Sodankylä

Voi sus hel... Suomen mittakaavassa pieni persläpi ja kaksi virkamiestä poliisista täällä otsikoissa. Onne kuntalaiset sinne!
11773
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Viimeisen kymmenen vuoden aikana täällä on käynyt todellinen kato poliisikunnassa. Aikanaan silloisen nimismiehen takia kaikkiaan 7 poliisia jätti poliisin hommat mikä mistäkin syystä. Tämän jälkeen kun nimismies vaihdettiin, vähintään saman verran on poliiseja erotettu viroistaan. Siinä sivussa Sodankylän poliisi oli vuosia läänin poliisijohdon erityistarkkailussa ja näille poliisisotkuille ei näytä täällä loppua tulevan.

1Äänestä
  • Miksi ne sotkut on yhä sitten talossa? Herää kymysys. Virkamiehen saa ulos jos vaan se nimittäjä haluaa. Ihan tiedoksesi.

    Äänestä

  • ============ kirjoitti:

    Miksi ne sotkut on yhä sitten talossa? Herää kymysys. Virkamiehen saa ulos jos vaan se nimittäjä haluaa. Ihan tiedoksesi.

    Reijo Naulapään aikana Suomen poliisissa kaikki meni enemmän tai vähemmän hunningolle. Häneltä puuttui se henkinen jämeryys ja "isännän ääni", jolla poliisikunnan henkistä ja moraalista ryhtiä olisi ylläpidetty ja seuraukset näkyvät nyt uutisissa miltei päivittäin.

    Toiseksi syyksi silloisiin Sodankylän poliisin sotkuihin näen Lapin läänin poliisijohdon, joka oli mestari puolustamaan poliisien virheitä ja niitä salaamaan. Esimeksi oikeuskansleri Jaakko Jonkka kävi tarkastuskäynnillä ja häneltä tietoisesti salattin, että Sodankylässä oli samaan aikaan useita poliiseja pidätettynä virantoimituksesta. Samoin omakohtaisesti tiedän, että silloiselle läänin poliisijohdolle oli aivankin turhaa kannella mistään asiasta ja perätä omia oikeuksiaan.

    Mutta. Karman lahjomaton laki toimii kätännössä ja Jumalan tuomiot eivät horju.

    Äänestä

  • poika.tuntureilta kirjoitti:

    tekosi ja vastuusi? Miten se nyt oli ja on? Vastaa jos kerran jotain tiedät "Miksi ne sotkut on yhä sitten talossa"? Huuteletko vaan puskista?

    Äänestä

  • faktoja pöytään kirjoitti:

    tekosi ja vastuusi? Miten se nyt oli ja on? Vastaa jos kerran jotain tiedät "Miksi ne sotkut on yhä sitten talossa"? Huuteletko vaan puskista?

    muistona menneistä ajoista. Eli kun tehtailemalla tehtaillaan rikosilmoituksia nimismiehestä, toisista poliiseista ja kaikesta muustakin mahdollisesta, tämä ei voi olla myrkyttämättä laitoksen ilmapiiriä ja jättämättä kytemään koston ajatuksia jonnekin pääkopan syövereihin.

    Esimerkiksi nimismies Launialaa vastaan tehtailtiin pitkä rimpsu rikosilmoituksia, joista vain yhdessä nimismies tuomittiin pikku sakkoon. Samoin tiedän, että vuosien saatossa on tehty toisia poliiseja vastaan rikosilmoituksia (en kerro yksityiskohtia). Nyt kun näin on, tämä ei ole voinut olla vaikuttamatta nykyisiin poliiseja koskeviin uutisointeihin. Eli kun jostakin pitää poliisi kostoksi syytteeseen saada; ja jos ei muusta saada, niin edes yksityistietojen urkkimisesta. (Olisin ollut valmis valaehtoisesti todistamaan poliisin pulesta mikäli silloinen rikosilmoitus olisi edennyt pidemmälle). Ja tämä on faktaa.

    "nimismies tuomittiin pikku sakkoon." -mitäs tuosta nyt!
    Poliisin tietojärjestelmästä tietoja urkkinut sodankyläläinen vanhempi konstaapeli on tuomittu sakkoihin virkavelvollisuuden rikkomisesta. -mitäs tuosta nyt!
    Lehden mukaan Sodankylän poliisilaitoksen konstaapelia epäillään vaimonsa ja 16-vuotiaan tyttärensä pahoinpitelystä. -mitäs tuosta nyt!
    He myös ottivat haltuunsa asunnosta löytyneet aseet, joista yksi oli laiton. -mitäs tuosta nyt!

    ....sanoo poika tunturista ja jatkaa: "muistona menneistä ajoista" -mitäs tuosta nyt!

    Äänestä

  • hah hah! kirjoitti:

    että asioita on tarkasteltava AINA laajempaa kokonaistaustaa vasten. Se kun on niin, että tapahtumain ketjussa kaikki vaikuttaa kaikkeen ja taustoistaan irroitetuista yksittäistapauksista saadaan hyvinkin raflaavia ja tunteita kuohuttavia uutisia.

    Ne pahoinpitelytapaukset Sodankylän poliisien keskuudessa eivät ole mikään uusi ilmiö. Jo liki 10 vuotta sitten Sodankylän käräjillä tuomittiin kaksikin poliisia eri tilanteissa tapahtuneista pahoinpitelyistä. Samoin eräs poliisi vapautettiin vaimonsa pahoinpitelystä koska uhri ei vaatinut syytteeseen pantavaksi.

    Tosin armeijan upseerien keskuudessa peli on kovempaa. Sielä vaimo ammutaan, kuten eräskin tapaus osoitti.

    historiaa aretalogi? Mistään et muuten mitään tiedä, mutta kokeile muistatko itsestäsi aretalogi?

    Äänestä

  • poika.tuntureilta kirjoitti:

    muistona menneistä ajoista. Eli kun tehtailemalla tehtaillaan rikosilmoituksia nimismiehestä, toisista poliiseista ja kaikesta muustakin mahdollisesta, tämä ei voi olla myrkyttämättä laitoksen ilmapiiriä ja jättämättä kytemään koston ajatuksia jonnekin pääkopan syövereihin.

    Esimerkiksi nimismies Launialaa vastaan tehtailtiin pitkä rimpsu rikosilmoituksia, joista vain yhdessä nimismies tuomittiin pikku sakkoon. Samoin tiedän, että vuosien saatossa on tehty toisia poliiseja vastaan rikosilmoituksia (en kerro yksityiskohtia). Nyt kun näin on, tämä ei ole voinut olla vaikuttamatta nykyisiin poliiseja koskeviin uutisointeihin. Eli kun jostakin pitää poliisi kostoksi syytteeseen saada; ja jos ei muusta saada, niin edes yksityistietojen urkkimisesta. (Olisin ollut valmis valaehtoisesti todistamaan poliisin pulesta mikäli silloinen rikosilmoitus olisi edennyt pidemmälle). Ja tämä on faktaa.

    poliisinpalvoja

    Äänestä

  • ============ kirjoitti:

    Miksi ne sotkut on yhä sitten talossa? Herää kymysys. Virkamiehen saa ulos jos vaan se nimittäjä haluaa. Ihan tiedoksesi.

    ne sotkunaiheuttajat ovat vielä talossa, tai tällä hetkellä taitaa olla vaan toinen niistä. Ja miksi taas nämä sotkunaiheuttajat ovat saaneet olla talossa edelleen, onkin sitten varsinainen ihmettelyn aihe. Ruskiakieliset pääsee pitkälle.

    Äänestä

  • 13+16 kirjoitti:

    ei poliisissa päästä eroon koskaan. Niitä riittää, on ehtymnätön luonnonvara ja nepotismin tuote.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

-------------- kirjoitti:

Voi sus hel... Suomen mittakaavassa pieni persläpi ja kaksi virkamiestä poliisista täällä otsikoissa. Onne kuntalaiset sinne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu