Olin viikko sitten laivaristeilyllä ja siellä oli Tapani Kansa solistina. En ole käynyt Tapani Kansan keikoilla ja siitä on todella kauan kun olen häntä livenä kuullut ja nähnyt. Nyt kiinnitti huomiota Tapani Kansan kovin vaisu esiintymistapa. Hän ei paljoakaan hymyillyt ja mielestäni lauloi kuin robotti. Välispiikeistä ei saanut mitään selvää, artikulointi oli epäselvää. Poistuessani eräs kaveri sanoi, että olikohan Tapsa lääkkeissä , sen verran puuromaiselta hänen puheensa kuulosti.
Vaihteeleeko Tapsan keikkojen esiintymisen laatu keskenään paljon? Hänellä on tämä mielialahäiriö. Vai mahtoiko tämä ylinopeus ja kortitta ajo jotenkin masentaa hänet? Kaikkea hyvää kuitenkin Tapsalle. Hän on tehnyt pitkän uran ja ainahan ei voi olla parhaimmillaan.
Vaihteeleeko Tapsan keikkojen esiintymisen laatu keskenään paljon? Hänellä on tämä mielialahäiriö. Vai mahtoiko tämä ylinopeus ja kortitta ajo jotenkin masentaa hänet? Kaikkea hyvää kuitenkin Tapsalle. Hän on tehnyt pitkän uran ja ainahan ei voi olla parhaimmillaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyseessä on taiteilija jonka tulkinnat ja kulloisenkin illan ohjelmisto riippuvat fiiliksestä joka sattuu vallalla olemaan kulloisellakin keikalla.
Hyvä laulaja hän on. Karismaattinen ja komeaääninen.
Niinpä niin. Mikä taiteilija hän muka on. Eikä edes kovin hyvä ääninenkään. Taitaa käytös olla kiinni siitä onko muistanut ottaa lääkkeet.
Sinä olet taas niitä kavereita, jotka ovat unissaan ollut Tapsan keikalla .
Hyvinhän tämä keikka meni. Tapsahan viimeksi jäi Tukholmassa pois, kai oli kova kiusaus mennä Ruotsin puppelipoikien perään.
Niin tarkoitat sitä muutaman vuoden takaista juttua, jolloin Tapsa oli myöhästynyt laivasta.Tapsan tytär asuu Tukholmassa. Ehkä Tapsa poikkesi katsomaan häntä eikä ehtinyt/löytänyt ajoissa takaisin. Sitäpaitsi en minäkään tuolloin olisi takaisin tullessa esiintynyt sellaisille känniörveltäjille. Jokuhan oli silloin menomatkalla roiskauttanut kaljansa Tapsan päälle. Olkoon vahinko tai ei, mutta kaljatuoppien kanssa ei kuulu tanssilattialle mennä.
Ralle-Palle juttelee taas omiaan.Mistäs lähtien hieno uuppera-fani on alkanut rahvaan kanssa laivaristeilyillä käymään ?
Itse olen samalla risteilyllä ja kyllä asia oli kuten tämä Ralle kirjoitti. Ei siitä sen enempää.