Ex adoptoisi

Minulla on 5-vuotias tytär, jonka elämässä ex on ollut 3kk ikäisestä asti. Erosimme vuosia sitten, mutta olemme molemmat sitä mieltä, että hän saakin pysyä lapselle isänä, kun tunneside on voimassa ja isän tehtäviä hoitanut koko tämän ajan. Ex ei kuitenkaan ole tytön biologinen isä, emmekä ole olleet pitkään aikaan yhdessä. Voiko ex silti adoptoida tyttäreni? Haluisimme molemmat että hän ja tyttö saavat kaikki vanhemman ja lapsen oikeudet laillisesti.
1404
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

jos mies käy adoptioneuvonnan ja adoptiolupa myönnetään, mutta sillioin sinä menettäisit vanhemman oikeutesi. Ettehän te ole aviopari, eli ei olisi kysymys ns perheen sisäisestä adoptiosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ZL kirjoitti:

Minulla on 5-vuotias tytär, jonka elämässä ex on ollut 3kk ikäisestä asti. Erosimme vuosia sitten, mutta olemme molemmat sitä mieltä, että hän saakin pysyä lapselle isänä, kun tunneside on voimassa ja isän tehtäviä hoitanut koko tämän ajan. Ex ei kuitenkaan ole tytön biologinen isä, emmekä ole olleet pitkään aikaan yhdessä. Voiko ex silti adoptoida tyttäreni? Haluisimme molemmat että hän ja tyttö saavat kaikki vanhemman ja lapsen oikeudet laillisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu