Osaisikohan kukaan neuvoa millä keinoin saisi UfRAW ja GImp ohjelmilla tehtyä järkevästi tumman, valoisan ja keskisävyjen säädöt kohdalleen. En yleensä kovin paljon säätele kuvia niiden ottamisen jälkeen, joskus harvoin joitain joutuu säätämään raakakuvasta enemmän mieluisaksi mutta nyt on tilanne jossa onnistuin tallentamaan muistikortilleni sellaisen Wau kuvan. Ongelmana on vain se että haluaisin vielä lopullista vedosta tehdessäni säätää vähän eri tavalla sekä tumman, valoisan ja keskialueen sävyjä. Toisin sanoen joudun hieman haarukoimaan Raw kuvasta - 1 aukon sisällä versioita ja näistä haluaisin sitten luoda vaikka sitten tasot näille eri alueille ja säätää niitä erikseen. Tosiaan en ole kuvankäsittelyssä kovinkaan haka lähinnä ajanpuutteen takia mutta miten saisin Gimpille tehtyä nuo eri tasot eri sävyalueista.
Gimp kysymys
sdfaa
5382
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
UFRAW -säätelystä:
Oletko kokeillut säädellä kuvia käyristä vääntelemällä? Tuntuu aluksi oudolta mutta kun opettelee niin ihan hyödyllinen ominaisuus. UfRAW:n käyttöliittymän vasemmalla laidalla siinä keskimmäisessä osassa on niitä välilehtiä niin vasemmalta päin kolmas ja viides pitää sisällään käyrät joista voi säädellä. Mielestäni se joka on samalla välilehdellä kuin "saturation" on erityisen hyvä jos pitää tummasta kuvasta koittaa kaivaa esiin yksityiskohtia ilman että koko kuva tulee harmaaksi. Samaisella välilehdellä voi antaa ohjelman tehdä autommattiset fiksaukset käyrään yhdellä napinpainalluksella ja niitä voi sitten käsipelillä muokata vielä mieleiseksi.
GIMP -säätelystä:
Suosittelen tutustumaan GIMP:n valikkoon nimeltä Color. Tuossa valikossa kaksi ensimmäistä kohtaa eli "color balance" ja "hue-saturation" ovat varmaan ne mitä haet.
Layer -valikossa voit taas luoda uusia tasoja. Jos haluat luoda uuden tason, joka on samalla kopio alkuperäisestä kuvasta, onnistuu se helpoiten näppäinyhdistelmällä CTRL SHIFT D. Tasojen kanssa pelatessa suosittelen että tutustu aluksi tasojen "Mode" -parametriin. Se miten tason mode asetetaan vaikuttaa aika paljon lopulliseen kuvaan.
Kuvankäsittely on kyllä oma tieteenalansa joten ei muuta kuin opettelemaan vaan. Aikaa palaa mutta onneksi seuraavalla kerralla menee jo paljon helpommin.
Kiitos vastauksestasi. Olin ehkä vähän epätarkka kirjoituksessani mutta se mitä tässä hain oli siis periaatteessa sitä että haluan tehdä raakakuvasta kaksi tai kolme versiota joissa tumman, valoisan ja keskialueen sävyt saadaan kukin erikseen kohdilleen ja sitten jollain sävyaluealfakanavatyyppisellä virityksellä nostaa tuota tonaalista aluetta nykyisestä vaikka käyttämällä gimpin tasoja (en tosin tiedä voiko layereiden välisten tonaalialueiden läpinäkyvyyttä säätää). Kuva on otettu D90 rungolla ja siinä tuo tonaalinen alue löytyy reilusti valoisalta puolelta sekä tummasta päästä. Tavallaan taidan puhua tonemappayksestä mutta vähän eri tyyppisesti. Tietty jos osaat sanoa linuxille saatavaa softaa suoraan jolla saman operaation voi tehdä niin mieluusti kuulen.
Okei, eli ajatuksena ikään kuin saada jotain samantyyppisiä hyötyjä kuin HDR-tonemappingin keinoin?
Olen joskus kokeilun vuoksi tehnyt yhdestä RAW-kuvasta kolme eri lailla valotettua versiota joista muodostin HDR-kuvan jonka tonemappasin edelleen JPG-kuvaksi. Tulos ei kuitenkaan mielestäni ollut juurikaan parempi kuin mitä sain aikaiseksi ihan suoraan UfRAW:lla käyristä vääntelemällä. En tehnyt kokeilua GIMP:llä, joten en osaa sanoa kuinka se siinä tehtäisiin. Luulisin että juurikin tasojen avulla mutta ehkä netistä löytyy ohjeita GIMP HDR -hakusanoilla?
Ohjelma jota käytin omassa kokeilussani oli nimeltään LuminanceHDR ja käyttiksenä juurikin Linux. Olen saanut sillä ohjelmalla kyllä erittäin miellyttäviä tuloksia aikaiseksi kun olen todella ottanut kameralla ne kolme eri lailla valotettua kuvaa. Ohjelma ei ole ihan helppokäyttöinen, erityisesti tonemapping-vaihe avautui ainakin itselleni aika hitaasti, onneksi lopputulos sitten palkitsi. Ehkä tuohonkin löytyisi ohjeita netistä...
On aina kovin vaikea selittää tavoitetilaa kun ei oikein sitä osaa kunnolla sanoa mutta periaatteessa kyse on vähän samasta hommasta. Itse olen muuten tehnyt hdrriä qtpfsquilla joka on osoittautunut varsin helppokäyttöiseksi ja kelvoksi. Jos nyt ymmärsin oikein niin tuo luminanceHDR on tämän qtpfsquin seuraaja mutta ilmeisesti vasta beta vaiheessa. Olen huomannut että qtfspquilla on aika vaikea saada "luonnollisen" näköisiä kuvia. Hauskoja kokeiluja kyllä. Tuo mainitsemani softa löytyy ainakin debian distroille ihan aptilla. Itse olen kokeillut vain valotuksen haarukoinnin kautta kameran rungon tuottamalla jpgnä mutta voisi ehkä tässä tapauksessa kokeilla tallentaa kolme versiota tuosta kuvasta ja sitten tonemapata se tuolla samaisella softalla. Siinä on kyllä operaattoreita jotka tekevät suhteellisen luonnollisenkin näköistä jälkeä. Täytyykin kokeilla samantien.
Tämähän näyttää onnistuvan. Ilmeisesti se mitä hain oli nimenomaan tuo tonemappaus. Lopulta se tuli parhaiten siten kun vein vain yhden kuvan qtpfsquihin ja sen sitten tonemappasin. Nyt kyllä tarvitsen lisää tietoa tästä tonemappauksesta. Olisiko hyviä linkkejä kertoa.