Kummallisia juolahduksia sitä päähänsä saa. Oon istunut täs koneen ääres jokseenkin tylsistyneenä.
Ja harmissani, kun on niin flunssainen olo. Noh, täs nyt kuitennii, kun oon näitä juttuja lueskellut, niin yhtäkkiä pätkähti mieleen eräs runo. Melkeen sen muistin ulkoa, mutta en aivan.
Yritin pökätä sen päästä pois, mutta ei se mihinkään lähtenyt.
Pakko oli ruveta etsimään kirjaa, jossa se on. Suorastaan kova homma oli etsiä, kun muisti pätki sen verran, että en muistanut, missä kirjassa se oli.
Löytyi sitten.
Luin sen monta kertaa ja naureskelin yksikseni. Se nimittäin sopii niin, niin ja niin hyvin tälle palstalle.
Jos nyt sen tänne tälläisin.
ETANA
On entuudestaan tuttu
tämä pieni, tyhmä juttu.
Oli suven aika herkin.
Ja ruusut, ruusut kukki.
Ne etanan tien tukki.
Se pani suunsa suppuun
ja sylki ruusunnuppuun.
Näin painetuksi merkin
se sai kuin saikin oman
vihansa voimattoman.
Se oli tyytyväinen,
se pikku nilviäinen.
On tapa etanoiden,
myös viisastelijoiden.
(Jaakko Haavio)
Nummisen laulu "Kumipallona luokses pompin", on mun mielestä kiva ja hauska.
Siitä sitten tuli mieleen, että jos laulaiskin "Etanana luokses ryömin."
Se ei tuntuisi kivalta, jos etanana alkais olemaan.
Mutta joskus tekis, siis vaikkapa vain pienen hetken, mieli olla heevetin suuri etana ja sylkästä mojovan sylkäsyn. Mutku en saa suutani silleen suppuun, että saisin mäjäytettyä.
Tuleeko teille joskus vastustamaton halu pistää suu silleen suppuun?
Ja jos laitatte, niin Miltä se tuntuu sitte jälkeenpäin?
Etana
70
1234
Vastaukset
Siinä se meni,nimittäin mielikuva susta,oot ollu semmonen eteerinen keikkuva keijukainen ja nyt.
Sanot olevas iso etana mää ajattelin kun semmone kauhia lätyskä valuu pitkin lattioita ja metrinen limavana jää jälkeen.
Hui sentään mitä sää puhut semmoset kylmän väreet menee pitkin kroppaa.- Heikunkeikku
Eiku mä vasta Suunnittelen tuota etanaksi ryhtymistä. Mut ku oon tämmönen tuumailija tyyppi, niin tahtoisin etukäteen tietää, miltä se oikein tuntuis etanoida.
Mulla olis nimittäin jonkinasteisia taipumuksia tommoseen. Hokasin sen jokin aika sitte.
Mä vaan yhtäkkiä aloin tuntemaan, miten voimallisesti kehoni alkoi reagoimaan joihinkin viesteihin.
Vähä olis hävettänyt, jos tää näyttö olis semmonen, joka sinne näyttäis mun muuttuvan näköni. Koko näyttö olis täyttynyt yhestä niljakkaasta naamasta, suuvärkki haukkoen ilmaa, kuin kala kuivalla maalla ja kova yritys saada huulet sillee sylkyasentoon. Limavana molemmista suupielistä valuen ja lautasen kokoiset silmät teitä kattoen.
Ei, en ole etanoinut laisinkaan. Näppäimistön nappulat ovat saaneet olla rauhas, kun etanuus on mut yllättänyt. kuitenkin semmosena Ajatuksena asia on kiehtonut hetken aikaa. Rohkeus on vaan puuttunut. Olen mamis. Heikunkeikku kirjoitti:
Eiku mä vasta Suunnittelen tuota etanaksi ryhtymistä. Mut ku oon tämmönen tuumailija tyyppi, niin tahtoisin etukäteen tietää, miltä se oikein tuntuis etanoida.
Mulla olis nimittäin jonkinasteisia taipumuksia tommoseen. Hokasin sen jokin aika sitte.
Mä vaan yhtäkkiä aloin tuntemaan, miten voimallisesti kehoni alkoi reagoimaan joihinkin viesteihin.
Vähä olis hävettänyt, jos tää näyttö olis semmonen, joka sinne näyttäis mun muuttuvan näköni. Koko näyttö olis täyttynyt yhestä niljakkaasta naamasta, suuvärkki haukkoen ilmaa, kuin kala kuivalla maalla ja kova yritys saada huulet sillee sylkyasentoon. Limavana molemmista suupielistä valuen ja lautasen kokoiset silmät teitä kattoen.
Ei, en ole etanoinut laisinkaan. Näppäimistön nappulat ovat saaneet olla rauhas, kun etanuus on mut yllättänyt. kuitenkin semmosena Ajatuksena asia on kiehtonut hetken aikaa. Rohkeus on vaan puuttunut. Olen mamis.Kuvitella,mäkin eilen kun istuin hiekottajan kopis ja sinisiä ajatuksia tavoittelin.
Ens tuli mieleen koivuista Viron metsäveljet,ajatus jotenkin lepatti ja siit risukosta erelleen tuli pensas siskot mieleen.
Sit katse tapas pihan lumivallit ja ajattelin lumiluolaa jossa vois olla ihminen ja toises luolas taas joku muu.
Siin kun keskustelis näkymättömänä olis ku palstalla puskas,kukaan ei tietäs kuka huutelee ,kauhee älä mölö vaan kuuluis.
Pitkään kun olis piilos tulis kylmä ja puhe olis kun ajokoiran voksahruksia ja käsittämätöntä hampaankalinaa.
Sul tietenkin hampaat sois ku marimpa mut meil muilla kuka tietää. Onhan tääl palstallakin jutut joskus aivan käsittämättömiä
Ei passaa väheksyä hiekoittajaa ja sääliä kylmissään värjöttelevää talkkaria,sil voi olla vaik kuinka hauskaa.- Heikunkeikku
koti-kiusattu kirjoitti:
Kuvitella,mäkin eilen kun istuin hiekottajan kopis ja sinisiä ajatuksia tavoittelin.
Ens tuli mieleen koivuista Viron metsäveljet,ajatus jotenkin lepatti ja siit risukosta erelleen tuli pensas siskot mieleen.
Sit katse tapas pihan lumivallit ja ajattelin lumiluolaa jossa vois olla ihminen ja toises luolas taas joku muu.
Siin kun keskustelis näkymättömänä olis ku palstalla puskas,kukaan ei tietäs kuka huutelee ,kauhee älä mölö vaan kuuluis.
Pitkään kun olis piilos tulis kylmä ja puhe olis kun ajokoiran voksahruksia ja käsittämätöntä hampaankalinaa.
Sul tietenkin hampaat sois ku marimpa mut meil muilla kuka tietää. Onhan tääl palstallakin jutut joskus aivan käsittämättömiä
Ei passaa väheksyä hiekoittajaa ja sääliä kylmissään värjöttelevää talkkaria,sil voi olla vaik kuinka hauskaa.Ei, ei passaa väheksyä ei.
Kerroit tapasi mukaan hauskalla tavalla mielikuvituksesi lennoista, jotka osaavat lentää ties mihinkä.
Jollakin tavalla pääsin heleposti sun lentelemiseen mukaan, kun ittelläkin on tuon kaltaisia jokseenkin hupaisia ajatuksia. Minäkin, salaa, auton ratin takana lausun "suuria" ajatuksia lumikinoksille, metsiköille ja muille jutuille.
- kednah
Aina itseydeestä.
- Jänis laukkaa laputtaa, mato suunnistaa... - hairioman
"..näin painetuksi merkin, se sai kuin saikin omansa!...*vaimitensenytmeni"
Tuo runo on kaikille väheksytyille tekstiilipainajille!!!- Heikunkeikku
"...se sai kuin saikin oman vihansa voimattoman..." *niinseloppumeni"
- hairioilmoitus
Heikunkeikku kirjoitti:
"...se sai kuin saikin oman vihansa voimattoman..." *niinseloppumeni"
usein runon kautta. Jos itse ilmaisisin katkeruuteni ja vihani niin mitkään maailman painokoneet eivät riittäisi.
Runosi oli kaunis, hyvä ja siinä oli asiaa.
- Meriläinen
Niin täysin on tätä palstaa kuvaava runo :))
Hyvää lauantaita ja kiitos nauruista.
Etanoita on muuten suomessa runsain mitoin nykyään, ihan haitaksi asti monessa puutarhassa.
Mun kappale olis tällä hetkellä "Näin kulutan aikaa".- Heikunkeikku
Hyvää lauantaita sullekin.
Etanoita on paljon, suuria ja pieniä. Niitä pieniä etanoita oli viime kesänä tosiaan mun puutarhassa NIIN paljon, että suorastaan enempi, kuin enempi. - Meriläinen
Heikunkeikku kirjoitti:
Hyvää lauantaita sullekin.
Etanoita on paljon, suuria ja pieniä. Niitä pieniä etanoita oli viime kesänä tosiaan mun puutarhassa NIIN paljon, että suorastaan enempi, kuin enempi.Aikas sinisiä on noi alotukset tuolla nykyään, ei viitti ees aukoa.
Mutta tässä yks mun lempikappaleista jota juuri äsken kuuntelin.
http://www.youtube.com/watch?v=lLjW6W-AFo4
Niitä etanoita oli täälläkin enempi kun enempi. Ihan hukassa oli mun yks ystävä niiden kanssa. Onneks oli päässyt just keväällä eläkkeelle niin oli aikaa juosta niiden perässsä päivät päästään.
- kednah
Silloin, kun kulttuuri asui kotonamme, Pianonopettaja kävi vanhemmalla Volvolla.
Hienotinuntisesti kuuntelimme kuinka Hellas soi.
Välillä, ja lopulta ihan ihanasti
Tosin hän soitti, sukkahousut päässä jo tarhan joulujuhlissa...on ryhmä keuhkokotiloiden (Stylommatophora) joukkoon kuuluvia maanilviäisiä. Etanat ovat pehmeäruumiisia kuorettomia tai kuorellisia eläimiä. Liikkumista varten etanalla on limaa erittävä anturajalka. Etanalla on kaksi paria tuntosarvia. Silmät sijaitsevat pidempien tuntosarvien päissä.
Joitakin etanoita kasvatetaan syötäväksi.. ja on olemassa sellaisia etanoita.. kuten jättietanoita.. jotka on puutarhojen riesa..- Heikunkeikku
Joo, joskus on ihan paikallaan pistää sukkahousut päähänsä :)))
Onko hänelle jäänyt tavaksi tuo sukkahousujen päähän tällääminen, vai rajoittuiko se
vain tarhaikään?
Kysynpähän täs uteliaisuuttani, että vieläkö soitin soi?
Onko taidot vielä sormissa, vai kadonneet hus helekuttiin?
Usein on niin, että kun ei ole "pakko" käydä soittotunneilla, niin
soittelemiset pikkuhiljaa jää ja sitten ei enää onnistukaan, kun pitkän
ajan jälkeen kokeilee ja siinä tyssähtää into soitella. - kednah
Heikunkeikku kirjoitti:
Joo, joskus on ihan paikallaan pistää sukkahousut päähänsä :)))
Onko hänelle jäänyt tavaksi tuo sukkahousujen päähän tällääminen, vai rajoittuiko se
vain tarhaikään?
Kysynpähän täs uteliaisuuttani, että vieläkö soitin soi?
Onko taidot vielä sormissa, vai kadonneet hus helekuttiin?
Usein on niin, että kun ei ole "pakko" käydä soittotunneilla, niin
soittelemiset pikkuhiljaa jää ja sitten ei enää onnistukaan, kun pitkän
ajan jälkeen kokeilee ja siinä tyssähtää into soitella.Enää pianoa, sähkösellainenkin on katki.
Hänestä virrat uupuivat.
Joutanee muualle.
Osaa kyllä päräytellä suvun juhliin akordit ja jatkoakin.
Ei kai se sormista häviä.. - Heikunkeikku
pirre-tyttö kirjoitti:
on ryhmä keuhkokotiloiden (Stylommatophora) joukkoon kuuluvia maanilviäisiä. Etanat ovat pehmeäruumiisia kuorettomia tai kuorellisia eläimiä. Liikkumista varten etanalla on limaa erittävä anturajalka. Etanalla on kaksi paria tuntosarvia. Silmät sijaitsevat pidempien tuntosarvien päissä.
Joitakin etanoita kasvatetaan syötäväksi.. ja on olemassa sellaisia etanoita.. kuten jättietanoita.. jotka on puutarhojen riesa..Justiinsa näin. Tämmösiä etanoita tarkoitin.
Miksihän muuten lapsena hoetussa hokemassa, sanotaan, että "etana, etana, näytä sarves, onko huomenna pouta", eikö se olis pitänyt olla "etana, etana, näytä silmäs, onko huomenna pouta."
Niitä pitempiä tuntosarviahan se heiluttelee.
Etanoilla on kieli, kuin kissalla. Siis karhea. Sillä karhealla kielellään se raastaa kasvinosia tai herkullista mansikkaa, nams nams, sanoo etana ja raastaa mansikanposkea innoissaan.
Ja uskokaa tai älkää, niin etanat on hermafrodiitteja. On, on, en valehtele. Hermafrodiitteja hyvinkin.
Kuten tiedätte, niin se tarkoittaa sitä, että ne huh huh joka ikinen voi lisääntyä arvakkaas kuinka monta kertaa? Sanonko? Ne voivat lisääntyä jopa 400 kertaa jokaista yksilöä kohden vuodessa. *Piiiiiiitkä vihellys*
Ja jos ne kerta elää pari vuotta, niin "OO MAI KAAD", teköö 800 kertaa sitte yhtehensä.
Onneks me ihmiset ei sentäs noin kovasti lisäännytä.
- Reseda
ei kannata suuta suppuun laittaa, voi tulla niitä ikäviä huuliryppyjä näin vanhemmille
rouville.- Heikunkeikku
Jepulis ja joo, niitä huuliryppyjä mä vähä pelekään.
Näin pojan luona yhden mainoksen, mikä lie hampurilaismainos, niin siinä mies seisoi peilin edessä ja flätkötti huulia ja poskia rennon lepattavasti ja hississä piti suutaan NIIN apposen ammollaan, että sinne olis mahtunut vaika isoompikokoosempi hauki. Minäkin sitten otin mallia tästä mainoksesta ja oon aukoillut naamavärkkiä päivittäin. Juuri sen takia, ettei näitä huuliryppyjä tulisi vaan pysyis silleen kimmoisan lihaksikkaana.
Öh... lihaksikkaat huulenympärykset, kuulostaa vähä kenties oudolta :)) - Reseda
Heikunkeikku kirjoitti:
Jepulis ja joo, niitä huuliryppyjä mä vähä pelekään.
Näin pojan luona yhden mainoksen, mikä lie hampurilaismainos, niin siinä mies seisoi peilin edessä ja flätkötti huulia ja poskia rennon lepattavasti ja hississä piti suutaan NIIN apposen ammollaan, että sinne olis mahtunut vaika isoompikokoosempi hauki. Minäkin sitten otin mallia tästä mainoksesta ja oon aukoillut naamavärkkiä päivittäin. Juuri sen takia, ettei näitä huuliryppyjä tulisi vaan pysyis silleen kimmoisan lihaksikkaana.
Öh... lihaksikkaat huulenympärykset, kuulostaa vähä kenties oudolta :))olen minäkin nähnyt ja ensin kummastelin, että mistä on kyse, mutta selvisihän se sitten viimein.
Kasvovoimistelunhan sanotaan olevan hyvin suotavaa ryppyjen ehkäisyyn ja luonolliseen kasvojen kohotukseen. Voimistelun voi rajata sisätiloihin ja yksinolon aikaan, jos haluaa välttää kummastelevia katseita. - Heikunkeikku
Reseda kirjoitti:
olen minäkin nähnyt ja ensin kummastelin, että mistä on kyse, mutta selvisihän se sitten viimein.
Kasvovoimistelunhan sanotaan olevan hyvin suotavaa ryppyjen ehkäisyyn ja luonolliseen kasvojen kohotukseen. Voimistelun voi rajata sisätiloihin ja yksinolon aikaan, jos haluaa välttää kummastelevia katseita.Joo ja pitää tarkistaa, että kaikki ikkunat on kiinni. Ettei tuu ristivetoa.
Ennen lapsena sanottiin, että ei saa väännellä naamaa, kun jos tuuli kääntyy,
niin se naama jää ikiajoiksi semmoseksi irvistykseksi. Otin sen ehdottoman, ehdottoman totena.
Nyt sie puit sanoiksi sen mitä mie oon tuntenu koko päivän. KYLLÄ tekee nyt mieli pistää suu silleen suppuun ja sylkäistä ulos, iso häpeä.
Mie illal kakasin päästäin ja näpit viel totteli sitä käskyä ja kirjoitti yhden jutun, jota nyt Häpeän sydänjuuriani myöten.
Miten miulta sellasta potaskaa tuliki):
Nyt suu suppuun ja sylkäsen:)- Heikunkeikku
Oon minäkin kyllä kirjottanut joskus semmosta, että seuraavana päivänä oon antanut ittelleni ainaskin kymmenen korvatillikkaa ja toruvalla äänellä sanonut, että Hyh hyh hyh, HYI sua, kuinka sää nyt noin menit tekemään. Sitte oon mennyt peilin eteen kattelemaan ittiäni, silmänvalkuaiset nolon näkösenä framilla. Kuin koira :)
- hairioilmoitus
Kommentoisin vaan en kehtaa. Olen 44-v nuori ihminen ja latasit sen verran "vanhoillista" tekstiä että mulla meni jauhot suuhun.
hairioilmoitus kirjoitti:
Kommentoisin vaan en kehtaa. Olen 44-v nuori ihminen ja latasit sen verran "vanhoillista" tekstiä että mulla meni jauhot suuhun.
Ei kannata kaikkee kirjottaa mitä aattelee, ainaskaa tällaselle vanhahtavalle viisvitoselle naisimmeiselle:))
- hairioilmoitus
sasus kirjoitti:
Ei kannata kaikkee kirjottaa mitä aattelee, ainaskaa tällaselle vanhahtavalle viisvitoselle naisimmeiselle:))
on loistava ikä naiselle. Siinä iässä ei seksin suhteen kuvittele mitään, seksin suhteen tietää kaiken. Tuossa iässä opetetaan 44v-peräkammarinpojille asioita!! *on innokas opiskelija*
hairioilmoitus kirjoitti:
on loistava ikä naiselle. Siinä iässä ei seksin suhteen kuvittele mitään, seksin suhteen tietää kaiken. Tuossa iässä opetetaan 44v-peräkammarinpojille asioita!! *on innokas opiskelija*
Mie en onneks oo opettaja:)
Voi olla että tuleekin.
Mutta mitä se auttaisi. Alkaisi vain kaiken muun lisäksi harmittamaan omakin typeryys. Joten olkoon, pitää keksiä vaihteeksi jotakin muuta.- Heikunkeikku
Visertelet hyvät viserrykset, joihin yhdyn. Yhtykäämme yhteiseen viserrykseen :)
Niinhän minä olen tehnytkin, että oon ojentanut kinttuni suoraksi ja nostanut takapuolen ylähä tästä tuolilta ja lähtenyt kuljettamaan jalkojen etuosia pois koneelta. Olen siis mennyt tekemään vaihteeksi jotakin muuta.
Mutku, mutku mä tahtoisin Vaihteeksi olla täälä palstallakin. En ehdi, kuin käydä kurkkaamas ja sitten todeta, että "jahas täs taas tarttee näitä kinttuja suoristaa...."
Jos teen koko ajan Vaihteeksi jotakin muuta, niin eihän se sitte enää mitään vaihtelua ole.
Öh, hmmmm..... vai sekosinkohan mä nyt vaihteeksi mun sanoissani. Heikunkeikku kirjoitti:
Visertelet hyvät viserrykset, joihin yhdyn. Yhtykäämme yhteiseen viserrykseen :)
Niinhän minä olen tehnytkin, että oon ojentanut kinttuni suoraksi ja nostanut takapuolen ylähä tästä tuolilta ja lähtenyt kuljettamaan jalkojen etuosia pois koneelta. Olen siis mennyt tekemään vaihteeksi jotakin muuta.
Mutku, mutku mä tahtoisin Vaihteeksi olla täälä palstallakin. En ehdi, kuin käydä kurkkaamas ja sitten todeta, että "jahas täs taas tarttee näitä kinttuja suoristaa...."
Jos teen koko ajan Vaihteeksi jotakin muuta, niin eihän se sitte enää mitään vaihtelua ole.
Öh, hmmmm..... vai sekosinkohan mä nyt vaihteeksi mun sanoissani.Nonnih, taas tuli käytyä ihan kaupungilla asioitaan hoitamassa. Ja sitten taas kurkkaamaan tänne. Ja olisihan tuota oikeaa tekemistä vielä täällä kotosallakin, joten sitä sitten jos täällä takkuilee.
- Hiltsa
on ällöttäviä, etkö olis voinut jostain sievemmästä eläimestä runon löytää?
Vähän väliä on suu supussa, on tää elämä sellaista showta.
Jälkeenpäin vaan janottaa ;))- hairioilmoitus
Heikunkeikku vois laittaa runon siitä miten simpukoita imetään naamaansa. Slllluuuurrrppppps....ja siitä runo lähtee?
- Heikunkeikku
Minäkin usein kerron, miten kovasti hämähäkit minua kammoksuttaa.
Ällö-ällöjä. Etanaankaan en ilikiä koskea.
Huolimatta ällö-ällöisyydestä, niin en suurin surminkaan tahdo tappaa tai vahingoittaa tahallani näitäkään
eläväisiä. Karvani nousevat pystyyn jos kuulen tai näen, että jotakin ötökkää kiusaillaan. Otankin hanakasti ja
täynnä pullistelevaa totisuuttani kantaa tämän kaltaisiin juttuihin. En jää sanattomaksi semmosten asioiden edessä.
Omien lasten ja lastenlasten kanssa paljon juteltu "iljettävistä" otuksista.
Tämmösen sopivan viisauden tällään tähän, jonka joku on oivallisesti oivaltanut.
Elikkä tässä se tuloo: En osaa selittää, minkä logiikan mukaan kutsumme sammakkoa, karhua tai norsua rumaksi. Ne ovat saaneet sen ulkomuodon, joka parhaiten vastaa niiden sisäisiä muotoja. Ja ne ovat esittäytyneet Jumalalle, joka näki, että kaikki, minkä hän oli luonut, oli hyvää. - Heikunkeikku
hairioilmoitus kirjoitti:
Heikunkeikku vois laittaa runon siitä miten simpukoita imetään naamaansa. Slllluuuurrrppppps....ja siitä runo lähtee?
No voi kiesus, jos pakotettais imemään simpukoita naamaansa. Huh.
Mä sanon nyt heti oitis, että mua saa mieluummin potkia päin pläsiä, kuin tukkia sumpukkaa mun huulten eteen ja sanoa, että "hei likka imehän tää naamaas."
Sinulla kun noita runosuonia kehossasi risteilee, niin kirjoitapas joku kaunis, suloinen, ihanainen, mukavan leppoinen, vaaleanpunainen tai vaaleansininen runo pitkäjalkaisesta hämähäkistä. Jos vaikka runosi myötä pääsisin hämähäkkikammosta veks. - Heikunkeikku
Heikunkeikku kirjoitti:
No voi kiesus, jos pakotettais imemään simpukoita naamaansa. Huh.
Mä sanon nyt heti oitis, että mua saa mieluummin potkia päin pläsiä, kuin tukkia sumpukkaa mun huulten eteen ja sanoa, että "hei likka imehän tää naamaas."
Sinulla kun noita runosuonia kehossasi risteilee, niin kirjoitapas joku kaunis, suloinen, ihanainen, mukavan leppoinen, vaaleanpunainen tai vaaleansininen runo pitkäjalkaisesta hämähäkistä. Jos vaikka runosi myötä pääsisin hämähäkkikammosta veks.Sumpukka ei ole "taiteellinen" muunnos sanasta Simpukka, vaan kertakaikkisen harmittava kirjoitusvirhe,
jonka täten nöyrästi anteeksi pyydän. - Hiltsa
Heikunkeikku kirjoitti:
Minäkin usein kerron, miten kovasti hämähäkit minua kammoksuttaa.
Ällö-ällöjä. Etanaankaan en ilikiä koskea.
Huolimatta ällö-ällöisyydestä, niin en suurin surminkaan tahdo tappaa tai vahingoittaa tahallani näitäkään
eläväisiä. Karvani nousevat pystyyn jos kuulen tai näen, että jotakin ötökkää kiusaillaan. Otankin hanakasti ja
täynnä pullistelevaa totisuuttani kantaa tämän kaltaisiin juttuihin. En jää sanattomaksi semmosten asioiden edessä.
Omien lasten ja lastenlasten kanssa paljon juteltu "iljettävistä" otuksista.
Tämmösen sopivan viisauden tällään tähän, jonka joku on oivallisesti oivaltanut.
Elikkä tässä se tuloo: En osaa selittää, minkä logiikan mukaan kutsumme sammakkoa, karhua tai norsua rumaksi. Ne ovat saaneet sen ulkomuodon, joka parhaiten vastaa niiden sisäisiä muotoja. Ja ne ovat esittäytyneet Jumalalle, joka näki, että kaikki, minkä hän oli luonut, oli hyvää.en pelkää enkä kammoa, nehän ovat mukavan näköisiä otuksia.
En tapa mitään pientäkään otusta kuin pakon edessä, muuten mikähän se pakko olisi;
hämis ja etana ei kovin pahaa jälkeä saisi aikaan.
Sovitaan niin, että kaikki ovat kauniita, jokainen omalla tavallaan ja omassa olemuksessaan, niin ihmiset
kuin eläimetkin.
- mitäkä mies
Supussa,tuntuu siltä että täytyy kurlata kurkkua,jos pitkään joutuu,tai haluaa pitää suutaan kiinni ja minulla on vielä tukkoisuutta nenässä,pari minuuttia menee ihan mukavasti mutta sitten alkaa naama sinertämään.
Saisin kyllä pitää joskus suuni supussa,joskus teenkin niin,ihan oikeasti..ja lopullisesti,jopa tunnin voin olla hiljaa tai kommentoimatta,kerrankin olin mykkäkoulua yli tunnin ja sen jälkeen sain partnerini nauramaan kun vedin tangoa olohuoneessa imurin letkun kanssa,oli varmaan näky kun niilfiski kiersi ympärillä kaaressa:)- Heikunkeikku
Täs tuli mieleen Sammakko- Suurisuu. Hän meni valokuvaan ja koska sammakko-suurisuulla oli NIIN suuri suu,
niin kuvaaja käski sammakon sanoa "suklaa" sillä hetkellä, kun hän ilmoitti, että ottaa kuvan. Sammakko harjoitteli suklaa-sanaa ja kauniistihan suu menikin suppuun suklaa-sanaa lausuttaessa.
Voit vallan hyvin kokeilla omien suloisten huultesi kera, miten kauniiseen suppuun huulesi menevätkään lausuessasi Suklaa....
Noh palataan takaisin sammakon suuhun. Harjoiteltuaan suun suppuisuutta, sammakko-suurisuu astui kameran eteen. Mutta kuinka ollakaan, kun hänen oli sanottava tämä suklaa-sana, niin vallan siinä kävi niin, että hän unohti, että mikä sana se nyt olikaan. Joku karamelli se oli. Ja ah, kun kuvaaja sanoi Nyt otan kuvan, niin sammakko-suurisuu sanoi M A R M E L A A A A D I.
Kokeilepa nyt, hyvä mitäkä mies, lausua marmelaadin aukaisemalla suusi niin apposen ammolleen, kuin se ikänä aukeaa. Noin, hyvä, noin sitä pitää..... hyyyyvä... Nyt voit sulkea suusi.
Kuten varmaankin panit merkille, niin kovin erikokoonen suu, kuin suklaata sanoessasi. Tätä voi vertailla hyvinkin, jos asettuu peilin eteen ja vuorosiin sanoo suklaa ja sitten marmelaadi.
Tämä oli siitä erikoinen vitsi, että se vitsi oli jätetty pois ja ne muut siitä ympäriltä oli puolestaan jätetty silleen paikalleen. Vain mielikuva ja suun koko ratkaisevat. Isoosuisempi ihiminen nauraa enämpi..
Palatakseni vastaukseesi.
Kaipa tuo suppusuisuus ja mykkäkoulut passailee livessä, mutta mennävuonna mäkin aloin mykkäkoulun täälä palstalla. Sanaakaan en muutamaan tuntiin naputellut ja siinä kävi niin, että ei ainutkaan, toistan, EI AINUTKAAN huomannut mykkäkouluisuuttani. Arvaa ottiko päähän. Silloin totesin, että on sulaa hulluutta siirtää live-elämän konsteja tänne palstalle.
Pyydän lopuksi anteeksi, että vastaukseni oli näin vaatimattoman lyhyt.
Mutta en kovinkaan pidä pitkistä jaarituksista.
Lyhyestä virsi kaunis, on minun mottoni.
Ja tämä mun flunssakin on osasyynä, että oon pikkasen vaitonaisella tuulella.
En ala siitä kuitenkaan masentuilemaan. - mitäkä mies

En ala siitä kuitenkaan masentuilemaan.Minä,kyllä,mutta en ääneen sitä sanonut.Miten ihmeessä pystyit pitämään suusi supussa,kun jotenkin tuntuu että paljon on sinulla meille annttavaa,mukavaa sellaista:))
Olisipa joku nähnyt minut aukovan täällä suutani kuin kuiville heitetty matikka,tai sitten sen kun sanoin suklaa,kävin vielä peilistä katsomassa,kyllä olit oikeassa..Ja sitten hysteeriset naurut päälle:))
Älä koskaan enää suutasi suppuun laita,vaan anna koko sielusi meidän kaikkien iloksi:)
Värikäs persoonasi piristää palstaa kovasti,joten kamerat piiloon,nyt ei oteta kuvia,voit sanoa MARMELAADIA:)))) - mitäkä mies
sasus kirjoitti:
teidän huushollissa olis hauskaa olla kärpäsenä katossa:))))
Varmaan kärpäsillä on hauskaa...Omituinen olento oon varmaan kaikille,mutta minkäs teet kun ei osaa olla hiljaa,eikä sanomatta sanaakaan,tai tannssaamatta imurin kanssa,eikä se ollut pelkkää tanssia,vaan imuroin ihan oikeasti,ainakin siihen asti kunnes verkkojohto ei enää pysynyt pistorasiassa..Ensimmäinen kommentti olikin katselijalta:sä rikot sen imurin!!sitten:senkin kaheli ja pian näin hymyn huulilla ja silloin uskaltauduin pokkaamaan ja kysymään,saanko luvan,kun tää edellinen tanssiprtneri oli aika imuri:)
yhen kivan etana laulun, mutten muista sen nimeä enää..pitäsi etsiä stemma kasetti tuolta jostain pölyn alta...
P.s. sori tämä sivuraide.., tosin joskus on etana olo..:))- Heikunkeikku
Sivuraiteet ovat meikäläisen mielestä kivoja. Monasti oon lueskellut sivuraiteilta niin mukavia juttuja, että en osaa sanoakaan.
Ja ilman sivuraiteita en pääsisi junalla Helsingistä Vaasaan. Jäisin tosta noin vaan Seinäjoelle kynsimään päätäni ja miettimään, että millähän konstilla pääsis Vaasaan.
Heh heh hee.... "...mie tiijjään yhen kivan etana laulun, mutten muista sen nimeä..."
Suo anteeksi, että tässä kohtaa nauran. Ja vastaan, että minäpäs se tiedän hurjan paljon Toooosi hauskoja lauluja, mutten muista niitten nimiä, enkä sanoja ollenkaan.:))))
Jos jo olet löytänyt sen kasetin, niin panehan soimaan. Toisi lauantai-iloa kaikille palstalaisille. - Pirre*
Heikunkeikku kirjoitti:
Sivuraiteet ovat meikäläisen mielestä kivoja. Monasti oon lueskellut sivuraiteilta niin mukavia juttuja, että en osaa sanoakaan.
Ja ilman sivuraiteita en pääsisi junalla Helsingistä Vaasaan. Jäisin tosta noin vaan Seinäjoelle kynsimään päätäni ja miettimään, että millähän konstilla pääsis Vaasaan.
Heh heh hee.... "...mie tiijjään yhen kivan etana laulun, mutten muista sen nimeä..."
Suo anteeksi, että tässä kohtaa nauran. Ja vastaan, että minäpäs se tiedän hurjan paljon Toooosi hauskoja lauluja, mutten muista niitten nimiä, enkä sanoja ollenkaan.:))))
Jos jo olet löytänyt sen kasetin, niin panehan soimaan. Toisi lauantai-iloa kaikille palstalaisille.oli "Etana asialla"..R. Helismaan hauska ralli..
Jaha tämä etana lähtee kattamaan pöytää, tulloo vieraita - ja mieluisia, syömään ja vähä töihinkin. :) - Meriläinen
Pirre* kirjoitti:
oli "Etana asialla"..R. Helismaan hauska ralli..
Jaha tämä etana lähtee kattamaan pöytää, tulloo vieraita - ja mieluisia, syömään ja vähä töihinkin. :)Tässä tämä olis ihan laulettuna:
http://www.yle.fi/player/player.jsp?name=El%E4v%E4 arkisto%2F02847_5 - Heikunkeikku
Pirre* kirjoitti:
oli "Etana asialla"..R. Helismaan hauska ralli..
Jaha tämä etana lähtee kattamaan pöytää, tulloo vieraita - ja mieluisia, syömään ja vähä töihinkin. :)Heh :)
Hauskan hassut sanat.
Meriläinen pätkäs linkin näytölle ja sain päästää laulun korvista sisään ja sielä sanoja päässä pyörittää.
Että tattista vaan.
Jos Pirrelle tulee Mieluisia vieraita, niin taitavat olla lapsosen perhe. Mulle on juhla-juhla-päivä, silloin kun poika tulee kylään perheen kans. - Pirre*
Meriläinen kirjoitti:
Tässä tämä olis ihan laulettuna:
http://www.yle.fi/player/player.jsp?name=El%E4v%E4 arkisto%2F02847_5Enpä ollut kuullukaan tuota, tai en muista - todennäköisesti..
Hauskempi oli neliäänisenä versiona.. he..
Kiitos Sinulle linkistä.:) - Pirre*
Heikunkeikku kirjoitti:
Heh :)
Hauskan hassut sanat.
Meriläinen pätkäs linkin näytölle ja sain päästää laulun korvista sisään ja sielä sanoja päässä pyörittää.
Että tattista vaan.
Jos Pirrelle tulee Mieluisia vieraita, niin taitavat olla lapsosen perhe. Mulle on juhla-juhla-päivä, silloin kun poika tulee kylään perheen kans.rallatuksia välillä..
Oikeassa olet, mieluisimmat vieraathan ne pikkuiset ja tietenkin hieman isommatkin omat, - heissä se on mummonkin turva vielä :)
Olen korvannut tuon syljeskelyn kiroilulla, se on miehekkäämpää.
Tuossa syljeskelyssä on oltava tarkkana, ettei mene sylkemään vastatuuleen, jää ne omat mällit roikkumaan rinnuksiin. Näkee sitä silläkeinoinkin merkkejä tehtävän, noin kuvannollisesti sanottuna,,, täällä.
Se tuo kiroilu on siistimpää, siinä ei tarvitse siitä tuulensuunnasta välittää. Olen sitä yrittänyt vähentää, sitä kiroilua(viimeiset kakskymmentä vuotta), mutta kyllä se mieltä keventää, kun hankalassa paikassa kunnolla kirota päräyttää.- Heikunkeikku
k-kotton puhuu nyt asiaa. Tavattoman inhottavaa olisi, jos sylkisi vastatuuleen. Ja olis siinäkin omat hankaluudet, jos myötätuuleen pläjäyttäisi. Toki kokenut syljeskelijä osaisi ennakkoon ottaa tuulen nopeuden huomioon ja muut tarvittavat mittaukset ja osaisi pätkästä suustaan syljen oikealla voimakkuudella.
Mutta me harvakseen-sylkijät emme osaa sillä tavalla voimakkuutta hallita ja mokahan se olisi, jos myötätuuleen lähtisi mojova klimppi, joka lähtisi liitämään ammuksen lailla äärettömin nopeuksin.
Osumatarkkuus ei olisi taattu ja olisi enempi, kuin valtavan suuri todennäköisyys, että tämä sylkyklimppi osuisikin aivan, aivan väärään henkilöön. Voinemme vain kuvitella, miltä siitä henkilöstä tuntuisi, kun päälle plätkähtäisi pirullisen suuri sylkypallero. Vähä pistäis vihaksi. Herkempi ihminen olisi siitä tavattoman pahoillaan ja saattaisi päästää silmämunistaan suuria kyyneleitä.
Kiroiluun olen tottunut. Äitini suoltaa totutun tottuneesti kirosanoja pienimmistäkin erheistä, mitä hänelle teen. Yritän muistaa kaikki maailman vuorten nimet ja jokien nimet ja kaupunkien sijainnit, mutta silloin tällöin erheellisesti sanon väärin. Silloin päälleni kasautuu kirosanoja.
Toisaaltaan joskus hän sanoo hyvinkin positiivisia kirosanoja, kuten " olet Helevetin ahkera" tai
"Helevetin hyvää ruokaa toit" Jos hän sanoisi ilman kirosanoja, niin lause tuntuisi lattealta ja miettisin, että jaaha, mitähän vikaa siinä ruuassa nyt olikaan.
- hairioilmoitus
Pukki pieras kalliolle, lumi suli pois.
Japanilaisessa haiku-runossa rytmitys täytyy eri tavalla laittaa.
Kun pukki
pieraisi kalliolle
niin lumet
olivat poissa
Huomaatteko hiuksenhienon eron?- Heikunkeikku
Noh, joo Hiuksenhienon eron huomaan, kiitos vaan neuvosta, että huomioisin. Siksipä en ala tässä hiuksia halkomaan.
Noin hienoja esimerkkirunoja en kykene sinulle lähettämään, koska olen jäänyt saamatta ainoatakaan runosuonenpätkää synnyinlahjaksi. Mikä luonnollisesti minua harmittaa.
Tuntisin itseni kuitenkin emähäviäjäksi, jos en yhtikäs mitään laittaisi. Kyseessä olisi luovuttaminen, enkä millään muotoa ole kykeneväinen luovuttamaan. Huolimatta huonoisuudesta, yritän tasapainoittaa sen rohkeudella.
"Pukki pieras kalliolle, lumi suli pois."
Mä olisin sanonut sen näin:
Kallion nokas
lumi makas.
Pukki kakkas
lumen nakkas.
:) - hairioilmoitus

:)"Haiku on japanilainen kolmisäikeinen runo, jossa on 17 tavua. Haiku kirjoitetaan japaniksi perinteisesti yhdelle pystyriville, mutta englanniksi kolmelle"
Itselläni ainakin oli tasan 17 tavua haikussani.
Ei pidä aliarvioida ihmistä vaikka tämä olisi vähän kännissäkin. Kaikki lukijat luulivat että puhun pötyä tuosta haiku-asiasta.
Sullakin heikunkeikku oli 17 tavua. Tiesitkö haiku-asian vai oliko tuo sattumaa? - hairioilmoitus
hairioilmoitus kirjoitti:
"Haiku on japanilainen kolmisäikeinen runo, jossa on 17 tavua. Haiku kirjoitetaan japaniksi perinteisesti yhdelle pystyriville, mutta englanniksi kolmelle"
Itselläni ainakin oli tasan 17 tavua haikussani.
Ei pidä aliarvioida ihmistä vaikka tämä olisi vähän kännissäkin. Kaikki lukijat luulivat että puhun pötyä tuosta haiku-asiasta.
Sullakin heikunkeikku oli 17 tavua. Tiesitkö haiku-asian vai oliko tuo sattumaa?Oliko niitä sittenkin vain 16? Siis sinun, heikunkeikku, haikussasi?
- hai.kuu
hairioilmoitus kirjoitti:
Oliko niitä sittenkin vain 16? Siis sinun, heikunkeikku, haikussasi?
tunnetaan hyvin, olemme aikanaan kisanneetkin niistä, vanhoina, hyvinä aikoina.
http://teppo.tv/haikueditori/index.html - hairioilmoitus
hai.kuu kirjoitti:
tunnetaan hyvin, olemme aikanaan kisanneetkin niistä, vanhoina, hyvinä aikoina.
http://teppo.tv/haikueditori/index.htmlJooo..ei ole kuulemma haiku eikä tanka minun tahi heikunkeikun runo tuon "heikugeneraattorisi" mukaan...nyt muuten vasta huomasin sanan "heiku" ja "heikunkeikku" yhteneväisyyden :)
Tsekkasin molemmat runot ja perseelleen mäni haiku-yrityksemme:( - Heikunkeikku
hairioilmoitus kirjoitti:
"Haiku on japanilainen kolmisäikeinen runo, jossa on 17 tavua. Haiku kirjoitetaan japaniksi perinteisesti yhdelle pystyriville, mutta englanniksi kolmelle"
Itselläni ainakin oli tasan 17 tavua haikussani.
Ei pidä aliarvioida ihmistä vaikka tämä olisi vähän kännissäkin. Kaikki lukijat luulivat että puhun pötyä tuosta haiku-asiasta.
Sullakin heikunkeikku oli 17 tavua. Tiesitkö haiku-asian vai oliko tuo sattumaa?Hei!
Enhän minä ole sinua aliarvioinut. Nyhän mä aloin ihan olemaan Öönä, kun tuon kaltaista viserrät.
Ei toki, pois sellaiset minusta, että alkaisin aliarvioimaan. Pelkkä sanakin jo pistää mahan kourimaan, että saattaa olla, että joudun suorittamaan eräänlaisen tyhjenyksen suuni kautta. Vatsalaukun sisustoja pyttyyn päästää.
Kyllä minun versiossani oli 17 tavua. Paitsi, että se ei tosiaankaan ole Haiku ihan oikeesti oikeesti.
Tää seuraava on kait Haiku ??
Pukin pierulla
luminenkin kallio
alastomoituu
Joo ja tää vielä
Pukin pepusta
pötkähtää pieru lumeen.
Se sulaa oitis.
:) - hai.kuu
hairioilmoitus kirjoitti:
Jooo..ei ole kuulemma haiku eikä tanka minun tahi heikunkeikun runo tuon "heikugeneraattorisi" mukaan...nyt muuten vasta huomasin sanan "heiku" ja "heikunkeikku" yhteneväisyyden :)
Tsekkasin molemmat runot ja perseelleen mäni haiku-yrityksemme:(.
harjoitus tekee
mestarin usko sitä
vanhaa sanontaa
. - Haikuhäiris
Heikunkeikku kirjoitti:
Hei!
Enhän minä ole sinua aliarvioinut. Nyhän mä aloin ihan olemaan Öönä, kun tuon kaltaista viserrät.
Ei toki, pois sellaiset minusta, että alkaisin aliarvioimaan. Pelkkä sanakin jo pistää mahan kourimaan, että saattaa olla, että joudun suorittamaan eräänlaisen tyhjenyksen suuni kautta. Vatsalaukun sisustoja pyttyyn päästää.
Kyllä minun versiossani oli 17 tavua. Paitsi, että se ei tosiaankaan ole Haiku ihan oikeesti oikeesti.
Tää seuraava on kait Haiku ??
Pukin pierulla
luminenkin kallio
alastomoituu
Joo ja tää vielä
Pukin pepusta
pötkähtää pieru lumeen.
Se sulaa oitis.
:)Jep!
Edelläesitetyn herrasmiehen "haikugeneraattori" ilmoitti että MOLEMMAT em. runosi OVAT HAIKUJA!!
Hyveli ötyli kaikille! - Heikunkeikku
Haikuhäiris kirjoitti:
Jep!
Edelläesitetyn herrasmiehen "haikugeneraattori" ilmoitti että MOLEMMAT em. runosi OVAT HAIKUJA!!
Hyveli ötyli kaikille!.
Vaude, Vaude, Vau
Kerrankin mä onnistuin
Kiva olo on.
:)
Hyveli ötyliä sullekin.
Minäkin taidan kohta mennä lukemaan.
On niin tottavie hyvä kirja alullaan. - Haikumestari
hai.kuu kirjoitti:
.
harjoitus tekee
mestarin usko sitä
vanhaa sanontaa
.ma vuorillani
ammuni alas tule
huusin, ne tuli - hai.kui
Haikumestari kirjoitti:
ma vuorillani
ammuni alas tule
huusin, ne tulihaikusi hieno
on parempi vielä kun
se on pilkuton
- kednah
Semmonen Isompi Pianonsoittaja sittä.
Teijjän kotona sittä vasta Iso Piano on?- Heikunkeikku
En ole kovinnii isoo pianonsoittaja, kädet sorjat ja nopeat.
Kotona hyvä on soitin (Kawai), ääni soi hyvin ja kosketus hyvä.
Mieluummin kuitenkin soitan töissä. Luokassa kaksi ensiluokkaista Yamaha flyygeliä.
Monasti meen töihin joko vähän aikaisemmin, tai jään töiden jälkeen plimputtelemaan.
Kotona soitan enämpi "turhuutta", töissä "tärkeämpiä" kappaleita.
- Samilja
kirjani, jossa tuo runo on, saa nähdä, missä lienee. Onko mummuni taas vienyt.
Minä olen joskus kuin urosleijona ruudun ääressä, karjahdan kamalasti, isseksein. Sitten taas muutun kiireen vilkkaa itsekseni, vastasyntyneeksi kissanpojaksi, olenhan 'hiljainen munno'. :)))))))))
.- verditti
Elämääsi voisi kadehtia.
- Samilja
verditti kirjoitti:
Elämääsi voisi kadehtia.
vihreäksi, mummuni kuoli jo 70-luvulla, pihistelynsä on meidän vitsi.
Toisekseen, en ole hiljainen, enkä ole mummokaan, jota handen luulen tarkoittaneen sanallaan.
Olen jopa taitava limppaaja. ;)
. - Heikunkeikku
Älä välitä, jos kirja on hukassa, kyllä se joskus löytyy. Mulla on usein Pää hukas. Tai ainakin siltä tuntuu, kun joskus tää elo on niin päätöntä, että ei käsityskyky yllä. Siksi olen laskenut rimaa, joka vuosi aina vaan alemmas.
Issekseskö, ihan noin vaan, oot muuttunut kiireen vilkkaan vastasyntyneeksi kissanpojaksi?
Se on aika silmitöntä touhua. Melkein viikon tai vähän yli oot sokia ku mikäki. Muinoin, kun kissanpoikia syntyi, niin olihan siinä riemua, kun kissinpojille aukes silmät. Koko perhe ihasteli toisen silmän toista reunaa, josta oli pikkusen repeytynyt silmää näkyviin ja siitä se sitte aukes aika pian koko silmä. - Samilja
Heikunkeikku kirjoitti:
Älä välitä, jos kirja on hukassa, kyllä se joskus löytyy. Mulla on usein Pää hukas. Tai ainakin siltä tuntuu, kun joskus tää elo on niin päätöntä, että ei käsityskyky yllä. Siksi olen laskenut rimaa, joka vuosi aina vaan alemmas.
Issekseskö, ihan noin vaan, oot muuttunut kiireen vilkkaan vastasyntyneeksi kissanpojaksi?
Se on aika silmitöntä touhua. Melkein viikon tai vähän yli oot sokia ku mikäki. Muinoin, kun kissanpoikia syntyi, niin olihan siinä riemua, kun kissinpojille aukes silmät. Koko perhe ihasteli toisen silmän toista reunaa, josta oli pikkusen repeytynyt silmää näkyviin ja siitä se sitte aukes aika pian koko silmä.on ikävä sitä kirjaa. Paksu opus, jossain hyvässä tallessa lie?
Meiltä mun mummu pihistää monesti, joskus sotkee paikkoja. Veroilmoituksen teko oli ennen kamalaa, kun tuntui joka lippu ja lappu olevan hukassa.
Tuolla kysellään mielielikkoa, kyllä kissanpentu on minun suosikkini. Se vain, kun ei se kauaa pysy pentuna.
. - verditti
verditti kirjoitti:
Elämääsi voisi kadehtia.
Pakko tunnusta, että teidän kahden puheesta en ymmärrä pätkääkään
tällä kertaa. Minulle jää vain mahdollisuus iloita repliikeistänne, koska
en suostu loukkaantumaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke653286- 1422327
- 921868
- 1711559
- 861439
- 651426
Mitä harrastuksia kaivatullasi on?
Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?741399- 691182
Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi
Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂771140Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?
Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t341088