On usein suomessa kuten esim. as. Espoon Sinisiipi, että ei muisteta mitä rakennuslupa on tuonnut tulessaan kuin rakentaja on hallinnut koko alueen.
Yksikään asukkaista ei ole silloin ollut asioita päättämässä. Mikäli sulejetaan näitä kävelypolkuja niin koko alue on loukussa.
Mikäli joko ostaa ensimmäistä kerroksesta niin, kyllä siinä tietää että ohikulkevia on, siksi ensimmäinen kerros on edullisempi!
Kuin on vahvistettu piha suunnitelma ei silloin voi alkaa rakentamaan mitään aitoja ilman että siinä kuullaan naapuria.
Onneksi on rakennusvalvontaa myös Espoossa, mutta kuin asiat menee tällaiseksi niin ritaa tulee puoleen ja toiseen, ja asunto hinnat laskee.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ollaan huomattu ja pahoittelut, mutta eikö asia ratkea.
Kuin ei seurata pihasuunnitelmia niin taloyhtiöt riitelee.
No miten olisi uusi puheenjohtaja joka ei ole juristi ja pilkunnussija.?
Nyt kumpikin puoli hakee asioita ratkaisuun tosen päihittämistä.
Yksi taloyhtiö viljelee kukkia ja toinen kieltokylttejä
Kiitos YIT:n huonosti tekemiä kiinteistöpapereita, että Huoneistokeskuksen virheelisiä välittämiä lupauksia.