissuhde onnistuu, jos on kiinnostunut toisesta ja luottaa toiseen - pitäminen/ei pitäminen ovat ehkä saman kolikon kääntöpuolet.
Tarpeekseen kun on tolvanoitten ja kusettajien kanssa tolskannut, kyllästyy väkiselläkin. Asiathan ovat yleensä kokolailla selkeitä. Ihmiset sitten sotkevat aina kaiken. Tätänykyä olen vähentänyt ihmisten kanssa touhuamisen ja tapaamisenkin aivan vähinpään mahdolliseen. Kun viihtyy hysässä seurassa, sitä pitää koittaa olla hyvässä seurassa. Jostain syytä se tarkoittaa lähinnä, että on itsekseen. Ei sitä välttämättä ole hirvittävän yksinäinen, nettifoorumeita on vaikka kuinka paljon ja kaikenlaisia anonyymejä meilailu kavereita jne. Siinä hoituu sosiaalinen elämä paljon mukavammin, kuin typerysten kanssa väkisellä seurustellessa.
Pitäähän sitä monistakin ihmisistä, ongelmana usein vain on, että he eivät sitten pidä minusta :)
olen joskus miettinyt korvaako tämä nettiseurustelu lopulta kokonaan "aidon" kanssakäymisen ihmisten välillä. Eihän tämäkään nyt epäaitoa ole, joskus vaikuttaa siltä, että ihmiset ovat rehellisempiä keskustelupalstoilla kuin muuten, mutta ainakin itse varoisin katoamasta tänne kokonaan... Kyllä mekin puolisoni kanssa joskus, kun on ollut kiusallisen pitkä putki velvollisuusvierailuja, toistelemme Sartren tapaan: "Helvetti on toiset ihmiset". Voi se kyllä taivaskin olla.
Miten voi olla niin varma, että toiset ihmiset eivät pidä Sinusta, vaikka Sinä pidät heistä?
Jos suhtautuu ihmisiin tasa-arvoisesti ilman mitään odotuksia tai taka-ajatuksia, niin voi iloisesti ilahtuakin. Kaikki on jo tässä iässä omasta asenteesta kiinni.
ehdottomasti varmin tapa pettyä. Kun ei suhtaudu mitenkään, tulee iloisiakin yllätyksiä aina joskus. Kaikissa ihmisissä on puolensa, hyvät ja huonot. Miten se jakaantuu ihmisessä, se voi olla yllättävää. Parasta olla itse mahdollisimman asenteeton.
Edelliselle. Netti minunkin mielestä on rehellisempää kuin normaalielo. Niin kauan kuin anonyymitetti säilyy. Se on netin ylivoimaisesti paras puoli. Ainahan jankutetaan fraasia "asiathan tässä riitelee, ei ihmiset" Ei tietoa kuka tuon on lanseerannut. Todellisuudessa asiat monesti ovat aika selkeitä, ihmiset niitä sotkevat. Aika paljon muutenkin maailmassa asioita käännellään päälaelleen, minusta se on valehtelemista, joistain normaali tapa hoitaa asioita. Nettiin voi jäädä pahasti koukkuun. Sitä voi välttää, kun ei juutu yhteen foorumiin "vakkariksi". Saa perspektiiviä sisältöön. Mä olen ollut nettiaddikti yli kymmenen vuotta. Mutta pärjään ilmankin. Tuttuja on paljon, muutman olen aikanaan tavannutkin. Nyt olen ottanut etäisyyttä lähempään kanssakäymiseen. Niin. olisi rekisteröity nimimerkki tännekin. En käytä sitä, että asiat eivät ala henkilöitymään. Se pilaa vapaan ajatusten vaihtamisen.
Vaihdan foorumia, menen jonnekin chattiin tutkimaan puheenaiheita kun ei nukutakkaan. Öisin kyllä kotimaiset paikat hiljaisia, pitää mennä tavailemaan ulkomaisia, niissä ei vaan tahdo keritä mukaan kun kirjoittaminen englanniksi on kuitenkin vähän hidasta.
Ihmiset on jees. Paitsi ne muutamat.. Noin tosissaan ottaen yleensä pidän keskusteluista ja tapaamisista, kun ne pysyvät kohtuudessa. Ehkä minussakin on hippu erakkoa. On aikoja, jolloin en jaksa ja väistän tilanteet.
Suhtautuminen toisiin menee minulla, ainakin jälkeenpäin, kuin Jeesuksen läpi. Hän rakasti kaikkia rehellisiä ja aitoja ihmisiä. Tahtoi ja tahtoo niiden heikompien parasta ja pelastumista. Siinä se malli minullekin, vaikka olenkin rajallinen voimiltani. Vastuu on oikeastaan ylemmällä taholla, joka minut loi.. Parastani yritän, kun jaksan. Rukous kuuluu päiviini, eikä sekään ole ansio, mutta helpottaa elämää ja luo uskoa.
Kyynisyyttä on joidenkin isompien asioiden suhteen, mutta kun nekin on isommissa, Jumalan käsissä, niin miksi kauheasti surkeilla?
en Jumalan kontolle. Ainakin omalla kohdallani kyynisyys on sekä surua "tulos tappion tuhannen" että suojautusmista. Senvuoksi en osaa kyynisyyttä kovin pahana pitääkään.
Olisi kamalaa elää aina sillä varauksella että pettyy, pidän kaikista ihmisistä..tai ainakin melkein kaikista - yhden veljeni vaimosta en pidä..enkä anopistani silloin joskus, en ainakaan aina...
ihmisiä kohtaan, ei tarkotuksella tyly, pyrin ystävällisyyteen.
Ei tarvitse kaikista pitää, olis luonnotonta jos kaikki tuntuis ihanilta ihmisiltä, kyllä meissä on luonne eroja, kukanenkin pitää luonteellen sopivista, näin on hyvä, -- mielestäni.