on tunnevammaisten tuhertelua. Tätä mieltä tuntuu olevan Nina Mikkonen IS:n mukaan.
Olen oikeastaan samaa mieltä hänen kanssaan sillä muutma vuosi sitten kirjoittelin päiväkaudet tälläkin palstalla, milloin milläkin nimimerkillä. Silloin minulla olikin tunne-elämä ihan sekaisin.
Nykyään käyn erittäin harvoin enää täällä. Ei ole tarvetta.
Olen oikeastaan samaa mieltä hänen kanssaan sillä muutma vuosi sitten kirjoittelin päiväkaudet tälläkin palstalla, milloin milläkin nimimerkillä. Silloin minulla olikin tunne-elämä ihan sekaisin.
Nykyään käyn erittäin harvoin enää täällä. Ei ole tarvetta.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Nina Mikkonen on itse monivammainen, ainakin tv-esiintymisten perusteella nähtynä.
Mutta ei se suuri ihmekään ole, kun kumppanina on itseään suurempi Timo T.A., joka ei millään tahdo mahtua nahkoihinsa.
Sellaisella egolla varustettu mies tarvitsee rinnalleen samankaltaisen naisen.
Siis vakka kantensa valitsee.
viesti täällä, mutta ei sitä sentään voi yleistää. Jos ei ole muita kenen kanssa jakaa asioita, onhan tämäkin vaihtoehto. Sääli jos tämä korvaa kokonaan aidon kanssakäymisen ihmisten kesken .
Joku voi kirjoittaa ihan kirjoittamisen ilosta, terveellistä puuhaa sinänsä kirjoittelu on ikäihmisille.
Sanon kyllä eriävän vastalauseen viestin avaajalle ja N. Mikkosen mielen ilmaisulle. Netin avulla saan tietoa asiasta kuin asiasta ja apua ja ohjeita omiin kysymyksiini. Seuraan tiedon nopeaa vaihtelua, uutisia, keskusteluja ja joskus jopa ruokaohjelmia. Ja itse tämä Suomi24 palsta on oiva foorumi lukea muiden mielipiteitä, vaihtaa ajatuksia, oppia ja jopa saada huvia sekä hyötyä näin nettivuorovaikutuksessa. - En mielestäni kuhertele näin virtuaaliteitse, kyllä siihen minulla on 'omat kanavat ja konstit'. - Mutta ehkä N. Mikkonen ei ymmärrä, että tämä netti on osa tämän päivän tavallista kommunikointia muilla hänenkin ikäisillään naisilla - kävi sitten töissä tai on kotona. Ilmeisesti hänellä se puoliso on yksinoikeudella netinkäyttäjä.
Ja se puoliso on suuri pres. GWB:n ihailija. Vastaavasti TTAM kirjoittelee rasistisia viestejä Usa:n istuvasta presidentistä.
Seurattuani nyt noin viidentoista vuoden ajan tätä netissä tapahtuvaa keskustelua, täytyy ensinnäkin todeta, että väki on on valtavasti lisääntynyt.
Kun väki on lisääntynyt, niin tietty joukkoon sopii monen sorttista väkeä. Ei riitä, että olisi vain kahden kerroksen väkeä, vaan on monen kerroksen väkeä.
On sellaisia, jotka haluaisivat keskustella asiallisesti jostain asiasta ja sitten on sellaisia, jotka haluavat sanoa sanansa joka asiassa, vaikka eivät ole oikein perillä, mistä keskustellaan.
Sitten on ns. välihuutajat, jotka möläyttävät mitä sylki suuhun tuo ja sitten vielä ne, jotka eivät osaa muuta, kuin häiriköidä asiattomuuksilla ja henkilökohtaisilla herjoilla.
Värikästä, eikö totta, mutta ei aina oikein mukavaa.
Täällä on monia nettituttuja, jotka olivat aikanaan ahkeria kirjoittajia, huumorintajuisia ja kaikin puolin mukavia. Niistä useimmat ovat jättäneet nämä palstat.
Väittelyn voitta se, joka välttää väittelyn, sanotaan. Miksi siis olla mukana sellaisessa, jossa vain ärhennellään ja loukataan lajitoveria.
Joskus saa vaikutelman, että keskustelupalstat ovat osalle porukkaa vain roskis tai tunkio, jonne voi ulostaa pahan olon sisältään.
Sääli, sillä täällä olisi mukava vaihtaa ajatuksia asiallisesti ja huumorilla höystettynä, vaikka olisimmekin eri mieltä asioista.
tuhanteen kertaan sanottua hohhhoijaa.
Mitä tarkoitat kun sanot "täällä on nettituttuja ---huumorintajuisia ---mukavia. Niistä useimmat jättäneet palstan": Missä täällä ne ovat, väliin huutajina puskissako ?
Kirveli, kun pääsit selvemmille vesille.
Tunnevamma? Sanaa jäin miettimään. Juu...ei se oikein mukava, tekee surulliseksi.
Vaikka taas toisaalta....vamma kuin vamma...vamman kai saa, jos onnettomuudessa itsensä loukkaa. Ja elämän tie ei ole suoraviivainen, eikä rakkauskaan sinivalkoinen, kuten joku tais tänä aamuna olla sitä mieltä.
Minusta joku, jotkut ovat käyttäneet tätä sanaa ehkä loukkaavasti. Ei ole häpeä olla tunnevammainenkaan, vaikka ensimmäinen reaktioni oli,että minua halveksitaan, jos näin on.
Oikeastaan myönnän olevani tunnevammainen, jos tätä sanaa tässä nyt sitten käytetään. En minä ole täysin tyytyväinen elämääni, en toki. Koko ajan haluaisin sopivan kumppanin yhdessä jakamaan viimeisiä vuosia, kanssani kulkemaan.
Nivelvammainenkin olen...olisikin mukavampi käskynkässä yhdessä taivaltaa.
Mutta ei netissä oleskelu sinänsä pitäisi sinänsä tuottaa tunnevammaa, vai...hakeutuvatko vain tunnevammaiset kirjoittajan mielestä tänne. Emmekös me kuitenkin jollain lailla omalla tavallamme yritä elää "normaalisti", olla tälläkin tavalla kanssakäymisissä ihmisten kanssa, kukin kykynsä ja luonteensa mukaisesti. Olisikohan vielä "tunnevammaisempi", jos antaisi itsensä erakoitua omaan möksäänsä. Makailisi päivät pitkät ja miettisi omaa kurjuuttaan.
Tunnevamma on ikävä sana, surullinen sana...eihän vamma ole positiivinen koskaan.
Olisiko tunnekriisi sopivampi, jos nyt yleensäkään on tarpeellista jonkun tuntemattoman ihmisen, Niina Mikkosen, sanomisia ottaa tosissaan.
Ymmärtämättömyyttäkö, että heikkoudet ovat osa inhimillisyyttä. Tunnustaa oma avuttomuutensakin, jos ei enää jaksa, sehän on vahvuutta. "Sielun" yksinäisyys on vaikeinta kestää, koska siihen on mahdotonta etsiä mistään apua. Ja jos kontaktit toisiin ihmisiin vähenevät, silloin on jo tosi kysymyksessä.
Kun tuo Maalaismiehenkin, viisaan, kunnioitettavan ihmisen oppikin, neuvo Sallimuksesta on koettu...mitä on jäljellä.
Nina Mikkosen ajatukseen nettikeskusteluista, johon mediakin ottaa kivasti kantaa, ja peilaa kansanrivien tuntoja ajankohtaisista aiheista politiikasta mm.
Tunnevammoista kun puhutaan, saattaa ne " tunteet" saada kolhaisuja netissäkin, mutta vammasta jos puhutaan on ne kyllä aikaisemmin jo hankittu kuin tässä iässä uskoisin. Mikä ettei vammojenkin kanssa voi elää ? Monet meistä on katkaissut milloin jalkansa, kätensä, vammat paranee vähitellen, luutuvat, kun vaan sielunvammat eivät saisi luutumaan kovaksi. No, määrätyissä asioissa sekin kai on hyväksi elämässä osata.
Joskus kirvoittaa sisäinenkin tuskatila, hienoimpia kokemuksia kun asia kypsyy, kaipa ne on välttämättömiä kehitysvaiheita meillä jokaisella. Oppimaankin joutuu keskulteltaessa erilaisten ihmisten kanssa, toinen asia onkin sitten seuloa eteenpäin vieviä asioita niistäkin!
Sen pidemmittä perehtymisiä Kirvelin tuomaan mielipiteeseen, jään odottamaan virustorjunta ohjelman laittajaa, joka soitti,---- tarttee pukeutua asiamukaisesti:D
Kyllä täällä suurin osa on yksinäisiä viettämässä aikaa kirjoittelemalla, ja mukavasti täällä toki aika kuluu.
Tämä on näin pakkaspäivinä osottautunut oikein rattoisaksi paikaksi , siivouksen välilläkin voi istahtaa ja lepuuttaa raihnaista selkäänsä.
Tunne vammaisiksi lasken ihan sairaat, skitsot ja uhkailijat joita ikävä kyllä seurassamme liikkuu, eikä niitä monta ole, yksinkin on liikaa.
Ei elämästä selviä ilman vammoja : fyysisisä ja psyykkisiä haavoja ja vaurioita. On vain hyvä tuntea vammojensa laatu ja alkuperä, etsiä sopiva hoito ja uskoa, että paraneminenkin on mahdollista tai ainakin niiden kanssa eläminen. Mahtaako tunnevammaisuus olla mikään virallinen termi, ainakin sitä heitellään kevyesti esim. nuorison keskuudessa haukkumasanana ja puolisoa syytellään erotilanteessa siitä.
Pahinta "tunnevammaisuutta" on mielestäni tunteettomuus, kyynisyys, kylmyys. Mitä sellaisen pohjalla onkaan : heikko ja kolhittu itsetunto, jo kasvatuksessa pyritty tukahduttamaan tunteita. Kaikki tunteet ovat sallittuja, vihakin, mutta tunteitten käsittely uhmaikäiselle, murrosikäiselle ja aikuisellekin trauman kokeneelle on vaikeaa, varsinkin jos tukea ei saa. Ylikorostunut itsetunto on jo narsismia. Terveen itsetunnon saavuttaminen on pohja henkiselle hyvinvoinnille.
Tuntuu pahalta, että sanaa vammainen köytetään luonnehäiriöisistä.
Sallimus tuli Susmorsiamen viimeisessä lauseessa esiin. Minä uskon, ettei käy pahemmin kuin sallittu on. Jo Mooseksen kirjassa on lupaus:
Rautaa ja vaskea olkoot sinun salpasi; ja niinkuin sinun päiväsi, niin olkoon sinun voimasikin.
Silloin kun on yksin on ihan mielenkiintoista lueskella ja joskus jopa kirjoittaakin mitä ajatuksia tulee tässä mieleen.
Ensinnäkään en laita paljon paino sille mitä ihmiset mistäkin sanoo, koska ne jotka vähiten tietää ne eniten sanoo, kun ei edes olla käyty missään netti sivuilla.
Keskusteluja on aikakausi- sanoma- ja iltalehtien sivuilla, useimmin siellä olen kirjoitellut, ovat ajankohtaisista asioista ja ilman mitään nokitteluja, siellä pelaa tarkistus, mikä pitää keskustelut mielekkään siisteinä.
Tällainen miete tällä kertaa, ja toiste taas jotain muuta.
kukkahame se yksi katsoi sinua eteisen peilistä. Toisista pääsee eroon itsestään ei koskaan.
Onhan täälläkin kirjoittajia kun ei pidä toisten mielipiteestä tai kirjoituksesta tai nikistä tai milloin mistäkin, mitä siitä me elämme eteenpäin turha niitä jo sanottuja ja toisten arvosteluita todista ottaa.
Kirjoitusvirheistä on alituinen hulabaloo niin kuin se nyt maata kaataisi, jos asia ei muutu niin siitä vaan jatkamaan.
Mikkosilla on hyvin tavallisesta perheestä poikkeavat tavat ja hyvin nuo toimeen tulee, niin tullaan mekin kukin tahollamme.
Eihän me massasta erotuta jos ei olla omia persoonallisuuksia kukin.
sanan toisen tavun lyhyt vokaali pitkänä, ei ehkä kaksinkertaisena, mutta 1½ ?
Esimerkkejä: 'peruus' tai 'alaasti'.
Luulin jo kaiken kuulleeni.
Jospa se on Turuus,
ssamakait se on missä mutta nuoteista halus yks kaver jututa, oli just keränny sopivasti kuunneltavia kipaleita.
Itekki osas viulullaki niitä soitella ei kuitenkaan ollu viulu mukana tälkertaa.
Liekö näillä mikkosillakaan kaikki marmorikuulat paikallaan - ottaisivat kai mielellään ikäihmisiltä tämänkin virkistysmahiksen pois.
"Tunnevammainen" voi kirjoittaa hyvänä hetkenään rakentavaakin keskustelua.
joita elämä on kohdellut kaltoin, ja silloin on luonnollista, että ihminen suojautuu, jos pitkään on saanut kärsiä ymmärtämättömyyttä joko kanssaihmisiltään, tai muun vammautummisen seurauksena saanut kestää enemmän kuin muut.
Tunteetkin voivat saada kovan kolauksen, menetetyn rakkauden myötä, ei uskalla sen jälkeen laittaa itseään alttiiksi kivulle enään. Vihakin on oikeutettua ajoittain, jos on elämän murjoma. Kuitenkin saattaa olla kysymys ihan laadukkaasta ihmisestä, kun hän pystyy avautumaan, mutta sen on tapahduttava hänen ehdoillaan, silloin jos hän uskaltaa luottaa.
Moni silti on positiivinen vammastaan huolimatta, osaa ottaa sen huumorilla, ja se onkin hengen voitto! Kaikki ei kuitenkaan ole niin vahvoja, ja minusta on hyvä kyetä se itsekin tajuamaan, antaa itselleen lupa olla heikkokin,, silloin kun on sitä.
ei pysty rajaamaan joittenkin kohdalla, mitä tämä kestää...syntyy kaaos-tilanne. Ihminen ei pystykään enää hallitsemaan tunnetilanteita. Tunteitten toleranssi=sieto voi vammautua lopullisesti, vahingoittua ainakin liian suurissa paineissa. Ihminen hajoaa.
Ei pidä paikkaansa, että kaikille annetaan sopivavasti taakkaa kannettavaksi. Tunnekysymysten siedon vaurioituminen? Mutta "fatalismiin" uskoessa voi pelastua...ei käy pahemmin kuin on sallittua, vaan juuri niinkuin tämän ihmisen kohdalla on määrä ollakin.