Novascotiannoutaja minulle?

tahtooo koiran!

Hei, olen todella pitkään tahtonut koiraa ja koirakuumetta ollut pari kertaa ja molemmat todella vahvoja! Joten näin aluksi siis jo haluan teidän tietävän että olen vakavissani haluamassa omaa koiraa.
Minulla eikä perheelläni ole koskaan ollut koiraa, joten olen "ensikertalainen" koiramaailmassa. Tietoa koirien käyttäytymisestä ja koulutuksesta olen saanut paljonkin koirakirjoista ja koiran kasvatus oppaista, koirien omistajilta ja muutamalta kennelinpitäjältä. Ystäväpiirissäni ja suvussani on ollut ja on joillakin koiria, joiden kanssa olen ollut tekemisissä ja nähnyt heidän kasvavan pennusta aikuiseksi. En siis ole täysin tunari koirien kanssa ja koiratietämykseni on suhteellisen laaja.

Tässä sitten vain pitäisi päättää, mikä on se oikea rotu minulle? Ja yksi suosikeistani on novascotiannoutaja. Olen tutustunut rotuun kirjojen ja netin kautta, mutta vielä en ole tutustunut "elävänä" tähän upeaan rotuun.

Rotu miellyttää minua monella tavalla. Osa syynä on se, että Novascotiannoutaja on luonteeltaan lempeä, reipas, valpas ja päättäväinen. Kaikkea mitä voin vain toivoa tulevalta uudelta perheenjäseneltäni ja ystävältäni. Koska olen ensikertalainen on suuren suuri plussa, että novascotiannoutaja on suht helppo kouluttaa! Sillä en ensimmäiseksi koiraksi tahdo vaativaa ja vaikeaa rotua, sillä en tahdo "pilata" koiraa oman tietämättömyyteni tai kokemattomuuteni vuoksi.

Koira tulisi asustelemaan minun ja avomieheni luokse mukavan kokoiseen, viihtyisään rivitaloasuntoon. Kesäisin uimis (ja Tollerithan pitävät polskimisesta!) ja mökkeily mahdollisuus on suuren suuri. Metsässä ja maalla kävely, juoksentelu vapaana ja seikkailua luvassa myös. Aivojumppaa ja muutakin virikettä pystyn tarjoamaan. En hae koirasta itselleni harrastus kumppania tai en aio tarjota koiralle harrastusta, joka ei mielestäni pitäisi olla ongelma? Pidän enemmän monipuolisesta ja erilaisesta puuhastelusta, joten en aio alkaa treenaamaan koiran kanssa agilityä tokoa tai muutakaan koiraharrastusta. Ja Tollerillehan kelpaa ilomielin myös pelkkä pihalla telmiminen, eikä aina tarvitse lähteä sen kanssa millekään maratonille.

Kiitos kaikille jotka jaksavat auttaa ja vastailla ja antaa vinkkejä. :) Olen halukas tietämään, sopiiko tolleri minulle teidän mielestänne, vai onko parempi vain miettiä jotakin muuta rotua tai kenties muuttaa itseään.

6

830

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1 labbis

      Palstalla tollerista kysymyksiä ja rodun kotisivulta kuten sanoit tutustunut rotuun.Tollerin koulutuksen helppoudesta ei ole helppo opetettava tottelee tai ei.

      • diibu

        on tolleri parhaimmillaan ja pahimmillaan. Itse pidin tolleria suunnilleen samanlaisena kuin kultaista noutajaa esimerkiksi vaan kyllä useimmat noutajarodut loppujen lopuksi vaativat melko jämptin kouluttajan jotta koirasta tulisi luotettava ja toimiva niin perhekoirana tai erilaisiin rodunomaisiin harrastuksiin. En omista itse noutajakoiraa vaan tarkkaillut useita ystäväpiirissä olevia ja kuunnellut heidän kokemuksiaan. Itsepäinen koira, varaudu siihen.


    • t2v

      Lueskelin aikanaan paljon tolleriaiheisia keskustelupalstoja ja kirjallisuutta rodusta, kun olimme koiraa hankkimassa. Yleensä ottaen tuntuu, että hyviä puolia mainostetaan kovasti ja ehkäpä ne vähän hankalemman koiran omistajat eivät kehtaa palstoille kirjoitellakaan. Hankimme tolleri pojan pari vuotta sitten, kun metsästyksen harrastajina halusimme noutavan koiran.

      Koira on mahdoton "touhottaja" ja sitä on vaikea saada rauhoittumaan. Tarvitsee todellakin aktiviteetteja ja liikuntaa paljon. Esim. kaikki vastaan tulevat ihmiset kiinnostavat kovasti, samoin toiset koirat liiankin paljon, vaikka olemme yrittäneet kaikenlaisia keinoja tuon huonontavan pois kitkemiseksi. Sanoisin ettei mikään helppokoira. Oppii uusia asioita helposti, myös niitä huonoja. Ja niitä huonoja tapoja on vaikeaa saada karsittua sitten pois. Koulutuksessa johdonmukaisuus on erittäin tärkeää. Pomon paikka on oltava tiedossa ja kärsivällisyyttä on koeteltu tässä tapauksessa paljon. Myönnän että, hihnan toisessa päässä on paljon parantamisen varaa.

      Halusin vaan sanoa sen, että kohdalle voi sattua myös se hiukan "kinkkisempi" yksilö ja se kaikki tieto mitä olet lukenut ei välttämättä tämän koiran kohdalla päde. Kannattaa varautua siihenkin. Tutustu kyseisen rodun edustajiin mahdollisimman paljon kuin mahdollista.

      • J

        kullannuppua kuuluu tähän perheeseen. Sisarukset ja ovat luonteeltaan melkein toistensa vastakohdat, on siis haasteita riittänyt. Ihana ja valpas, vilkas, seurallinen, hyvin leikkisä yms. muuta mukavaa kyseinen rotu on, mutta myös todella uppiniskainen, jäärä, touhottaja, kova haukkumaan(toinen), vahvatahtoinen, nopeasti kyllästyvä ja nopeasti syttyvä (joskus liiankin), ja tosiaan kaikesta hyvin kiinnostunut, ei meinaa pysyä välillä intonsa vauhdissa-> eli lenkkeily on ainakin meillä välillä melkoista sirkusta kun sille päälle sattuvat-toisinaan taas ovat kuin herran enkelit, joten ota näistä nyt sitten selvää :)


      • juden
        J kirjoitti:

        kullannuppua kuuluu tähän perheeseen. Sisarukset ja ovat luonteeltaan melkein toistensa vastakohdat, on siis haasteita riittänyt. Ihana ja valpas, vilkas, seurallinen, hyvin leikkisä yms. muuta mukavaa kyseinen rotu on, mutta myös todella uppiniskainen, jäärä, touhottaja, kova haukkumaan(toinen), vahvatahtoinen, nopeasti kyllästyvä ja nopeasti syttyvä (joskus liiankin), ja tosiaan kaikesta hyvin kiinnostunut, ei meinaa pysyä välillä intonsa vauhdissa-> eli lenkkeily on ainakin meillä välillä melkoista sirkusta kun sille päälle sattuvat-toisinaan taas ovat kuin herran enkelit, joten ota näistä nyt sitten selvää :)

        Noutajia on ollut yli 20 v, mutta vasta tämän nykyisen tollerin kanssa ymmärrän, mitä sana koiruus tarkoittaa. Se on mielettömän alykäs, eli oppii lähes mitä vain. Vähän kierokin on, jatkuvasti joku jallitus päällä. Innostuu kaikesta ja haukkuu kaikki. Ei ole kaikkein sosiaalisinta lajia. Ei myöskään sovi sohvaperunalle tai muuten laiskalle tyypille. Taas toisaalta on niin hauska ja valloittava kaveri, ettei sille voi olla edes vihainen. Uintihommat ja sienireissut ovat sitä parasta huvia. Autossakin istuskelee mielellään, mutta vain etupenkillä. Luonnetta on joka tapauksessa sen verran, etten ensimmäiseksi suosittele.


    • tollerin omistaja

      Hei!
      Minulla on nyt reilu 2v tollerinarttu, joka on ensimmäinen koirani (tosin koirista oli kokemusta paljon ennen oman koiran tuloa). Muutama kohta pisti silmään aloittajan viestistä:

      Kannattaa ehdottomasti mennä tutustumaan rotuun ennen tollerin hankkimista "livenä". Tollerit.fi -sivuilta löytyy kohta aluetoiminta, ja oman alueen tollereiden yhteyshenkilöön yhteyttä ottamalla pääsee varmasti seuraamaan treenejä tai yhteislenkille tutustumaan rotuun. Toinen väylä on näyttelyt ja kokeet, joista tollerinomistajia voi mennä hihasta vetäisemään :)

      En sanoisi, että tolleri on helppo kouluttaa. Se voi olla hyvinkin vaativa: meidän nartullamme esimerkiksi on suuri taipumus dominointiin ja oltaisiin nyt helisemässä mikäli emme olisi tienneet mitä tehdä. Monet tollerit ovat hankalempiakin, ja valitettavasti olen törmännyt ongelmatapauksiinkin. Ja tolleri todellakin on VILKAS, niin hyvässä kuin pahassa. Tollerit.fin pennunosto-oppaasta lainattuna: "Joissain koirakirjoissa mainitaan novascotiannoutajan kohdalla, että rotu ei sovi ensimmäiseksi koiraksi. Tämä tarkoittaa, että rotu on erittäin aktiivinen ja vilkas, ja helposti oppivana se oppii myös helposti ei-toivottuja asioita. Tämä johtaa epäjohdonmukaisissa käsissä usein sitten ongelmiin, joita joudutaan myöhemmin ratkaisemaan. Siksi on erittäin tärkeää ottaa etukäteen selville, minkälaisen pakkauksen on kotiinsa saamassa. Rodun suuren energisyyden vuoksi yhdistys on ottanut kannan, että novascotiannoutajaa ei tule hankkia pelkästään seurakoiraksi ainakaan tottumattomiin käsiin. "

      Mielestäni tolleria ei kannata hankkia, jos aietta harrastuksiin ei ole. Kyseessä on metsästyskoira, jolle ei riitä pelkkä pihalla telmiminen (yleensä). Oma koirani ei väsy henkisesti eikä fyysisesti lenkkeilystä lainkaan, esimerkiksi 8 kilometrin lenkillä tahti ei hidastu loppua kohden, pikemminkin kasvaa. Tokotreenin, noutoharjoitusten, agilityradan tai PK-hakumetsässä käynnin jälkeen kyllä väsyttää, eli koira todellakin tarvitsee erilaisia virikkeitä ja henkistä väsytystä, mitä hihnalenkit eivät ehkä tuo (toki nekin ovat tärkeitä).

      En mitenkään tuomitse tolleriharkintaanne, mutta mielestäni noista asioista käsitys oli ehkä hiukan virheellinen :) Hyvä, että otatte asioista selvää ennen päätöksentekoa! Kultainennoutaja kävi minunkin mielessäni, sitä sanotaan noutajien "vähiten vaikeaksi" kouluttaa ja pitää arjessa. Siitä saa aina valmiin kaverin lenkeille ja reissuille, mutta luultavasti ei seinille hyppivää duracellpupua, jos tekemistä onkin joskus vähemmän :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5236
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      36
      3651
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3243
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      11
      2445
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      28
      2016
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1957
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      163
      1836
    8. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1342
    9. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      14
      1238
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      137
      1134
    Aihe