Sehän pitäisi laatia yhteistoiminnassa, työnhakusuunnitelman uusiminen. Miten saan estettyä ettei sinne pistetä ns. orjatöitä, kahdeksan euroa päivä?
Suunnitelman uusimien
dasgh5wrety
2148
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Yksinkertaisesti vaadit ennen allekirjoittamistasi poistamaan orjatyöt. Ilmoita, että haluat palkkatyötä tai ammatillista koulutusta, ja että muuta ei suunnitelmaan saa laittaa.
Mulla oli aikoinaan nuo orjatyöt siellö työnhakusuunitelmasta, sitten poistatin ne sieltä. Ei yhtään änkyröinyt työkkärinsetä vastaan. No sitten kyllä sain osoituksen palkkatukityöhön, juuri sellaiseen josta oli aikaisemmin puhuttu, ei siis mikään kosto. No hommia tein ja jatkoakin sain sopimukselle sen verran että pääsin ansiosidonnaiselle. Hyvin siellä aika kului, tosin ei palkaa oikein voi kehua. Tosin aika pienihän ansiosidonnainen on, mutta sen verran pärjään etti ole tarvinnu sossussa käydä sen jälkeen.
Mutta jos siellä TE-toimistossa tulee ongelmia noiden, nykyisin 9 euron, orjatöiden suhteen niin...
Älä hyväksy kyykytyksiä työnhakusuunnitelmaan. Sillä niistä pääsee. Karenssin voi saada vain jos tuo kyykytys on SOVITTU työnhaku-, aktivointi- tai kotoutumissuunnitelmassa.
Jos kaikesta huolimatta virkailija kirjaa nuo kyykytykset sinne niin VAADI poistamaan ne. Ellei suostu niin pyydä virkailijan esimies paikalle. Jos tuokaan ei onnistu niin se olisi ainakin minun kohdalla rikosilmoituksen paikka; syy: väärän tiedon kirjaaminen viranomaistietokantaan.
Tuota työnhakusuunnitelmaahan voi muuttaa koska tahansa. Yksi tapa olisi laittaa sähköpostia työkkäriin. Jos ongelmia tulee niin jääpähän siitäkin todiste.
Äänitän muuten AINA kaikki viranomaisten kanssa käymäni keskustelut ja työhaastattelut. On se ihme ja kumma miksi työvoimahallinto harrastaa usein vaikka milllaista "vilunkia" saadakseen ihmisiä noihin kyykytyksiin, ei luulisi valtion "palvelulaitoksena" olevan siihen varaa.