VAROITUS vanhemmat

huolestunut äippä

20

3485

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Myöskin

      Nuortenne meset. Sielläkin voi majailla outoja hyypiöitä ties mitä mielessä.

      • nähty jo tulos

        näin 4 saanut juuri aikuiseksi (23-26 veitä) voisin sanoa että varsinaisesti lapsia voi kasvattaa korkeintaan 9-10 vuotiaaseen,
        sen jälkeen heidän asioihinsa puuttumisesta seuraa useimiten huonoa,
        -alkoholia
        -seksikumppanin etsintää jotta olisivat kahden vahvempia vanhempien terroria vastaan

        eli kyllä hycin asiallisesti ja varovasti pitää keskustella,
        silloin kun on aikaa ja ei mitenkään ainoastaan puuttumalla tuollaiseen,, tutkimiseen ja kyyläilyyn,
        silloin ja aian pitää kuunnella 10 kertaa enemmän kui itse vanhempan puhuu.
        .
        on nähty niitäkin kavereita paljon jotka olivat samallaisia lapsi kun kaikki alta 10v,
        mutta nyt vain kiviä potkivat

        .


    • Joko pilailet l. trollaat, kuva on vaihtunut tai sitten olet hysteerisen estoinen ja/tai ylihuolehtiva.

      • itte oon sekoitus

        "Joko pilailet l. trollaat, kuva on vaihtunut tai sitten olet hysteerisen estoinen ja/tai ylihuolehtiva. "

        näin jo elettyä kauemmin ja paljon nähtynä voisin sanoa että meidän seksuaalinen näkemys on todella erilaista vaika olisikin oltu avioliitossa jo 30 vuotta
        Eivät kaikki ole lesboja, heteroja, tms, kaikkia välimuotoja on hyvin paljon,
        moni ei niitä tunnista, se on pahinta ja luulee etä itse osaa esim. kuvien sisältöä arvostella.

        toiseksi, mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän huomaa mitä kotiklasvatus edellen vaikuttaa,
        eikä sitä paljon voi muuttaa, vaika kuinka asiat toisin ymmärtäisikin.
        .


    • mä oon siel ja käyn mun ikästen profiileis. (YLEENSÄ)

      • nuori.

        ettei pikkutytöillänne ole siellä tissi-perse-lantio-herutuskuvaa.


      • Schoolkid
        nuori. kirjoitti:

        ettei pikkutytöillänne ole siellä tissi-perse-lantio-herutuskuvaa.

        aika monel mun luokkalaisel / rinnaisluokkalaisel 13-14 vuotiaal on siel tollasii herutuskuvia jne.. aika säälittävää


      • Isänrä
        Schoolkid kirjoitti:

        aika monel mun luokkalaisel / rinnaisluokkalaisel 13-14 vuotiaal on siel tollasii herutuskuvia jne.. aika säälittävää

        Muksusi oma vika jos ei osaa järkeään käyttää? Jos lapsellasi on kehityshäiriöitä, älä helvetissä päästä nettiin. Itse olen 12v lähtien ollut galleriassa, ei yhtäkään ongelmaa ollut. Estää vaan häröt papat, ei sen vaikeampaa?

        YLIREAGOINTIA!!!! KUKKAHATTUTÄDIT..


      • 13-wwwwwwa
        Isänrä kirjoitti:

        Muksusi oma vika jos ei osaa järkeään käyttää? Jos lapsellasi on kehityshäiriöitä, älä helvetissä päästä nettiin. Itse olen 12v lähtien ollut galleriassa, ei yhtäkään ongelmaa ollut. Estää vaan häröt papat, ei sen vaikeampaa?

        YLIREAGOINTIA!!!! KUKKAHATTUTÄDIT..

        Ja oon 13-vuotias. Oon huomannu, että jossain tyttöjen sivustalla on myös miehiä ja kun jätin kaveripyynnön, monta miestä lisäs, kyseli ahdistavia ja näin. Typeränä vastailin niiden kysymyksiin. Aluksi kyseli mitä mul on päällä, sitten mentiin pidemmälle, kysyltiin esim. oonko tiukka O: siihen en sentään vastannut
        Ja mulle on luvattu antaa mitä tahansa, jos suostuisin antamaan seksiä
        KUKA idiootti ois niin tyhmä että tuollaiseen suostuisi -.-''
        Eli mesekään ei oo mikään turvallinen paikka.


    • Soulina

      Jos lapsi on yli 11-vuotias osaa luultavasti kiertää suurimman osan estoista ja tyhjentää sivuhistorian. Joten ei kannata aliarvioida lapsia. Myös kavereilla/kirjastoissa/kouluissa on tietokoneita.

      Suosittelen enemmän opastamaan netin järkevässä käytössä kuin sen kieltämisessä. Parempi tietää millaisia kuvia lapsellasi netissä on kuin elää siinä uskossa että niitä siellä ei ole. Pystyn luettelemaan useita helposti käytössä olevia aikuisille suunnattuja sivuja, joita vanhempien on miltein mahdotonta estää ilman että tieteävät/tuntevat/käyttävät sivuja.

      Vai miltä kuulostaa naurunappula.com tai riemurasia.net? redtube? 4chan?cam4?jewtube? kuvaton? Varmasti sellaisia sivuja joille en hirveän nuoria päästäisi. Myös googlen aikuismateriaalin suodatin on lapsellisen helppoa poistaa käytöstä.

      Kieltämällä saa kakarat ihan varmasti etsimään tie niille "kielletyille" sivuille. Irc-galleria (osoite irc.fi) on hyvin pientä verrattuna siihen mitä netistä voi löytää. Parempi että varhaisteinit pyörivät siellä jutelemassa kavereidensa kanssa kuin yrittävät päästä muille ns. kielletyille sivuille.

    • ghfddr

      ei irc galleria ole tarkoitettu vain kersoille.siellä voi kuka vaan oll..jopa vanhemmat ihmiset

      • Pedofiilit.

    • keksimys

      Kasvavalle naiselle tekee hyvää nähdä mies uimashortseissa ruskettuneena juomassa vaikka porkkanamehua, miehen keho on erilaisempi kuin naisen ja naisen kuuluu tutustua miehen herkkukroppaan vaíkka vain katselemalla sitä, sillä se on LUONNOLLISTA
      vai haluatko hänen katselevan cosmoista 30-kiloisia anorektikkomimmejä ja poikia sen takia että hänestä tulisi kuoleva malli?
      Ethän haluaisi jos edes tyttäresi rupeaisi katselemaan nuorten naisten lesbokuvia?
      SE KUULUU IHMISEN KASVAMISEEN!
      ....mikäli puhutaan pedofiliasta niin voit sanoa myös asiasta erikseen

    • huh mikä dorka

      keksimys, oot todellinen idiootti

    • 12+6

      Siis IRC-galleria ei todellakaan ole alunperin edes tarkoitettu teinien/nuorten käytettäväksi. Kymmenen vuotta sitten siellä oli vaan todellisia irkkaajia....nyt se on lähinnä teinien temmellyskenttä.

    • noloooooo

      no voi omg mitä pornoo taas loll lapsenne lanittaa jossain omegles/chatroulette/randomis ja näkee runkkaavia ukkoja paljo enemmän! mist ees löysit tän kuvan? ite katellu jotai alastomien miesten kuvii ircissä :DD hahaha eiih oot nolo

    • Hmmmh älä tuomitse

      No en nyt tarkemmin jäänyt kys. miehen kuvia selaamaan, muutaman kuvan eteenpäin ja ryhmät joihin on liittynyt. Ei vaikuttanut minusta epäilyttävältä. Typerältä ja nololta kylläkin. Kaikki ryhmät oli tyyliä: "Sinkut K 26v." "liian vanha galleriaan".. Elikkä tää mies ei näytä osottavan mitään kiinnostusta nuoriin ja lapsiin. Korjatkaa jos olen väärässä ja kyseinen mies vikittelee lapsia.

    • TomHill
    • pashaA

      PAINUKHAA HELHEIMIIN KUKKAHATTUTÄDIT

      • Kmukkahatut uuiin69

        Menään yhessä riehuun mummojen rappujen etee:DDDdsdasdasdssa


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      68
      7594
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      125
      3022
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      153
      1864
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      67
      1704
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      124
      1536
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      172
      1482
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1202
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      78
      879
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      48
      822
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      784
    Aihe