Helpompi on voittaa lotto kuin saada jostain baarista aito ystävä. Niinhän se menee, että sieltä saa satunnaisystäviä ja 'kavereita' jotka kaikkoavat kun et ole valmis tarjoamaan toista kierrosta, tai lähtevät omien kavereiden mukaan ja käy ilmi että olit vain korvikeseuraa kunnes nämä saapuivat.
Tietyn iän jälkeen, sanotaan nyt realistisesta näkökulmasta 11, alkaa olla hyvin vaikea saada uusia aitoja ystäviä. Saatika 16 vuoden jälkeen jolloin kaveripiirit ovat vakiintuneet, tai 25 ikävuoden jälkeen.
Sanoit mitä tahansa, noiden ikäjaksojen jälkeen ystävyydessä yleensä aina kalvaa epäilys ja piilevä epäluottamus; Onko hän kaverini vain käyttääkseni minua hyväksi? Dumpataanko mut heti tilaisuuden tullen? Jos tulen sairaaksi, käykö tämä heppu sairaalassa edes moikkaamassa?
Aitoja kavereita ei lapsuuden jälkeen tavata muuta kuin äärimmäisissä poikkeusolosuhteissa (kohtalot kietoutuneet esim. sotilaana, liikekumppaneina, kriminaaleina jne). Tosiasiassa jos aikuisiällä tai varhaisnuoruudessa saat uuden 'kaverin', on äärimmäisen todennäköistä että tämä ei ole tosiystävä.
Kuinka moni 'ystävä' pettäisi sinut ja jättäisi kokonaan edes 500 euron tähden? Suuri osa, varsinkin näistä 'baarituttavuuksista' ja muusta roskasakista joka teeskentelee kaveriasi.
Kuinka todennäköistä on löytää sosiaalinen, mielenkiintoinen, aito ja hauska kaveri sukupuolesta riippumatta vaikka netin välityksellä? Sitä ei vain tapahdu. Ehkä 1:100,000 todennäköisyydellä.
Mitä pidemmälle elämä avautuu, niin huomaa että vaikka olisikin ollut paljon ystäviä nuorena, heti kun muut intressit kuten raha tulevat kuvioihin, kaikki on ollut kusetusta. 90% näistä olivatkin vain halpamaisia valehtelijoita ja hyväksikäyttäjiä.
Lopulta oman elämän päättäminen ei tunnukaan niin itsekkäältä teolta. Muutamaa perheenjäsentä lukuunottamatta, ei ketään oikeasti kiinnosta. Se vain on kylmä fakta. Se tuntuu paremmalta ratkaisulta kuin elää tekoelämää ja huijata itseään, vaikka sisimmässä tietää että kaikki 'ystävät' ovat feikkejä. Toivottavasti voisi tulevaisuudessa uudelleensyntyä erilaiseen, inhimillisempään ihmiskuntaan.
Niin se vain on, että äärimmäisiä poikkeuksia lukuunottamatta (kuten sotatila), ainoa aito ja puhdas ystävyys tai pyyteetön rakkaus voi syntyä oman lapsen ja vanhemman välillä. Kaikessa muussa saat jatkuvasti epäillä, pelätä, arvuutella, ja lopulta pettyä raa'alla tavalla. Olisin ollut ilman minkäänlaista poikkeustilaa valmis olemaan pysyvästi lojaali, luotettava ja mukava kaveri heille jotka tunsin. Vastakaikua ei ole saatavilla, nykyään ei pidetä arvossa kunniaa, rehellisyyttä ja itsekuria.
Vietän lähiaikoina taas vaihteeksi yksin, 20:nen synttärin, ja poistun täältä. Ehkä tuurilla tulee joku parin rivin sivuviite iltapäivälehteen. Ei tarvitse laittaa mitään puhelinnumeroita tai anti-suicide linkkejä tai artikkeleita, ne on kaikki koluttu jo läpi, mutta kiitos vaan.
Sen sijaan kehotan, että pidät tiukasti kiinni varsinkin luotettavista sukulaisista ja lapsuudenystävistä. Lopulta tulet huomaamaan että kehenkään muuhun ei ole uskomista, ellet halua olla erakkona. Koko nuoruuden eläminen ja vanheneminen tietoisena siitä että et voi oikeasti luottaa keneenkään ei ole sen arvoista. Siitä tulee hulluksi. Se on pahempaa kuin kuolleena oleminen, puoli-elämää. Moi moi..
Tietyn iän jälkeen, sanotaan nyt realistisesta näkökulmasta 11, alkaa olla hyvin vaikea saada uusia aitoja ystäviä. Saatika 16 vuoden jälkeen jolloin kaveripiirit ovat vakiintuneet, tai 25 ikävuoden jälkeen.
Sanoit mitä tahansa, noiden ikäjaksojen jälkeen ystävyydessä yleensä aina kalvaa epäilys ja piilevä epäluottamus; Onko hän kaverini vain käyttääkseni minua hyväksi? Dumpataanko mut heti tilaisuuden tullen? Jos tulen sairaaksi, käykö tämä heppu sairaalassa edes moikkaamassa?
Aitoja kavereita ei lapsuuden jälkeen tavata muuta kuin äärimmäisissä poikkeusolosuhteissa (kohtalot kietoutuneet esim. sotilaana, liikekumppaneina, kriminaaleina jne). Tosiasiassa jos aikuisiällä tai varhaisnuoruudessa saat uuden 'kaverin', on äärimmäisen todennäköistä että tämä ei ole tosiystävä.
Kuinka moni 'ystävä' pettäisi sinut ja jättäisi kokonaan edes 500 euron tähden? Suuri osa, varsinkin näistä 'baarituttavuuksista' ja muusta roskasakista joka teeskentelee kaveriasi.
Kuinka todennäköistä on löytää sosiaalinen, mielenkiintoinen, aito ja hauska kaveri sukupuolesta riippumatta vaikka netin välityksellä? Sitä ei vain tapahdu. Ehkä 1:100,000 todennäköisyydellä.
Mitä pidemmälle elämä avautuu, niin huomaa että vaikka olisikin ollut paljon ystäviä nuorena, heti kun muut intressit kuten raha tulevat kuvioihin, kaikki on ollut kusetusta. 90% näistä olivatkin vain halpamaisia valehtelijoita ja hyväksikäyttäjiä.
Lopulta oman elämän päättäminen ei tunnukaan niin itsekkäältä teolta. Muutamaa perheenjäsentä lukuunottamatta, ei ketään oikeasti kiinnosta. Se vain on kylmä fakta. Se tuntuu paremmalta ratkaisulta kuin elää tekoelämää ja huijata itseään, vaikka sisimmässä tietää että kaikki 'ystävät' ovat feikkejä. Toivottavasti voisi tulevaisuudessa uudelleensyntyä erilaiseen, inhimillisempään ihmiskuntaan.
Niin se vain on, että äärimmäisiä poikkeuksia lukuunottamatta (kuten sotatila), ainoa aito ja puhdas ystävyys tai pyyteetön rakkaus voi syntyä oman lapsen ja vanhemman välillä. Kaikessa muussa saat jatkuvasti epäillä, pelätä, arvuutella, ja lopulta pettyä raa'alla tavalla. Olisin ollut ilman minkäänlaista poikkeustilaa valmis olemaan pysyvästi lojaali, luotettava ja mukava kaveri heille jotka tunsin. Vastakaikua ei ole saatavilla, nykyään ei pidetä arvossa kunniaa, rehellisyyttä ja itsekuria.
Vietän lähiaikoina taas vaihteeksi yksin, 20:nen synttärin, ja poistun täältä. Ehkä tuurilla tulee joku parin rivin sivuviite iltapäivälehteen. Ei tarvitse laittaa mitään puhelinnumeroita tai anti-suicide linkkejä tai artikkeleita, ne on kaikki koluttu jo läpi, mutta kiitos vaan.
Sen sijaan kehotan, että pidät tiukasti kiinni varsinkin luotettavista sukulaisista ja lapsuudenystävistä. Lopulta tulet huomaamaan että kehenkään muuhun ei ole uskomista, ellet halua olla erakkona. Koko nuoruuden eläminen ja vanheneminen tietoisena siitä että et voi oikeasti luottaa keneenkään ei ole sen arvoista. Siitä tulee hulluksi. Se on pahempaa kuin kuolleena oleminen, puoli-elämää. Moi moi..
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyllä niitä kavereita voi myöhemmällikin iällä löytyää... työpaikoilta, intistä, opiskelupaikasta, harrastuksista, jne. Turhaa luovutat vielä.
Niin totta. Etkä varmasti ole ainoa kaltaisesi ;)
moniko sun työ tai harrastuskavereista on lopulta osoittautunut oikeiksi ystäviksi. on se niin notta aika helpolla jätetään nykyään oman onnen nojaan pienimmänkin ongelman ilmetessä. kaverilla on pointtia