miten, mitä edellytyksiä esim. lukion suhteen, kannattaako?
ravitsemusterapeutiksi,
ruokaterapeutti
2308
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itse kävin lukion jälkeen yrittämässä pääsykokeissa Kuopiossa. Pääsykoekirjan lisäksi edellytettiin hyvää kemian ja psykologian tietämystä, eli ainakin noita aineita lukiossa olisi kannattanut painottaa... itse pääsykoekirja oli ihmisen fysiologiasta.
päästä myös ilman lukiota, kunhan olet opiskellut mm. terveydenhuoltoalan perustutkinnon, joka on lukiokoulutuksen kanssa samalla viivalla jatko-opiskeluun hakeutuvien kanssa. Samanlainenhan koulu ei tietenkään ole (lukio enemmän yleissivistävä, mutta omalla tavallaan terveydenhuoltoalan perustutkinnosta saa ravitsemusterapeutin jatko-opiskelua varten paremman pohjan), mutta mm. lähihoitajan tutkintoa pidetään nykyään toisen asteen tutkintona, josta suora väylä mm. eri korkeakouluihin, jos haluaa niihin hakeutua jatko-opiskelijaksi.