Nokun on saanut iloisena lukea kun pojat kertoo että kuka jaksaa mitään tissejä kattoo ja osa vielä kertoo että pienet tissit on ihania. Sitten koulussa n. kerran viikossa saa kuunnella huuteluja pojilta, kuten "missä sun tissis on" tai sitten joku haukkuu laudaksi. Eli siis oikeasti tissejä ei löydy ja olen 14-vuotias (tänä vuonna täytän 15). Olen muuten normaalin näköinen tyttö, mutta näköjään ihan helvetin ällöttävä kun ei edes tissejä löydy. Tuntuu että kaikki huomaa tissittömyyteni ensimmäisenä, sitten vasta silmäni ja hiukseni. En minä nyt aivan totaalinen lauta ole, laitan alle linkin missä saatte käsityksen tisseistäni. olen aika laiha (paitsi jaloista ja perseestä) että sinäänsä luulin että kaikkien mielestä olisi sopusuhtaista että minulla ei ole isoja tissejä, mutta näköjään ei ole.
Eli siis, mitä itse ajattelisit jos normaalin näköinen 'nätti' tyttö tulisi vastaasi, mutta hänellä ei olisi tissejä? Voiko tissitön tyttö kiihottaa? IHAN OIKEASTI siis eikä mitää lässynläätä *luonne on tärkein tisseillä ei mitään väliä
Rintojen IHAN OIKEA merkitys pojille ?
37
4599
Vastaukset
- auttava
minä itse olen ollut ihastunut muutamiin tyttöihin eikä kenelläkään niistä ollut isoja rintoja. seksikkäitä olivat silti. siinä vastaus
- minävaan :)
Hei kirjoitin tuon aiemman viestin, missä kysyin rientojen koosta. Ei se tosiaan ole todellisuudessa mikään este. Itselläni myös jota kuinkin tuon kokoiset rinnat ja täytin juuri tällä viikolla 15. Muuten minäkin olen ihan normaalin näköinen eli ihan nätti. Älä välitä niistä pojista, itsekkin olen muutaman kerran kuullut juuri tuosta lauta jutusta, mutta mitä väliä? Pojat ovat aina yläasteella tuollaisia, että keksivät joka asiasta jotain huomauttettavaa, ja joka ikävä kyllä tuntuu useimmiten olevan juuri negatiivista. Mutta hei! Ei sillä tosiaan niin väliä oo! Mieluummin pienemmät ja huomaamattomammat rinnat kuin sellaiset megatissit :)
- lkkkojlon
Tuon ikäiset pojat ovat monesti siinä vaiheessa älyllistä kehitystä, että heillä ei juuri edes itse luotua mielipidettä naismausta ole. Varsinkin nuo huutelijat ovat sieltä lapsellisimmasta päästä, joten ehkeipä heistä kannata niin välittääkään. He pitävät isoja tissejä tärkeänä ennen kaikkea kavereiden hyväksynnän vuoksi.
- vailll
Yhdyn edelliseen mielipiteeseen. Tuon ikäiset pojat seurustelevat yleensä vain
a) kokeillakseen seurustelua
b) näyttääkseen kavereilleen ja saadakseen hyväksyntää
c) hetkellisestä ihastuksesta (usein ulkonäkö riittää)
Eli tytöt, uskokaa nyt jo että siinä iässä kun aletaan ihan tosissaan seurustelemaan, ei sillä koolla ole oikeasti yhtään mitään merkitystä. - kakkakakkakakkakaa
vailll kirjoitti:
Yhdyn edelliseen mielipiteeseen. Tuon ikäiset pojat seurustelevat yleensä vain
a) kokeillakseen seurustelua
b) näyttääkseen kavereilleen ja saadakseen hyväksyntää
c) hetkellisestä ihastuksesta (usein ulkonäkö riittää)
Eli tytöt, uskokaa nyt jo että siinä iässä kun aletaan ihan tosissaan seurustelemaan, ei sillä koolla ole oikeasti yhtään mitään merkitystä.just joo
- lainenluk10io
Pienet rinnat ovat hyvät, ihan oikeasti.
Yläasteella monet ovat kuitenkin sen verran lapsellisia, että tietynlaisia kommentteja rintojen koosta saattaa tulla, mikä taas aiheuttaa jonkin asteista ketutusta kommenttien vastaanottajalle. Omassa koulussani typeriä kommentteja rintojen koosta ei enää 9. luokalla kuulunut eikä varsinkaan enää lukion alussa. Ei kannata ottaa poikien juttuja liian vakavasti. Itsehän et asialle mitään mahda.
Vastaus kysymykseesi: Itse huomioin tytöissä ensin kasvot, sitten vartalon. Rintojen koolla ei ole minulle mitään merkitystä, kunhan kuppikoko on korkeintaan B. Nätti tyttö pienillä rinnoilla ja naisellisilla muodoilla (takapuoli, lantio, vyötärö, reidet...) varustettuna on minun ihanteeni. - paf paf XD
Tissit tekevät kokonaisuudesta täydellisen ;) vaikkei niitä kovin hirveenä oliskaan :)
- bädboi16
ei tissien koolla väliä ole (: itse olen seurustellut tytön kanssa jolla on pienet tissit eikä haitannaut yhtään. Ja kyllä voi kiihottaa.. luonne ratkasee ja ulkomuoto sen jälkeen.. mutta oikeasti minun mielestä isot tissit on vain miinus puoli :D
- naapurin jannu
itte olen huimannut että ne jotka tissien koosta huutelee ovat yleensä lapsellisimmasta päästä, ittelle ei oo mitää väliä minkä kokooset tissit tyttöystävällä on, onhan se toki plussaa jos muotoja löytyy kunhan ei ole mikkää DD roikkutissit...
- eguahi
"mutta oikeasti minun mielestä isot tissit on vain miinus puoli"
Mun mielestä kyllä isotkin tissit on kauniit. Mutta aivan yhtä lailla on pienetkin. Mutta mieluiten ottaisin kuitenkin sellaiset keskikokoiset, käteensopivat.
- Razorboy996
Olisi plussaa että olisi välillä jotain mitä puristella. ;P
- Angelbaby
Haha, onhan se totta että aina on valittamista.
Itse saan kuulla kommentteja "isoista" tisseistäni, jotka eivät edes oikeasti ole isot, ihan B kupit vaan. Aluksi suututti, kun tuntui, ettei kukaan nähnyt muuta kuin tissini tai perseeni, mutta nykyään osaan ottaa kommentit huumorilla ja saatampa tokaista että kasvattakaa itse tissit joita voitte puristella ja kyylätä ja heitän pari vinkkiä.
Oma kroppa on kuitenkin se, minkä kanssa pitää elää koko elämä, joten siihen ei kannata suhtautua liian vakavasti eikä kannata liikaa tuhlata aikaa miettien, kelpaako jollekkin toiselle vaikka tissit ovat tällaiset, sillä jos et kelpaa, ainakaan ne jätkät ei ole sun arvoisia ::)
Niinjoo ja olen siis itse kohta 16
- ei koko niin väliä..
Yläasteikäisillä pojilla ei tosiaan päänupissa paljoa tapahdu, etenkään niillä huutelijoilla. Ei kannata välittää. Oma mielipiteeni rinnoista on tämä: Pienemmälle tyttelille pienet rinnat ovat paremmat ja isommille tytöille sitten myös isot rinnat. Välillä on tullut mietittyä näyttäisikö kihlattuni (23v, b-cup) paremmalta hieman pienenpien rintojen kanssa...
Kyllä niitä isoja rintoja pienellä naisella pornofilmissä silloin tällöin mieluusti kattelee mutta ei sen enempää, kiitos vaan. Rintojen pienennys onkin nykyään varsin suosittua plastiikkakirurgeilla!
Ai niin ja vielä vihje tytöille! Japanissa naisilla on useimmiten pienet rinnat ja joku tutkija tutki että sillä on todennäköisesti suora yhteys siihen että japanilaiset tytöt urheilevat paljon nuorena. - poikavain
No sanotaan että ei tissien koolla niin väliä, kunhan edes ihan pienet on
- Monster!
Muuten aika monet miehet/pojat ku ne puhuu tyttöjen kaa niin ne silmäilee rintoi:SS
Ällöä!- ....
Eiköhän se ole ihan luonnollista, että miestä kiinnostaa naisen vartalo. Pitäisikö sitten tapittaa yhtäjaksoisesti silmiin? Pukeutukaa vaikka burkhaan, jos ette halua vartaloanne katsottavan. Pitäisikö miestenkin alkaa suuttua joka kerta huomatessaan vastakkaisen sukupuolen edustavan vilkaisevankaan kaulaa alemmas? Ällöä!
- paljonvärejä
.... kirjoitti:
Eiköhän se ole ihan luonnollista, että miestä kiinnostaa naisen vartalo. Pitäisikö sitten tapittaa yhtäjaksoisesti silmiin? Pukeutukaa vaikka burkhaan, jos ette halua vartaloanne katsottavan. Pitäisikö miestenkin alkaa suuttua joka kerta huomatessaan vastakkaisen sukupuolen edustavan vilkaisevankaan kaulaa alemmas? Ällöä!
Mulla on a-kuppi ja poikia pörrää paljon ympärillä. Vaikken ole mikään kovaääninen tai se porukan nenä. Eli eihän naisellisuus ole herranen aika tisseistä kiinni! Joltain sivulta luinkin miesten mielipiteitä, että parempi huonot tissit ja hyvä perse, kuin huono perse ja hyvät tissit. Mutta kaikilla toki oma makunsa ja sinunkin miehehksesi varmaan osuu juuri sellainen herra joka pitää sinusta juuri sinunlaisena eikä minään muuna :) Näin se menee.
- *
paljonvärejä kirjoitti:
Mulla on a-kuppi ja poikia pörrää paljon ympärillä. Vaikken ole mikään kovaääninen tai se porukan nenä. Eli eihän naisellisuus ole herranen aika tisseistä kiinni! Joltain sivulta luinkin miesten mielipiteitä, että parempi huonot tissit ja hyvä perse, kuin huono perse ja hyvät tissit. Mutta kaikilla toki oma makunsa ja sinunkin miehehksesi varmaan osuu juuri sellainen herra joka pitää sinusta juuri sinunlaisena eikä minään muuna :) Näin se menee.
A-kuppi ja tiukka peppu = hyvät tissit ja hyvä perse
- moimoimoimoijf
Pojat on tommosis jutuis ärsyttävii ! ;< Mut lue kirja tyttö 15 vee. & 16. vee (2 eri kirjaa)
- kekeroflz123
No kai ne teinipojat nyt huutelee ku ei muut ku tissit oo mielessä. Jotain uutta? PLOX.
Tänään poikaystävälleni ohimennen mainihtin, että ei mua haittais, vaikka isommat tissit omistaisin (kuppia B), niin se sano ettei niitten koolla oo sille mitään merkitystä.
" Se on silkka stereotypia, että pojat ihastuu tyttöjen tisseihin. Mää ainaki ihastuin sun luonteeseen. Ei niillä oikeesti oo niin paljo merkitystä ku tytöt luulee."
- Kunhan ei
ole mitkään aivan pienet. Mutta muuten ei ole mitään väliä.
- Joo o
Yläasteikäiset heittelee kaikennäköstä, ei kannata ottaa todesta, huono on itsetunto heillä.
- yhdellä ehdolla
Mulle tissien koolla ei ole väliä, mutta tosin yhdellä ehdolla. Ehtoni on hyvin yksinkertainen: jos mua ei haittaa tytön tissien koko niin ei saa myöskään tyttöä haitata mun kalun koko. That's it.
Mutta muuten, ei pienet tissit haittaa mua ollenkaan. :) En mä kiinnitä juuri tisseihin edes huomiota. Mä kiinnitän huomiota tytön kasvoihin, silmiin, hymyyn ja ennen kaikkea luonteeseen.- tottaseon
Pitkästä aikaa todenmukainen kirjoitus. ¨yhdellä ehdolla¨ on asian ytimessä. Näin tueksi vain kirjoitan.
Tasa-arvoinen kohtelu siis, jos näin ratakiskosta väännetään :) - it's ok 94
tottaseon kirjoitti:
Pitkästä aikaa todenmukainen kirjoitus. ¨yhdellä ehdolla¨ on asian ytimessä. Näin tueksi vain kirjoitan.
Tasa-arvoinen kohtelu siis, jos näin ratakiskosta väännetään :)Ei kannata välittää mitä muut huutelee tai tokaisee.Oman tyhmyytensä ne siinä näyttää!!
Ittelläni on a-kuppi kokoo rinnat,eikä se haittaa koska jos olis isommat like c/d vois olla vaikeeta löytää vaatteita ,jotka istuu hyvin :) :)
Don't Worry be happy :)
- sgaetg4w
Tissit on amatööreille mutta pyöreä pylly on sitten niille ammattilaisille : D lol no ei sentäs mutta osittain oikesssa, makunsa kullakin :D
- 16v poitsu
Pienet tissit on paremmat
- oispdji
Rintojen koolla ei ihan oikeesti oo väliä ainakaan itelleni, mutta se varmasti riippuu pojasta. Luonne on tärkeämpi mutta toki myös ulkonäkö vaikuttaa. Itse tykkään paljon enemmän pienistä kuin isoista rinnoista. Monet pojat vaan ovat niin lapsellisia että katsovat tissejä ensimmäisenä. Mutta odota muutama vuosi niin eiköhän ne pikkuhiljaa kaikki aikuistu ;)
- giiiiiirl96
mul on 75A ja halusin isommat tissit... kukaa jätkä ei oo ikinä kehunu mua tai mitää varmaa siks koska oon pienirintaine. oon kyl itteni mielest ja muitten ki mielest nätti ja semmone perusnormin näköne mut itsetunto laskee tissien takia. mitä tehdä? nii ja oon koht 16v
- kumpa vaa tietäsitte
Hyväksy ittes sellasena ku oot herran jestas. Ite oon 17 ja miulla on pienet rinnat, mutta oon muutenkin tosi laiha joten isot rinnat näyttäis järkyttäviltä. Miul on tiimalasivartalo (leveä lantio, ohut vyötärö) ja oon hemmetti soikoo kuitekii ylpee itestäni ees sen takia ja monet onkii sanonu et osaan kantaa vartaloni tosi hyvi vaikkei rasvakudosta rinnoissa ookkaan niin paljon ku joillaki toisilla. Täydellistä ihmistä ei ole. Hyväksy se.
Ja pojat joille tytön rinnat on elämääki tärkeemmät. Miettikää tätä hetki. Tyttö ei saa olla läski = ei rasvaa. Jos OIKEESTI haluutte tota, ni ette sitte tiiä mistä rinnat koostuu. Nimittäin rasvakudoksesta. Rintojen läpileikkaus ois teille ja kaikille yleensäkkii aika lailla kuvottavaa nähtävää, joten pitäkää ne suunne supussa ens kerran:) Ne on vaa rinnat = osa kokonaisuutta. On pinnallista kiusata ''LAUTOJA''.
- akikisani
no voin sanoa että mulle ei oo mitään väliä että minkä kokoset tissit tytöillä on kunhan vaan semmoset löytyy. en voi sanoa muitten puolesta mitään mutta ihansama mulle aiankin että onko pienet tissit.
- ygulk
en jaksanu lukee noit kaikkii viestei....mut mä oon kuullu vitusti juttua, et pienet tissit on enempi poikien mielee ku isot. mut mitä jos on isot tissit?? sit onki iha perseestä vai? kaikki "lohduttelu" kirjotukset et "pojat tykkääkin pienistä rinnoista" on tosi lohduttavia, jos omaakin vähän isomman kaluston......
- hehheh
Kaikki keuhkoo aina että C/D kuppi on iso. Ei välttämättä :) Esim. itsellä 65D ja tällä ympärysmitalla vastaa samaa kuin esim. 70C tai 75B. Eikä ole mielestäni mitenkään isot edes suhteessa muuhun kroppaan (en ole lihava) :--) Tämä siis siihen, kun monet tässäkin kirjoitteli sillä tyylillä että B-kuppi on maksimi ja D:t on jo sitten tyyliin kauheet riipparit.
- Dragoslav
Fakta on se , että jonkin verran pitää tissejä yleensä olla. Kyllä, on seksikästä. (Ei liian isot kuitenkaan.) Riippuu miehestä.
- Anonyymi
Koko puhe rintojen koosta on ohipuhumista. Pojat on oikeasti kiinnostuneita tytön herttaisuudesta ja vitun kauneudesta. Vittu puolestaan on kaikilla tytöillä hyvin suloinen. Eräs rinnaton tyttö oli kovin nätti jo pukeutuneena, mutta saunassa hänen sievät elimensä saivat hänet näyttämään sadun prinsessalta.
- Anonyymi
Taidat olla vähän estyny.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32718Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581341Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165- 1271028
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071000Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä18996Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974- 42899
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297885- 72875