Sunnuntai leivontamix osa 3 reseptejä mitä olen

masja

miettinyt ja niitä on ihmeen paljon. Nytkin päässä pyörii koko ajan ideoita mitä aion kokeilla vastaisuudessa, mutta ideoita on jo melkein liikaa sillä kaikkia ei taaskaan muista kun niitä pitäisi kirjoittaa tänne palstalle.
Pitäisi aina kirjoittaa heti ylös, kun mieleen ponnahtaa.

Tässä yksi mitä kesällä meinaan kokeilla

2 pussia suklaa-muffinssi leivontamixiä
1 dl aitoa voita
4 dl itse tehtyä masikkamehua

aineet sekasin ja uuniin 175 astetta 30-40 min

täyte

1-1½ dl itse tehtyä mansikkahilloa
½ dl kermavaahtoa

Päällinen
2-4 dl kermaa (oman mieltymyksen mukaan kunka kermaista haluat)
2-4 tl vaniljasokeria
tuoretta masikkaa
suklaata raastettuna

Koristele kakku kauttaaltaan esimerkiksi pursottimella reunat kauniisti ja päällinen lastalla
pursota kermalla kakun päälle pieniä ruusukkeita mutta jätä aina pieni väli mansikalle
lopuksi sirottele päälle suklaarouhetta, koristeeksi voisi laittaa vaikka pienen oksan sitruunamelissaa



Ja seuraava kakku olisi mahdollista mikäli sunnuntaille tulee vaalea kakku muffinssi kausimakuna muu kuin porkkana mitä sivuilla mainostetaan

1 pussi suklaa kakku-muffinssi mixiä
1 dl öljyä
2 dl maitoa (hyla mikäli tarvetta )
sekoitetaan omassa kipossaan
1 pussi vaaleaa kakku-muffinssi mixiä
1 dl öljyä
2 dl vettä
sekoitetaan omassa kipossaan

voit paistaa kummatkin omassa vuossaan 175 astetta oin 30-40 min
tai tehdä kerroksittain eli pohjalle tummaa puolet seuraavaksi vaaleaa puolet jne...
(kokeilemalla selviää)

Ja nyt rakentamaan kaunista kesäpäivän kakkua
idea kuitenkin se,että joka toinen kerros kakkua on eri väristä

väliin
1-2 dl vaniljakiisseli tai muu vastaava
1-2 dl vadelmia joko kokonaisen tai hillona
täytteen voisi sekoittaa yhteen tai joka toinen kerros kiisseliä ja joka toinen vadelmia (makuasia)

Päälle
joko vadelmainen hyytelökerros ja kermavaahto
tai pelkästään kermavaahto ja koristeluun vielä kokonaisia vadelmia


No tässä tällä kertaa nämä minun ideani, jota meinaan kokeilla sitten kesemmällä kaikki eivät ehkä pidä mutta makuasioistahan ei voi kiistellä.
Ja mitä kevyeeseen tulee ei ehkä ole kevyttä, mutta taatusti on SYNTISEN HYVÄÄ ;D
Testailkaapas jos on innostusta ja nyt taasen kehittelemään ideoita

0

184

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

        Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
        Maailman menoa
        71
        4115
      2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

        Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
        Maailman menoa
        15
        2664
      3. Olit ihan

        Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
        Ikävä
        24
        2267
      4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

        se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
        Maailman menoa
        11
        2233
      5. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

        Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
        Maailman menoa
        105
        2167
      6. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

        Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
        Maailman menoa
        99
        2131
      7. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

        "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
        Maailman menoa
        107
        2083
      8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

        Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
        Luterilaisuus
        598
        1911
      9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

        TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
        Suomalaiset julkkikset
        14
        1905
      10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

        Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
        Maailman menoa
        23
        1673
      Aihe