Olen näkövammaisen isäni omaishoitajana.Mutta minun sisarukseni ovat nyt pakottamassa isääni ja vanhaa äitiäni vaivais taloon ja syy siihen on pelkästään valtava kateus siitä koska minä saan kaupungilta muutaman euron kuukaudessa OMAISHOITOTUKEA. Miettikää hyvät ihmiset kaksi kertaa ennen kuin ryhdytte tuohon virkaan....sillä kateelliset vievät tuhkatkin pesästä.
Varoitus
Omaishoitaja
61023
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Miehen sukulaiset kyselevät mihin käytämme miehen eläkkeen.
Olemme olleet heti 50-vuotta naimisissa, siitä ajasta olen 10-vuotta hoitanut liikuntakyvytöntä miestäni.
Teen sen heidän mielestään "rahan takia".
Vieläkö vanhempsi ovat henkisesti vireitä?
Jos ovat, niin heidän omaa mielipidettään asiaan on sukulaisten kuunneltava.
Nykyisin veljeni yritää kaikin keinoin työtää nokkansa jo minun ennestään hoitamani asioiden hoitoon "hänkin on nykyisin työtön" hän juonii siskoni kanssa minulta salassa kaiken maailman suunitelmia vanhempieni laitoshoito ratkaisuun. Vanhuksilla ei ole mitään hätää he asuvat omakotitalossa.Veljeäni ja siskoani pelotaa varmaan se ajatus että kun Äitilläni on todettu dementtia että minä rikastuisin entisestään kun omaishoitaja pisteytys menisi uusiin puihin jos ja kun se kartoitettaisiin uudestaan. En tule antamaan näille kahdelle sisarukselle periksi vaan hoidan isäni ja Äitini asioat kuten ennekin.Toisaalta pääsen nykyisin aika paljon helpommalla kun nämä kaksi nykyisin niin höylisti avustavat myös....Äitini mielestä ne ei kärky muuta kuin sitä että heidän taolnsa ja omaisuutensa realisoitaisiin ja koijarit jakaisi vanhusten omaisuuden.Tämä on aika raakaa kerrottavaa mutta täysin totta.Vain minun kuoleen ruumini yli nuo haaveet toteutuvat.
Surullista kun siskot ja veljet tappelee rahan takia ahneuspäissään keskenään. Ja välit sitten poikki. Luojan kiitos tein vain yhden lapsen. Eikä toista tule! Joskin uskon, että kasvatuksella suuri rooli, minulla monta sisarusta eikä maallista mammonaa palvo kukaan, tämä asenne peritty vanhemmilta. On tärkeämpää tulla toimeen, tukea toinen toistaan ja rakastaa.
Kukaan ei suostu hoitamaan ja itse pystyn hoitaamaan äitiäni, mutta kateus on ihan hulvaton
että oikeasti odotetaan, että jotain tapahtuisi, jotta saisi syyllistetyksi jostain.
Tsemppiä kaikille, joilla oma suku on se pahin..ikävä kyllä!! Älkää antako periksi vaan hoidetaan hommat!
Pitäisi kai maksaa hoidettavansakin maksut hoitajan eläkkeestä, joskus tuntuu siltä.
Kyllä tämä on niin hauskaa hommaa että siitä voi vähän maksaakin:)
mun sisko olisi halunnut isäni sairastettua pistää heti omatoimisen potilaan vanhainkotiin ja rahastaa jollain kepulikonstilla tämän talon itselleen.Nyt kun minä asun hänen kanssaan ja hoidan isääni niin hän on ihmeissään ja yrittää tunkea väliimme outoinen huhuineen minun holittomuudestani ja esim keksitystä alkoholinkäytöstäni ja...
Oneksi tein omaishoitajan hakemukseni ilman häntä ja sain sen läpi.
Onkohan kaikki kunnossa? Voiko hän vielä yrittää jotakin?