Eli kyseessä on rintamamiestalo, johon rakennettu lisäsiipi 70-luvulla. Lämmitysmuotona sähköpatterit ja varaava takka. Mitään ilmastointiräppänöitä ei ole missään, ainoastaan pikkaisen vetävät ikkunat. Onko ilmastointi jonkun mielestä riittävä?? Omasta mielestäni ei. Sairastalua on riittänyt koko tämän ajan mitä olemme tässä asuneet. Lisäksi pölyä on vallan mahdottomasti. Onko mahdollista, että puutteellinen ilmanvaihto on voinut vaurioittaa rakennusta? Lähipiiri on sairasteluistamme sitä mieltä, että talossa on hometta.
Riittävä ilmastointi = "valskaavat" ikkunat?
Angstia
3486
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Rintamamiestalot rakennettiin aikanaan mitättömällä eristyksellä. Lämpövuoto piti purueristyksen (joka muutenkaan ei herkästi homehdu) kuivana. Vuodenajasta riipuen tuuletuskin toimi kohtuullisesti. Vesivahinkoja ei juuri päässyt syntymään, koska vesipisteitä oli vähän ja pesutilat monasti eri rakennuksessa. 70-luvun rakennustavan mukaan rakennetut lisäsiivet aiheuttivatkin paljon enemmän ongelmia. Ilmastoinnin puuttuminen on ongelma, mutta ei suurin. Todennäköisesti suurimmat remontit odottavat lisäsiivessä. Jos unohtaa energiatalouden, vanha osa ei välttämättä vaadi suuria korjauksia.
Jos talosi korjataan perusteellisesti, suosittelisin myös kunnollisen ilmastointijärjestelmän asentamista.
Omassa talossani en ole uskaltanut purkaa rakenteita, koska vielä ei ole näkyvää hometta, eikä homeen hajua.
Rintamamiestalossa tai muussakin missä ei ole itsekseen toimivaa riittävää ilmanvaihtoa, avataan kaikki ikkunat kerralla muutaman kerran päivässä. Koulussakin avattiin riittävän monta ikkunaa koko välitunnin ajaksi ja ilma pysyi lähes siedettävänä koko 45 minuutin oppitunnin ajan. Ilma sisältää melko vähän lämpöenergiaa, ja nopeasti koko sisäilman vaihtamalla saadaan moneksi tunniksi raikas ilma, ja rakenteet lämmittävät sisäilman melko nopeasti ennelleen. Energiankulutus päivää kohti pysyy kohtuullisena, ja palella tarvitsee vain hetken tuuletuksen ajan. Kesällä ainakin yksi ikkuna joka huoneessa pidetään aina auki. Ei synny kosteusongelmia. Keittiössä ja WC:ssä lisäksi on hormin kautta jatkuva apienitehoinen ilmanvaihto joka auttaa asiaa talvella ja ylläpitää pientä alipainetta talossa estäen kosteuden kulkeutumista rakenteisiin. Kylpyhuonettahan ei rintamamiestalossa ole, ja jos sellainen rakennetaan, ilmanvaihtoa ja vesieristystä tehostettava jollain menetelmällä. Nykyaikaisessa talossa ikkunoiden avaamisella läpivedolla tehty ilmanvaihto on korvattu lämmön talteen ottavalla ilmastoinnilla, jolloin vältytään ikkunoiden avaamiselta ja ilmanvaihdon aiheuttama energiankulutuskin on pienempi. Joka tapauksessa ilma on vaihdettava tavalla tai toisella kerran kahdessa tunnissa, muuten vaarana terveysongelmat ja rakennuskin saattaa olla homehtumisvaarassa. Kannattaa muistaa että ilmanvaihto vie noin kolmanneksen talon lämmityskuluista ja ilmanvaihdon lämmön talteenotolla saadaan usein helposti lämmityskuluja pienemmiksi, terveellisyydestä tinkimättä kunhan laitteet toteutetaan ammattitaitoisesti.
Ostin vuonna -95, 1975 rakennetun talon, johon asennutin v.97 poistoimurilla toteutetun ilmanvaihdon painovoimaisen tilalle. Tuuletusikkunoihin asennettiin korvausilmaventtiilit(joita ilman ei toimi edes painovoimainen iv.) Lämmityskulut kasvoivat n. 1000 kwh vuodessa entiseen verrattuna. Eli ei ihan kolmasosaa. Ei varmaankaan paras ratkaisu nykynormeilla mutta pyykki kuivuu yön yli ja pesutilat kohtuullisessa ajassa entiseen verrattuna. Omasta mielestäni iv on hallittavissani entiseen verrattavissa.