Vauhtia

Vauhtia käsittelyyn ennenkuin jo lähteneiden lisäksi maasta poistuu vielä suuri joukko keskeisillä aloilla toimivia kyvykkäitä kansalaisia, jotka ovat karhentuneet keskusrikospoliisin mielivaltaiselle toiminnalle. Poistuessaan he veisivät mennessään harvojen hallussa olevaa avaintaitoa ja -tietoa.

Siinäpähän sitten kiitellään sitä muutaman hengen klikkiä, jolla oli valta ja voima alistaa k e s k u s r i k o s p o l i i s i ja oikeusministeri käskytyksensä alle perusteettomiin pidätyksiin, kidutuksiin ja pahoinpitelyihin.

Perusteettomuus oli jo alun alkaen tiedossa. "Syytä epäillä" -argumentti on jälleen kerran osoittanut sen, että viranomainen voi käyttää asemaansa rakenteellisen väkivallan välineenä omien tarkoitusperiensä toteuttamiseksi (ainakin yrittää) seurauksista välittämättä (talouksien raunioitumiset, sairastumiset, ihmissuhdetragediat, itsemurhat). Tämän kaiken ovat kansanedustajat toistaiseksi sallineet tapahtuvaksi. He olisivat voineet nostaa asian esiin, mutta eivät ole vielä tehneet sitä.


Eduskunta esiin.
295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ohhoh, meinasipa iltapäiväkaffi mennä näppikselle.
Että maan keskeiset verkostojantterit ja sukulaistenkusettajat karkaisivat ulkomaille. Kertokaa, koska ja missä se tapahtuu, niin saattajia riittää. Kun routa ajaa possut kotiin, tai rahan loppuminen, ei yhtä iloista väkeä varmaankaan nähdä vastassa.

.

Äänestä
  • Annettaisiin todellakin vauhtia muuttoon, mutta valitettavasti kansainväliset sopimukset edellyttävät jokaisen valtion kantavan vastuun kansalaisistaan. Joten aloittakaa helvetissä vaihtamalla kansalaisuutta. Sitten teidät voidaan karkoittaa, mutta muuten täytyy pitämällä pitää rajojen sisäpuolella.

    Kielitaitoiset ja nuhteettomat huippu-osaajat ovat haluttuja maahanmuuttajia! Eli tais mennä tossa sekin vaihtoehto.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


käsittelyyn kirjoitti:

Vauhtia käsittelyyn ennenkuin jo lähteneiden lisäksi maasta poistuu vielä suuri joukko keskeisillä aloilla toimivia kyvykkäitä kansalaisia, jotka ovat karhentuneet keskusrikospoliisin mielivaltaiselle toiminnalle. Poistuessaan he veisivät mennessään harvojen hallussa olevaa avaintaitoa ja -tietoa.

Siinäpähän sitten kiitellään sitä muutaman hengen klikkiä, jolla oli valta ja voima alistaa k e s k u s r i k o s p o l i i s i ja oikeusministeri käskytyksensä alle perusteettomiin pidätyksiin, kidutuksiin ja pahoinpitelyihin.

Perusteettomuus oli jo alun alkaen tiedossa. "Syytä epäillä" -argumentti on jälleen kerran osoittanut sen, että viranomainen voi käyttää asemaansa rakenteellisen väkivallan välineenä omien tarkoitusperiensä toteuttamiseksi (ainakin yrittää) seurauksista välittämättä (talouksien raunioitumiset, sairastumiset, ihmissuhdetragediat, itsemurhat). Tämän kaiken ovat kansanedustajat toistaiseksi sallineet tapahtuvaksi. He olisivat voineet nostaa asian esiin, mutta eivät ole vielä tehneet sitä.


Eduskunta esiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu