Terracinaan toukokuussa

synttärit

Olen varannut matkan Terracinaan toukuun alkupuolelle. Onkohan vielä kuinka hiljaista tuolloin?

Hotellimme on Poseidon. Voisiko joku kertoa kokemuksia hotellista, sen sijainnista ja kulkuyhteyksistä noin yleensäkin. Tarkoitus olisi vuokrata auto ja kiertää ympäristön nähtävyydet. Mahdollisesti myös junalla tai bussilla.

Onko hintataso kalliimpi verrattuna esim. Kreikkaan tai Kyprokseen?

En ole ennen käynyt Italiassa. Kokemusta on mm. Kreikasta, Kyproksesta ja Espanjasta.

5

700

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • italian kävijä

      Rauhallista vielä tuohon aikaan. Viikonloppuisin on enemmän väkeä liikkeellä Roomalaisten tulleessa auringonottoon. Hyvät ja vaivattomat kulkuyhteydet junalla. Kannattaa käydä ainakin Pompeji katsomassa Napolin kupeessa ja tietysti Rooma. Terracina on viehättävä pikkukaupunki. Upeat rannat ja pitkä rantabulevardi. Itse olen ihastunut kaupunkiin.

      • maritta m

        Olin pari vuotta sitten Terracinassa vk verran ja tykkäsin kovasti sekä paikasta, että mahdollisuudesta matkustaa rautateitse mm. Roomaan. Juna-asema on pienen kävelymatkan päässä hotelliltasi.
        Poseidon on ihan ok. hotelli, siisti ja rauhallinen.
        Hyvää matkaa!


      • synttärit
        maritta m kirjoitti:

        Olin pari vuotta sitten Terracinassa vk verran ja tykkäsin kovasti sekä paikasta, että mahdollisuudesta matkustaa rautateitse mm. Roomaan. Juna-asema on pienen kävelymatkan päässä hotelliltasi.
        Poseidon on ihan ok. hotelli, siisti ja rauhallinen.
        Hyvää matkaa!

        Kiitos vastauksistanne. Pärjääkö Terracinassa englannilla mm. ruokapaikoissa ja kaupoissa? Italiaa en osaa yhtään :)


      • prego
        synttärit kirjoitti:

        Kiitos vastauksistanne. Pärjääkö Terracinassa englannilla mm. ruokapaikoissa ja kaupoissa? Italiaa en osaa yhtään :)

        Ravintoloissa erkielisiä ruokalistoja, kaupoissa pärjää englannilla (et ruokakaupoissa). Ehdit vielä opetella hyvin ainakin alkeellisimmat kohteliaisuudet,numerot, tervehdykset jne.


      • synttärit
        prego kirjoitti:

        Ravintoloissa erkielisiä ruokalistoja, kaupoissa pärjää englannilla (et ruokakaupoissa). Ehdit vielä opetella hyvin ainakin alkeellisimmat kohteliaisuudet,numerot, tervehdykset jne.

        Ok, pitääpä käydä kirjastossa kieliopas hakemassa :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      140
      7741
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      30
      3007
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      343
      1922
    4. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      275
      1565
    5. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      127
      1371
    6. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1189
    7. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      1092
    8. Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa

      Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com
      Puolanka
      19
      1026
    9. Kirkonkylän puliveivarit

      Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j
      Karstula
      21
      982
    10. Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille

      Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.
      Tuusniemi
      82
      951
    Aihe