Välipala
Tunti vielä, vilkaisi hän kellosta, kaksi minuuttia edellisen kerran jälkeen. Häpeän tunne kulki hänen lävitseen, vaikkei hänen yksiössään sitä kukaan näkisi. Kuin joulupukkia odottava lapsi, soimasi nuorukainen itseään.
Sormet hamusivat jälleen kännykän pöydältä, vaikka hän osasi lyhyen tekstiviestin jo ulkoa. ”Se sopii =) Tuun vaik viiden aikaan?”. Olisiko tämä, helmikuinen perjantai juuri vanhojen päivän edellä, hänelle vihdoin se ilta? Sopiko tuota nyt noin ajatella, ei pitänyt olla liian innokas.
Nälkä. Aikaa oli vielä tunti. Saattaisihan tässä vielä pienen välipalan haukata, ei sitten vatsa kurni. Hän avasi jääkaapin. Käsi tarttui ajattelematta kermapurkkiin. Äh, ei tätä, juodaan kahvit sitten yhdessä niin on mukavampi. Hän valikoi hyllyltä luomukananmunia, margariinin ja makkaraa. Alhaalla pakastimessa oli sämpylöitä.
Poika mittasi kattilaan vettä ja asetti munan kiehumaan. Hyvähän tuo olisi syödä vähän tukevammin, jos sattuisi pitkä ilta tulemaan. Ajatukset harhasivat omilla teillään, silmät tuijottivat tekemättöminä kattilaa, joka alkoi hitaasti kuplia. Hän huomasi kananmunan kääntyvän hitaasti pystyyn sen pohjalla. Joko se vanhaksi oli mennyt? Uutena ne pysyivät vaakatasossa vedessä. Hän tarkisti päivämäärän: parhaimmillaan sen pitäisi olla.
Veden alkaessa hitaasti kiehua hän kurotti pussista sämpylän. Hän asetti jäisen pyörylän mikroon hetkeksi täydelle teholle. Maku oli paras, kun vähän kuumensi ja kosteus nousi pinnalle.
Taas silmäys kelloon. Ei se ollut käynyt kuin viisi minuuttia. Poika nappasi kattilan hellalta, kaatoi veden pois ja alkoi kuoria munaa. Vähän se oli pehmeäksi jäänyt, ei ollut malttanut keittää kunnolla, mutta kyllä se kasassa pysyi. Sai kelvata. Kerran se lipesi hermostuneista sormista, toisenkin. Miten se näin vaivalloista tänään oli.
Hän halkaisi sämpylän, voiteli ja asetti päälle makkaran, joka pian pehmeni lämpimän punaiseksi. Sen päälle hän asetteli varovaisesti munan siivut ja painoi kuoren päälle. Hieman se lipesi, mutta pysyi paikallaan. Poika puraisi. Miten hyvältä se maistuikaan! Vasta nyt hän huomasi, kuinka nälkä hänellä olikaan ollut jo pitkään. Ei ollut huomannut ajatellakaan.
Sämpylä katosi nopeasti. Vilkaus kelloon, ei se montaa minuuttia auttanut. Hän pesi käsiään ja asettui sohvalle pitkäkseen.
Ovikello soi. Poika kiiruhti avaamaan. Vanhojentanssiparin tutun parfyymin tuoksu tuntui ulkovaatteidenkin läpi.
Tunti vielä, vilkaisi hän kellosta, kaksi minuuttia edellisen kerran jälkeen. Häpeän tunne kulki hänen lävitseen, vaikkei hänen yksiössään sitä kukaan näkisi. Kuin joulupukkia odottava lapsi, soimasi nuorukainen itseään.
Sormet hamusivat jälleen kännykän pöydältä, vaikka hän osasi lyhyen tekstiviestin jo ulkoa. ”Se sopii =) Tuun vaik viiden aikaan?”. Olisiko tämä, helmikuinen perjantai juuri vanhojen päivän edellä, hänelle vihdoin se ilta? Sopiko tuota nyt noin ajatella, ei pitänyt olla liian innokas.
Nälkä. Aikaa oli vielä tunti. Saattaisihan tässä vielä pienen välipalan haukata, ei sitten vatsa kurni. Hän avasi jääkaapin. Käsi tarttui ajattelematta kermapurkkiin. Äh, ei tätä, juodaan kahvit sitten yhdessä niin on mukavampi. Hän valikoi hyllyltä luomukananmunia, margariinin ja makkaraa. Alhaalla pakastimessa oli sämpylöitä.
Poika mittasi kattilaan vettä ja asetti munan kiehumaan. Hyvähän tuo olisi syödä vähän tukevammin, jos sattuisi pitkä ilta tulemaan. Ajatukset harhasivat omilla teillään, silmät tuijottivat tekemättöminä kattilaa, joka alkoi hitaasti kuplia. Hän huomasi kananmunan kääntyvän hitaasti pystyyn sen pohjalla. Joko se vanhaksi oli mennyt? Uutena ne pysyivät vaakatasossa vedessä. Hän tarkisti päivämäärän: parhaimmillaan sen pitäisi olla.
Veden alkaessa hitaasti kiehua hän kurotti pussista sämpylän. Hän asetti jäisen pyörylän mikroon hetkeksi täydelle teholle. Maku oli paras, kun vähän kuumensi ja kosteus nousi pinnalle.
Taas silmäys kelloon. Ei se ollut käynyt kuin viisi minuuttia. Poika nappasi kattilan hellalta, kaatoi veden pois ja alkoi kuoria munaa. Vähän se oli pehmeäksi jäänyt, ei ollut malttanut keittää kunnolla, mutta kyllä se kasassa pysyi. Sai kelvata. Kerran se lipesi hermostuneista sormista, toisenkin. Miten se näin vaivalloista tänään oli.
Hän halkaisi sämpylän, voiteli ja asetti päälle makkaran, joka pian pehmeni lämpimän punaiseksi. Sen päälle hän asetteli varovaisesti munan siivut ja painoi kuoren päälle. Hieman se lipesi, mutta pysyi paikallaan. Poika puraisi. Miten hyvältä se maistuikaan! Vasta nyt hän huomasi, kuinka nälkä hänellä olikaan ollut jo pitkään. Ei ollut huomannut ajatellakaan.
Sämpylä katosi nopeasti. Vilkaus kelloon, ei se montaa minuuttia auttanut. Hän pesi käsiään ja asettui sohvalle pitkäkseen.
Ovikello soi. Poika kiiruhti avaamaan. Vanhojentanssiparin tutun parfyymin tuoksu tuntui ulkovaatteidenkin läpi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Viidessä minuutissa ei kananmuna kiehu niin kovaksi, että pystyy sen siivuttamaan.
Ainakin sain käsityksen, että viiden minuutin kuluttua veden kuplinnasta otti pois.
Toiseksi, keitetty kananmuna on miin kuuma, ettei sitä heti veden poiskaadon jälkeen oteta näppeihin.
Saisi hieman mielenkiintoisemman (mielestäni) kun käyttäisi pelkästään sanaa "hän", eikä toisi sukupuolta esille. Lopussa sitten viittaisi oven avautumisen tuovan parfyymin tuoksun kertoisi tulijan sukupuolen.
Olivatko he menossa harjoituksiin vai varsinaiseen tapahtumaan, ei selvinnyt.
Tosin ilta ja tuntematon pituus antoi viitteitä, kyseessä oli harjoitukset.