Kysymys

Onko Buddhan elämästä tehty pikkulapsille sopivaa kirjasta ?

Mielestäni Buddhan kaunis tarina voisi opettaa kärsivällisyyttä lapsille, jotka tuntuvat olevan sukupolvi sukupolvelta kärsimättömämpiä.
4313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Buddhalaiset 2500 v. vanhat opettavaiset Jataka-tarinat sopivat nimenomaan lapsille. Tarinoissa Buddha seikkailee eri hahmoissa eläimenä tai ihmisenä, opettaen esimerkillään buddhalaisia elämänarvoja, kuten vaikkapa pitkästä pinnasta koituvia hyötyjä. Tarinoissa kerrotaan myös rohkeudesta, yhteistyöstä, muiden kunnioittamisesta ja ystävyydestä. Jokaisella tarinalla on kulttuurihistoriallinen taustansa, ja ne käsittelevät myös koulussa opittavia ja muita hyödyllisiä taitoja, joita onnellisen elämän rakentamiseen tarvitaan. Voin suositella lämpimästi buddhalaisia jataka-tarnoita sisältävää antologiaa "Kun Buddha syntyi hanhen hahmoon" (julkaistu 1998), jonka kertomuksista ainakin oma poitsuni on aina tykännyt kovasti. Abtologia löytyy ainakin suuremmista kirjastoista.

Äänestä
  • Tiedän kyllä Jataka tarinat, mutta etsin Buddhan elämäntarinaa, lyhyenä lapsille sopivana versiona.

    Äänestä

  • Miekkonen kirjoitti:

    Tiedän kyllä Jataka tarinat, mutta etsin Buddhan elämäntarinaa, lyhyenä lapsille sopivana versiona.

    Minäkään en osaa neuvoa, kun en tiedä yhtään suomeksi ilmestynyttä kirjaa Buddhan elämästä lapsille. Itselläni on kirja "The light of Asia", joka on Arnold Erwinin käsialaa. Nettihaulla kävi ilmi että teos on ilmestynyt suomeksikin v. 1951 (WSOY, nimenä "Aasian valo" ja alaotsikkona "Runoelma Gautama Buddhan elämästä ja opista").

    Ei kirjaa varmaankaan enää löydy mistään, ja vaikka löytyisikin, niin eipä se silti taida olla kaikkein parasta lukemista kaikista pienimmille, mutta "loruista" pitäville, vähän vanhemmille mukeloille kyllä. Tyylinäyte:

    ".. ei kenkään sitä vältä
    eikä estä —
    rakkaus on se määränpää,
    täydellistymys ja rauha - tyhjää muu,
    mi` ei kestä."

    Timanttipolkulaisilla on olemassa lapsia varten yksinkertaistetut versiot Karmapa- ja Vapauttajatar-meditaatioista. Mutta lastenkirjoista en tosiaan, ikävä kyllä, tiedä :(

    Onnea hakuun!!

    Äänestä

  • Miekkonen kirjoitti:

    Tiedän kyllä Jataka tarinat, mutta etsin Buddhan elämäntarinaa, lyhyenä lapsille sopivana versiona.

    Pikku Buddha [Bertolucci] sopii tosi hyvin myös lapsille, eikö? Lämminhenkinen leffa. Mikäköhän on se lasten kuvakirja Buddhan elämästä jota elokuvassa luetaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miekkonen kirjoitti:

Onko Buddhan elämästä tehty pikkulapsille sopivaa kirjasta ?

Mielestäni Buddhan kaunis tarina voisi opettaa kärsivällisyyttä lapsille, jotka tuntuvat olevan sukupolvi sukupolvelta kärsimättömämpiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu