yksinhuoltajana parisuhteessa

Tutulta kuulostaa. Ex-mieheni oli juuri samanlainen, lapsia meillä on neljä. Olin aika rankoilla kun kaikki olivat vielä pieniä. Sivuhuomautuksena että erosimme toki muista syistä.
Mies ei kertakaikkiaan ymmärtänyt omaa osuuttaan tai vastuutaan. Jos pyysin ottamaan itkevän vauvan että saisin syödä loppuun, ja mies oli jo syönyt, vastaus oli loukkaantunut: HÄN menee ny lepäämään.
Pakostakin jouduin jättämään lapsia hänelle joskus hoitoon, sattumalta kakka oli JUST tullut vaippaan kun tulin kotiin. Siinä sitten kuivunutta kakkavaippaa heti vaihtamaan.
Kun nuorin oli vauva ja menin muitten pienten kanssa saunaan ja kylpyyn, mun piti ottaa vauva babysitteriin suihkuhuoneen nurkkaan.
Isyysloma oli miehelle lomaa, muistaakseni mulle mainitsikin että HÄN on nyt LOMALLA. Ei tainnut herralle selvitä ihan isyysloman tarkoitus.
Mulla jäi näistä vuosista sellainen "kammo", että olen saanut pikkulapsista tarpeekseni. Ts. kun omat lapset ovat jo isoja ja osa lähes aikuisia, en mielelläni hoitele ystävieni lapsia. Aika usein olen kuitenkin lapsenvahtina, ja tietysti hoidan pikkuisen hyvin.

Saisitko esimerkiksi koiriaa mihinkään koiratarhalle väliaikaisesti? Tai jollekkin ystävälle hoitoon? Kerro miehellesi että et jaksa hoitaa molempia, koiria ja uutta vauvaa.
Saatko esim. äitiäsi tai anoppiasi hoitamaan välillä vauvaa ja kotia että saat levätä? Mulla oli äiti aina joskus viikon pari meillä ja sylitteli vauvaa että sain keskittyä kodinhoitoon ja isompien hoivaamiseen.
Eli vauvan kun syötin ja kuivitin, äiti nukutteli syliin että vauvalla oli hyvä ja turvallinen olla vaikka en ehtinytkään pitelemään.
Nyt kun vauva on pieni ja sinulla varmasti hormoonit tekevät vielä tehtävänsä sekä väsymys, asiat vielä kärjistyvät ja tuntuvat ylivoimaisilta.
Vieläköhän Mannerheimin lastensuojeluliitolta saa hoitoapua? Lapsenvahteja?
Voimia sinulle ja jaksamista!

Täysin samaa mieltä. Nyt välittömästi toimeen ja opettamaan sille miehelle elämän realiteetteja! Tuo tilanne ei tule itsestään paranemaan. Päinvastoin tilanne pahenee mitä kauemmin mies saa tottua siihen että hänen ei tarvitse tehdä mitään.
Ei kannata pelätä että mies suuttuu kun otat asian puheeksi sillä tuolla asenteella hän tulee suuttumaan joka tapauksessa. Hän tietää kyllä tasan tarkaan että ei tee oikein ja siksi yrittää välttää aiheen käsittelyä ja toivoo että vain sopeutuisit tilanteeseen. Sanot siis ihan suoraan että tuolla käytöksellä hän ei ole ISÄ ja piste. Isä ottaa vastuuta, opettelee hoitamaan lasta ja viettää oikeasti aikaa lapsen kanssa. Oikea isä myös huolehtii samalla siitä että äitikin saa oman lepoaikansa. Muuten parisuhde on hyvin nopeasti vain yhtä nalkutusta ja riitelyä. Sitä tuskin kukaan haluaa?

PS. Miehelläsi on myös selvästi jonkinlainen peli- ja nettiriippuvuus. Se vielä pahentaa tilannetta ja vaikeuttaa miehesi sopeutumista isyyteen ja sen velvollisuuksiin. Ei ole normaalia että hän tuskin huomaa vauvaa ja sen tarpeita. Puutu myös tuohon riippuvuuteen. Jos miehesi väittää että ei ole riippuvainen, pyydä häntä olemaan vaikka kaksi päivää pelaamatta ja käymättä netissä. Jos ei ole riippuvainen niin tuollainen on ihan helppo juttu, eikö vain? Mikähän on tulos?

Jos muistutan mieheni velvollisuuksista isänä ja aviomiehenä, saan kuulla olevani monta kertaa pahempi, koska olen laiska siivoamaan..just.
Mies on jo monta kertaa raivonnut minulle, että minun pitäisi oppia arvostamaan hänen työtänsä, koska hän tuo rahaa taloon ja on järkännyt meille kivan kämpän. Kämpän, joka ei muuten koskaan tule olemaan minun millään tavoin (avioehto).

Minä en olisi hengissä tai edes jäjissäni ilman siskoani ja äitiäni. He ovat minun tukiverkkoni olleet koko ajan. Valitettavasti mieheni luottaa siihen, että he auttavat minua. Monesti, jos on jotain menoa, johon haluaisin mennä (pakollistakin), mies käskee soittamaan siskolleni, koska hänellä aikansa maksaa koko ajan, ja tyhjän panttina ei hänen sovi olla. Viimeksi suuttui todella rankasti, kun sanoin, että siskoni on kyllä oman osuutensa jo meidän eteen tehnyt, moninkertaisesti lapsen isäään verrattuna. Suuttui valtavasti ja sätti minua taas oikein olan takaa. Olen niin kypsä kaikkeen, ettei minulla ole oikeastaan edes voimia laittaa enää vastaan. En usko sanaakaan, mitä mieheni minua solvaa, sen verran arvostan itseäni. Minua kuitenkin raivostuttaa, miksei kukaan tai mikään saa miestäni tajuamaan, mikä elämässä oikeasti on tärkeää. Omasta mielestään hän on täydellinen ja minä aina väärässä ja valitan turhasta koko ajan.

Nyt kun lapsi on jo parivuotias, mies on pikkuhiljaa alkanut ottamaan lasta enemmän mukaansa, esim ajaessaan ruohoa tai korjatessaan autoa tms, mutta tämäkin vain niin, että lapsi seuraa sivussa, mitä isänsä puuhailee.

Kahden vuoden aikana mies on katsonut lapsensa perään muutaman kauppareissun ajan (max puoli tuntia) ja viitisen kertaa muutaman tunnin ajan, kun olen esim kirppiksellä ollut myymässä. Silloinkin o usein soitellut perään, että missä helvetissä oikein kuppaan, kun hänen hommansa kusevat...

Tuttujemme seurassa mieheni näyttelee täydellistä isää ja telmii lapsen kanssa. Tietäisivät vaan totuuden. No, osa tietääkin.

Lottovoittoa odotan, jotta voisin lähteä ilman, että ainakaan toimeentuloa tarvisi miettiä. Helpottaisi kummasti ,kun raha-asioita ei murehtisi muun paskan lisäksi.

Myös minua surettaa, kun isä on lapselle todella rakas, mutta silti niin paljon jää lapselta puuttumaan. Ja minkälaisen mallin hän oikein saa isältään? Pelottaa ajatellakin. En haluaisi kasvattaa samanlaista tunnekylmää sovinistikusipäätä tähän maailmaan.

Kauhulla odotan mitä toinen lapsi tuo tullessaan. Lapsi on toivottu , mutta tämänkään raskauden aikana en ole tukea tai ymmärrystä saanut mieheltä, vaikka tämä onkin fyysisesti ja henkisesti ollut monin kerroin rankempaa. Vielä kun tietää, ettei olo ainakaan helpota tulevaisuudessa. En saa levätä, sen sijaan mies herättää meidän herätyskellollaan aamulla ja jatkaa itse uniaan vielä parin tunnin ajan (laiskuuttaan). Jos käsken poistamaan herätyksen, mies räyhää minulle että " tekee hyvää sullekin nousta ajoissa, jos vaikka tekisitkin välillä jotain"..
että näin... lohduttavaa kuitenkin tietää, ettei ole ainoa, niin surullista kuin se onkin.

kuulostaa siltä, että sinun miehesi on narsisti...
ei kiva, yritä sinnitellä, ehkä hän herää sitten kun on liian myöhäistä niin saat viimein itsekin nauraa paskasta naurua!!

äitiloppu kirjoitti:

Jos muistutan mieheni velvollisuuksista isänä ja aviomiehenä, saan kuulla olevani monta kertaa pahempi, koska olen laiska siivoamaan..just.
Mies on jo monta kertaa raivonnut minulle, että minun pitäisi oppia arvostamaan hänen työtänsä, koska hän tuo rahaa taloon ja on järkännyt meille kivan kämpän. Kämpän, joka ei muuten koskaan tule olemaan minun millään tavoin (avioehto).

Minä en olisi hengissä tai edes jäjissäni ilman siskoani ja äitiäni. He ovat minun tukiverkkoni olleet koko ajan. Valitettavasti mieheni luottaa siihen, että he auttavat minua. Monesti, jos on jotain menoa, johon haluaisin mennä (pakollistakin), mies käskee soittamaan siskolleni, koska hänellä aikansa maksaa koko ajan, ja tyhjän panttina ei hänen sovi olla. Viimeksi suuttui todella rankasti, kun sanoin, että siskoni on kyllä oman osuutensa jo meidän eteen tehnyt, moninkertaisesti lapsen isäään verrattuna. Suuttui valtavasti ja sätti minua taas oikein olan takaa. Olen niin kypsä kaikkeen, ettei minulla ole oikeastaan edes voimia laittaa enää vastaan. En usko sanaakaan, mitä mieheni minua solvaa, sen verran arvostan itseäni. Minua kuitenkin raivostuttaa, miksei kukaan tai mikään saa miestäni tajuamaan, mikä elämässä oikeasti on tärkeää. Omasta mielestään hän on täydellinen ja minä aina väärässä ja valitan turhasta koko ajan.

Nyt kun lapsi on jo parivuotias, mies on pikkuhiljaa alkanut ottamaan lasta enemmän mukaansa, esim ajaessaan ruohoa tai korjatessaan autoa tms, mutta tämäkin vain niin, että lapsi seuraa sivussa, mitä isänsä puuhailee.

Kahden vuoden aikana mies on katsonut lapsensa perään muutaman kauppareissun ajan (max puoli tuntia) ja viitisen kertaa muutaman tunnin ajan, kun olen esim kirppiksellä ollut myymässä. Silloinkin o usein soitellut perään, että missä helvetissä oikein kuppaan, kun hänen hommansa kusevat...

Tuttujemme seurassa mieheni näyttelee täydellistä isää ja telmii lapsen kanssa. Tietäisivät vaan totuuden. No, osa tietääkin.

Lottovoittoa odotan, jotta voisin lähteä ilman, että ainakaan toimeentuloa tarvisi miettiä. Helpottaisi kummasti ,kun raha-asioita ei murehtisi muun paskan lisäksi.

Myös minua surettaa, kun isä on lapselle todella rakas, mutta silti niin paljon jää lapselta puuttumaan. Ja minkälaisen mallin hän oikein saa isältään? Pelottaa ajatellakin. En haluaisi kasvattaa samanlaista tunnekylmää sovinistikusipäätä tähän maailmaan.

Kauhulla odotan mitä toinen lapsi tuo tullessaan. Lapsi on toivottu , mutta tämänkään raskauden aikana en ole tukea tai ymmärrystä saanut mieheltä, vaikka tämä onkin fyysisesti ja henkisesti ollut monin kerroin rankempaa. Vielä kun tietää, ettei olo ainakaan helpota tulevaisuudessa. En saa levätä, sen sijaan mies herättää meidän herätyskellollaan aamulla ja jatkaa itse uniaan vielä parin tunnin ajan (laiskuuttaan). Jos käsken poistamaan herätyksen, mies räyhää minulle että " tekee hyvää sullekin nousta ajoissa, jos vaikka tekisitkin välillä jotain"..
että näin... lohduttavaa kuitenkin tietää, ettei ole ainoa, niin surullista kuin se onkin.

Lue lisää

otan osaa, miehesi käytös on tosi ala-arvoista !!! Ihme- että olet ylipäätään vielä hänen kanssaan. Raha ei ratkaise, mutta... Ilmeisesti kuitenkin teillä on hyviä hetkiä ???

kyllä mies on aikaisemminkin viettänyt ison osan ajasta tietokoneella, mutta ei se näin paljon ole ennen rasittanut. Miehelläni ei ole harrastuksia eikä hän käy tällä hetkellä töissä ja lisäksi muutti juuri tänne uudelle paikkakunnalle kanssani, joten ystävätkään eivät vie hänen aikaansa kun ei tunne täältä vielä ketään. Luulisi, että aikaa lapsen, koirien ja kodinhoitoon olisi. Olen naiivi ja uskoin että hänen hartaasti odottamansa vauva toisi edes pientä muutosta touhon netissä istumiseen. No nyt hän sitten istuu netissä vauva sylissä (silloin kun viitsii sen syliin ottaa). Onhan tässä kaikenlaista ollut ongelmaa kymmenen vuoden aikana ja siksikin asuimme eri paikkakunnilla puolitoista vuotta ja elimme etäsuhteessa. Mielestäni suhteemme parani tänä aikana huimasti ja mies tuntui "fiksuuntuneen". Hän oli myös raskausaikana hyvin huomaavainen ja huolehtivainen (paitsi ei hoitanut koiria tai kotia). Ehkä hän on aina ollut hieman välinpitämätön, nyt kun asiaa oikein ajattelen kunnolla. Asia vain on kärjistynyt vauvan tulon myötä kun huomaan miten välinpitämätön hän oikeasti onkaan.

Eilenkin sanoi aamulla kun syötin vauvaa, että hän menee nyt suihkuun. Mä sanoin että olis itsekin kiva ehtiä käymään suihkussa ja mies siihen, että "voithan sä käydä sit illalla kun vauva nukkuu". Olin ihan äimänä...ajattelin että olis sanonut, että hän käy ensin suihkussa ja pitää sit vauvaa (vaikka nukuttaa sitä) että minä pääsen kans.

No koirat on meillä toki päässeet pidemmillekin lenkeille päivittäin, siis ennen vauvan syntymää, kun minä ehdin niitä käyttämään. Käyn myös koirakentällä niiden kanssa. Nyt kun kovien pakkasten vuoksi en ole vauvaakaan saanut vaunuissa vietyä ulos, niin koirien kanssa en ole pitkille lenkeille päässyt.

Voi olisipa täällä meillä jonkinlainen tukiverkosto, mutta ei ole, sillä suku ja tuttavat asuvat eri paikkakunnalla.

Juuri äsken mies tuli tuohon vauvan sängyn viereen leikkimään yhden koiramme kanssa (josta tietää, että se haukkuu herkästi kun sen kanssa leikkii). Olin juuri saanut vauvan nukutettua kun itki kovasti. Sanoin miehelle, että jos vauva nyt herää niin se saa nukuttaa sen uudelleen. Mies "loukkaantui" syvästi ja sanoi "että anteeksi nyt vaan kun yritin leikkiä koiran kanssa" ja marssi sit ajamaan partaansa vessaan.

ketjun aloittaja kirjoitti:

kyllä mies on aikaisemminkin viettänyt ison osan ajasta tietokoneella, mutta ei se näin paljon ole ennen rasittanut. Miehelläni ei ole harrastuksia eikä hän käy tällä hetkellä töissä ja lisäksi muutti juuri tänne uudelle paikkakunnalle kanssani, joten ystävätkään eivät vie hänen aikaansa kun ei tunne täältä vielä ketään. Luulisi, että aikaa lapsen, koirien ja kodinhoitoon olisi. Olen naiivi ja uskoin että hänen hartaasti odottamansa vauva toisi edes pientä muutosta touhon netissä istumiseen. No nyt hän sitten istuu netissä vauva sylissä (silloin kun viitsii sen syliin ottaa). Onhan tässä kaikenlaista ollut ongelmaa kymmenen vuoden aikana ja siksikin asuimme eri paikkakunnilla puolitoista vuotta ja elimme etäsuhteessa. Mielestäni suhteemme parani tänä aikana huimasti ja mies tuntui "fiksuuntuneen". Hän oli myös raskausaikana hyvin huomaavainen ja huolehtivainen (paitsi ei hoitanut koiria tai kotia). Ehkä hän on aina ollut hieman välinpitämätön, nyt kun asiaa oikein ajattelen kunnolla. Asia vain on kärjistynyt vauvan tulon myötä kun huomaan miten välinpitämätön hän oikeasti onkaan.

Eilenkin sanoi aamulla kun syötin vauvaa, että hän menee nyt suihkuun. Mä sanoin että olis itsekin kiva ehtiä käymään suihkussa ja mies siihen, että "voithan sä käydä sit illalla kun vauva nukkuu". Olin ihan äimänä...ajattelin että olis sanonut, että hän käy ensin suihkussa ja pitää sit vauvaa (vaikka nukuttaa sitä) että minä pääsen kans.

No koirat on meillä toki päässeet pidemmillekin lenkeille päivittäin, siis ennen vauvan syntymää, kun minä ehdin niitä käyttämään. Käyn myös koirakentällä niiden kanssa. Nyt kun kovien pakkasten vuoksi en ole vauvaakaan saanut vaunuissa vietyä ulos, niin koirien kanssa en ole pitkille lenkeille päässyt.

Voi olisipa täällä meillä jonkinlainen tukiverkosto, mutta ei ole, sillä suku ja tuttavat asuvat eri paikkakunnalla.

Juuri äsken mies tuli tuohon vauvan sängyn viereen leikkimään yhden koiramme kanssa (josta tietää, että se haukkuu herkästi kun sen kanssa leikkii). Olin juuri saanut vauvan nukutettua kun itki kovasti. Sanoin miehelle, että jos vauva nyt herää niin se saa nukuttaa sen uudelleen. Mies "loukkaantui" syvästi ja sanoi "että anteeksi nyt vaan kun yritin leikkiä koiran kanssa" ja marssi sit ajamaan partaansa vessaan.

Lue lisää

niin no jos ei toista näe paljoa suhteen aikana niin tämä ihminen voi tuntua fiksummalta kuin ne "äijät joita tapaa töissä.
mutta silti kannattaa ajatella ennenkuin ns."hetken hurmoksessa" tekee lapsen(vaikka teillä nyt 10v on vierähtänytkin).
ja kyllä olen samaa mieltä kanssasi siitä että jos mies kerta on työtön, niin hän voisi tehdä oman osansa ja auttaa sinua, onhan hän sentään lapsen isä.

ehkä se tietokone ja pelit pitäisi piilottaa jonnekin tai myydä pois, loppuupahan se pelaaminen..
on todella tyhmää että aikuinen mies vieläkin jaksaa pelleillä koneilla, mutta omalle perheelle ei ole aikaa.

seuraavan kerran jos mies haluaa koiran/koirien kanssa leikkiä, niin sano että menee leikkimään ulos ja vaikka samalla lenkille koirien kanssa.

aika kakaramainen "mies" sulla..
ja kyllä tossa vaiheessa itse ainakin jo miettisin poismuuttoa muun perheeni luo..mies eläköön yksinään jos ei osaa aikuistua.

kyllä häntä sitten myöhemmin kaduttaa kun ei ollut se perheenisä ja oma lapsi kysyy "äiti kuka toi oli?" jos hän moikkaa sinua joskus kadulla..

mie vaan Fika kirjoitti:

niin no jos ei toista näe paljoa suhteen aikana niin tämä ihminen voi tuntua fiksummalta kuin ne "äijät joita tapaa töissä.
mutta silti kannattaa ajatella ennenkuin ns."hetken hurmoksessa" tekee lapsen(vaikka teillä nyt 10v on vierähtänytkin).
ja kyllä olen samaa mieltä kanssasi siitä että jos mies kerta on työtön, niin hän voisi tehdä oman osansa ja auttaa sinua, onhan hän sentään lapsen isä.

ehkä se tietokone ja pelit pitäisi piilottaa jonnekin tai myydä pois, loppuupahan se pelaaminen..
on todella tyhmää että aikuinen mies vieläkin jaksaa pelleillä koneilla, mutta omalle perheelle ei ole aikaa.

seuraavan kerran jos mies haluaa koiran/koirien kanssa leikkiä, niin sano että menee leikkimään ulos ja vaikka samalla lenkille koirien kanssa.

aika kakaramainen "mies" sulla..
ja kyllä tossa vaiheessa itse ainakin jo miettisin poismuuttoa muun perheeni luo..mies eläköön yksinään jos ei osaa aikuistua.

kyllä häntä sitten myöhemmin kaduttaa kun ei ollut se perheenisä ja oma lapsi kysyy "äiti kuka toi oli?" jos hän moikkaa sinua joskus kadulla..

Lue lisää

kuulostaapa tutulta. valitettavasti. ohjeeni on yhden kirjan sanoin: pakene,kärsi tai taistele. minä valitsin kärsimyksen.

ketjun aloittaja kirjoitti:

kyllä mies on aikaisemminkin viettänyt ison osan ajasta tietokoneella, mutta ei se näin paljon ole ennen rasittanut. Miehelläni ei ole harrastuksia eikä hän käy tällä hetkellä töissä ja lisäksi muutti juuri tänne uudelle paikkakunnalle kanssani, joten ystävätkään eivät vie hänen aikaansa kun ei tunne täältä vielä ketään. Luulisi, että aikaa lapsen, koirien ja kodinhoitoon olisi. Olen naiivi ja uskoin että hänen hartaasti odottamansa vauva toisi edes pientä muutosta touhon netissä istumiseen. No nyt hän sitten istuu netissä vauva sylissä (silloin kun viitsii sen syliin ottaa). Onhan tässä kaikenlaista ollut ongelmaa kymmenen vuoden aikana ja siksikin asuimme eri paikkakunnilla puolitoista vuotta ja elimme etäsuhteessa. Mielestäni suhteemme parani tänä aikana huimasti ja mies tuntui "fiksuuntuneen". Hän oli myös raskausaikana hyvin huomaavainen ja huolehtivainen (paitsi ei hoitanut koiria tai kotia). Ehkä hän on aina ollut hieman välinpitämätön, nyt kun asiaa oikein ajattelen kunnolla. Asia vain on kärjistynyt vauvan tulon myötä kun huomaan miten välinpitämätön hän oikeasti onkaan.

Eilenkin sanoi aamulla kun syötin vauvaa, että hän menee nyt suihkuun. Mä sanoin että olis itsekin kiva ehtiä käymään suihkussa ja mies siihen, että "voithan sä käydä sit illalla kun vauva nukkuu". Olin ihan äimänä...ajattelin että olis sanonut, että hän käy ensin suihkussa ja pitää sit vauvaa (vaikka nukuttaa sitä) että minä pääsen kans.

No koirat on meillä toki päässeet pidemmillekin lenkeille päivittäin, siis ennen vauvan syntymää, kun minä ehdin niitä käyttämään. Käyn myös koirakentällä niiden kanssa. Nyt kun kovien pakkasten vuoksi en ole vauvaakaan saanut vaunuissa vietyä ulos, niin koirien kanssa en ole pitkille lenkeille päässyt.

Voi olisipa täällä meillä jonkinlainen tukiverkosto, mutta ei ole, sillä suku ja tuttavat asuvat eri paikkakunnalla.

Juuri äsken mies tuli tuohon vauvan sängyn viereen leikkimään yhden koiramme kanssa (josta tietää, että se haukkuu herkästi kun sen kanssa leikkii). Olin juuri saanut vauvan nukutettua kun itki kovasti. Sanoin miehelle, että jos vauva nyt herää niin se saa nukuttaa sen uudelleen. Mies "loukkaantui" syvästi ja sanoi "että anteeksi nyt vaan kun yritin leikkiä koiran kanssa" ja marssi sit ajamaan partaansa vessaan.

Lue lisää

tehdessäsi lapsen tämän miehen kanssa, eli yksin hoidat kaiken, samanlailla kun ennen lastakin, mutta kysymys onkin, että viitsitkö tosiaan tehdä tollaselle miehelle asiat nokan eteen valmiiksi, hoitaa kodin ym.?

En minä ainakaan viitsisi, ja yksinhuoltajana menee kuule paremmin, ei vituta kun ei ole sohvaperunaa nurkassa vittuilemassa, eikä myöskään oleta siltä toiselta saavan apua...

Mutta todennäköisesti tulet olemaan joko yhden tai kahden lapsen yh, sitä voit miettiä kumpi on helpompaa!

ketjun aloittaja kirjoitti:

kyllä mies on aikaisemminkin viettänyt ison osan ajasta tietokoneella, mutta ei se näin paljon ole ennen rasittanut. Miehelläni ei ole harrastuksia eikä hän käy tällä hetkellä töissä ja lisäksi muutti juuri tänne uudelle paikkakunnalle kanssani, joten ystävätkään eivät vie hänen aikaansa kun ei tunne täältä vielä ketään. Luulisi, että aikaa lapsen, koirien ja kodinhoitoon olisi. Olen naiivi ja uskoin että hänen hartaasti odottamansa vauva toisi edes pientä muutosta touhon netissä istumiseen. No nyt hän sitten istuu netissä vauva sylissä (silloin kun viitsii sen syliin ottaa). Onhan tässä kaikenlaista ollut ongelmaa kymmenen vuoden aikana ja siksikin asuimme eri paikkakunnilla puolitoista vuotta ja elimme etäsuhteessa. Mielestäni suhteemme parani tänä aikana huimasti ja mies tuntui "fiksuuntuneen". Hän oli myös raskausaikana hyvin huomaavainen ja huolehtivainen (paitsi ei hoitanut koiria tai kotia). Ehkä hän on aina ollut hieman välinpitämätön, nyt kun asiaa oikein ajattelen kunnolla. Asia vain on kärjistynyt vauvan tulon myötä kun huomaan miten välinpitämätön hän oikeasti onkaan.

Eilenkin sanoi aamulla kun syötin vauvaa, että hän menee nyt suihkuun. Mä sanoin että olis itsekin kiva ehtiä käymään suihkussa ja mies siihen, että "voithan sä käydä sit illalla kun vauva nukkuu". Olin ihan äimänä...ajattelin että olis sanonut, että hän käy ensin suihkussa ja pitää sit vauvaa (vaikka nukuttaa sitä) että minä pääsen kans.

No koirat on meillä toki päässeet pidemmillekin lenkeille päivittäin, siis ennen vauvan syntymää, kun minä ehdin niitä käyttämään. Käyn myös koirakentällä niiden kanssa. Nyt kun kovien pakkasten vuoksi en ole vauvaakaan saanut vaunuissa vietyä ulos, niin koirien kanssa en ole pitkille lenkeille päässyt.

Voi olisipa täällä meillä jonkinlainen tukiverkosto, mutta ei ole, sillä suku ja tuttavat asuvat eri paikkakunnalla.

Juuri äsken mies tuli tuohon vauvan sängyn viereen leikkimään yhden koiramme kanssa (josta tietää, että se haukkuu herkästi kun sen kanssa leikkii). Olin juuri saanut vauvan nukutettua kun itki kovasti. Sanoin miehelle, että jos vauva nyt herää niin se saa nukuttaa sen uudelleen. Mies "loukkaantui" syvästi ja sanoi "että anteeksi nyt vaan kun yritin leikkiä koiran kanssa" ja marssi sit ajamaan partaansa vessaan.

Lue lisää

nyt teet siten, että tulostat tämän viestiketjun ja pyydät sen äijän pöydän ääreen ja annat luvan nousta siitä vasta sitten kun asia on käyty alusta loppuun asti läpi!
keskeytys saa tulla vain jos vauva vaatii äitiä ja silloinkin vain siksi aikaa kun vauva vaatii, keskustelu jatkuu välittömästi kun vauva taas antaa äidin palata parisuhdesmalltalkiin.

ei toi homma lopu, saattaa mennä pahemmaksikin, jollei jotain tapahdu nyt ja heti. muutoin masennut liikaa, tunnut jo nyt olevan poikki.

miehen pitää yksinkertaisesti tajuta, että jos ei osallistu vauvan pikkuvauva-aikana hoitoon niin sitten tekee kaiken sen muun mitä äiti ei ehdi tai jaksa.
äitiys ei ole makailua, imetys ei ole makailua laiskana!
pelkästä synnytyksestä toipuminen vie aikaa, joiltain jopa kuukausia. äidin tulee saada keskittyä siihen vauvaan jotta symbioosi syntyisi riittävän syvästi, muutoin vauvalle saattaa tulla jopa traumoja joita puidaan sitten aikuisena psykoterapiassa (tämä on aivan totta, nykyaikaista tietoa maailmalta, lukekaa itse jos ette usko, netistä).

tällä hetkellä äidin tehtävä on hoitaa ja ruokkia vauvaa sekä huilata. ei muuta. toki hänen pitää peseytyä ja käydä vessassa ja syödä riittävästi, sehän nyt on päivänselvä homma.
siitä pikkuhiljaa päivittäin voi jaksamisen myötä ottaa lisäaskelia kotihommiin, aloittaa vaikka pyykkien pyörittelystä.
miehen on hyvä aloittaa isä-vauvasuhde jo näin varhain olemalla vauvan kanssa pieniä hetkiä, vaikka väkisin jos ei vielä ole isänvaisto herännyt. jotta vauva tottuu muihinkin kuin äitiin, tunnistaa isänsä. ja jotta se äiti oppii luottamaan siihen miehenkin hoitamiseen.
miestä voi myös painaa masennus, taikka kateus lapsen saamasta huomiosta.
luulen että masennus, koska teillä työttömyyttä ja miehenhän pitäisi vanhan kansan sanoin tuoda leipä pöytään ja hän ei nyt sitä tee. tosin mitä iloa on sitten istua siinä koneen äärellä ja tuhlata lisää rahaa??

tulosta tämä koko viestiketju ja laita ukko lukemaan, keitä sillä välin kahvia.
sitten kysyt että mitäs tehtäis asialle, joko alat ymmärtää.

itse voin sanoa vuoden ikäisen lapsen äitinä, mies narsisti melkein tyhjäntoimittaja-haukkuja-putkiaivo, meillä kaksi koiraa ja miehen lapsikin:
pakko on vaatia vaatimalla, hyvällä ja pahalla. selväksi on pitänyt tehdä että lapsella kaksi vanhempaa, äiti hoitaa pääasiassa etenkin pienvauva-ajan ja isä kuskaa koiria lenkille ja osallistuu muihinkin kotihommiin. meillä ollaan harva se päivä riidoissa ton narsistihirviön kanssa, kun ei meinaa mennä jakeluun että se on se ukko joka huilaa sohvalla päivät ja illat pitkät, minä teen aamusta yöhön saakka hommia (jollen lapsen kanssa niin unien aikaan sitten koko ajan jotain muuta). sormilla voin laskea ne kerrat kun olen päikkärit vetäissyt lapsen kanssa, kaikki muut ajat olen raatanut.
noh, olen vähän väsynyt tähän hommaan mutta meillä ei tod. helppoa ukon takia. ja ilmoitin meidät lastensuojeluun koska en enää jaksa ukon kitinää kaiken muun ohessa. siitäkin tuli riitaa, mä olen muka patologinen valehtelija, niinhän se narsisti sanookin. nyt olen vähän ryhdistäytynyt ja päättänyt että joko ukko lähtee terapiaan ja hoitaa omalta osaltaan tän suhteen kuntoon tai sit me lapsen ja koirien kanssa häivytään. enää en jaksa katsoo läpi sormien.
tilitys tuli mut ota tästä oppia ja opeta se ukkoskin, luulen ettei se oo noin paha kun mun, se on vaan jotenkin masis.
tee mies naises iloiseksi taas, iloitse myös ihanasta lapsestasi!!

mie vaan Fika kirjoitti:

niin no jos ei toista näe paljoa suhteen aikana niin tämä ihminen voi tuntua fiksummalta kuin ne "äijät joita tapaa töissä.
mutta silti kannattaa ajatella ennenkuin ns."hetken hurmoksessa" tekee lapsen(vaikka teillä nyt 10v on vierähtänytkin).
ja kyllä olen samaa mieltä kanssasi siitä että jos mies kerta on työtön, niin hän voisi tehdä oman osansa ja auttaa sinua, onhan hän sentään lapsen isä.

ehkä se tietokone ja pelit pitäisi piilottaa jonnekin tai myydä pois, loppuupahan se pelaaminen..
on todella tyhmää että aikuinen mies vieläkin jaksaa pelleillä koneilla, mutta omalle perheelle ei ole aikaa.

seuraavan kerran jos mies haluaa koiran/koirien kanssa leikkiä, niin sano että menee leikkimään ulos ja vaikka samalla lenkille koirien kanssa.

aika kakaramainen "mies" sulla..
ja kyllä tossa vaiheessa itse ainakin jo miettisin poismuuttoa muun perheeni luo..mies eläköön yksinään jos ei osaa aikuistua.

kyllä häntä sitten myöhemmin kaduttaa kun ei ollut se perheenisä ja oma lapsi kysyy "äiti kuka toi oli?" jos hän moikkaa sinua joskus kadulla..

Lue lisää

Meiä mies leikkii,siivoo,käy töissä jne tulee ulos jos jaksaa töiden jälkeen,vkl mennään aina :D jos mun ukko ois tommonen entiä mitä tekis,huutaisin sille suuni puhtaaksi mitä koen ja teen! sekä mitä hän tekee! ehkä jopa temostroin sille leikkimällä häntä itseään! jos ei mee perille niin sanoisin suoraan et muutan pois ellet ole isä joka lupasit olla...sano et seon itse kuin sun vauva jota paiaat!itse opetin ukolleni alusta asti heti et miten vaippa vaihetaan ym...eka olin toivoton ku vauva itki mut onneksi se ymmärsi ja näki mitä koin :/ rupes auttaan ym ^^ ihana isä meiä pojal on kyl :)

En voisi kuvitellakaan eläväni tuollaista elämää tuollaisen luuserimiehen kanssa! Ap, teidän suhde kuulostaa siltä että sinä olet (niin kirjaimellisesti kuin kuvaannollisestikin) se äiti, ja tuo sinun "miehesi" on oikeasti pikkulapsi.

Siis ei voi oman vauvansa (=omaa lihaa ja verta) vaippoja vaihtaa? Mikä uusavuton, empatiakyvytön paska tämä ukko oikein on? Mä olisin potkaissut sitä persuksille niin lujaa että alkais hoitopuuhat kiinnostaa. Siis KASVATA SELKÄRANKA ja pistä se äijäs kuriin! Sulla on tarpeeksi hommaa vauvassa, lukuunottamatta koirianne sekä taloudenhoitoa.

Vetoa siihen, että kyllä hänenkin vaippansa joku (epä)onnekas joutui vauvana vaihtamaan, ja mitä teidän lapsenne hänestä ajattelisi, jos tietäisi miten saamaton kusipää hänen isänsä on. Sori mutta mua ärsyttää tollanen.

Sitten itketään täällä pelastavassa netissä, että miten saisin mieheen vähän vastuuntuntoa ja bla bla bla.
Annat sille kaks vaihtoehtoa: 1. Jätät ne helvetin nettipokerit vähemmälle (säästyy muuten vaipparahastoon) ja alat käyttäytyä kuin AIKUINEN MIES, minkä lapsenne ansaitsee. 2. Jatkat luuserina olemista ja kuvittelet eläväsi nuoruuttasi yhä uudelleen ja uudelleen, ja degeneroidut jälleen lapsen tasolle, jonka olisi syytä muuttaa takaisin oman äidinsä hoiviin.

Jos kerta olette kahdestaan ihan suunnitellut tämän vauvan, niin kahdestaan te sen joudutte hoitamaankin.

Onneks mun mies on todella vastuuntuntoinen ja rakastava isä meidän lapselle, muunlaista en kyllä huoliskaan.

LOL... kirjoitti:

En voisi kuvitellakaan eläväni tuollaista elämää tuollaisen luuserimiehen kanssa! Ap, teidän suhde kuulostaa siltä että sinä olet (niin kirjaimellisesti kuin kuvaannollisestikin) se äiti, ja tuo sinun "miehesi" on oikeasti pikkulapsi.

Siis ei voi oman vauvansa (=omaa lihaa ja verta) vaippoja vaihtaa? Mikä uusavuton, empatiakyvytön paska tämä ukko oikein on? Mä olisin potkaissut sitä persuksille niin lujaa että alkais hoitopuuhat kiinnostaa. Siis KASVATA SELKÄRANKA ja pistä se äijäs kuriin! Sulla on tarpeeksi hommaa vauvassa, lukuunottamatta koirianne sekä taloudenhoitoa.

Vetoa siihen, että kyllä hänenkin vaippansa joku (epä)onnekas joutui vauvana vaihtamaan, ja mitä teidän lapsenne hänestä ajattelisi, jos tietäisi miten saamaton kusipää hänen isänsä on. Sori mutta mua ärsyttää tollanen.

Sitten itketään täällä pelastavassa netissä, että miten saisin mieheen vähän vastuuntuntoa ja bla bla bla.
Annat sille kaks vaihtoehtoa: 1. Jätät ne helvetin nettipokerit vähemmälle (säästyy muuten vaipparahastoon) ja alat käyttäytyä kuin AIKUINEN MIES, minkä lapsenne ansaitsee. 2. Jatkat luuserina olemista ja kuvittelet eläväsi nuoruuttasi yhä uudelleen ja uudelleen, ja degeneroidut jälleen lapsen tasolle, jonka olisi syytä muuttaa takaisin oman äidinsä hoiviin.

Jos kerta olette kahdestaan ihan suunnitellut tämän vauvan, niin kahdestaan te sen joudutte hoitamaankin.

Onneks mun mies on todella vastuuntuntoinen ja rakastava isä meidän lapselle, muunlaista en kyllä huoliskaan.

Lue lisää

mun todellakin pitäisi kasvattaa selkärankaa ja ottaa asioita enemmän puheeksi ton miehen kanssa. Kait sitä vaan niin vuosien aikana tottuu ja turtuu tuollaiseen sohvaperunaan, että ei oikein osaa/jaksa ryhtyä asioita selvittelemään. No toki asia on nyt toinen kun on vauvakin ja tuollainen laiska käytös alkaa todella nyppiä kun omakin väsymys painaa vauvan ja kodinhoidosta. Luojan kiitos siitä, että vauvan kanssa pääsee jo nyt vaunukävelylle ja voi ottaa koiriakin mukaan, no on se mies tullut kuitenkin mukaankin, mutta pitkälle lenkille hän ei jaksa/suostu lähteä. Ei se mitään, pääsen yksinkin vaunujen kanssa.

Mies on sanonut, että voi vaihtaa vaippoja sitten kun vauvan kakka kiinteytyy eikä ole enää niin löysää...ja se minun uskoakseni tapahtuu varmaan joskus hamassa tulevaisuudessa kun lapsi syö kiinteää ruokaa eikä vain maitoa? Mies ei kuulemma voi lyödä pyykkipoikaa nenään ja vaihtaa vellivaippoja, koska pelkkä kakan koostumus, väri ja ulkonäkö oksettaa niin paljon. No eipä se mies pissavaippojakaan vaihda koska ei uskalla kurkistaa lapsen pöksyihin. Minä en siis tule koskaan pääsemään minnekään iltaa viettämään tai pitemmäksi aikaa kaupunkiin tai ystäviä tapaamaan, koska mies ei tule katsomaan onko vauvalla pissa tai kakka housussa.

Mies myös toivoo ja odottaa että vauva kasvaisi nopeasti, koska hän tuntee että haluaa/pystyy viettämään paremmin ja mielellään aikaa vauvan kanssa sitten kun se on jo kasvanut hieman isommaksi, sellaiseksi että osaa itsekin kommunikoida ja "ymmärtää jotain" ulkopuolisesta maailmasta. Olen käsittänyt että miehen mielestä vauvan kanssa on periaatteessa turha nyt viettää aikaa koska tämä ei ymmärrä mitään eikä vauvan kanssa hyödytä keskustella tai leikkiä. Vauva usein nykyään rupeaa itkemään kun isä ottaa syliin ja sitten mies tyrkkääkin vauvan heti minun syliini. Olen sanonut, että ei vauva viihdy miehen kanssa koska tämä ei vietä vauvan kanssa aikaa niin paljon aikaa kuin minä, ehkä se jopa alkaa vierastaa isäänsä. Mies saattaa pitää vauvaa hetken kun istuu koneellaan ja kuunteluttaa vauvalla musiikkia netistä lauleskellen itse samalla. Olen sanonut, että ota katsekontaktia vauvan kanssa ja liikuttele vauvaa vaikka musiikin tahtiin tai leiki. Mutta eihän mies voi kun sillä on vain "yksi käsi" käytössä kun toinen pelaa nettipelejä ja jalatkin puutuu ja selkä tulee kipeeksi kun vauva makaa sylissä ja pelaaminen on vaikeeta kun moneen asiaan pitää keskittyä... :( ei voi ymmärtää...

ketjun aloittaja kirjoitti:

mun todellakin pitäisi kasvattaa selkärankaa ja ottaa asioita enemmän puheeksi ton miehen kanssa. Kait sitä vaan niin vuosien aikana tottuu ja turtuu tuollaiseen sohvaperunaan, että ei oikein osaa/jaksa ryhtyä asioita selvittelemään. No toki asia on nyt toinen kun on vauvakin ja tuollainen laiska käytös alkaa todella nyppiä kun omakin väsymys painaa vauvan ja kodinhoidosta. Luojan kiitos siitä, että vauvan kanssa pääsee jo nyt vaunukävelylle ja voi ottaa koiriakin mukaan, no on se mies tullut kuitenkin mukaankin, mutta pitkälle lenkille hän ei jaksa/suostu lähteä. Ei se mitään, pääsen yksinkin vaunujen kanssa.

Mies on sanonut, että voi vaihtaa vaippoja sitten kun vauvan kakka kiinteytyy eikä ole enää niin löysää...ja se minun uskoakseni tapahtuu varmaan joskus hamassa tulevaisuudessa kun lapsi syö kiinteää ruokaa eikä vain maitoa? Mies ei kuulemma voi lyödä pyykkipoikaa nenään ja vaihtaa vellivaippoja, koska pelkkä kakan koostumus, väri ja ulkonäkö oksettaa niin paljon. No eipä se mies pissavaippojakaan vaihda koska ei uskalla kurkistaa lapsen pöksyihin. Minä en siis tule koskaan pääsemään minnekään iltaa viettämään tai pitemmäksi aikaa kaupunkiin tai ystäviä tapaamaan, koska mies ei tule katsomaan onko vauvalla pissa tai kakka housussa.

Mies myös toivoo ja odottaa että vauva kasvaisi nopeasti, koska hän tuntee että haluaa/pystyy viettämään paremmin ja mielellään aikaa vauvan kanssa sitten kun se on jo kasvanut hieman isommaksi, sellaiseksi että osaa itsekin kommunikoida ja "ymmärtää jotain" ulkopuolisesta maailmasta. Olen käsittänyt että miehen mielestä vauvan kanssa on periaatteessa turha nyt viettää aikaa koska tämä ei ymmärrä mitään eikä vauvan kanssa hyödytä keskustella tai leikkiä. Vauva usein nykyään rupeaa itkemään kun isä ottaa syliin ja sitten mies tyrkkääkin vauvan heti minun syliini. Olen sanonut, että ei vauva viihdy miehen kanssa koska tämä ei vietä vauvan kanssa aikaa niin paljon aikaa kuin minä, ehkä se jopa alkaa vierastaa isäänsä. Mies saattaa pitää vauvaa hetken kun istuu koneellaan ja kuunteluttaa vauvalla musiikkia netistä lauleskellen itse samalla. Olen sanonut, että ota katsekontaktia vauvan kanssa ja liikuttele vauvaa vaikka musiikin tahtiin tai leiki. Mutta eihän mies voi kun sillä on vain "yksi käsi" käytössä kun toinen pelaa nettipelejä ja jalatkin puutuu ja selkä tulee kipeeksi kun vauva makaa sylissä ja pelaaminen on vaikeeta kun moneen asiaan pitää keskittyä... :( ei voi ymmärtää...

Lue lisää

ja pakotat sen miehen mukaan. ja puhut siellä avoimesti ja syyttämättä.

Tietokoneen vierusta ei ole vauvan paikka voimakkaan sähkökentän takia, nyppää kone pois seinästä ja sano, että vanhemmuus on kahden kauppa, jos kerran vauva on yhdessä hankittu, se myös hoidetaan yhdessä. Lapsellista touhua tuollainen, "en voi koskea kakkavaippaan...." Miten hän oman takapuolensa pyyhkii!!!!!?????!!!. Nettiriippuvaiselta vaikuttaa myös miehesi. Ja lopeta herran tähden passaaminen!!!!!!! Älä laita ruokaa, älä siivoa äläkä varsinkaan pese miehen pyykkejä!!!!!! Käske siivota ja tiskata, kotihommat 50/50, jos kerran molemmat olette täyspäiväisesti kotona.

Minä tein ekan lapsen synnyttä miehelleni "lukujärjestyksen", excel-taulukon, johon kirjoitin hänen viikko-ohjelmansa punaisiin luukkuihin, omani vihreisiin. "yllättäen", lukujärjestyksessä oli 99% punaista, miehellä oli sitä kokousta ja tätä tapaamista (oli silloin myös työtön, eli täysin harrastupohjaisia), kavereiden kanssa silloin ja tällöin ja tuolloin.... Minulla oli YKSI 45minuuttia viikossa muskari, jossa olin tietty vauvan kanssa, eli EI OLLENKAAN OMAA AIKAA. Kyllä heräsi mies... :D

Me saimme neuvolasta ohjevihkosia, mitä minkäkin ikäinen vauva tarvitsee, miten voi "leikkiä" vauvan kanssa yms.

Puhu neuvolassa myös, ota mies mukaan, jotta kuulee ammatti-ihmisen näkökulman myös. Vanhemmaksi kasvetaan, se pitää itse opetella.

Kyllähän kaikki tarvittaessa jaksavat ja voivatkin hoitaa lapset ja kodin yksin. Itse koen ajatuksen yksinhuoltajana olosta niin, että ehkä silloin minun olisi helpompaa hoitaa kaikki yksin, ei tarvitsisi keneltäkään olettaa/odottaa apua. Nyt avioliitossa yksin ollessa eniten vituttaa ja masentaa se, että apu ja tuki olisi käden ulottuvilla, mutta siltikään siihen ei yletä. Toisin sanoen, kahta kauheammin masentaa katsoa vierestä, kun toinen elää niin kuin ennenkin, vaikka voisi kantaa vastuunsa. Apu ja tuki on niin lähellä, mutta silti liian kaukana.

Olen minäkin kaksi vuotta yksin pärjännyt lapsen kanssa ja kohta näitä on kaksi. Ottaa vain pannuun niin paljon kun mies pääsee tästä vastuusta kuin koira veräjästä.

Luulenpa, jossei meno toisenkaan lapsen tullessa muutu, alan oikeasti yksinhuoltajaksi. Pääsee mieskin vielä helpommalla, kun ei ole itkevää ja masentunutta vaimoa koko ajan vieressä.

"Vaipat mies on vaihtanut 4 kertaa. 2 kertaa sairaalassa ja 2 kotona. Mutta nekin vaan pissivaippoja. Olen yrittänyt ottaa asian puheeksi, mutta hän sanoo "taasko se nalkutus alkaa, älä viitsi narista""

Älä "yritä ottaa puheeksi", "pyydä" tai "nalkuta". Pistä ulkovaatteet päälle, ilmoita että lähdet nyt käymään kaupassa/kävelyllä/jumpassa/kaverilla, ja yllätys yllätys: avaat oven, astut ulos ja pistät oven perässäsi kiinni! En voi mitenkään käsittää, mikä tossa on niin vaikeaa??? Itselläni on kolmiviikkoinen vauva, ja on ihan itsestään selvää, että lapsi hoidetaan yhdessä (myös ne vaipanvaihdot). Ihmettelen, että mistä tuollaisia miehiä edes löydätte? Ja miksi ihmeessä menette lisääntymään tuollaisten vellihousujen kanssa??!!

bertol kirjoitti:

"Vaipat mies on vaihtanut 4 kertaa. 2 kertaa sairaalassa ja 2 kotona. Mutta nekin vaan pissivaippoja. Olen yrittänyt ottaa asian puheeksi, mutta hän sanoo "taasko se nalkutus alkaa, älä viitsi narista""

Älä "yritä ottaa puheeksi", "pyydä" tai "nalkuta". Pistä ulkovaatteet päälle, ilmoita että lähdet nyt käymään kaupassa/kävelyllä/jumpassa/kaverilla, ja yllätys yllätys: avaat oven, astut ulos ja pistät oven perässäsi kiinni! En voi mitenkään käsittää, mikä tossa on niin vaikeaa??? Itselläni on kolmiviikkoinen vauva, ja on ihan itsestään selvää, että lapsi hoidetaan yhdessä (myös ne vaipanvaihdot). Ihmettelen, että mistä tuollaisia miehiä edes löydätte? Ja miksi ihmeessä menette lisääntymään tuollaisten vellihousujen kanssa??!!

Lue lisää

bertolille:
ei noita miehiä löydetä, tai jos löydettäisiin niin niiden kanssa ei tod. lisäännyttäisi.
niitä yksinkertaisesti syntyy samalla kun lapsi synnytetään, varmaan niiden korvien välissä jotenkin läpsähtää et "oispa kivaa olla tollanen, ois niin helppoo kun joku paasaa" ja sit simsalabim ne onkin vauva-asteella.
jos ne siit kasvaa uudestaan miehiks ja aikuisiks ni sit ne uusii sen vauva-asteen kun tulevat seniileiksi ikälopuiksi.
näin se vaan on.

tiedä sit johtuukse siit ettei niilä oo sitä toista aivopuoliskoo, jos siin on kaikki se maalaisjärki... :-)

melkeinpä samanlaista elämää elettiin meillä kunnes viimenään laitoin ukon pihalle. pelailkoon nyt koneellaan ja juoskoon kavereidesa kanssa kaljalla niin paljon kuin tahtoo mut ei minun kattoni alla.

angeliina.06 kirjoitti:

melkeinpä samanlaista elämää elettiin meillä kunnes viimenään laitoin ukon pihalle. pelailkoon nyt koneellaan ja juoskoon kavereidesa kanssa kaljalla niin paljon kuin tahtoo mut ei minun kattoni alla.

Lue lisää

No nyt on vierähtänyt yhteiseloa meillä 4,5 kk ja ajattelin tulla kertomaan tämän hetken kuulumisia aloittamaani ketjuun. Tässä plussia ja miinuksia kuluneilta kuukausilta.

miinukset
- Lapsenhoito on edelleen äidin päävastuulla
- joskus kun vauva itkee sitterissä tai leikkikehässä ja isä (yllättäen) istuu sohvannurkassa tietokone sylissä, niin isukki vaan viheltelee vauvalle että "olepas nyt hiljaa" ja "mikä sulla nyt on". Vaikka äitinä kuulen tilanteen tapahtuvan, en enää ryntää paikalle ottamaan vauvaa syliin vaan odotan... jossain vaiheessa isä kyllä nostaa perseensä sohvalta ja ottaa vauvan. Joskus tulee tuohon makuuhuoneen ovelle sitten illistelemään vauvan kanssa, että "mitä sää teet?" katsos kun en reagoinut vauvan itkuun ja tullut hoitamaan sitä. Sanon että teen omia hommiani nyt ja käsken mennä pois.
- mies on parempi isä ja kumppani silloin kun on ihmisiä kylässä tai kun ollaan jossain kylässä.
- eräänä päivänä kun mies katseli vaan telkkua ja minä istuin toisella sohvalla itkevän lapsen kanssa (eikä mies reagoinut tilanteeseen mitenkään) niin sanoin, että "mua oksettaa kahtoo sitä kun se vaan istuu siinä päivät pitkät ja kuluttaa sohvaa, että osallistuis vaikka vauvanhoitoon". Se sanoi, että "montako päivää elämässäs sä oot tehnyt töitä? että eikö hänellä ole oikeus nyt vähän löhötä?" olin äimistynyt näistä kommenteista joilla hän viittasi siihen, että olen ollut suurelta osin työttömänä/opiskelemassa suhteemme kokonaisajan ja hän lopetti työt juuri viime joulukuussa. Menin sit vain pois...meinasi kiehua hieman yli! Eli hänen mielestään koti, vauva ja koirat kuuluvat minulle, koska olen saanut "levätä" jo niin kauan ollessani työttömänä.
- ei tahtoisi jäädä vauvan kanssa kahdestaan vaan kysyy aina jos lähden vaikka kauppaan että enkö voi ottaa vauvaa mukaan. EN VOI!!!!!!!!!!!!!!
- eräänä aamuna olin todella väsynyt kun heräsin vauvan kanssa. Mies nukkuu eri huoneessa ja heräsi sit kans. Olin keittänyt jo kahvit. Vauva oli kärtyinen ja sanoin miehelle että ota vauva että saan juoda kahvit ja syön pari leipää, sillä on tosi nälkä. Mies näytti ihan loukkaantuneelta, että "HÖH, AION MINÄKIN SYÖDÄ AAMUPALAA" ja meni tekemään leipää itselleen... Noh, minä sitten lämmitin maitoa vauvalle ja ruokin hänet kuten aina ennenkin.

Olen puhunut nätisti (mies loukkaantuu, koska hänen mielestään syyllistän), olen kokeillut myös seuraavia keinoja: syyllistänyt, jankuttanut, vittuillut, kommentoinut asiallisesti, kommentoinut ikävästi jne. Ajattelin ehdottaa perheneuvolaa seuraavaksi. Menemme nyt kesäkuukausiksi kotipaikkakunnallemme, josta saamme tukea lapsenhoitoon ja olen tuumaillut, että jos mies ei siellä ollessa saa eväitä isyyteen ja herää, eikä suostu perheneuvolaan eikä näe tilanteessa mitään väärää...joudun ehkä tekemään ikävän ratkaisun. En kuitenkaan aio sanoa, että jos et muutu niin jätän sinut! koska se olisi väärin.

plussat
äiti ei ole enää niin väsynyt kuin juuri synnytyksen jälkeen, joten jaksaa arkea paremmin ja vauvahoidosta on tullut rutiinia.
äiti on ryhtynyt vaatimaan ja huomauttelemaan isukille tämän toiminnasta, joka on tuottanut jonkinlaisia vaihtelevia positiivisia tuloksia.
isä on herännyt hieman parin viime kuukauden aikana hoitamaan lasta enemmän, kuten viihdyttää sitä tai on vauvan kanssa kun äiti koiran kans pihalla, kaupassa, suihkussa tms.
isä ottaa itkevää lasta syliin oma-aloitteisesti lohduttaakseen tätä
oltiin grillaamassa ystävien luona ja mies makasi siellä(kin) sohvannurkassa ja katseli jääkiekkoa kaverinsa kanssa. Ulkona oli tyttöporukka istuskelemassa ja viettivät hyvää aikaa yhdessä. Oleilin hetken vauvan kanssa sisällä ja tyrkkäsin sen sitten mitään sanomatta isälleen sohvannurkkaan ja painuin grillaamaan pihalle ja löin oven perässäni kiinni. Noh, 20min meni niin mies tuli terassinovelle ja sanoi että vauva itkee ja tee sille jotain. Sanoin että osaa isäkin sen syöttää, mutta ei ruvennut hommaan, joten minä menin. No pienistä hetkistä se lähtee...
käyttänyt koiria enemmän pihalla, lähtee kanssani kävelylle ja koirakentälle

ap kirjoitti:

No nyt on vierähtänyt yhteiseloa meillä 4,5 kk ja ajattelin tulla kertomaan tämän hetken kuulumisia aloittamaani ketjuun. Tässä plussia ja miinuksia kuluneilta kuukausilta.

miinukset
- Lapsenhoito on edelleen äidin päävastuulla
- joskus kun vauva itkee sitterissä tai leikkikehässä ja isä (yllättäen) istuu sohvannurkassa tietokone sylissä, niin isukki vaan viheltelee vauvalle että "olepas nyt hiljaa" ja "mikä sulla nyt on". Vaikka äitinä kuulen tilanteen tapahtuvan, en enää ryntää paikalle ottamaan vauvaa syliin vaan odotan... jossain vaiheessa isä kyllä nostaa perseensä sohvalta ja ottaa vauvan. Joskus tulee tuohon makuuhuoneen ovelle sitten illistelemään vauvan kanssa, että "mitä sää teet?" katsos kun en reagoinut vauvan itkuun ja tullut hoitamaan sitä. Sanon että teen omia hommiani nyt ja käsken mennä pois.
- mies on parempi isä ja kumppani silloin kun on ihmisiä kylässä tai kun ollaan jossain kylässä.
- eräänä päivänä kun mies katseli vaan telkkua ja minä istuin toisella sohvalla itkevän lapsen kanssa (eikä mies reagoinut tilanteeseen mitenkään) niin sanoin, että "mua oksettaa kahtoo sitä kun se vaan istuu siinä päivät pitkät ja kuluttaa sohvaa, että osallistuis vaikka vauvanhoitoon". Se sanoi, että "montako päivää elämässäs sä oot tehnyt töitä? että eikö hänellä ole oikeus nyt vähän löhötä?" olin äimistynyt näistä kommenteista joilla hän viittasi siihen, että olen ollut suurelta osin työttömänä/opiskelemassa suhteemme kokonaisajan ja hän lopetti työt juuri viime joulukuussa. Menin sit vain pois...meinasi kiehua hieman yli! Eli hänen mielestään koti, vauva ja koirat kuuluvat minulle, koska olen saanut "levätä" jo niin kauan ollessani työttömänä.
- ei tahtoisi jäädä vauvan kanssa kahdestaan vaan kysyy aina jos lähden vaikka kauppaan että enkö voi ottaa vauvaa mukaan. EN VOI!!!!!!!!!!!!!!
- eräänä aamuna olin todella väsynyt kun heräsin vauvan kanssa. Mies nukkuu eri huoneessa ja heräsi sit kans. Olin keittänyt jo kahvit. Vauva oli kärtyinen ja sanoin miehelle että ota vauva että saan juoda kahvit ja syön pari leipää, sillä on tosi nälkä. Mies näytti ihan loukkaantuneelta, että "HÖH, AION MINÄKIN SYÖDÄ AAMUPALAA" ja meni tekemään leipää itselleen... Noh, minä sitten lämmitin maitoa vauvalle ja ruokin hänet kuten aina ennenkin.

Olen puhunut nätisti (mies loukkaantuu, koska hänen mielestään syyllistän), olen kokeillut myös seuraavia keinoja: syyllistänyt, jankuttanut, vittuillut, kommentoinut asiallisesti, kommentoinut ikävästi jne. Ajattelin ehdottaa perheneuvolaa seuraavaksi. Menemme nyt kesäkuukausiksi kotipaikkakunnallemme, josta saamme tukea lapsenhoitoon ja olen tuumaillut, että jos mies ei siellä ollessa saa eväitä isyyteen ja herää, eikä suostu perheneuvolaan eikä näe tilanteessa mitään väärää...joudun ehkä tekemään ikävän ratkaisun. En kuitenkaan aio sanoa, että jos et muutu niin jätän sinut! koska se olisi väärin.

plussat
äiti ei ole enää niin väsynyt kuin juuri synnytyksen jälkeen, joten jaksaa arkea paremmin ja vauvahoidosta on tullut rutiinia.
äiti on ryhtynyt vaatimaan ja huomauttelemaan isukille tämän toiminnasta, joka on tuottanut jonkinlaisia vaihtelevia positiivisia tuloksia.
isä on herännyt hieman parin viime kuukauden aikana hoitamaan lasta enemmän, kuten viihdyttää sitä tai on vauvan kanssa kun äiti koiran kans pihalla, kaupassa, suihkussa tms.
isä ottaa itkevää lasta syliin oma-aloitteisesti lohduttaakseen tätä
oltiin grillaamassa ystävien luona ja mies makasi siellä(kin) sohvannurkassa ja katseli jääkiekkoa kaverinsa kanssa. Ulkona oli tyttöporukka istuskelemassa ja viettivät hyvää aikaa yhdessä. Oleilin hetken vauvan kanssa sisällä ja tyrkkäsin sen sitten mitään sanomatta isälleen sohvannurkkaan ja painuin grillaamaan pihalle ja löin oven perässäni kiinni. Noh, 20min meni niin mies tuli terassinovelle ja sanoi että vauva itkee ja tee sille jotain. Sanoin että osaa isäkin sen syöttää, mutta ei ruvennut hommaan, joten minä menin. No pienistä hetkistä se lähtee...
käyttänyt koiria enemmän pihalla, lähtee kanssani kävelylle ja koirakentälle

Lue lisää

Tollainen mies!!!!!
Saamaton paska!!!! Käytännössähän oot kuin yh!!
Hankkiudu eroon tollaisesta paskasta, sehän pitää teitä ihan itsestään selvyytenä ja sen takia varmaan kohteleekin sua ja vauvaa noin huonosti!
Nyt tee sille miehelle roolit selväks, se nimittäin kohtelee teitä todella väärin!!!!!!!
jaksamisia teiän arkeen.. Toivottavasti asiat vielä selviää!

voivoisentään kirjoitti:

Tollainen mies!!!!!
Saamaton paska!!!! Käytännössähän oot kuin yh!!
Hankkiudu eroon tollaisesta paskasta, sehän pitää teitä ihan itsestään selvyytenä ja sen takia varmaan kohteleekin sua ja vauvaa noin huonosti!
Nyt tee sille miehelle roolit selväks, se nimittäin kohtelee teitä todella väärin!!!!!!!
jaksamisia teiän arkeen.. Toivottavasti asiat vielä selviää!

Lue lisää

En edelleenkään ymmärrä, miksi miehen pitää osallistua niin kauheeesti vauvanhoitoon ??? Haluan ainakin hoitaa lapsen itse, mies osallistukoon muuten elämiseen.

hjhjhjhjhjhjhjh kirjoitti:

En edelleenkään ymmärrä, miksi miehen pitää osallistua niin kauheeesti vauvanhoitoon ??? Haluan ainakin hoitaa lapsen itse, mies osallistukoon muuten elämiseen.

Kai tää oli vitsi? Siltä varalta ettei ollut, niin vastaus kysymykseesi: siksi koska se lapsi on yhtä lailla miehen kuin naisenkin ja koska iIsällä on ihan yhtäläinen oikeus vauvanhoitoon kuin äidilläkin. Mietipä asiaa toisin päin. Jos miehesi haluaisi omia vauvan ja varaisi sinulle "muuten elämiseen osallistujan" (eli elättäjän?) roolin. Ei varmaan hirveesti naurattais.

muu40 kirjoitti:

Kai tää oli vitsi? Siltä varalta ettei ollut, niin vastaus kysymykseesi: siksi koska se lapsi on yhtä lailla miehen kuin naisenkin ja koska iIsällä on ihan yhtäläinen oikeus vauvanhoitoon kuin äidilläkin. Mietipä asiaa toisin päin. Jos miehesi haluaisi omia vauvan ja varaisi sinulle "muuten elämiseen osallistujan" (eli elättäjän?) roolin. Ei varmaan hirveesti naurattais.

Lue lisää

Voi miten ikävä tilanne!
Sulla on suoraan sanottuna ihan hirveä mies. Laiska ja saamaton p..ka!
Sano sille että jos ei muutu asiat, lähdet lätkimään. Varmasti pärjäät yh:nä koska käytännössä jo olet sitä. Käsittämättömiä nuo, ettei esim. mies kakkavaippaa viitsi vaihtaa. Ja tietokonekoukussa.. enää puuttuu vaan se että hän tissuttelisi kaljaa ;)
Minäkään en tajua näitä vanhanaikaisia puheita että äidin pitäisi hoitaa lapset. Miksi ihmeessä? Yhteisiähän ne ovat. Ei yhtään sen enempää äidin kuin isänkään. Varsinkin kun molemmat kotona, pitäisi kyllä hoitaa lasta ja kotia.
Rakastatko miestäsi?

11:38 : tyypillinen esimerkki pirttihirmusta, joka omii vauvan itselleen. Tai sitten se puolustelee ukkoaan, joka ei hoida lasta.

Oma mieheni on töissä, ja itse olen vielä vanhempainvapaalla. Siivoan, teen ruokaa (siksi koska minulla on aikaa), hoidan lasta, silloin kun mies on töissä. Mutta töistä tullessaan mieheni syö, käy suihkussa, ja koppaa pikku tyttäremme syliinsä, ja viihdyttää ja hoitaa häntä kuten isän kuuluukin. Sanomatta ja käskemättä. Ja pistää ilman sanomatta pesukoneita pyörimään, siivoaa jne.
Tilanne muuttuu pian, kun minä haluan lähteä töihin, ja olemme sopineet että mies jää hetkeksi kotiin tytön kanssa, ennenkuin hänet n. 1,5 vuotiaana hoitoon laitetaan. Sen ajan on sanomattakin selvää, että mies hoitaa kotitöitä enemmän kuin minä. Jos ehtii, taaperoiässä voi olla aika paljon hommaa pelkässä lapsenhoidossa :)

Tiedättekö, elämä on niiiin paljon parempaa, kun on mies, joka rakastaa, ja näyttää sen, sekä huolehtii lapsestaan. Kunnon mies! (Tiedän sanoa, koska exäni oli kaljaa kittaava laiska saamaton pa..ka, ja siksi hänet jätinkin.)

Toivon että sinäkin löydät joskus paremman miehen. Tai tapahtuu ihme ja ukkosi muuttuu!

ap kirjoitti:

No nyt on vierähtänyt yhteiseloa meillä 4,5 kk ja ajattelin tulla kertomaan tämän hetken kuulumisia aloittamaani ketjuun. Tässä plussia ja miinuksia kuluneilta kuukausilta.

miinukset
- Lapsenhoito on edelleen äidin päävastuulla
- joskus kun vauva itkee sitterissä tai leikkikehässä ja isä (yllättäen) istuu sohvannurkassa tietokone sylissä, niin isukki vaan viheltelee vauvalle että "olepas nyt hiljaa" ja "mikä sulla nyt on". Vaikka äitinä kuulen tilanteen tapahtuvan, en enää ryntää paikalle ottamaan vauvaa syliin vaan odotan... jossain vaiheessa isä kyllä nostaa perseensä sohvalta ja ottaa vauvan. Joskus tulee tuohon makuuhuoneen ovelle sitten illistelemään vauvan kanssa, että "mitä sää teet?" katsos kun en reagoinut vauvan itkuun ja tullut hoitamaan sitä. Sanon että teen omia hommiani nyt ja käsken mennä pois.
- mies on parempi isä ja kumppani silloin kun on ihmisiä kylässä tai kun ollaan jossain kylässä.
- eräänä päivänä kun mies katseli vaan telkkua ja minä istuin toisella sohvalla itkevän lapsen kanssa (eikä mies reagoinut tilanteeseen mitenkään) niin sanoin, että "mua oksettaa kahtoo sitä kun se vaan istuu siinä päivät pitkät ja kuluttaa sohvaa, että osallistuis vaikka vauvanhoitoon". Se sanoi, että "montako päivää elämässäs sä oot tehnyt töitä? että eikö hänellä ole oikeus nyt vähän löhötä?" olin äimistynyt näistä kommenteista joilla hän viittasi siihen, että olen ollut suurelta osin työttömänä/opiskelemassa suhteemme kokonaisajan ja hän lopetti työt juuri viime joulukuussa. Menin sit vain pois...meinasi kiehua hieman yli! Eli hänen mielestään koti, vauva ja koirat kuuluvat minulle, koska olen saanut "levätä" jo niin kauan ollessani työttömänä.
- ei tahtoisi jäädä vauvan kanssa kahdestaan vaan kysyy aina jos lähden vaikka kauppaan että enkö voi ottaa vauvaa mukaan. EN VOI!!!!!!!!!!!!!!
- eräänä aamuna olin todella väsynyt kun heräsin vauvan kanssa. Mies nukkuu eri huoneessa ja heräsi sit kans. Olin keittänyt jo kahvit. Vauva oli kärtyinen ja sanoin miehelle että ota vauva että saan juoda kahvit ja syön pari leipää, sillä on tosi nälkä. Mies näytti ihan loukkaantuneelta, että "HÖH, AION MINÄKIN SYÖDÄ AAMUPALAA" ja meni tekemään leipää itselleen... Noh, minä sitten lämmitin maitoa vauvalle ja ruokin hänet kuten aina ennenkin.

Olen puhunut nätisti (mies loukkaantuu, koska hänen mielestään syyllistän), olen kokeillut myös seuraavia keinoja: syyllistänyt, jankuttanut, vittuillut, kommentoinut asiallisesti, kommentoinut ikävästi jne. Ajattelin ehdottaa perheneuvolaa seuraavaksi. Menemme nyt kesäkuukausiksi kotipaikkakunnallemme, josta saamme tukea lapsenhoitoon ja olen tuumaillut, että jos mies ei siellä ollessa saa eväitä isyyteen ja herää, eikä suostu perheneuvolaan eikä näe tilanteessa mitään väärää...joudun ehkä tekemään ikävän ratkaisun. En kuitenkaan aio sanoa, että jos et muutu niin jätän sinut! koska se olisi väärin.

plussat
äiti ei ole enää niin väsynyt kuin juuri synnytyksen jälkeen, joten jaksaa arkea paremmin ja vauvahoidosta on tullut rutiinia.
äiti on ryhtynyt vaatimaan ja huomauttelemaan isukille tämän toiminnasta, joka on tuottanut jonkinlaisia vaihtelevia positiivisia tuloksia.
isä on herännyt hieman parin viime kuukauden aikana hoitamaan lasta enemmän, kuten viihdyttää sitä tai on vauvan kanssa kun äiti koiran kans pihalla, kaupassa, suihkussa tms.
isä ottaa itkevää lasta syliin oma-aloitteisesti lohduttaakseen tätä
oltiin grillaamassa ystävien luona ja mies makasi siellä(kin) sohvannurkassa ja katseli jääkiekkoa kaverinsa kanssa. Ulkona oli tyttöporukka istuskelemassa ja viettivät hyvää aikaa yhdessä. Oleilin hetken vauvan kanssa sisällä ja tyrkkäsin sen sitten mitään sanomatta isälleen sohvannurkkaan ja painuin grillaamaan pihalle ja löin oven perässäni kiinni. Noh, 20min meni niin mies tuli terassinovelle ja sanoi että vauva itkee ja tee sille jotain. Sanoin että osaa isäkin sen syöttää, mutta ei ruvennut hommaan, joten minä menin. No pienistä hetkistä se lähtee...
käyttänyt koiria enemmän pihalla, lähtee kanssani kävelylle ja koirakentälle

Lue lisää

Perheneuvolan tai perheasiain neuvottelukeskuksen lisäks suosittelen, että varaat ihan lasten neuvolasta ajan vauvanhoitoluentoa varten. Pyydät th:n selittämään mm. mitä vauvan aivoissa tapahtuu, huutoon ei vastata.
Sitten vaan ilmotat miehelle, että seuraava käynti on sellainen isineuvola.

Meillä oli aika samanlaista vauvamme syntymän jälkeen. Mies vietti isyyslomansa "sijoitusharrastuksensa" parissa, siis tietokoneen ääressä teki täyttä 8 tunnin päivää. Olihan hän paikalla fyysisesti. Ja kyllä minäkin hoidin vauvan käytännössä yksin. Mutten oikeastaan osannut olettaakaan että voisi olla toisinkin koska vauva oli rintaruokinnalla ja siksi käytännössä miltei jatkuvasti joko rinnalla tai nukkumassa. Jossain vaiheessa vaan huomasin olevani todella lopussa eikä tilannetta helpottanut se että miehen piti kerran viikossa päästä yhdeksi illaksi kavereidensa kanssa ulos. Oli toki tehnyt niin ennen vauvan syntymääkin mutta silloin pystyin minäkin samaan joten minusta se oli eri tilanne. Ja koin jääväni tosi yksin kun mies oli isyysloman jälkeen tietysti päivät töissä, useat illat harrastuksissa ja sitten vielä päällä yhden illan baarireissu viikossa. Ajattelin kuitenkin että vauvan tultua isommaksi isä ottaa enemmän osaa vauvanhoitoon koska se on usein niin ja isä itsekin näin sanoi.

Siinä pyörähti 7 kk kunnes eräänä iltapäivänä töiden jälkeen mies ilmoitti että meidän pitää erota. Pakkasi kassinsa ja lähti. Istuin vauva sylissäni olohuoneessa ja ihmettelin että mitä tapahtui. Mies ei vastannut puhelimeen koko iltana eikä seuraavana päivänä. Viesteihinkään ei vastannut. Vihdoin kun pari päivän kuluttua vastasi niin lupasi tulla "selvittämään" asiaa meidän kotiimme joka ei enää ollutkaan hänen kotinsa vaan yhtäkkiä minun ja lapseni koti, joka tosin meni sekin alta koska minulla ei ollut enää varaa jäädä siihen. Selvitys oli varsin lyhyt, ero johtui siitä että rakkaus sammui. Siinä ei ollut sen enempää käsittelemistä eikä sille kuulemma voinut tehdä mitään. Itse en ollut huomannut hänessä mitään tunteiden kylmenemistä minua kohtaan missään vaiheessa, seksielämämmekin oli varsin aktiivista. Ja viihdyimme loppuun asti toistemme kainalossa ja kävelimme vauvan kanssa iltaisin pitkiä kävelyretkiä.

Tuosta on nyt 1,5 vuotta ja siihen on mahtunut muutama yhteenpaluu ja muutama samanlainen ulosmarssi. Selityksiä ei ole juuri irronnut mutta jotenkin olen kuitenkin tullut siihen tulokseen että eron syy oli todellisuudessa vauvamme tuoma elämänmuutos joka oli isälle liikaa. Kun vauva on tullut pikkupojaksi joka osaa jo pelata palloa ja puuhailla isän kanssa, hän ilmeisesti kokee helpommaksi olla kotona. Samalla minä pystyn käytännössä olemaan rennompi, antamaan sitä vastuuta isälle kun näyttää siltä että hän hallitsee tilanteen. Vauva oli vieras nyytti hänelle, hän ei saanut sitä hiljaiseksi, ei osannut hoitaa, tunsi itsensä ulkopuoliseksi ja ilmeisesti koki että sänkyymme oli tullut minun ja hänen väliinsä toinen mies. Pieni mies mutta toinen kuitenkin.

Silti vieläkin miltei muserrun kun muistelen tuota aikaa, miten yksin olin silloin (ei ollut paljon hoitajia lähipiirissä ja eroon jokainen suhtautui vähän omalla tavallaan) ja olen edelleen sitä mieltä että mies teki väärin, vaikka hänellä siihen tietysti omat inhimilliset syynsä olivatkin. Lisänä lapsellisuutta, kyvyttömyyttä tai haluttomuutta asettua minun ja lapsensa asemaan. Mutta sen ehkä haluaisin tässä tuoda esille että oikeasti isä voi tuntea itsensä täysin ulkopuoliseksi, hyödyttömäksi ja tarpeettomaksi äidin ja vauvan rinnalla. Odotus ja synnytys on miehelle mystinen tapahtuma jota hän seuraa sivusta ja monesti sama linja jatkuu vauvan hoidon kanssa. Ainakin oman lapseni isä hokee (edelleen) että äiti jaksaa ja äiti osaa. Paljolti on sukupuolirooliajatteluakin tuossa.

Toisekseen melko varmasti, jos isä vaan onnistuu pysymään jotenkin lapsensa elämässä mukana siihen asti, tilanne helpottuu kun vauva-aika on ohi. Kun lapsi alkaa ottaa kontaktia, kun se oppii liikkumaan. Siihen asti ainakaan oman poikani isä ei kokenut lasta edes persoonaksi.

eräs äiti kirjoitti:

Meillä oli aika samanlaista vauvamme syntymän jälkeen. Mies vietti isyyslomansa "sijoitusharrastuksensa" parissa, siis tietokoneen ääressä teki täyttä 8 tunnin päivää. Olihan hän paikalla fyysisesti. Ja kyllä minäkin hoidin vauvan käytännössä yksin. Mutten oikeastaan osannut olettaakaan että voisi olla toisinkin koska vauva oli rintaruokinnalla ja siksi käytännössä miltei jatkuvasti joko rinnalla tai nukkumassa. Jossain vaiheessa vaan huomasin olevani todella lopussa eikä tilannetta helpottanut se että miehen piti kerran viikossa päästä yhdeksi illaksi kavereidensa kanssa ulos. Oli toki tehnyt niin ennen vauvan syntymääkin mutta silloin pystyin minäkin samaan joten minusta se oli eri tilanne. Ja koin jääväni tosi yksin kun mies oli isyysloman jälkeen tietysti päivät töissä, useat illat harrastuksissa ja sitten vielä päällä yhden illan baarireissu viikossa. Ajattelin kuitenkin että vauvan tultua isommaksi isä ottaa enemmän osaa vauvanhoitoon koska se on usein niin ja isä itsekin näin sanoi.

Siinä pyörähti 7 kk kunnes eräänä iltapäivänä töiden jälkeen mies ilmoitti että meidän pitää erota. Pakkasi kassinsa ja lähti. Istuin vauva sylissäni olohuoneessa ja ihmettelin että mitä tapahtui. Mies ei vastannut puhelimeen koko iltana eikä seuraavana päivänä. Viesteihinkään ei vastannut. Vihdoin kun pari päivän kuluttua vastasi niin lupasi tulla "selvittämään" asiaa meidän kotiimme joka ei enää ollutkaan hänen kotinsa vaan yhtäkkiä minun ja lapseni koti, joka tosin meni sekin alta koska minulla ei ollut enää varaa jäädä siihen. Selvitys oli varsin lyhyt, ero johtui siitä että rakkaus sammui. Siinä ei ollut sen enempää käsittelemistä eikä sille kuulemma voinut tehdä mitään. Itse en ollut huomannut hänessä mitään tunteiden kylmenemistä minua kohtaan missään vaiheessa, seksielämämmekin oli varsin aktiivista. Ja viihdyimme loppuun asti toistemme kainalossa ja kävelimme vauvan kanssa iltaisin pitkiä kävelyretkiä.

Tuosta on nyt 1,5 vuotta ja siihen on mahtunut muutama yhteenpaluu ja muutama samanlainen ulosmarssi. Selityksiä ei ole juuri irronnut mutta jotenkin olen kuitenkin tullut siihen tulokseen että eron syy oli todellisuudessa vauvamme tuoma elämänmuutos joka oli isälle liikaa. Kun vauva on tullut pikkupojaksi joka osaa jo pelata palloa ja puuhailla isän kanssa, hän ilmeisesti kokee helpommaksi olla kotona. Samalla minä pystyn käytännössä olemaan rennompi, antamaan sitä vastuuta isälle kun näyttää siltä että hän hallitsee tilanteen. Vauva oli vieras nyytti hänelle, hän ei saanut sitä hiljaiseksi, ei osannut hoitaa, tunsi itsensä ulkopuoliseksi ja ilmeisesti koki että sänkyymme oli tullut minun ja hänen väliinsä toinen mies. Pieni mies mutta toinen kuitenkin.

Silti vieläkin miltei muserrun kun muistelen tuota aikaa, miten yksin olin silloin (ei ollut paljon hoitajia lähipiirissä ja eroon jokainen suhtautui vähän omalla tavallaan) ja olen edelleen sitä mieltä että mies teki väärin, vaikka hänellä siihen tietysti omat inhimilliset syynsä olivatkin. Lisänä lapsellisuutta, kyvyttömyyttä tai haluttomuutta asettua minun ja lapsensa asemaan. Mutta sen ehkä haluaisin tässä tuoda esille että oikeasti isä voi tuntea itsensä täysin ulkopuoliseksi, hyödyttömäksi ja tarpeettomaksi äidin ja vauvan rinnalla. Odotus ja synnytys on miehelle mystinen tapahtuma jota hän seuraa sivusta ja monesti sama linja jatkuu vauvan hoidon kanssa. Ainakin oman lapseni isä hokee (edelleen) että äiti jaksaa ja äiti osaa. Paljolti on sukupuolirooliajatteluakin tuossa.

Toisekseen melko varmasti, jos isä vaan onnistuu pysymään jotenkin lapsensa elämässä mukana siihen asti, tilanne helpottuu kun vauva-aika on ohi. Kun lapsi alkaa ottaa kontaktia, kun se oppii liikkumaan. Siihen asti ainakaan oman poikani isä ei kokenut lasta edes persoonaksi.

Lue lisää

Vauvamme täyttää pian kahdeksan kuukautta ja alan olla todella väsynyt tilanteeseen miehen kanssa. Hermoni ovat kireällä ja tilanne alkaa tuntua sietämättömältä elää. Miehen mielestä minä aina ylidramatisoin asioita ja stressaan kaikesta, mutta helppohan se on jakaa mielipiteitä sohvannurkasta tietokone sylissä.

Pikku hiljaa mieheni on alkanut inhottaa minua. En tunne rakkautta kun katson häntä istumassa tai makaamassa sohvalla tietokoneensa kanssa. Tunnen pettymystä ja hiljaista raivoa joka purkautuu stressinä ja onnettomuutena. En jaksa edes alkaa puhua asioista enää, koska hänen mielestään ei ole puhuttavaa vaan minulla vain on ongelmia. Puhuminen menee miehen osalta aina linjalle "älä viitti" tai "aina sä oot tommonen" tai "en mää tiiä". Tämä mielestäni puhuu omaa kieltän sen puolesta että joko hänen mielestään meidän perheessä ei oikeasti ole mitään ongelmaa tai sitten hän ei vain välitä kun hyvinhän hänellä menee kun saa sohvaa kuluttaa ja tehdä mitä lystää. Jos pyydän häntä joskus laskemaan tietokoneen pois niin hän suuttuu kuin pikkulapsi ja paiskaa tietokoneen pöydälle ja istuu kädet tiukkana ristinä rinnan päällä sohvalla, että "no nyt ei oo mitään tekemistä". Se sanoo oikeasti että ei oo mitään tekemistä jos ei istu tietokoneella. Voishan sitä vaikka hetkisen olla vauvan seurana joka touhuaa lattialla omiaan.

No jalat sohvapöydällä istuen, tietokone sylissä se huutelee ohjeita lattialla olevalle vauvalle jos tämä menee koskemaan johonkin mihin ei saisi. "EI KOSKE" "ONKO PAKKO KOSKEE SIIHEN KUN JUST SANOIN ETTÄ ET KOSKE" ja "ÄLÄ JAKSA", "EI", "MEE NY POIS SIITÄ", "ÄLÄ VEDÄ SIITÄ" .... tässä muutamia kommentteja mitä huutelee näytön takaa vauvalle. Ja voi sitä tuskaa jos joutuu perseensä nostamaan ja mennä vauvan luo, hirveellä ähinällä ylös ja antamaan luunappeja vauvan tutkiville sormille ja huutoa "etkö sää nyt usko ku just sanoin että EI". Itse en ole fyysisen kurituksen kannattaja sillä minua ja sisaruksiani käsiteltiin lapsina aika kovakouraisesti. Olen sanonut miehelle, mutta se vaan hymisee ja mulkoilee.

Joskus, pienen hetken se jaksaa touhuta vauvan kanssa ja minä oikeen järkytyn tästä tilanteesta ja tunnen hetken aikaa toivoa tulevaisuudesta...kaikki kuitenkin kaikkoaa kun mies palaa sohvalle ja ottaa tietokoneen syliinsä.

Meillä ei ole seksielämää, eikä mieleni tee koko miestä. En halua halia tai olla lähellä. Joskus yritän mutta tunnen vain katkeroitunutta raivoa. Ehkä meillä ei ole poispääsyä tästä tilanteesta kun sen on antanut mennä jo liian pitkälle.

Edelleen hän ei ole vaihtanut vaippaa, syöttänyt kiinteää ruokaa, juottanut maitoa tai herännyt yöllä vauvan vuoksi. Usein se ei edes vilkaise kun vauva itkee, huutelee vaan koneen takaa että "no mikä nyt on" tai "älä viitti". Odottaa että minä tulen paikalle hoitamaan tilanteen kaiken muun kodinhoidon ohella. Niin ei hän tee mitään kotitöitäkään, naisten hommia. Vauvahoitoapua jos joskus kysyn niin vastauksena saan useimmiten että just sillä hetkellä hälle ei käy kun kuuntelee raveja, menossa paskalle, menossa suihkuun tai jotain muuta yhtä tärkeetä.

KÄVISI EDES TÖISSÄ PÄIVISIN, MUTTA EI KUN HÄN ISTUU TYÖTTÖMÄNÄ SOHVALLA TIETOKONE SYLISSÄ. Ainiin ja vuokriakin on kolmelta kuukaudelta rästissä hänen osaltaan, kiva! Yksi kämppä aikoinaan menetetty kun pelasi kaikki rahat eikä maksanut vuokria. Mitä opimme tästä? Olen hyväuskoinen idiootti jolla on liian ruusuisia unelmia ja odotuksia.

ap** kirjoitti:

Vauvamme täyttää pian kahdeksan kuukautta ja alan olla todella väsynyt tilanteeseen miehen kanssa. Hermoni ovat kireällä ja tilanne alkaa tuntua sietämättömältä elää. Miehen mielestä minä aina ylidramatisoin asioita ja stressaan kaikesta, mutta helppohan se on jakaa mielipiteitä sohvannurkasta tietokone sylissä.

Pikku hiljaa mieheni on alkanut inhottaa minua. En tunne rakkautta kun katson häntä istumassa tai makaamassa sohvalla tietokoneensa kanssa. Tunnen pettymystä ja hiljaista raivoa joka purkautuu stressinä ja onnettomuutena. En jaksa edes alkaa puhua asioista enää, koska hänen mielestään ei ole puhuttavaa vaan minulla vain on ongelmia. Puhuminen menee miehen osalta aina linjalle "älä viitti" tai "aina sä oot tommonen" tai "en mää tiiä". Tämä mielestäni puhuu omaa kieltän sen puolesta että joko hänen mielestään meidän perheessä ei oikeasti ole mitään ongelmaa tai sitten hän ei vain välitä kun hyvinhän hänellä menee kun saa sohvaa kuluttaa ja tehdä mitä lystää. Jos pyydän häntä joskus laskemaan tietokoneen pois niin hän suuttuu kuin pikkulapsi ja paiskaa tietokoneen pöydälle ja istuu kädet tiukkana ristinä rinnan päällä sohvalla, että "no nyt ei oo mitään tekemistä". Se sanoo oikeasti että ei oo mitään tekemistä jos ei istu tietokoneella. Voishan sitä vaikka hetkisen olla vauvan seurana joka touhuaa lattialla omiaan.

No jalat sohvapöydällä istuen, tietokone sylissä se huutelee ohjeita lattialla olevalle vauvalle jos tämä menee koskemaan johonkin mihin ei saisi. "EI KOSKE" "ONKO PAKKO KOSKEE SIIHEN KUN JUST SANOIN ETTÄ ET KOSKE" ja "ÄLÄ JAKSA", "EI", "MEE NY POIS SIITÄ", "ÄLÄ VEDÄ SIITÄ" .... tässä muutamia kommentteja mitä huutelee näytön takaa vauvalle. Ja voi sitä tuskaa jos joutuu perseensä nostamaan ja mennä vauvan luo, hirveellä ähinällä ylös ja antamaan luunappeja vauvan tutkiville sormille ja huutoa "etkö sää nyt usko ku just sanoin että EI". Itse en ole fyysisen kurituksen kannattaja sillä minua ja sisaruksiani käsiteltiin lapsina aika kovakouraisesti. Olen sanonut miehelle, mutta se vaan hymisee ja mulkoilee.

Joskus, pienen hetken se jaksaa touhuta vauvan kanssa ja minä oikeen järkytyn tästä tilanteesta ja tunnen hetken aikaa toivoa tulevaisuudesta...kaikki kuitenkin kaikkoaa kun mies palaa sohvalle ja ottaa tietokoneen syliinsä.

Meillä ei ole seksielämää, eikä mieleni tee koko miestä. En halua halia tai olla lähellä. Joskus yritän mutta tunnen vain katkeroitunutta raivoa. Ehkä meillä ei ole poispääsyä tästä tilanteesta kun sen on antanut mennä jo liian pitkälle.

Edelleen hän ei ole vaihtanut vaippaa, syöttänyt kiinteää ruokaa, juottanut maitoa tai herännyt yöllä vauvan vuoksi. Usein se ei edes vilkaise kun vauva itkee, huutelee vaan koneen takaa että "no mikä nyt on" tai "älä viitti". Odottaa että minä tulen paikalle hoitamaan tilanteen kaiken muun kodinhoidon ohella. Niin ei hän tee mitään kotitöitäkään, naisten hommia. Vauvahoitoapua jos joskus kysyn niin vastauksena saan useimmiten että just sillä hetkellä hälle ei käy kun kuuntelee raveja, menossa paskalle, menossa suihkuun tai jotain muuta yhtä tärkeetä.

KÄVISI EDES TÖISSÄ PÄIVISIN, MUTTA EI KUN HÄN ISTUU TYÖTTÖMÄNÄ SOHVALLA TIETOKONE SYLISSÄ. Ainiin ja vuokriakin on kolmelta kuukaudelta rästissä hänen osaltaan, kiva! Yksi kämppä aikoinaan menetetty kun pelasi kaikki rahat eikä maksanut vuokria. Mitä opimme tästä? Olen hyväuskoinen idiootti jolla on liian ruusuisia unelmia ja odotuksia.

Lue lisää

Lisätäkseni vielä pari asiaa miehestä, eli kun ei hoida noita kotitöitä niin sotkee kuitenkin. Jättää vaatteensa lojumaan sohville, sukat lattioille, roskat pöydille, tyhjiä sätkätoppia sinne tänne sun muuta. Minä sitten kiltisti kuletan tavaraa roskiin tai pyykkikoriin sitä mukaan kun jättää mennessään tavaraa minne sattuu. Jos yritän sanoa tai osoittaa paikan mihin voisi ystävällisesti vaikka vaatteet laittaa niin hänen mielestään jäkätän tai sanoo "älä nyt jaksa". Hammastikkuja ja kolikoita ja tupakkavälineitä kun jättää sohvapöydälle niin niistä sanon vaikka kuinka herra loukkaantuisi sillä vauva kurottelee pöydälle ja laittaa kaiken suuhunsa. Sanoin jo muutenkin miehen "kallisarvoisista" tavaroista, että mitä jos pitäisi niitä sellaisessa paikassa ettei lapsi ylety niin ei koko ajan tarvii olla sitä sormille näpsäyttelemässä ja sanomassa, että "etkö sää voi antaa niitten tavaroitten olla" tms... Ainiin ja sit ku vie joskus roskat pois niin kasaa ne tiskipöydälle tai ku laittaa joskus ruokaa niin kaikki tyhjät purkit ja paketit ja ruuantähteet on pitkin tiskipöytää. No jos mä en niitä siivoa siitä, niin ei ne herraa ainakaan haittaa, joten siihen jäisivät muussa tapauksessa. Niin tai sit se sanoo että ei voi korjata niitä pois koska ROSKIS ON TÄYNNÄ!!! Mitä helvettiä???

Oli just melkeen kaks viikkoo mies pois kotoo toisella paikkakunnalla töitä tekemässä. Vuokrarästeihin sanoi tienaavansa rahaa että saa ne maksettua, mutta eipä oo vuokrarästilaskun perään kysellyt...että taitaapa lähtee nekin rahat kiertoón. No sille sama, mut oisin kuvitellu että olis lapsensa kanssa kun tulee pitkästä aikaa kotiin, mut sohvalla toi näkyy istuvan koneensa kanssa. joo tai olihan se vauvan kans ehkä 10 minuuttia, mut se siitä. Sen se jaksaa sen kanssa kerrallaan olla ja viihdyttää. Ihmeellinen ukko... ku tietäis vaan mitä sen päässä liikkuu.

Nytki sano, että ku olen itse ny lähdössä pitkästä aikaa illanviettoon tyttökavereiden kanssa, että koittaa nukuttaa vauvaa koko ajan ku oon pois ni mä saan ottaa sen hoitaakseni sit ku tuun. Näin kävi viimeks...nukutti sitä sitterissä ja tukki vaan tuttia suuhun ku olin pois viimeks illanvietossa noin kolme kuukautta sitten. Tuskin enää tämän ikästä lasta saa nukkumaan koko ajaksi. Kiva sit ku ojentaa mulle ku tuun baarista ni vauvan saman tien että hän PÄÄSEE VIHDOINKIN NUKKUMAAN KUN HÄN EI ALA VALVOA KOKO YÖTÄ KUN VÄSYTTÄÄ. En tykkää edes jättää vauvaa isänsä hoitoon. Olenki sanonu hänelle että oletko sitten vauvan kans ku mä olen pois etkä istu vaan koneella ja vauva joutuu yksin touhuaan omiansa.... :( niin varmaan käy, tunnen huonoa omaatuntoa lähdöstäni jo nyt, mut pakko päästä vähä kotoa käymään pois.

Joo siinä taas mun perheonnea... kait ukko sit on oikeesti iha tyytyväinen kun sen mielestä mitään keskusteltavaa tai puitavaa ei ole. Kyllä, olen miettinyt eroa, mutta aina vaan jaksan toivoa, että kyllä se siitä vielä...

ap*** kirjoitti:

Lisätäkseni vielä pari asiaa miehestä, eli kun ei hoida noita kotitöitä niin sotkee kuitenkin. Jättää vaatteensa lojumaan sohville, sukat lattioille, roskat pöydille, tyhjiä sätkätoppia sinne tänne sun muuta. Minä sitten kiltisti kuletan tavaraa roskiin tai pyykkikoriin sitä mukaan kun jättää mennessään tavaraa minne sattuu. Jos yritän sanoa tai osoittaa paikan mihin voisi ystävällisesti vaikka vaatteet laittaa niin hänen mielestään jäkätän tai sanoo "älä nyt jaksa". Hammastikkuja ja kolikoita ja tupakkavälineitä kun jättää sohvapöydälle niin niistä sanon vaikka kuinka herra loukkaantuisi sillä vauva kurottelee pöydälle ja laittaa kaiken suuhunsa. Sanoin jo muutenkin miehen "kallisarvoisista" tavaroista, että mitä jos pitäisi niitä sellaisessa paikassa ettei lapsi ylety niin ei koko ajan tarvii olla sitä sormille näpsäyttelemässä ja sanomassa, että "etkö sää voi antaa niitten tavaroitten olla" tms... Ainiin ja sit ku vie joskus roskat pois niin kasaa ne tiskipöydälle tai ku laittaa joskus ruokaa niin kaikki tyhjät purkit ja paketit ja ruuantähteet on pitkin tiskipöytää. No jos mä en niitä siivoa siitä, niin ei ne herraa ainakaan haittaa, joten siihen jäisivät muussa tapauksessa. Niin tai sit se sanoo että ei voi korjata niitä pois koska ROSKIS ON TÄYNNÄ!!! Mitä helvettiä???

Oli just melkeen kaks viikkoo mies pois kotoo toisella paikkakunnalla töitä tekemässä. Vuokrarästeihin sanoi tienaavansa rahaa että saa ne maksettua, mutta eipä oo vuokrarästilaskun perään kysellyt...että taitaapa lähtee nekin rahat kiertoón. No sille sama, mut oisin kuvitellu että olis lapsensa kanssa kun tulee pitkästä aikaa kotiin, mut sohvalla toi näkyy istuvan koneensa kanssa. joo tai olihan se vauvan kans ehkä 10 minuuttia, mut se siitä. Sen se jaksaa sen kanssa kerrallaan olla ja viihdyttää. Ihmeellinen ukko... ku tietäis vaan mitä sen päässä liikkuu.

Nytki sano, että ku olen itse ny lähdössä pitkästä aikaa illanviettoon tyttökavereiden kanssa, että koittaa nukuttaa vauvaa koko ajan ku oon pois ni mä saan ottaa sen hoitaakseni sit ku tuun. Näin kävi viimeks...nukutti sitä sitterissä ja tukki vaan tuttia suuhun ku olin pois viimeks illanvietossa noin kolme kuukautta sitten. Tuskin enää tämän ikästä lasta saa nukkumaan koko ajaksi. Kiva sit ku ojentaa mulle ku tuun baarista ni vauvan saman tien että hän PÄÄSEE VIHDOINKIN NUKKUMAAN KUN HÄN EI ALA VALVOA KOKO YÖTÄ KUN VÄSYTTÄÄ. En tykkää edes jättää vauvaa isänsä hoitoon. Olenki sanonu hänelle että oletko sitten vauvan kans ku mä olen pois etkä istu vaan koneella ja vauva joutuu yksin touhuaan omiansa.... :( niin varmaan käy, tunnen huonoa omaatuntoa lähdöstäni jo nyt, mut pakko päästä vähä kotoa käymään pois.

Joo siinä taas mun perheonnea... kait ukko sit on oikeesti iha tyytyväinen kun sen mielestä mitään keskusteltavaa tai puitavaa ei ole. Kyllä, olen miettinyt eroa, mutta aina vaan jaksan toivoa, että kyllä se siitä vielä...

Lue lisää

Kun miehesi nyt kuitenkin tuntuu viihtyvän sohvalla eikä ole siis mihinkään siitä lähtenyt niin siitä voisi ehkä varovasti päätellä että hän siinä haluaa istua jatkossakin. Teillä asuu nyt sinun ja miehesi lisäksi vauva joka on yhtä lailla miehesi kuin sinun vastuullasi. Se että mies jättää vauvan terveyden kannalta vaarallisia esineitä (tupakkatarvikkeet) vauvan ulottuville on vauvan terveyden vaarantamista. Sen lisäksi hän on nyt osoittanut käytöksellään ettei huolehdi lapsestaan (luunappien antaminen ja kieltäminen ei ole vauvan perustarpeista huolehtimista, alle vuoden ikäiseltä on turha vielä kovasti yrittää kasvattaa, se aika tulee vasta myöhemmin).

Siten voit ihan hyvällä syyllä kysyä mieheltäsi että haluaako hän toimia lapsensa isänä (johon kuuluu huolehtiminen ja vastuu lapsesta) vai kokeeko tärkeämpänä oman viihtyvyytensä. Jos hän valitsee ensimmäisen vaihtoehdon niin silloin hän on valmis hoitamaan yhteistä lastanne puolet ajasta. Vauvan hoitoon kuuluu syöttäminen, vaipan vaihtaminen ja nukuttaminen. Ellei hän siihen ole halukas, hän ei KÄYTÄNNÖSSÄ ole halukas toimimaan isänä lapselleen. Hän ei tule siinä asiassa muuttumaan sillä tavalla että annat hänen jatkaa vanhaan malliin. Sinä et ole mikään kodinkone joka tekee yksin molempien hommat, jos sitä nyt jaksatkin niin et jaksa loputtomiin eikä se ole hyväksi sinulle eikä vauvalle. Helpompaa sinulla olisi yksin vauvan kanssa omassa taloudessa jossa kukaan ei kurita fyysisesti vauvaa eikä aiheuta hänelle muitakaan vaaratilanteita.

Siten on parempi suoraan antaa miehelle vaihtoehdot. Joko hän alkaa vaihtaa vauvan vaippoja, syöttämään häntä ja nukuttamaan. Ja sinä pääset kerran viikossa yksin ulos. Tai sitten hän muuttaa pois (tai sinä muutat). Hän voi tavata vauvaanne mutta tietysti ilman sinua, hoitaa sitten häntä omilla keinoillaan sen ajan. Ellei halua tavata niin sekin on oma päätöksensä. Se tarkoittaa sitä että hän luopuu isyydestään käytännössä, ehkä hetkeksi, ehkä lopullisesti. Mutta kannettu vesi ei kaivossa pysy, joskus pitää nähdä mitä menettää ennen kuin ymmärtää.

Voipi hyvin olla että mies parantaa tapansa jo pelkästä vaihtoehtojen esiin asettelusta. Ellei, niin toteuta se käytännössä. Mies löytää itsensä yksin sohvalta, ilman palvelua, ilman naista. Routa ajaa porsaan kotiin yllättävän usein ja vielä hieman paranneltuna.

Kasvu tapahtuu aina kivun kautta. Tuolla tavalla hän ei kasva.

Voimia sinulle. Ei ole miesten kanssa aina helppoa. Mutta yleensä he ymmärtävät kun on pakko.

eräs äiti kirjoitti:

Kun miehesi nyt kuitenkin tuntuu viihtyvän sohvalla eikä ole siis mihinkään siitä lähtenyt niin siitä voisi ehkä varovasti päätellä että hän siinä haluaa istua jatkossakin. Teillä asuu nyt sinun ja miehesi lisäksi vauva joka on yhtä lailla miehesi kuin sinun vastuullasi. Se että mies jättää vauvan terveyden kannalta vaarallisia esineitä (tupakkatarvikkeet) vauvan ulottuville on vauvan terveyden vaarantamista. Sen lisäksi hän on nyt osoittanut käytöksellään ettei huolehdi lapsestaan (luunappien antaminen ja kieltäminen ei ole vauvan perustarpeista huolehtimista, alle vuoden ikäiseltä on turha vielä kovasti yrittää kasvattaa, se aika tulee vasta myöhemmin).

Siten voit ihan hyvällä syyllä kysyä mieheltäsi että haluaako hän toimia lapsensa isänä (johon kuuluu huolehtiminen ja vastuu lapsesta) vai kokeeko tärkeämpänä oman viihtyvyytensä. Jos hän valitsee ensimmäisen vaihtoehdon niin silloin hän on valmis hoitamaan yhteistä lastanne puolet ajasta. Vauvan hoitoon kuuluu syöttäminen, vaipan vaihtaminen ja nukuttaminen. Ellei hän siihen ole halukas, hän ei KÄYTÄNNÖSSÄ ole halukas toimimaan isänä lapselleen. Hän ei tule siinä asiassa muuttumaan sillä tavalla että annat hänen jatkaa vanhaan malliin. Sinä et ole mikään kodinkone joka tekee yksin molempien hommat, jos sitä nyt jaksatkin niin et jaksa loputtomiin eikä se ole hyväksi sinulle eikä vauvalle. Helpompaa sinulla olisi yksin vauvan kanssa omassa taloudessa jossa kukaan ei kurita fyysisesti vauvaa eikä aiheuta hänelle muitakaan vaaratilanteita.

Siten on parempi suoraan antaa miehelle vaihtoehdot. Joko hän alkaa vaihtaa vauvan vaippoja, syöttämään häntä ja nukuttamaan. Ja sinä pääset kerran viikossa yksin ulos. Tai sitten hän muuttaa pois (tai sinä muutat). Hän voi tavata vauvaanne mutta tietysti ilman sinua, hoitaa sitten häntä omilla keinoillaan sen ajan. Ellei halua tavata niin sekin on oma päätöksensä. Se tarkoittaa sitä että hän luopuu isyydestään käytännössä, ehkä hetkeksi, ehkä lopullisesti. Mutta kannettu vesi ei kaivossa pysy, joskus pitää nähdä mitä menettää ennen kuin ymmärtää.

Voipi hyvin olla että mies parantaa tapansa jo pelkästä vaihtoehtojen esiin asettelusta. Ellei, niin toteuta se käytännössä. Mies löytää itsensä yksin sohvalta, ilman palvelua, ilman naista. Routa ajaa porsaan kotiin yllättävän usein ja vielä hieman paranneltuna.

Kasvu tapahtuu aina kivun kautta. Tuolla tavalla hän ei kasva.

Voimia sinulle. Ei ole miesten kanssa aina helppoa. Mutta yleensä he ymmärtävät kun on pakko.

Lue lisää

Ap, kertomuksesi on hyvin samanlainen kun minun.. Tiedän tunteen! Yritä puhua ukkosi kanssa ja jätä tosiaan koirat käyttämättä ja tyrkkää vain lapsesi ukon syliin kun menet suihkuun tai syöt. Pakkohan hänen on saada tajuamaan..

Meillä on laskettuaika vasta 2kk päästä, mutta meillä on juuri tuollaista jo nyt! Pelottaa jo, että millaista silloin tulee olemaan kun vauva syntyy. Meillä on kaksi isoa koiraa ja mieheni lapsi asuu meillä myös, joten itse hoidan ne hyvin pitkälti kaikki kotityöt.
Itse kun tulen töistä kotiin, niin heti on alettava laittamaan ruokaa, tiskejä, pyykkejä, imurointia.. Ei nyt kaikkea samana päivänä, mutta joka päivälle jotain löytyy kyllä. Mies odottaa ruokaa ja pelaa tietokoneella, eikä edes kysy tarvitsenko apua! Sitten kun olen koko päivän ollut liikkeessä, enkä ehtinyt lepäämään, illalla se sitten kostautuu ja supistelee.. Ja jos ääneen satun asiasta mainitsemaan, niin mies vain kohauttaa olkiaan, että ei vielä voi supistella!
Sitten jos pyydän mieheltä apua, hän kommentoi, että hän ei jaksa, koska on koko päivän ollut töissä!! Mutta niin olen minäkin?
Kaiken kukkuraksi mies ei huolehdi edes jo olemassa olevaa lastaan, usein läksyt tekemättä, liikuntavaatteet kotona yms. jos minä en huolehdi näistä.

Olen kyllä koko suhteemme ajan tiennyt, että mieheni ei juuri kotitöistä perusta, mutta oletin että asiat muuttuisivat, kun mieheni lapsi muutti meille asumaan ja vauva tekee tuloaan, mutta ei!!

ap*** kirjoitti:

Lisätäkseni vielä pari asiaa miehestä, eli kun ei hoida noita kotitöitä niin sotkee kuitenkin. Jättää vaatteensa lojumaan sohville, sukat lattioille, roskat pöydille, tyhjiä sätkätoppia sinne tänne sun muuta. Minä sitten kiltisti kuletan tavaraa roskiin tai pyykkikoriin sitä mukaan kun jättää mennessään tavaraa minne sattuu. Jos yritän sanoa tai osoittaa paikan mihin voisi ystävällisesti vaikka vaatteet laittaa niin hänen mielestään jäkätän tai sanoo "älä nyt jaksa". Hammastikkuja ja kolikoita ja tupakkavälineitä kun jättää sohvapöydälle niin niistä sanon vaikka kuinka herra loukkaantuisi sillä vauva kurottelee pöydälle ja laittaa kaiken suuhunsa. Sanoin jo muutenkin miehen "kallisarvoisista" tavaroista, että mitä jos pitäisi niitä sellaisessa paikassa ettei lapsi ylety niin ei koko ajan tarvii olla sitä sormille näpsäyttelemässä ja sanomassa, että "etkö sää voi antaa niitten tavaroitten olla" tms... Ainiin ja sit ku vie joskus roskat pois niin kasaa ne tiskipöydälle tai ku laittaa joskus ruokaa niin kaikki tyhjät purkit ja paketit ja ruuantähteet on pitkin tiskipöytää. No jos mä en niitä siivoa siitä, niin ei ne herraa ainakaan haittaa, joten siihen jäisivät muussa tapauksessa. Niin tai sit se sanoo että ei voi korjata niitä pois koska ROSKIS ON TÄYNNÄ!!! Mitä helvettiä???

Oli just melkeen kaks viikkoo mies pois kotoo toisella paikkakunnalla töitä tekemässä. Vuokrarästeihin sanoi tienaavansa rahaa että saa ne maksettua, mutta eipä oo vuokrarästilaskun perään kysellyt...että taitaapa lähtee nekin rahat kiertoón. No sille sama, mut oisin kuvitellu että olis lapsensa kanssa kun tulee pitkästä aikaa kotiin, mut sohvalla toi näkyy istuvan koneensa kanssa. joo tai olihan se vauvan kans ehkä 10 minuuttia, mut se siitä. Sen se jaksaa sen kanssa kerrallaan olla ja viihdyttää. Ihmeellinen ukko... ku tietäis vaan mitä sen päässä liikkuu.

Nytki sano, että ku olen itse ny lähdössä pitkästä aikaa illanviettoon tyttökavereiden kanssa, että koittaa nukuttaa vauvaa koko ajan ku oon pois ni mä saan ottaa sen hoitaakseni sit ku tuun. Näin kävi viimeks...nukutti sitä sitterissä ja tukki vaan tuttia suuhun ku olin pois viimeks illanvietossa noin kolme kuukautta sitten. Tuskin enää tämän ikästä lasta saa nukkumaan koko ajaksi. Kiva sit ku ojentaa mulle ku tuun baarista ni vauvan saman tien että hän PÄÄSEE VIHDOINKIN NUKKUMAAN KUN HÄN EI ALA VALVOA KOKO YÖTÄ KUN VÄSYTTÄÄ. En tykkää edes jättää vauvaa isänsä hoitoon. Olenki sanonu hänelle että oletko sitten vauvan kans ku mä olen pois etkä istu vaan koneella ja vauva joutuu yksin touhuaan omiansa.... :( niin varmaan käy, tunnen huonoa omaatuntoa lähdöstäni jo nyt, mut pakko päästä vähä kotoa käymään pois.

Joo siinä taas mun perheonnea... kait ukko sit on oikeesti iha tyytyväinen kun sen mielestä mitään keskusteltavaa tai puitavaa ei ole. Kyllä, olen miettinyt eroa, mutta aina vaan jaksan toivoa, että kyllä se siitä vielä...

Lue lisää

Voimia! Olet kyllä oikeasti kahden lapsen äiti, sinulla on vauva sekä uhmaikäinen mies. Jos saat omilta vanhemmiltasi tukea niin kannattaisiko mennä esimerkiksi heidän luokse kylään ilman miestäsi? Saisit levätä ja ladata akkuja. Pystyisitkö puhumaan tästä asiasta omien vanhempiesi kanssa?

Itse olen ollut vastaavanlaisessa tilanteessa ja se vain paheni kun lapsi tuli uhmaikään. Silloin mukaan tuli miehen turhautuminen lapsen käytökseen, jatkuva huutaminen lapselle ja tavaroiden nakkelu suutuspäissään. Ei mies koskaan satuttanut lasta mutta tavarat sai kyllä melkoista kyytiä ja aina hajosi jotain. (noista kommenteista ymmärtäen miten miehesi suhtautuu lapseenne voisin päätellä että sama on edessä teilläkin)

Nyt en ole enää tuossa parisuhteessa ja silloin kun jäin YKSIN kolmevuotiaan kanssa minulla ei ollut YHTÄÄN ENEMPÄÄ TÖITÄ KOTONA kuin silloin kun mies oli kotona. Siis periaatteessa yksinhuoltajuuteen siirtyminen oli helppoa kun olin tottunut tekemään KAIKEN aikaisemminkin. Ainainen valitus, riehuminen ja JATKUVA vittuilu vaan puuttuivat elämästä. OLI MAHTAVAA OLLA KAHDESTAAN lapsen kanssa, oltiin niin vapaita ja onnellisia yhdessä ^^

Sitten kyllä löysin uuden miehen joka kyllä osallistuu paljon kotona hommiin. En pysty ymmärtämään tätä että hän vittuilematta tekee kotitöitä ja osallistuu lapsenhoiton ja oloni on syyllinen kun en tee kaikkea yksin. Oikeasti tunnen syyllisyyttä OMASTA AJASTA :( Harmittaa että olin tuossa todella onnettomassa tilanteessa yli kolme vuotta...

Ilkeä menneisyys kirjoitti:

Voimia! Olet kyllä oikeasti kahden lapsen äiti, sinulla on vauva sekä uhmaikäinen mies. Jos saat omilta vanhemmiltasi tukea niin kannattaisiko mennä esimerkiksi heidän luokse kylään ilman miestäsi? Saisit levätä ja ladata akkuja. Pystyisitkö puhumaan tästä asiasta omien vanhempiesi kanssa?

Itse olen ollut vastaavanlaisessa tilanteessa ja se vain paheni kun lapsi tuli uhmaikään. Silloin mukaan tuli miehen turhautuminen lapsen käytökseen, jatkuva huutaminen lapselle ja tavaroiden nakkelu suutuspäissään. Ei mies koskaan satuttanut lasta mutta tavarat sai kyllä melkoista kyytiä ja aina hajosi jotain. (noista kommenteista ymmärtäen miten miehesi suhtautuu lapseenne voisin päätellä että sama on edessä teilläkin)

Nyt en ole enää tuossa parisuhteessa ja silloin kun jäin YKSIN kolmevuotiaan kanssa minulla ei ollut YHTÄÄN ENEMPÄÄ TÖITÄ KOTONA kuin silloin kun mies oli kotona. Siis periaatteessa yksinhuoltajuuteen siirtyminen oli helppoa kun olin tottunut tekemään KAIKEN aikaisemminkin. Ainainen valitus, riehuminen ja JATKUVA vittuilu vaan puuttuivat elämästä. OLI MAHTAVAA OLLA KAHDESTAAN lapsen kanssa, oltiin niin vapaita ja onnellisia yhdessä ^^

Sitten kyllä löysin uuden miehen joka kyllä osallistuu paljon kotona hommiin. En pysty ymmärtämään tätä että hän vittuilematta tekee kotitöitä ja osallistuu lapsenhoiton ja oloni on syyllinen kun en tee kaikkea yksin. Oikeasti tunnen syyllisyyttä OMASTA AJASTA :( Harmittaa että olin tuossa todella onnettomassa tilanteessa yli kolme vuotta...

Lue lisää

Miten pääsit tuosta suhteesta eroon? Laitoitko miehen pihalle vai lähtikö hän oma-aloitteisesti? Tapaako nykyään lastaan? Itse en pääse miehestä joka tulee ja taas menee eroon henkisesti mitenkään. Ei minullakaan ole juurikaan vähempää kotitöitä vaikka mies olisi kotona. Muttei se niin haittaa vaan se epävarmuus että koska se taas lähtee.

..1 kirjoitti:

Ap, kertomuksesi on hyvin samanlainen kun minun.. Tiedän tunteen! Yritä puhua ukkosi kanssa ja jätä tosiaan koirat käyttämättä ja tyrkkää vain lapsesi ukon syliin kun menet suihkuun tai syöt. Pakkohan hänen on saada tajuamaan..

Meillä on laskettuaika vasta 2kk päästä, mutta meillä on juuri tuollaista jo nyt! Pelottaa jo, että millaista silloin tulee olemaan kun vauva syntyy. Meillä on kaksi isoa koiraa ja mieheni lapsi asuu meillä myös, joten itse hoidan ne hyvin pitkälti kaikki kotityöt.
Itse kun tulen töistä kotiin, niin heti on alettava laittamaan ruokaa, tiskejä, pyykkejä, imurointia.. Ei nyt kaikkea samana päivänä, mutta joka päivälle jotain löytyy kyllä. Mies odottaa ruokaa ja pelaa tietokoneella, eikä edes kysy tarvitsenko apua! Sitten kun olen koko päivän ollut liikkeessä, enkä ehtinyt lepäämään, illalla se sitten kostautuu ja supistelee.. Ja jos ääneen satun asiasta mainitsemaan, niin mies vain kohauttaa olkiaan, että ei vielä voi supistella!
Sitten jos pyydän mieheltä apua, hän kommentoi, että hän ei jaksa, koska on koko päivän ollut töissä!! Mutta niin olen minäkin?
Kaiken kukkuraksi mies ei huolehdi edes jo olemassa olevaa lastaan, usein läksyt tekemättä, liikuntavaatteet kotona yms. jos minä en huolehdi näistä.

Olen kyllä koko suhteemme ajan tiennyt, että mieheni ei juuri kotitöistä perusta, mutta oletin että asiat muuttuisivat, kun mieheni lapsi muutti meille asumaan ja vauva tekee tuloaan, mutta ei!!

Lue lisää

omat ja lapsen pyykit ja tee teille ruoka. Aikuinen mies huolehtikoon itsestään jos ei kerran suostu auttamaan. Lapsen asioiden hoito tietysti kuuluisi isälle mutta ei sitä oikein voi lapselle kostaa että isä on idiootti. Kun narina alkaa ilmoita ettet jaksa kun olet ollut koko päivän töissä ja kantanut samalla yhteistä lastanne sekä hoitanut hänen lastaan. Älä myöskään allekirjoita koulusta tulevia viestejä tai allekirjoita niitä. Se riittää kun lapselta kysyy illalla onko läksyt tehty. Vastuu kuuluu isälle.