Koiran märät unet ..(?)

öööh Eli olen vähän hämmentynyt.. Tänään koira oli tavallisesti omassa "kopissaan" (meillä on liukuovikaappi jonka lattialla on kori, joka on tavallaan koiran oma huone, tai toisin sanoen "oma paikka", missä koira yleensä nukkuu) ja tuli sieltä normaaliin tapaansa ulos kaapin eteen makoilemaan..

Kävelin sitten siitä ohi ja satuin huomaamaan koiran elimen joka oli ihan paraatikunnossa... Hämmennyin ja tavallaan hieman hätäännyin, koska koira tuijotteli minua kuitenkin normaalisti, ehkä hieman hämmentyneenä itsekkin. Ensimmäisenä minulle tuli nimittäin mieleen, että jos sillä on paikoissaan jotain vikaa.. En sitten muuta keksinyt niin komensin koiran hetkeksi pihalle, kävin sillä aikaa kurkkaamassa koriin ja patjallekkin oli ilmestynyt kämmenen kokoinen märkä läntti...

Mietinkin nytten että onko tässä aihetta huolestua vai onko tuollainen normaalia? Koira on kuitenkin kymmenenvuotias enkä ikinä tämmöistä ole tullut vastaan.. Koira nukkui kopissansa koko päivän, yhdessä vaiheessa päivää sieltä kuului selviä uniääniä haukkumista etc. mutta jossain vaiheessa myös semmosta erillaisempaa "kiljahtelua" .. mutta se tapahtui kuitenkin muutamaa tuntia ennen tätä "omaa kivaa" ja sen tuotosta..

Samoiten vanhemmat olivat vitsailleet aamulla, että koiralla taitaa olla tyttöystävä kopissa mukana kun sieltä niin paljon rapinaa kuului, mutta ei siellä kyllä mitään leluakaan ollut.. Eikä koiralla muutenkaan ole ollut tapana nylkyttää mitään leluja, kun kaikki lelut on pelkkiä puruluita tai vastaavia. Eli ennen tämmöstä ei ole tapahtunut, mitä nyt vieraita yrittää aina välillä nylkyttää.. Voiko olla että koira olisi nähnyt märkiä unia, vai mitähän tässä olisi tapahtunut...
74525
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

silloin voi olla jokin elimellinen vika tai hormonihäikkää. Seuraisin ite tilanteen jatkumista.

Äänestä

Mulle on tapahtunut niin että makasin sohvalla ja koira nukkui selällään jalkopäässä. Yht´äkkii koiralta rupesi lentämään, you know ja pomppasin ylös sohvalta. Koira heräsi ja oli taas ihan normaali. En tiennyt että noinkin voi käydä ja taitaapi olla ihan normaalia.
Tästä kuitenki opin että jos koirani nukkuu selällään, pidän vähintään metrin "turvavälin" :D

Äänestä

ihan normaalia urokselle, mutta kun koira on jo kymmenen-vuotias, eikä ole ennen "märkiä unia" nähnyt ja on ollut levotonkin, kannattaisi varmaan tutkituttaa eturauhanen. Voi olla vanhojen miesten vaivoja hyvinkin.

Äänestä

Useimmat miehet myös koirat rupeavat näkemään märkiä unia, kun eivät saa seksuaalisia tarpeitaan tyydytettyä.
Meillä ainakin uros koirat melkein kaikki ovat tuota tehneet joskus useammin joskus harvemmin.
Tuosta ei ole ihmisillä haittaa, niin ei siitä haittaa ole koirillakaan.

Äänestä
  • hyvä tarkistuttaa. Nuoremmalla ihan normaalia. Koirillakin on vanhemmiten alapäävaivoja, voivat olla kivuliaitakin vaikka ei päällepäin näy.

    Äänestä

  • taas inhimillistäkö niitä koirianne liikaa! Itsellä ollut kolme urosta eikä yhdelläkään mitään "märkiä unia". Jos 10-vuotiaalle koiralle alkaa yht'äkkiä tuollaisia tulemaan, olisin erittäin huolissani ja veisin sen eläinlääkärille. Voi olla että koiralta on menossa jopa pidätyskyky.

    Äänestä

  • Älkää nyt kirjoitti:

    taas inhimillistäkö niitä koirianne liikaa! Itsellä ollut kolme urosta eikä yhdelläkään mitään "märkiä unia". Jos 10-vuotiaalle koiralle alkaa yht'äkkiä tuollaisia tulemaan, olisin erittäin huolissani ja veisin sen eläinlääkärille. Voi olla että koiralta on menossa jopa pidätyskyky.

    joillakin on sellainen sukupuolivietti, että kassit tyhjennetään välillä. Minä kans aloittajana veisin koiran lääkäriin. Eturauhasvaivoja tulee koirapapoillekin.

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta


hämmentynyty1 kirjoitti:

öööh Eli olen vähän hämmentynyt.. Tänään koira oli tavallisesti omassa "kopissaan" (meillä on liukuovikaappi jonka lattialla on kori, joka on tavallaan koiran oma huone, tai toisin sanoen "oma paikka", missä koira yleensä nukkuu) ja tuli sieltä normaaliin tapaansa ulos kaapin eteen makoilemaan..

Kävelin sitten siitä ohi ja satuin huomaamaan koiran elimen joka oli ihan paraatikunnossa... Hämmennyin ja tavallaan hieman hätäännyin, koska koira tuijotteli minua kuitenkin normaalisti, ehkä hieman hämmentyneenä itsekkin. Ensimmäisenä minulle tuli nimittäin mieleen, että jos sillä on paikoissaan jotain vikaa.. En sitten muuta keksinyt niin komensin koiran hetkeksi pihalle, kävin sillä aikaa kurkkaamassa koriin ja patjallekkin oli ilmestynyt kämmenen kokoinen märkä läntti...

Mietinkin nytten että onko tässä aihetta huolestua vai onko tuollainen normaalia? Koira on kuitenkin kymmenenvuotias enkä ikinä tämmöistä ole tullut vastaan.. Koira nukkui kopissansa koko päivän, yhdessä vaiheessa päivää sieltä kuului selviä uniääniä haukkumista etc. mutta jossain vaiheessa myös semmosta erillaisempaa "kiljahtelua" .. mutta se tapahtui kuitenkin muutamaa tuntia ennen tätä "omaa kivaa" ja sen tuotosta..

Samoiten vanhemmat olivat vitsailleet aamulla, että koiralla taitaa olla tyttöystävä kopissa mukana kun sieltä niin paljon rapinaa kuului, mutta ei siellä kyllä mitään leluakaan ollut.. Eikä koiralla muutenkaan ole ollut tapana nylkyttää mitään leluja, kun kaikki lelut on pelkkiä puruluita tai vastaavia. Eli ennen tämmöstä ei ole tapahtunut, mitä nyt vieraita yrittää aina välillä nylkyttää.. Voiko olla että koira olisi nähnyt märkiä unia, vai mitähän tässä olisi tapahtunut...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu