vapaaehtoistyöstä

totaalikieltäytyjä

En sinänsä vastusta kenenkään valintaa tehdä vapaaehtoistyötä, mutta itse en siihen eettis-poliittisen vakaumukseni vuoksi kykene. Olen totaalikieltäytynyt kaikesta maanpuolustuksesta, mukaanlukien kaikista, nimenomaan kaikista siviilitehtävistäkin, jotka palvelevat jollakin lailla joko armeijan tai sitä komentavan hallituksen eduskunnan intressejä. Totaalikieltäytyjänä katson, etten voi tehdä myöskään sellaista vapaaehtoistyötä, josta olisi mahdollisesti hyötyä instanssille, jonka olemassaoloa en voi missään muodossa hyväksyä. En hyväksy asevelvollisuuteen perustuvaa maanpuolustusta, jossa _jokaisella_ on velvollisuus esimerkiksi kuolla. En hyväksy minkäänlaisia kansalaisvelvollisuuksia, koska kansainväliset ihmisoikeussopimukset kieltävät pakottamasta ketään osallistumaan yhteiskunnan toimintaan yksilön etiikan vastaisesti.

Tämän takia en voisi olla mukana esimerkiksi vapaapalokunnassa tai missään vapaaehtoisessa pelastuspalvelussakaan, jotka kriisin tullen linkitetään kuitenkin toimimaan osana maanpuolustusta, johon nimenomaisesti en suostu osallistumaan edes siviilitehtävissä. Vastustan kokonaisuutena koko olemassaolevaa maanpuolustusjärjestelmää, joka on kohtuuton, kallis, velvoittava ja joustamaton yksilöille. Käytännössä armeija ampuu jos et osallistu sotaan. Miksi kenelläkään pitäisi olla velvollisuus osallistua poliittisen järjestelmän säilyttämiseen, etenkään väkivallalla millään lailla? Jos Venäjä haluaisi vaihtaa Suomen hallituksen, minun puolestani he saavat sen tehdä. Olisi sitäpaitsi äärimmäisen typerää asettua vastustamaan suurvaltaa jolla on ydinase. Se on käytännössä ihan yksi paskan maku onko pääkaupunki nimeltään Helsinki vai Moskova. Sen takia ei kannata kuolemaan ruveta.

Olen eronnut kirkostakin koska en hyväksy valtapyrkimyksistä, patavanhoillista ja velvoittavaa kirkkoa, jolla on tässä maassa sellainenkin kummallisuus kuin verotusoikeus. Katson, ettei minun ole pakko osallistua kirkon kuluihin, eikä olla seurakunnan jäsen vastoin omaa eettistä vakaumustani. Olen moraaliltani vapaa-ajattelija, enkä tarvitse kirkkoa kertomaan mikä on oikein ja mikä väärin. Enkä maksa kirkon pohjattomaan kankkulan kaivoon heitettäväksi verorahoja.

En osallistu YLE:n pystyssä pitämiseen kun en sen palveluja käytä, en ole velvollinen osallistumaan mielestäni. En tule maksamaan tulevaa YLE-maksua. YLE on nimenomaisesti olemassaolevan poliittisen järjestelmän äänitorvi.

Kokonaisuutena, en voi tehdä sellaista vapaaehtoistyötä, josta on hyötyä joko hallitukselle, puolustusvoimille tai olemassa olevalle viranomaiskoneistolle. En yksinkertaisesti aio osallistua millään lailla minkäänlaisen kriisin tullen.

Vihaan tätä maata, oikein sydämeni pohjasta.

3

756

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • atlatl

      ...mukaan mielenterveysyhdistykseen vapaaehtoiseksi työntekijäksi.



      Itse kuulun Vapepaan Espoon ladun kautta ja sielläkin vain etsintäporukaan.

      Olen myös ollut SPR:n toiminnassa mukana,lähinnä ensiapupuolella.
      En ole koskaan ryhtynyt ruotimaan asiaa niin syvällisesti,kuin sinä. Itselleni se on ollut ajanvietettä,ilman poliittisia tms kytkentöjä.
      En kuulu kirkkoon,mutta siihenkin päätökseen olen tullut vain sillä perusteella,että miksi maksaa noin kallista jäsenmaksua jostakin,minkä palveluja en edes käytä.Ja kun kuolen,ei sillä ole edelleenkään minulle merkitystä.Joku minut hautaa kumminkin,tai mieluummin polttaa,toivottavasti.

      Mielenterveys on minulle itselleni kiinnostava asia ja yhdistyksessä toimiminen auttaa ymmärtämään erilaisuutta.Olen itse kokenut burnoutin aikanaan ja siitä toivuttuani olikin helppo lähteä mukaan.

      Asioiden liian syvällinen analysointi voi johtaa vinoutumiin. Mieti,mistä asenteesi kumpuaa ja mitä siinä on taustalla.
      Itse en todellakaan haluaisi olla Venäjän vallan alla,ajatuskin on outo ja apsurdi.
      Ja jos niin kävisi,niin sinunkin valinnanvapautesi saattaisi kaventua aika tavalla...

      Minä vihaan tässä maassa ainoastaan sitä,ettei se pidä heikoimmistaan huolta ja aseta omaa kansaansa etusijalle.

    • Voi ressua

      ..oikein sydämeni pohjasta!
      Miksi et muuttaisi muualle? Oikeinko joukolla sinua täällä kaipaisimme? Ehdotan, että kokeilet muuttaa jonnekin, vaikka kehitysmaahan ja katsomme sitten miten rakkaaksi tämä hyvinvointivaltio sinulle tulee.
      Eihän täällä kenenkään ole pakko olla, vaikka tänne on sattunut syntymään. Vapaassa maassa on sekin hyvä puoli, että sieltä voi myös vapaasti lähteä sinne, missä asiat ovat paremmin.
      Useimmiten juuri niiltä valittajilta puutuu rohkeus ja aloitekyky, kun se kaikki energia menee valittamiseen.

    • muuttori

      On hyvä että pärjäät omillasi noin hyvin ! Kaikki eivät vain voi olla ja pärjätä maailmassa ihannoin yksin.
      Minä osallistun jonkinverran vapaa-ajallani pakattomaan yhteiseen hyvään toimintaan vapaaehtoisena.
      Saan itsekin apua kun sitä tarvitsen, joten annan apuani niille jotka sitä tarvitsee. Vastavuoroisuusperiaate antaa minulle hyvää oloa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      83
      1332
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      45
      950
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      367
      788
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      749
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      689
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      117
      667
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe