Tämä on harvemmin puheenaiheena mutta tätäkin on niin muutama kysymys:
Miksi olet etä ja koetko sen pistona rinnassa? Uskotko että olet riittävästi lapsen elämässä olemalla etä varsinkin jos näette harvoin? Onko tilanteesi ihan välttämättä se mikä ajaa sinut etäksi vai voisitko tehdä jotain että helpottaisit lasten ikävää olemalla enemmän läsnä? Mitä ajatuksia etä-äitiys aiheuttaa?
Miksi olet etä ja koetko sen pistona rinnassa? Uskotko että olet riittävästi lapsen elämässä olemalla etä varsinkin jos näette harvoin? Onko tilanteesi ihan välttämättä se mikä ajaa sinut etäksi vai voisitko tehdä jotain että helpottaisit lasten ikävää olemalla enemmän läsnä? Mitä ajatuksia etä-äitiys aiheuttaa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
ettei etä-äidit edes uskalla tänne tuntojaan kirjoittaa.Pelkäävät tieten ihmisten lynkkaavan heidät heti huonoksi äidiksi, jota he tieten usein ovatkin.
Itse olen lähi-äitipuoli ja ainakin meillä etä-äidille on ollut kamalan vaikeata hyväksyä se että minä, isän uutena vaimona huolehdin hänen lapsistaan.Toki en tähän hommaan olisi halunnut, mutta äiti ei ole saanut yrityksistä huolimatta elämäänsä kuntoon.
että tällä palstalla etä-äidit lukisi näitä juttuja??
Aina sanoma ei tavoita kohderyhmää. Tämä voisi olla ennemmin tuolla äitien jutuissa.
On varmasti olemassa rakastavia eta-aiteja, ja monenlaisia syita siihen miksi lapset asuvat isansa luona - aina ei ole kysymys heitteillejatosta tai valittamisen puutteesta. Itse olen suhteessa miehen kanssa jolla on kaksi lasta entisesta avioliitosta, ja kummatkin lapset asuvat meidan luonamme ja mina heita paivittain hoidan. Poikien aiti lahti alunperin mielenterveys- ja huumeongelmien takia, eika sen koommin ole tasapainoon paassyt. Kovasti han sanoo haluavansa enemman lapsiaan nahda, mutta ei kuitenkaan kesta heidan aiheuttamaansa painetta ja tyomaaraa kuin korkeintaan kolme paivaa kerrallaan ilman etta tulee itkuisia puhelinsoittoja etta "en pysty tahan" ja lapset tuodaan takaisin kotiin. Hyvinakin aikoina han kuulemma koki aitina olemisen vaikeaksi, ja nyt muitten ongelmien keskella se nayttaa olevan mahdotonta. Minua han mustamaalaa lapsille, pitaa huolta etteivat he pida minua perheenaan, ja on jollain tapaa katkera siita etta mina olen aidin roolissa vaikkei han sita itselleen halua. Hirvea syyllisyydentunto hanella selkeasti on - ostaa lapsille minka haluavat, kertoo jos jonkinlaisia (epatosia) syita miksi lahti, ja joka puhelinsoiton yhteydessa pitaa ainakin kymmenen kertaa sanoa kuinka paljon rakastaa. Tassa tilanteessa en sanoisi etta eta-aitina oleminen olisi pakollista - valinnat olisi voitu tehda toisella tavalla, ajattelemalla ensin lapsia ja sitten itseaan. Tilanne olisi siis varmasti voitu valttaa, mutta nyt kun tehty on tehty, en usko etta kyseisesta tapauksesta enaa jokapaivaista aitia saisi.
Nykyään huoltajuudet ovat yleisesti yhteishuoltajuuksia, vaikka lapsi onkin eron jälkeen toisen luona kirjoilla. Uskon vankasti yhteishuoltajuuteen. Eron tuoksinnassa ex-mieheni tokaisi haastavasti ettei ole mitenkään itsestään selvää, että lapset jäävät äidille. Ex ilmoitti että hän haluaa pitää lapset lähinä. Mikäs siinä sitten. Ei lapsista kannata riitelemään alkaa, jos ex puoliso on jokseenkin täyspäinen. Tässä siis varamsti monen syy etä-äitiyteen. Samoin jos koti on miehen nimissä, voi äiti tulla siihen tulokseen, että lapsille on hyvä säilyttää tuttu elinympäristö. Kerrottakoon nyt sitten tähän loppuun vielä se, että kun suostuin siihen että ex voi pitää lapset niin halutessaan, niin exän haluaminen loppui siihen:)) Täällä siis elelen tyytäisen lähin elämää.