Lapseton pariskunta

Jopel

Oletko varautunut lesken perintöveron?
Jos teillä ei ole rintaperillisiä, niin valtio ottaa jälkeen jääneeltä asunnosta perintöveron vaikka väkisin, eli leski joutuu pahimmassa tapauksessa myymään perintöveron takia vaikka yhteisen asunnon.

6

181

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eihän ole kuin muutama kuukausi siitä, kun perintöveroja kohtuullistettiin. Kaiken piti olla nyt mallillaan.

      Vähitellen näkyy tulevan esille lain huonot puolet, niin kuin nyt tämä lesken "perintö". Miten voidaan ajatella, että yhteisessä taloudessa vuosikymmeniä eläneillä ihmisillä olisi jotain erillistä perittävää toisen kuollessa, varsinkin jos lapsiakaan ei ole. Yhteistä on kaikki, yhteisesti hankittu, velalla tai säästäen.
      Keskinäinen testamentti on nyt paikallaan, vaikka saattaahan olla, että veroa silti mätkäistään.

      Muutenkin verot ovat nyt sen verran epäselvät, että ei ole mitään tietoa enää, mitä perilliset joutuvat maksamaan ja koska.

      Kokemuksesta olen oppinut, että kun päättäjät "parantavat" jotain asetusta, niin parannus tulee päättäjän pussiin.
      Muistan esim -90 luvun erorahan, joka maksettiin työttömäksi heivatulle työntekijälle. Sitä "kohtuullistettiin" pariinkin kertaan, ja aina se vain pieneni. Onkohan koko maksuakaan enää?

      • OOOOOOOOOOOOOOOOOOO

        PERINTÖVEROT MAKSAMAAN,
        vaikkeivat mitään saisikaan, jos leskellä on hallintaoikeustestamentti.

        SILTI menee heti perintöverot.


    • Eikös sillä mahdollisella testamentilla voi vaikuttaa puolison oikeuksiin kumppanin poismenon jälkeen?
      Aloittaja kirjoittaa asiaa. Kannattaa ottaa selvää laintuntijoilta ajoissa näistäkin tulevista tilanteista.

      • 20+14

        testamentti, enkä leskenä joutunut maksamaan perintöveroa. Lapset saavat osuutensa kuoltuani, mikä on veroprosentti silloin, on mahdoton tietää nyt.mieheni kuoli vuonna 2008.


    • Lesken perintöoikeus on puolet asunnosta ja muustakin omaisuudesta.
      Se on verotonta. Lapsien osuus on verollista. Miten maksvat, se on heidän asiansa. Leskelle jää asumisoikeus omaan kotiin.
      Mutta jos ei ole niitä lapsia, niin lesken veroton perintöoikeus on edelleen puolet, mutta muusta joutuu maksamaan perintöveroa.
      Jos rahaa ei ole jemmassa, niin verottaja voi vaatia myymään asunnon. Tästä kai on kysymys.
      Eivät tainneet lain laatijat oikein itsekään tajuta, mitä tekivät äideilleen tai joskus myös isilleen.

      • *Kukkahame*

        Kyllä nuo perintöasiat ovat niitä kimurantteja joita ei varmaan ihan tavallinen ihminen osaa tulkita, ainakaan oikein, jotain pieniä summia saa periä verottomana ja sen kattorajan yli menevältä menee vero, mitähän sekin lienee?
        Kiinteistöstä on eri perusteet ja asunto-osakkeesta toiset verotuksessakin, no minulla on lapsia jotka sitten jakaa toivon mukaan sovussa.
        On niin monia mutkia noissakin jakoperusteissa, ja laki muuttuu milloin mihinkin suuntaan, ja aina siinä on valtion kynnet välissä, kuntakin pääsee saanti puolelle..kai?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      251
      2294
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      192
      1694
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      47
      1349
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1045
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      846
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      820
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      810
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      23
      778
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      776
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe