O.J.Simpson

O.J.Simpsonin lavastaminen

O.J.Simpsonia on yritetty lavastaa ja tehdä väkisin syyllinen Rob Goldmanin ja vaimonsa Nicolen murhiin.Rob Goldman tutustui puoli vuotta ennen noita murhia 4:ään mieheen jotka olivat tehneet vuosia huumekauppoja ennen Nicolen ja Ronin murhia (noin 2 miljoonan dollarin edestä tai 2 miljoonan markan) ja toimivat pareittain ,eivät yhdessä.Rob Goldman osti tuolta huumeringiltä (4 mieheltä) huumeita ja oppi tuntemaan heidät ja heidän nimensä.He eivät koskaan paljastaneet kenellekään paitsi Rob Goldmanille toimivansa 4:n ryhmässä.Nuo olivat hyvin vaarallisia kavereita ja pitääkseen salaisuuden piilossa ja henkilöllisyydensä,(he eivät luottaneet Rob Goldmaniin koska hänellä oli tapana "juoruta" asioista eli hän oli suulas) he surmasivat hänet ja myös Nicolen.Tuo poliisi joka vei verisen hanskan O.J.Simpsonin talon luokse,toimi kuitenkin yksin haluten lavastaa O.J.Simpsonin murhaajaksi.On mahdollista että myös joku noista neljästä huumekoplan jäsenestä olisi vienyt tuon hanskan O.J.Simpsonin talon luokse.
9882
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

vei käsilaukun "murhapaikalle" jonka Nicolen oli unohtanut ravintolaan ja O.J.Simpson luuli että mies on naisen rakastaja. Jos Nicolen pää oli kehosta vain nahan varassa, niin tyhmepikin poliisi tietää että kyseessä on mustasukkaisuus rikos. Typerin oikeudenkäynti farssi oli se ettei hanska mahdu käteen? LOL. O.C. Simpson on jo saanut siviilipuolella rikoksesta tuomion. (IF) I did it - kirja kertoo kaiken.

Äänestä

Mikä susta tekee asiantuntijan asiasta mistä moni ei edes tiedä mitään? Tunsitko uhreja tai ketään asiaan liittyvää ihmistä, tuskin.

Viestisi on varmaan kopio ja suom. käännös jostain lukemattomista salaliittoteorioista liittyen tähän asiaan. Jos joku uskoo tuohon potaskaan, täytyy olla yhtä typerä ihminen kuin sinä.

OJ on väkivaltainen mies jolla oli taipumusta vahingoittaa naisystäviään fyysisesti. Sellaisella ihmisellä on taatusti 100-kertainen "riski" tappaa tai murhata toinen ihminen kuin mies kenellä ei ole todettu olevan väkivaltaisia taipumuksia. OJ on nyt juuri oikeassa paikassa mihin kuuluukin. Kaiken lukemani perusteella kyseessä on lähes psykopaatti, omistava ja sairaan mustasukkainen ihminen jolla kaiken lisäksi kertyi niin paljon rahaa ja mainetta(=valtaa) että pystyi rauhassa elämään omissa harhoissaan. Varmasti sai hyvän stondiksen siitäkin kun vapautettiin kahdesta murhasta ja tunsi itsensä lähes jumalaksi rahvaan keskellä.

OJ on leimattu USA:ssa jo täysin, enkä usko että hänen puolellaan olevan kuin tietyt mustat aktivistit joiden mielestä kaikki tummaihoiset rikolliset ovat syyttömänä tuomittuja enkelietä, ja se ryhmä ihmisiä joille ei itse persoona merkkaa mitään vaan raha tai nimi jonka taakse persoona piiloutuu.

OJ:n tuomio oli yksi suurimmista vitseistä Yhdysvaltoijen oikeuslaitoksen historiassa ja monelle tarkoitti sitä että oikeuteen ei vielä nykyäänkään voi täysin luottaa jos ei ole rahaa hyvään lakimieheen.

Äänestä
  • Ja sinä haluaisit että syylliset vapautettaisiin eikä kukaan epäilisi Rob Coldmanin huumekavereita syyllisiksi.
    Nuo neljä huumeveikkoa jotka Ron Coldman tunsi olivat erittäin vaarallisia sen jälkeen kun Rob Coldman sai tietää heidän toimivan kaikkien yhdessä ja sai selville heidän nimensä. Sinä et tiedä todellakaan siitä mitä tuolloin tapahtui. Poliisikin joka vei tuon verisen hanskan löydettäväksi ei ymmärtänyt että O.J.Simpsonin kädet ovat paljon suuremmat eikä ne mahdu tuohon hanskaan. O.J.Simpson on muuten luomisjärjestyksessä 144000:n jäsenen 34:s luotu jäsen taivaassa ja ensimmäinen luotu musta persoona taivaassa niin että kuka tietää ja kuka ei.

    Äänestä

  • Näkijä ja tietäjä. kirjoitti:

    Ja sinä haluaisit että syylliset vapautettaisiin eikä kukaan epäilisi Rob Coldmanin huumekavereita syyllisiksi.
    Nuo neljä huumeveikkoa jotka Ron Coldman tunsi olivat erittäin vaarallisia sen jälkeen kun Rob Coldman sai tietää heidän toimivan kaikkien yhdessä ja sai selville heidän nimensä. Sinä et tiedä todellakaan siitä mitä tuolloin tapahtui. Poliisikin joka vei tuon verisen hanskan löydettäväksi ei ymmärtänyt että O.J.Simpsonin kädet ovat paljon suuremmat eikä ne mahdu tuohon hanskaan. O.J.Simpson on muuten luomisjärjestyksessä 144000:n jäsenen 34:s luotu jäsen taivaassa ja ensimmäinen luotu musta persoona taivaassa niin että kuka tietää ja kuka ei.

    hanskasta. Kyseessä on nahkahansikas. O.J. on aikaisemmin mätkinyt nyt murhaamaansa vaimoa ja huomannut että kun nyrkillä lyö niin samalla kun vastapuolen kasvot turpoo samalla turpoo myös oma käsi ja näin huomasi että nahkahanska ei mahdu turponeeseen käteen. Nyt kun oikeudenkäynnissä oli hanska pääosassa. O.J luonnollisesti lyö nyrkkiä kirjaimellisesti pöytään ja kas kummaa nyrkki luonnollisesti turpoaa ja oikeudenkäynnissä käsi ei mahdu hanskaan. Ei tää mitään rakettitiedettä ole.

    Äänestä

  • looginen juttu..... kirjoitti:

    Uskotko noihin selityksiisi itsekään?

    Äänestä

Mitä vitun väliä OJ oli vitunmoinen idiootti ja pilasi itse elämänsä

Äänestä

Sai 33 vuoden tuomion,mahdollisuus ehdonalaiseen 2017.

Äänestä

Murhaaja oli (ehkä) OJ:n poika 1. avioliitosta (jonkin verran häiriintynyt), jota OJ koitti suojella. Asiaa tutkittu ja jutusta videotakin.

Äänestä

Etelä-Afrikan tekojalkajuoksija - ampui kai vaimonsa kylpyhuoneen oven läpi ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Näkijä ja tietäjä kirjoitti:

O.J.Simpsonin lavastaminen

O.J.Simpsonia on yritetty lavastaa ja tehdä väkisin syyllinen Rob Goldmanin ja vaimonsa Nicolen murhiin.Rob Goldman tutustui puoli vuotta ennen noita murhia 4:ään mieheen jotka olivat tehneet vuosia huumekauppoja ennen Nicolen ja Ronin murhia (noin 2 miljoonan dollarin edestä tai 2 miljoonan markan) ja toimivat pareittain ,eivät yhdessä.Rob Goldman osti tuolta huumeringiltä (4 mieheltä) huumeita ja oppi tuntemaan heidät ja heidän nimensä.He eivät koskaan paljastaneet kenellekään paitsi Rob Goldmanille toimivansa 4:n ryhmässä.Nuo olivat hyvin vaarallisia kavereita ja pitääkseen salaisuuden piilossa ja henkilöllisyydensä,(he eivät luottaneet Rob Goldmaniin koska hänellä oli tapana "juoruta" asioista eli hän oli suulas) he surmasivat hänet ja myös Nicolen.Tuo poliisi joka vei verisen hanskan O.J.Simpsonin talon luokse,toimi kuitenkin yksin haluten lavastaa O.J.Simpsonin murhaajaksi.On mahdollista että myös joku noista neljästä huumekoplan jäsenestä olisi vienyt tuon hanskan O.J.Simpsonin talon luokse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu